Onko mahdollista että ihminen ei itse käsitä että ei puhu totta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ihmisen, joka vaihtaa itsensä ja toisten puheet ja teot päinvastaisiksi. Tavallaan tietää mikä on väärin, mutta uskoo muiden tehneen niin. Se on pelottavaa, varsinkin kun moni uskoo juttuihin, ainakin aluksi.

Joo, tällaisiakin tullut vastaan itselle. Esim. henkilö, joka pohti minulle ääneen, että onkohan hän mahdollisesti homoseksuaali ja suunnitteli muuttoa samaa sukupuolta olevan kaverinsa luokse. Parin vuoden päästä tarina oli muuttunut niin, että minä olisin muka väittänyt hänen kaveriaan homoseksuaaliksi. Pelottavia ihmisiä, ei heidän kanssaan uskalla puhua oikein mitään

Tiedän yhden tämän tapaisen henkilön. Syyttää muita raivokkaasti asioista, joita itse tekee, ja ilmeisen tosissaan. Unohtaa myös omia puheitaan ilman alkoholin tai muun substanssin vaikutusta. 

 

Pysyn niin etäällä kuin voin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu siis väittää että isänsä on kuollut jo hänen ollessaan lapsi vaikka hänen isä on edelleen elossa. ap

Oletko ihan varma että ole käsittänyt oikein?

Mulla on samantapainen tapaus - olin vanhan kaverin luona kylässä ja hän kertoi että mutsi on sairaalassa, myöhemmin näin kuolinilmoituksen, äitinsä oli jo kuollut silloin. No, ehkä ei halunnut mitään osanottoja tms vaan viettää mukavaa iltaa kun ei oltu vuosiin nähty. 

Mutta mulla on kyllä tuttu joka ilmiselvästi itse uskoo juttuihinsa miljoonakaupoista töissään (kuitenkin sai fudut), mahtavista ideoista pöytälaatikkofirmoissa, miljoonan osakesalkusta, jne jne. 

No tällainen on ehkä ymmärrettävää. Jos on joutunut jonkun kipeän keskelle, mitä ei halua käsitellä kaiken maailman hyvänpäiväntuttujen tai kollegoiden kanssa, voi olla helpompi todeta jotakin tällaista. Toki voisi sanoa vaan senkin, että "kuoli, mutta ei halua puhua siitä", mutta kyllähän tämä vaikuttaa väistämättä ainakin siihen yhteen tapaamiseen ja jutut lähtevät leviämään

Itselleni on käynyt myös niin, että kun jouduin rikoksen uhriksi, minut suljettiin pois esim. sukuni piiristä ja kaveritkin lakkasivat pitämästä yhteyttä, koska eivät halunneet käsitellä asiaa. Eli sinänsä ymmärrän valehtelua jossain määrin tämän tyyppisissä asioissa, missä pyrkii suojaamaan läheisiään toissijaiselta traumalta. Esim. r aiskaustapauksissa voi helposti käydä niin, että uhri suljetaan yhteisöistä (joissan alkeellisissa yhteisöissähän uhri saatetaan jopa tappaa), jos tämä kertoo

Vierailija kirjoitti:

On lapseni synnyttäjä on jonkunlaisessa psykoosissa. Ei olla oltu 5 vuoteen yhdessä, mutta edelleen kulkee kylillä kertomassa minusta valheita, jotka ovat hänen oman mielikuvituksensa tuotteita ja vieläpä todella sairaita sellaisia. Hänen väitteensä minusta on että olisin mielisairas, väkivaltainen juoppo, vaikka minulla on 25 vuoden katkeamaton työhistoria ja asiakassuhde työterveyteen, jossa ei ole tullut esiin tällaisia. Sen jälkeen kun aloin seurustella ulkomaalaisen, tumman naisen kanssa ja sain hänenkin kanssaan lapsen, niin ekan lapsen synnyttäjä alkoi myös vainota toisen lapseni äitiä tekemällä hänestä lastensuojeluilmoituksia ja tutkintapyyntöjä poliisille laittomasta maassaolosta, vaikka ihan pysyvä oleskelulupa oli. Tämän johdosta hän on väittänyt viranomaisille ym. minun olevan rasisti, ja "maa-han-tunkeutujien vihaaja". Pahinta on että kyseinen henkilö on täysin omissa harhoissaan ja uskoo omat juttunsa. Tai no ehkä pahinta on että

