Miten selviytyä mummon kuolemasta, haluaisin elää taas normaalisti

Sure.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

Otan osaa.

Koin itse vastaavan laisen menetyksen loppukesällä ja vaikken oikeasti tiedä, toivon, että aika auttaa. 

Omalla kohdallani olen hyväksynyt sen, ettei elämä palaa koskaan entiselleen. Ikävä tulee olemaan läsnä kaikissa päivissä, enkä usko, että pystyn enää tuntemaan samanlaista iloa kuin ennen. Tämän kaipuun kanssa täytyy vain elää ja toivoa, että tähän uudenlaiseen olotilaan pikkuhiljaa tottuu.

Vierailija kirjoitti:

Ole kiitollinen, että sun rakas mummo sai oman elämäpolun ihanasti päätöksen.

Kaikilla meillä on oma aikamme ja hyvä niin. Iloitaan meidän edesmenneistä

rakkaista. Itkun seassa voi myös hymyillä.

Ap:n mummon elämänpolku ei päättynyt ihanasti, ääliö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

Otan osaa.

Koin itse vastaavan laisen menetyksen loppukesällä ja vaikken oikeasti tiedä, toivon, että aika auttaa. 

Omalla kohdallani olen hyväksynyt sen, ettei elämä palaa koskaan entiselleen. Ikävä tulee olemaan läsnä kaikissa päivissä, enkä usko, että pystyn enää tuntemaan samanlaista iloa kuin ennen. Tämän kaipuun kanssa täytyy vain elää ja toivoa, että tähän uudenlaiseen olotilaan pikkuhiljaa tottuu.

Etkö sinäkin voisi puhua ikävästä ja kaipuusta lässyttämisen sijaan ihan rehellisesti surusta?

En tiedä onko siihen mitään keinoa. Oma mummoni kuoli kun olin 17v. Se oli todella vaikeaa, että mummoa ei enää ollutkaan. Isäni oli kuollut kun olin lapsi, mutta jostain syystä mummon kuolema oli vaikeampaa. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin kaikki on taas aika hyvin, muistelen mummosta hyviä asioita eikä suru ja kaipaus ole enää vuosiin ollut niin kauheaa kuin aluksi.

Ap:lle!

Et sinä saa takaisin sitä samaa elämää joka sinulla oli aiemmin. Menetyskokemus jättää sinuun jälkensä. Mitä enemmän taistelet surua vastaan, sitä enemmän se haittaa hyvinvointiasi. Älä pidä kiirettä.

"Etkö sinäkin voisi puhua ikävästä ja kaipuusta lässyttämisen sijaan ihan rehellisesti surusta?"

Pitäisikö sinun mennä hakemaan apua tuohon pahaan oloosi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

Otan osaa.

Koin itse vastaavan laisen menetyksen loppukesällä ja vaikken oikeasti tiedä, toivon, että aika auttaa. 

Omalla kohdallani olen hyväksynyt sen, ettei elämä palaa koskaan entiselleen. Ikävä tulee olemaan läsnä kaikissa päivissä, enkä usko, että pystyn enää tuntemaan samanlaista iloa kuin ennen. Tämän kaipuun kanssa täytyy vain elää ja toivoa, että tähän uudenlaiseen olotilaan pikkuhiljaa tottuu.

Etkö sinäkin voisi

Suru ei ole sellainen asia mitä olisi joku vakiomäärä tai että sitä tuntisi automaattisesti läheisen kuollessa. Äitini kuoli kun olin lapsi, eikä suru ollut se vallitsevin tunne. Lähinnä muistan ajatelleeni hetkittäin, että surullista, ei siten että se suru olisi ollut läsnä koko ajan. Enemmän ehkä just kaipaus, joskus olo tuntui olevan turta, mutta kaikista eniten se oli hämmentävää.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemman kuoleman kokee kaikki.

Ei koe. Minulla on kuollut papat ennen syntymää no, enpä kokenut heidän kuolemaa. Siskoni lapsi syntyi kummankin papan kuoleman jälkeen, muttei mummojaan ehtinyt nähdä kun kuoli itse ihan muutaman tunnin ikäisenä 

Mummosi toivoisi, että jatkat elämääsi ja opit iloitsemaan että olet itse elossa. Mieti sitä. Ei kukaan edesmennyt toivo, että jälkeenjääneet surevat liikaa. Elämän tulee jatkua normaalina. 

