Miten selviytyä mummon kuolemasta, haluaisin elää taas normaalisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

:(

Mummosi elää kanssasi sanalaskuissa, opetuksissa ja perinteissä. Niitä kannattaa pitää mukanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

Ymmärrän tuon murheesi, teillä olisi voinut olla vielä hyvin hyvin monia yhteisiä vuosia. Mummosi olisi seurannut sinun opintoja yms. Hienoa että sinulla on hänestä hyviä muistoja, siitähän suru kertoo. Itse olen menettänyt isän äidin ja isän ollessani alle 2v ja äidin äidin ollessani 15 v, äidin isän ollessani 16 v. 

Rakkauden hinta on suru. Kaiken, mitä rakastamme, voimme menettää. Silti on parempi rakastaa ja menettää, kuin elää tyhjä elämä ilman rakkautta. Älä ajattele mummosi kuolemaa. Ajattele hänen elämäänsä. Hän eli kuitenkin kokonaisen elämän. Olen nyt itse 60-vuotias ja elämänhalu on tallella, mutta jos nyt sairastuisin kohtalokkaasti, voisin hyväksyä asian luullakseni aika helposti. Olen joutunut näitä pohtimaan paljon ja syvällisesti, kun läheisiä on menehtynyt viime vuosina, oman ikäisiä ja nuorempiakin, ja itselläkin on ollut terveysongelmia (joista olen selvinnyt, ainakin toistaiseksi).

Miksi jotkut ei selviä edes isovanhempien kuolemasta, se kun on kuitenkin aika odotettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut ei selviä edes isovanhempien kuolemasta, se kun on kuitenkin aika odotettavissa.

Luitko ollenkaan kommentteja, 64 vuotias ja onnettomuudessa kuoli, ei siis sairas raihnainen vanhus. Minulla on samanikäinen tuttu, 53 vuotias ja on kouluikäisiä lapsenlapsia 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut ei selviä edes isovanhempien kuolemasta, se kun on kuitenkin aika odotettavissa.

Luitko ollenkaan kommentteja, 64 vuotias ja onnettomuudessa kuoli, ei siis sairas raihnainen vanhus. Minulla on samanikäinen tuttu, 53 vuotias ja on kouluikäisiä lapsenlapsia 

Isovanhempi on silti isovanhempi.

Otan osaa suruusi. 

Kun noin kovasti rakastit mummoasi, on mummosi ollut todella onnekas saadessaan nauttia lapsenlapsen rakkaudesta. Ja saitte monia vuosia yhdessä olla, vaikka hän aivan liian aikaisin menehtyi.

Voimia sinulle suruusi, nauti nyt muista läheisistä jotka täällä vielä ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut ei selviä edes isovanhempien kuolemasta, se kun on kuitenkin aika odotettavissa.

Miten niin edes?

Mistä kukaan tietää toisen elämästä kaikista muista vaikeuksista. Se isovanhemman kuolema voi olla viimeinen asia mistä seuraa ettei elämänkameli enää jaksakaan.

Isovanhemman kuoleman kokee kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Ole kiitollinen, että sun rakas mummo sai oman elämäpolun ihanasti päätöksen.

Kaikilla meillä on oma aikamme ja hyvä niin. Iloitaan meidän edesmenneistä

rakkaista. Itkun seassa voi myös hymyillä.

Oletko seonnut? Ehkä mummo veti itsensä hir.teen ja sinä kehotat iloitsemaan ihanasta päätöksestä elämälle.

Olihan täällä sekin yksi joka sai bensot kun kissa kuoli. Joillekin on tuo elämän käsite niin vieras.

Vierailija kirjoitti:

Olihan täällä sekin yksi joka sai bensot kun kissa kuoli. Joillekin on tuo elämän käsite niin vieras.

Ai niin kuin mitä? Kilpaillaanko nyt taas siitä kuka on kokenut eniten vastoinkäymisiä?

Mummoa ei satu enää, ei tarvitse enää jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole sama elämä, koska siitä puuttuvat samat ihmiset. Vaali muistoja <3

Totta, tietenkään ei ole ihan sama elämä. Haluaisin kuitenkin pois tämän ahdistuksen ja ikävän tunteen. Ap

Muistele häntä, katsele kuvia, puhu hänestä läheistesi kanssa. Suru kuuluu elämään. Se että suret, kertoo siitä että olet saanut rakastaa, mummo rakasti sinua😊Kun isäni kuoli, hänen lääkäkarinsä sanoi minulle, hyväksykää asia, muistelkaa sitä että saitte pitää isänne näinkin kauan. Isä eli 95 vuotiaaksi😥😰

Älä puhu paskaa. 95-vuotiaan vanhuksen luonnollinen kuolema on vähän eri asia kuin 64-vuotiaan tapaturmainen kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut ei selviä edes isovanhempien kuolemasta, se kun on kuitenkin aika odotettavissa.

Luitko ollenkaan kommentteja, 64 vuotias ja onnettomuudessa kuoli, ei siis sairas raihnainen vanhus. Minulla on samanikäinen tuttu, 53 vuotias ja on kouluikäisiä lapsenlapsia 

Isovanhempi on silti isovanhempi.

Mitä se tähän kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Mummoa ei satu enää, ei tarvitse enää jaksaa.

Nyt turpa kiinni siellä. 64-vuotiaat ovat vielä työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

:(

Mummosi elää kanssasi sanalaskuissa, opetuksissa ja perinteissä. Niitä kannattaa pitää mukanaan.

Älä viitsi.

Jos ap:n mummo oli vasta 64-vuotias kuollessaan, ap:n täytyy olla hyvin nuori itsekin.

Mutta niin se menee että monien nuorten ensimmäinen kokemus kuolemasta on isovanhempien kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole kiitollinen, että sun rakas mummo sai oman elämäpolun ihanasti päätöksen.

Kaikilla meillä on oma aikamme ja hyvä niin. Iloitaan meidän edesmenneistä

rakkaista. Itkun seassa voi myös hymyillä.

Oletko seonnut? Ehkä mummo veti itsensä hir.teen ja sinä kehotat iloitsemaan ihanasta päätöksestä elämälle.

Jos maltat lukea ketjua, ap kirjoittaa että hänen isoäitinsä oli terve 64-vuotias joka kuoli tapaturmaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele niin päin, että miten mummosi olisi selviytynyt sinun kuolemastasi? Oliko sittenkin parempi näin päin? Elämä on vain tietyn pituinen, ja yleensä marssijärjestys on se, että aiemmin syntyneet myös poistuvat aiemmin. Aina, kun käy ns. väärin päin, se on poikkeus ja tuntuu julmalta. Näissä tapauksissa vanhat ihmiset usein toteavat "kyllähän minä olisin mieluummin täältä jo pois joutanut". 

Ei täällä ole mitään marssijärjestystä. Äitini suree kuollutta lasteni vähintään yhtä paljon kuin minä.