Joo klassikko. Ykkösvaimo hullujen huoneelle pois uuden onnen tieltä, kun on saatu lapsi revittyä ulos. Melkein yhtä vanha temppu kuin prostituutio

Kirkot ja moskeijat on täynnä tämmöisiä ihmisiä. Uskovat totuutena jotain sellaista mikä ei sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Eniten näissä valehtelijoissa ihmetyttää, että miten kehtaavat, kun moni kuitenkin tietää totuuden. Eivät tunne minkäänlaista häpeää teoistaan ilmeisesti. 

 

Heitä ei ole varmaan pienenä ohjattu pois tällaisesta käytöksestä. Koiratkin koulutetaan pentuina, "vanha koira ei opi uusia temppuja"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten näissä valehtelijoissa ihmetyttää, että miten kehtaavat, kun moni kuitenkin tietää totuuden. Eivät tunne minkäänlaista häpeää teoistaan ilmeisesti. 

 

Heitä ei ole varmaan pienenä ohjattu pois tällaisesta käytöksestä. Koiratkin koulutetaan pentuina, "vanha koira ei opi uusia temppuja"

Ja siis, tapasin yhden patologisen valehtelijan ja todennäköisesti psykopaatin perheen, ja ainakin äitinsä oli samanlainen. Kavalsi kuolinpesiä, peitteli poikansa valheita, puolusteli ja glorifioi häntä, jne. Tuli itselleni aikamoisena järkytyksenä, että vanha nainen ja äiti-ihminen voi olla tuollainen, mutta niin vaan oli. Kunnon rottasuku :D

Eräs harhaluuloisuushäiriöstä kärsivä tuntuu uskovan itse kaiken mitä puhuu. On keksinyt itselleen lukuisia somaattisia sairauksia, joita käy hoidattamassa sairaalassa. Todellisuudessa hänet aina käännytetään päivystyksestä. Vaikka asuisi kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ohikulkijat ja naapurit koko ajan kyttäävät sisälle. Romanit käyvät päivittäin soittamassa ovikelloa ja suunnittelevat ryöstöä. Hän ei saa mitään tukia, koska sukulaiset ovat puhuneet hänestä pahaa kelaan.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ihmisen, joka vaihtaa itsensä ja toisten puheet ja teot päinvastaisiksi. Tavallaan tietää mikä on väärin, mutta uskoo muiden tehneen niin. Se on pelottavaa, varsinkin kun moni uskoo juttuihin, ainakin aluksi.

Minä tunnen samanlaisen. Tämä ihminen (ja koko sukunsa) käyttää voimakkaasti puolustusmekanismeja. Ja yksi niistä on tuo, että on itse tehnyt jotain kyseenalaista, eikä kestä kohdata sitä omaa tekoaan, vaikka se ei olisi mitään vakavaa, on vain vaikka sanonut ilkeästi toiselle. Silloin puolustusmekanismi pomppaa kehiin, ja hän väittää jollekin tutulleen, että minä olen sanonut ilkeästi. Voi toistaa ne omat sanansa sanasta sanaan, mutta väittää niitä minun sanoikseni.

Jos vain itse päänsä sisällä uskoisi asioiden menneen päinvastoin kuin oikeasti meni, niin mitäpä siinä. Mutta tuosta on oikeaa haittaa, kun minulle tuntemattomat ihmiset tulevat kertomaan mitä minä olen kuulemma tehnyt ja miten paha ihminen olen. Tuo on aivan kammottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ihmisen, joka vaihtaa itsensä ja toisten puheet ja teot päinvastaisiksi. Tavallaan tietää mikä on väärin, mutta uskoo muiden tehneen niin. Se on pelottavaa, varsinkin kun moni uskoo juttuihin, ainakin aluksi.

Minä tunnen samanlaisen. Tämä ihminen (ja koko sukunsa) käyttää voimakkaasti puolustusmekanismeja. Ja yksi niistä on tuo, että on itse tehnyt jotain kyseenalaista, eikä kestä kohdata sitä omaa tekoaan, vaikka se ei olisi mitään vakavaa, on vain vaikka sanonut ilkeästi toiselle. Silloin puolustusmekanismi pomppaa kehiin, ja hän väittää jollekin tutulleen, että minä olen sanonut ilkeästi. Voi toistaa ne omat sanansa sanasta sanaan, mutta väittää niitä minun sanoikseni.

