mies raivoaa
Tuleeko kaikista miehistä pitkissä suhteissä kärtsyjä huutajia? Miehestä kuoriutui parin ensimmäisen vuoden jälkeen enenevässä määrin tällainen, mutta tyhmänä naisena tein vielä tämän kanssa parikin lasta. Menneellä viikolla hänellä meni hermot jopa kolme kertaa ja aina nuo tilanteet eskaloituu ihan järjettömiksi. Mitää fyysistä väkivaltaa ei siis ole, mutta mies on todella ruma suustaan ja ei nyt tule mieleen sellaista loukkasta mitä en hänen suustaan olisi kuullut. Isäni on samanlainen ja en ihan todella tiedä onko vaihtoehdot sietää huutamista tai olla yksin.
Toisaalta mies on hyvä isä ja lapset rakastavat häntä. Tuntuu vaan aika mahdottomalta opettaa lapsille että toisia ihmisiä pitää kohdella hyvin ja vihanhallintaa kehittää kun nelikymppisellä isälläkään ei ole homma hallussa. Terapiat on käyty mutta todellista halua muutoksen ei sitten vissiin ole kun ei näy onnistuvan. Miehen mielestä vika on minussa koska minulla on joskus omia mielipiteitä ja en aina komppaile häntä.
Olen miettinyt eroa, mutta se tarkoittaisi sitä että lapsilla olisi kaksi kotia ja esim. joulut viettäisin ilman lapsia. Jotenkin se tuntuu tosi surulliselta ajatukselta, mutta toisaalta ehkä löytäisin muista eronneista vertaistukea. Minun puoleltani ei siis ole isovanhempia eikä perhettä mutta miehen puolelta on. Synttäreiksi varmaan saisin lapset kun mies mielellään jättää juhlien järjestämisen minulle.
Kommentit (90)
Ei tule. Ei oltaisi oltu 20 vuotta yhdessä, jos olisi alkanut raivota.
Surullista on sekin, että kasvaa perheessä, jossa joutuu kävelemään munankuorilla, kun huoltaja on epävakaa. Siitä saa huonon parisuhteen mallin, mäkin valitsin niillä eväillä ekan puolisoni aivan väärin. Rajat on osattava vetää eikä antaa kohdella itseään tai lapsiaan huonosti.
Mikä sinulla olisi huonommin, jos et enää kuuntelisi huutamista vaan eläisit ihan omaa kivaa elämääsi? Minkä ikäisiä lapset? Joko he ovat alkaneet huutaa sinulle samalla tavalla kuin isänsä?
Sitten hyvä ehdotus: hanki peltorit tai muut hyvät kuulosuojaimet, jotka nappaat korville silloin, kun mies alkaa huutaa. Siis sellaiset, joista voit kuunnella kivaa musiikkia. Siinäpä sitten lauleskelet, kun mies huutaa.
Ja vastaus kysymykseen, muuttuvatko kaikki miehet: aika monet muuttuvat. Miesten vaihdevuodet eivät ole tarua, sillä todella monen miehen käytös muuttuu 40-50-vuotiaan ja tasaantuu sitten myöhemmin.
Lapset on 3v. ja 5v. Varsinkin vanhempi on ihana kiltti herkkä poika. Nuorempi on normaali uhmaikäinen ja oikeastaan joskus käytös on aika samanlaista kuin miehen. Varmasti alkavat huutaa minulle koska isä näyttää mallia. Tätä olen miettinyt, onko parempi ettei ole ydinperhettä eikä saa parisuhteesta sitten minkäänlaista mallia.
Jaa että mikä olisi huonommin? Miehellä on mukava perhe jota en toki pidä omanani, en olisi enää osa sitä eron jälkeen. Asutaan kivassa talossa ja on puutarha, samaan ei olisi yhdellä palkalla varaa. Asumme molemmat paikkakunnalla jossa meillä ei ole muuta kuin työt, mutta varmaan asuttaisi täällä ikuisesti jatkossakin koska kuka muuttaa eron jälkeen ex puolison mukana jonnekin muualle varsinkin jos ei ole siellä töitä valmiina? Monesta asiasta tulisi aika paljon monimutkaisempaa.
Opettele toimimaan ja käyttäytymään oikein niin miehen ei tarvitse huutaa ja ojentaa.
Vierailija kirjoitti:
Tulee. On kokemusta vanhoista miehistä ja kyllä niistä on tullut äreitä aina yli 40v.
älä yleistä, itse olin ärtsy nuorena, nyt viiskymppisenä ei mitää tarvetta ärennellä kellekkään ja vähiten vaimolle.
