Miksi ihmiset menevät ruokaostoksille ruuhka-aikaan?
Kommentit (29)
Esimerkiksi oma lähikauppa aukeaa sunnuntaisin kello 0900 :)
Itse käyn 2-3 kertaa viikossa kaupassa, jotta saan kasviksia ja vihanneksia tuoreena. Arkisin työpäivä kestää tietyn aikaa, illalla on omat ja lasten treenit. Ennen treenejä pitäisi ehtiä kokkailla eli mahdolliset ajankohdat ruokakauppakäynnille hupenee äkkiä.
Täällä on melkein koko ajan ruuhka-aika kaupassa. Ellei joitakin poikkeuksia ole. Pieni kauppa yhteen kohtaan isketty pystyyn ja toinen toiseen. Oikeasti pitäisi olla halli ja luomua.
Olen mennyt perjantairuuhkaan monesti sen takia, että on ollut tilipäivä, jääkaappi tyhjänä ja olen tarvinnut ruokaa työpäivän jälkeen.
Pinttynyt tapa. Viikonlopun ruuat pitää ostaa perjantaina eikä missään nimessä torstaina.
Mulla on oikeasti tällainen sukulainen, joka tälläytyy perjantaisin töiden jälkeen ja pukee lapsetkin parhaimpiinsa päiväkodin jälkeen. Sitten he änkeävät paikkakunnan ruuhkaisimpaan kauppaan jonottamaan, ensin parkkihallista paikkaa ja sitten kassalle.
Hän oikeasti uskoo, että se on cool, kun he ovat siellä paikkakunnan parhaassa marketissa tällingissä, ja "kaikki varmaan katsoo ja näkee, miten heillä on kaikki viimeisen päälle"... Lapset vetää itkupotkuraivareita väsymyksestä ja vanhemmat on pinna kireänä, mutta naama pitää vääntää hymyyn, vaikka välit on katkeamispisteessä. Ja viikosta toiseen sama toistuu.
Mä en ole koskaan voinut tätä ymmärtää, kun molemmilla vanhemmilla on aikaa käydä kaupassa ihan ruuhka-aikojen ulkopuolellakin.
Onneksi joku tässä maassa käy vielä töissä ja kauppaan mennään sen mukaan. Loiset menkää vaikka klo 24 yöllä kun heräätte
Jotkut saavat voimaa suurista ihmisjoukoista ja menevät esimerkiksi kauppaan ruuhka-aikaan.
No jos ei menisi ruuhka-aikaan, niin eihän siellä olisi ruuhkaa. Se ruuhka olisi sitten kun sinne kauppaan mennään...
Prismassa on hyvä käydä myös ruuhka-aikana, skanneri ostoskärryyn ja vinguttaa siinä keräilyn lomassa ja maksat itsepalvelukassalla, ei tarvitse jonottaa kassalla. Helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Ööh, työajat? Ootko koskaan miettinyt, mistä ne ruuhkat syntyy? 🤣
Oletko yksinkertainen? Ehdotin su aamua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Pinttynyt tapa. Viikonlopun ruuat pitää ostaa perjantaina eikä missään nimessä torstaina.
Sama Stockan asiakkailla. Ne jouluruuat pitää saada ostaan ruuhkassa eikä esmes alkuviikosta, kuorma tulee kerran viikossa eli päiväys on täysin sama. Kyllä henkilökunta naureskelee niille.;)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on oikeasti tällainen sukulainen, joka tälläytyy perjantaisin töiden jälkeen ja pukee lapsetkin parhaimpiinsa päiväkodin jälkeen. Sitten he änkeävät paikkakunnan ruuhkaisimpaan kauppaan jonottamaan, ensin parkkihallista paikkaa ja sitten kassalle.
Hän oikeasti uskoo, että se on cool, kun he ovat siellä paikkakunnan parhaassa marketissa tällingissä, ja "kaikki varmaan katsoo ja näkee, miten heillä on kaikki viimeisen päälle"... Lapset vetää itkupotkuraivareita väsymyksestä ja vanhemmat on pinna kireänä, mutta naama pitää vääntää hymyyn, vaikka välit on katkeamispisteessä. Ja viikosta toiseen sama toistuu.
Mä en ole koskaan voinut tätä ymmärtää, kun molemmilla vanhemmilla on aikaa käydä kaupassa ihan ruuhka-aikojen ulkopuolellakin.
Jotain tällaista epäilinkin. Ja kyllä, olen nähnyt marketissa lapsen tyllimekossa. Ap
Ap, miksi ihmiset ajaa valtavissa liikenneruuhkissa aamuisn klo 7-9 ja iltapäivisin klo 15-17?
Mikseivät aja teillä silloin, kun niillä ei ole ruuhkaa?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut saavat voimaa suurista ihmisjoukoista ja menevät esimerkiksi kauppaan ruuhka-aikaan.
Huutonaurua. Hyvä vitsi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi ihmiset ajaa valtavissa liikenneruuhkissa aamuisn klo 7-9 ja iltapäivisin klo 15-17?
Mikseivät aja teillä silloin, kun niillä ei ole ruuhkaa?
15-17? Mitä vauvojen aikoja nuo ovat? Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika harva kauppa on auki 24/7.
Onneksi ei ole auki 24/7 , riittää ihan hyvin nuo lyhyemmätkin. Kun kaikki käy ostoksilla kuitenkin ihan samaan aikaan, töistä tultua iltapäivällä yleisimmin.
Jotkut ihmiset käyvät kaupassa heti töiden jälkeen, ennen kuin menevät koteihinsa.
Hei? Eihän niissä pe ruuhkissa ole mitään järkeä. Joskus olen sinne vahingossa osunut. Ap