Jos vain itse päänsä sisällä uskoisi asioiden menneen päinvastoin kuin oikeasti meni, niin mitäpä siinä. Mutta tuosta on oikeaa haittaa, kun minulle tuntemattomat ihmiset tulevat k

Jatkan vielä, että kyllä hän todella vaikuttaa uskovan tuohon omaan totuuteensa. Ja siten ap:n aloitukseen sanon, että kyllä on mahdollista, että ihminen ei edes tiedä ja ymmärrä, että ei puhu totta. Hänen mielikuvituksessaan se on totta.

Onko mahdollista, että ihminen puhuu täyttä totta mutta jollakulla (taholla) on motiivi väittää hänen valehtelevan? Onko koskaan missään tapahtunut tällaista?

Mun puoliso. Terapiassa on todettu, että hänellä on ongelmia empatiakyvyn kanssa sekä vaikeuksia asettua muiden ihmisten asemaan ja mitähän kaikkea sitä olikaan...

Projisoi ensinnäkin itse tekemiään asioita tai tunteitaan muihin kuten muhun. Eli hän pettää, mutta syyttää mua pettämisestä. Hän on mustasukkainen, mutta väittää mun olevan jne.

Hän kertoo kaikille tuttaville kuinka lapsirakas hän on, mutta tosiasiassa lapset eivät voisi häntä vähempää kiinnostaa, se vain on yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää kertoa kaikille miten ihania lapset ovat ja kuinka hyvin hän niistä huolehtii. Hän kertoo rakastavansa koiria ja olevansa muutenkin eläinrakas, mutta se pitää yhtä vähän paikkansa kuin tuo "rakkaus" lapsiin.

Hän nuoleskelee ystäviä ja kollegoitaan, "ai että, miten hyviä tyyppejä olette" ja himassa ollessaan kertoo, miten paskoja ne kaikki on. Vain hän on hyvä ja pätevä.

Joo, avioero on vireillä...

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ystävä, joka kertoi aivan villejä ja utopistisia juttuja elämästään. En tosiaan tiedä, uskoiko hän niihin itse vai luuliko huijaavansa muita. Joku sairaushan se on.

Kuten Vuosi nuoruudestani -elokuvassa yksi mielisairaalan potilaista niin ylpeästi ilmoitti, se on Pseudologia phantastica, eli patologinen valehtelu.

Vierailija kirjoitti:

On lapseni synnyttäjä on jonkunlaisessa psykoosissa. Ei olla oltu 5 vuoteen yhdessä, mutta edelleen kulkee kylillä kertomassa minusta valheita, jotka ovat hänen oman mielikuvituksensa tuotteita ja vieläpä todella sairaita sellaisia. Hänen väitteensä minusta on että olisin mielisairas, väkivaltainen juoppo, vaikka minulla on 25 vuoden katkeamaton työhistoria ja asiakassuhde työterveyteen, jossa ei ole tullut esiin tällaisia. Sen jälkeen kun aloin seurustella ulkomaalaisen, tumman naisen kanssa ja sain hänenkin kanssaan lapsen, niin ekan lapsen synnyttäjä alkoi myös vainota toisen lapseni äitiä tekemällä hänestä lastensuojeluilmoituksia ja tutkintapyyntöjä poliisille laittomasta maassaolosta, vaikka ihan pysyvä oleskelulupa oli. Tämän johdosta hän on väittänyt viranomaisille ym. minun olevan rasisti, ja "maa-han-tunkeutujien vihaaja". Pahinta on että kyseinen henkilö on täysin omissa harhoissaan ja uskoo omat juttunsa. Tai no ehkä pahinta on että

Minulla ihan vain entinen kaveri kyseessä. Mutta samat kokemukset viranomaisista. Kun joku jotain väittää, niin se on viranomaisen silmissä totuus, vaikka mitään todisteita asiasta ei olisi esitetty. Kohtelu, jota olen saanut, on ollut niin ala-arvoista, että en luota enää yhteenkään viranomaiseen ennen kuin hän on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi.