Tässä hyvä muistovärssy josta itse tykkään:

Kun olen kuollut, itke hiukan minun vuokseni. Ajattele minua toisinaan, mutta älä liikaa. Ajattele minua silloin tällöin, sellaisena kuin olin eläessäni.

Toisinaan on mukava muistella, mutta ei kauan. Jätä minut rauhaan, niin minäkin jätän sinut rauhaan. Ja niin kauan kuin elät, säästä ajatuksesi eläviä varten.

( perinteinen intiaanirukous)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

Otan osaa.

Koin itse vastaavan laisen menetyksen loppukesällä ja vaikken oikeasti tiedä, toivon, että aika auttaa. 

Omalla kohdallani olen hyväksynyt sen, ettei elämä palaa koskaan entiselleen. Ikävä tulee olemaan läsnä kaikissa päivissä, enkä usko, että pystyn enää tuntemaan samanlaista iloa kuin ennen. Tämän kaipuun kanssa täytyy vain elää ja toivoa, että tähän uudenlaiseen olotilaan pikkuhiljaa tottuu.

Etkö sinäkin voisi

Ettäs kehtaat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

Otan osaa.

Koin itse vastaavan laisen menetyksen loppukesällä ja vaikken oikeasti tiedä, toivon, että aika auttaa. 

Omalla kohdallani olen hyväksynyt sen, ettei elämä palaa koskaan entiselleen. Ikävä tulee olemaan läsnä kaikissa päivissä, enkä usko, että pystyn enää tuntemaan samanlaista iloa kuin ennen. Tämän kaipuun kanssa täytyy vain elää ja toivoa, että tähän uudenlaiseen olotilaan pikkuhiljaa tottuu.

Etkö sinäkin voisi

Ettäs kehtaat. 

Vierailija kirjoitti:

Mummosi toivoisi, että jatkat elämääsi ja opit iloitsemaan että olet itse elossa. Mieti sitä. Ei kukaan edesmennyt toivo, että jälkeenjääneet surevat liikaa. Elämän tulee jatkua normaalina. 

Tässä hyvä muistovärssy josta itse tykkään:

Kun olen kuollut, itke hiukan minun vuokseni. Ajattele minua toisinaan, mutta älä liikaa. Ajattele minua silloin tällöin, sellaisena kuin olin eläessäni.

Toisinaan on mukava muistella, mutta ei kauan. Jätä minut rauhaan, niin minäkin jätän sinut rauhaan. Ja niin kauan kuin elät, säästä ajatuksesi eläviä varten.

( perinteinen intiaanirukous)

Kyllä sinä selviät ja suru hälvenee. Aivan kaunis muistovärssy tuossa. 

Mummot on parhaita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ,Minkä ikäinen mummosi oli. Oliko terve siten ,ettei kärsinyt kivuista, oliko dementoitunut.

Kysyn tätä siksi, että jos ihminen itse kärsii, niin itse olen kiitollinen ,kun pääsee pois.

Mummo oli 64, terve kaikin tavoin. Hän kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Ap

:(

Mummosi elää kanssasi sanalaskuissa, opetuksissa ja perinteissä. Niitä kannattaa pitää mukanaan.

Älä viitsi.

Ne ovat mitä minulla on mummostani joka päivä läsnä. Sanon ja teen joitain juttuja, jotka opin häneltä ja muistan hänet lämmöllä joka kerta :)

Hanki tietoa surun eri vaiheista, shokkivaihe, sureminen ... jne.

Kun olet surrut aikasi, aloita uudet harrastukset ja varsinkin harrasta ahkerasti ja säännöllisesti liikuntaa. Urheilemalla ja ulkoilemalla mahdollisimman paljon tapaat muita ihmisiä, saat uusia ajatuksia, vaihdat päivittäin maisemaa pois kotipihaltasi.

Valitse puheenaiheet ihan muuta kuin suru ja mummo, niin toivut nopeammin, koska jos jumitat ja jäät suremaan pitkäksi aikaa, alakulo jää pysyvämmäksi vieraaksesi. Siinä mielessä uusi opiskelu, uudet kaverit, jopa asunnon vaihto tai uudelle paikkakunnalle muuttokin saattaa olla joskus hyväksi.

Mummosi ei missään tapauksessa halunnut, että pilaat elämäsi suremalla liikaa, vaikka hän menehtyikin vaan hän haluaa, että elät itsellesi sopivan hyvän ja terveen elämän tästä eteenpäinkin.

Kun suru tulee, anna surun tulla. Kun suru menee, anna surun mennä. Voimia!