MIES ON ROISTO
NAINEN ON UHRI
TROLLOLLOLLOLLOOO
MIES ON ROISTO
NAINEN ON UHRI
TROLLOLLOLLOLLOOO
MIES ON ROISTO
NAINEN ON UHRI
TROLLOLLOLLOLLOOO
MIES ON ROISTO
NAINEN ON UHRI
TROLLOLLOLLOLLOOO
MIES ON ROISTO
NAINEN ON UHRI
TROLLOLLOLLOLLOOO
Vierailija kirjoitti:
Meillä raivoaa muija 24/7
Joo, mutta se on sallittua ja aina miehen omaa syytä. Tällä palstalla keskitytään miesten vikoihin ja virheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä raivoaa muija 24/7
Jätä se sika
Vierailija kirjoitti:
Opettele toimimaan ja käyttäytymään oikein niin miehen ei tarvitse huutaa ja ojentaa.
Ok. Esimerkkinä yksi näistä tilanteista oli sellainen että meidät oli kutsuttu brunssille miehen kaverille. Kaveri oli pyytänyt tuomaan salaatin. Miehen mielestä tyhmää viedä salaatti kun kukaan ei syö aamulla salaattia. Sanoin että jos olisin sinä niin veisin sen salaatin kun on pyydetty, tai sitten kommunikoisin kaverin kanssa että tuonkin jotain muuta. Tästä miehellä meni hermot "kun alan neuvomaan". En siis missään vaiheessa vaatinut että tehdään milään tavalla, itselleni aivan sama. Sanoin vaan miten itse tekisin. Ja ei siis mennyt mitenkään vähän ne hermot, vaan sieltä tuli huudot ja loukkaukset. Itse olin taas vähän kysymysmerkkinä siinä kun tosiaan itsellä ei ollut yhtikäs minkäänlaista tunnelatausta siinä mukana.
Eli siis pitäisi oppia etten sano mitään ettei vaan tule sanomista. Vähän tylsä vaan olla parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa.

Miksi sä jäisit kuuntelemaan loukkauksia? Ei ihminen, joka arvostaa sinua, huuda ja hauku kuola roiskuen. Jos yhtään epäilet, mikä on ok, tee pomotesti. Kohtelisiko mies pomoaan noin? Sinun pitäisi puolisona olla pomoa korkeammassa asemassa.
Ilman arvostusta ei ole myöskään rakkautta, ainakaan kauaa. Kyllä se vähä siitä kuolee, kun kuuntelet melttoamista tarpeeksi. Mieluusti pistä stoppi ennen kuin menetät itsekunnioituksesi.
Tarjoa sille kakkosta. Se saa parisuhteen uuteen kukoistukseen!
Vierailija kirjoitti:
Eli siis pitäisi oppia etten sano mitään ettei vaan tule sanomista. Vähän tylsä vaan olla parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa.
Hyvä havainto! Mikä voisi olla vaihtoehto?
Anna sille aina välillä, kyllä se siitä rauhoittuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele toimimaan ja käyttäytymään oikein niin miehen ei tarvitse huutaa ja ojentaa.
Ok. Esimerkkinä yksi näistä tilanteista oli sellainen että meidät oli kutsuttu brunssille miehen kaverille. Kaveri oli pyytänyt tuomaan salaatin. Miehen mielestä tyhmää viedä salaatti kun kukaan ei syö aamulla salaattia. Sanoin että jos olisin sinä niin veisin sen salaatin kun on pyydetty, tai sitten kommunikoisin kaverin kanssa että tuonkin jotain muuta. Tästä miehellä meni hermot "kun alan neuvomaan". En siis missään vaiheessa vaatinut että tehdään milään tavalla, itselleni aivan sama. Sanoin vaan miten itse tekisin. Ja ei siis mennyt mitenkään vähän ne hermot, vaan sieltä tuli huudot ja loukkaukset. Itse olin taas vähän kysymysmerkkinä siinä kun tosiaan itsellä ei ollut yhtikäs minkäänlaista tunnelatausta siinä mukana.
Ja sinä ihan vaan nöyrästi selkä mutkalla kysymysmerkkinä kuuntelit etkä edes älynnyt ärähtää vastaan? Kokeilepa kerran sinäkin riemastua kunnolla ja katso, mitä siitä seuraa. Pelkäätkö sinä, että mies jättää sinut ja etsii uuden kuuntelijan huutamiselleen?
On muuten ihana olla kotona, kun kukaan ei huuda eikä mökötä.
t: kiukuttelevasta miehestä 16 vuoden jälkeen eronnut
Hanki nyt ensi hätään ne kuulosuojaimet. Niiden avulla säästyt paljolta.
Tulee. On kokemusta vanhoista miehistä ja kyllä niistä on tullut äreitä aina yli 40v.