Mielenterveysongelmaiset elävät kuvitelmissaan keskellä päivää. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on harhaluuloisuushäiriö, niin jutut eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Puhujalle itselleen ne ovat kuitenkin totta ja hän suuttuu ja turhautuu, kun toiset eivät usko.

En tiedä onko tuosta häiriöstä kyse. Mutta tuo turhautuneisuus on tullut vastaan. Kun tietenkään en usko juttuja, jotka eivät pidä paikkansa (minkä tiedän siitä, kun olen ollut itse näkemässä), niin saan kuulla suuttuneita syytöksiä, miten minun kanssani on mahdotonta keskustella. No aivan varmasti onkin, kun en mene mukaan siihen valhetarinaan. Hän on sittemmin löytänyt hyvän yleisön keksityille jutuilleen auttamisjärjestöjen työntekijöistä. Siellä uskotaan kaikki.

Tietenkin on mahdollista. Kaikki salaliittoteoreetikot ja muut foliohatut nyt esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on harhaluuloisuushäiriö, niin jutut eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Puhujalle itselleen ne ovat kuitenkin totta ja hän suuttuu ja turhautuu, kun toiset eivät usko.

Minua ihmetytti että pidettiin valehtelijana vaikka puhuin täysin totta. Sain vain vihat ja haukut niskaani. Mielestäni ongelma on tällöin vastaanottajassa, ei kertojassa.

 

Ja sitten on sellaisiakin, joille kertoo todellisia tapahtumia, mutta jotka syyttävät valheista tai "päästään keksimisestä", jos tarina ei sovellu heidän ideaalimaailmaansa. Esim. kertoo jonkun pahan tai hävyttömän asian jostakin sellaisesta henkilöstä, josta he pitävät.

Kyllä kyllä. Tämä ideaalimaailma koskee myös heitä itseään. Heillä on itsestään sellainen ideaalikäsitys, joka ei ole realistinen. Ja vain tätä ideaalikäsitystä vastaavat teot tallentuvat muistiin sellaisenaan. Ja jos kyseinen henkilö tekee jotain epäideaalia, vaikkapa myöhästyy töistä, niin se tapahtuma tallennetaan muistiin jossain muussa muodossa, joka tukee käsitystä omasta ideaalista itsestä. Joten myöhemmin hän muistaa, miten työkaveri myöhästyi töistä, mutta hän itse ei koskaan. Hän oli omassa mielessään täydellinen työntekijä, vaikka tämä ei reaalitodellisuudessa ihan pitänyt paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ystävä, joka kertoi aivan villejä ja utopistisia juttuja elämästään. En tosiaan tiedä, uskoiko hän niihin itse vai luuliko huijaavansa muita. Joku sairaushan se on.

Minä tein tätä nuorempana, ne oli mt-ongelmia narsistisista vanhemmista, nykyään olen toisessa ääripäässä ja en kestä valheita yhtään, enää en valehtele edes tilanteissa joissa se on ns hyväksyttyä ja normaalia.

Tiesin kyllä aikoinaan valehtelevani, mutta luulin että niin kuuluu tehdä, kun kaikki muutkin valehtelee, oli aika jysäys tajuta et ei, se on vaan mun vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Onko mahdollista, että ihminen puhuu täyttä totta mutta jollakulla (taholla) on motiivi väittää hänen valehtelevan? Onko koskaan missään tapahtunut tällaista?

Totta kai kaikki on mahdollista. Mutta tästä keskusteleminen sopisi paremmin ihan omaan ketjuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi muistaa väärin että isä ei olekaan kuollut?

Aina asiat eivät ole niin yksioikoisia. Voi olla biologinen isä, joka ei ole ollut elämässä koskaan mukana tai on kuollut tai kadonnut jo lapsuudessa. Ja sitten voi olla isäpuoli, adoptioisä tai kasvatti-isä, joka on paljon enemmän isä kuin se vain biologista sukua ollut ikinä.

Tämä. Ystäväni sai vasta aikuisena kuulla, että isäkseen luulema henkilö ei sitä biologisesti ollutkaan. Ja eiköhän yhtään lähipiiriä kauemmat ole asiasta tietämättömiä. Perhedraamat on ehkä yleisempiä kuin äkkiseltään kuvittelisi.