Olenko lapsellinen, jos vielä nelikymppisenä itsetuntoni on sidottu ulkonäkööni?

Juu..

Tuolla ulkonäöllä itsetunto kannattaa kyllä rakentaa vaikka rahan varaan. Peli on kyllä ulkomuodon kohdalla jo menetetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

 

No esim. kaikki leffastarat. Suurin osa tässä maailmassa menestyneistä ihmisistä. 

Ei edes kaikki leffastarat, ja eurooppalaiset ei varsinkaan. Täällä on paljonkin menestyneitä naisnäyttelijöitä, jotka ei todellakaan esim. yritä piilotella ikääntymisen merkkejään tai maksimoida kauneuttaan, ja ovat silti menestyneitä. Ja jopa Hollywoodissa on heräämässä trendi, jossa vastustetaan sitä nuoruuden ja ulkonäön ihannointia. On tähtiä, jotka esim. kieltäytyvät kaikista kauneustoimenpiteistä ja jopa esim. lehtikuviensa editoinneista ja filtteröinneistä ryppyjen ja iho-ongelmien poistamiseksi, hampaiden valkaisemiseksi tms. Esim. Kate Winslet on ollut äänekäs tämän puolesta, että häntä ei saa nuorentaa kuviin tai filmille, eikä hän halua näyttää nuoremmalta kuin on. 

Ja onhan se ollut oikeastaan aika hullua, että Hollywood-elokuvissa pitkään miehissä on ollut kaikennäköisiä, kuten ihmisissä yleensä, mutta naiset on olleet aina kauniita ja nuoren näköisiä (jopa silloin jos hahmon nimessä on ollut "ruma", kuten America Ferrera Rumana Bettynä), ellei he sitten ole jotenkin koomisia hahmoja, sellainen saa olla vaikka lihava tai vanha. Se on tehnyt elokuvista jotenkin hyvin ei-aidon oloisia, koska hahmot ei näytä oikean elämän hahmoilta. Nyt tähän ollaan vähitellen heräämässä, ja koko ajan lisääntyy ajattelu, että "leading ladynkään" ei tarvitse olla välttämättä kaunis eikä nuori.

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

Suomalaisista naisista ei selvästikään suurin osa, kun ovat sellaisia mörköjä, että ihan pahaa tekee. Olen nainen itsekin, jopa ihan reilusti yli nelikymppinen, ja todellakin yritän jarruttaa rupsahtamista sen minkä voin. Mutta täällä meillähän se tuntuu olevan oikein kunnia-asia olla ruma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

Kuka minkään ikäisenä sitoo itsetuntonsa ulkonäköönsä? 

 

No aivan taatusti esim Julia Roberts. Onko hän idiootti? 

Miten niin sitoo? Oletko hullu?

Ei hänestä löydy yhtään kuvaa jossa ei olisi huolehtinut ulkonäöstään. Eikä todellakaan olisi menestynyt niin kuin on menestynyt Jos ei olisi kaunis. 

Tuosta on yhä pitkä matka siihen, että sitoo koko itsetuntonsa täysin ulkonäkönsä varaan. Outoa ajatella, että kaikki kauniit niin tekisivät. En minä mikään Julia Roberts ole, mutta ulkonäköä ei ole tarvinnut hävetä. Ei silti olisi tullut pieneen mieleenkään kehittää omanarvontuntoa pelkän ulkonäön ympärille, sillä kauneus on katoavaista. Henkistä pääomaa voi säilyttää pidempään. 

Kun sanotaan että arvosta vanhuutta miten ihmeessä siihen pitäisi kuulua se, että ei välitä tippaakaan miltä näyttää?

Vierailija kirjoitti:

No onhan se jotenkin vähän surullista, jos vielä tuossa iässä itsevarmuus on kiinni ulkonäöstä. Luulen muutenkin, että mielessäsi liioittelet sitä, että olisi päiviä jolloin olet kaunis ja ruma. En ole koskaan nähnyt ihmistä, joka olisi lyhyen ajan sisällä oikeasti merkittävästi eri näköinen eri päivinä.

Ulkonäköönsä keskittyvät ihmiset vaan tuijottaa jotain yksityiskohtia ja luulevat että muutkin tekee niin, esim. "huono hiuspäivä, näytän aivan järkyttävän rumalta", "onpa kauheat tummat silmänaluset, näytän ihan sairaalta ja kamalalta", "vatsaa turvottaa, olen yököttävä läski suohirviö". Muiden mielestä tämä ihminen luultavasti on aika lailla saman "tasoisen" näköinen kaikkina näinä päivinä.

Itse kun olen aina ollut "ruma", niin en ole koskaan voinut rakentaa itsetuntoani ulkonäön varaan. Se rakentuu enemmänkin sen varaan, mitkä ovat elämänarvoni ja miten niitä noudatan, jossain määrin työssä mene

Kyllä sama ihminen voi olla tosi hyvän tai huonon näköinen lyhyen ajan sisällä. Sen huomaa aika selvästi myös siitä miten koko maailma sinua kohtelee. Ovatko ihmiset ystävällisiä hymyileviä kohteliaita viihtyvätkö seurassasi pitkään juttelemassa vai välttelevätkö Ja ovatko tylyjä. Esim hymy on ihan objektiivisesti todennettavissa oleva asia. 

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä menestyneet ihmiset ovat yleensä kauniita ainakin naiset. Ainakin nuorena. Ja mitä pidempään pysyvät kauniina, niin sen paremmin menestyvät vielä vanhoinakin. 

Näin tutkijana ehkä katson maailmaa ja menestyjiä vähän eri kulmasta. Ei tiedemaailmassa ainakaan näytä olevan tällaista, että kauniit menestyvät paremmin kuin vähemmän kauniit. Eikä esim. korporaatiomaailmassakaan usein kauneus ratkaise. Tietysti jos menestyjinä pitää jotain sometähtiä tai viihdetaiteilijoita, niin sitten varmaan noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

 

No esim. kaikki leffastarat. Suurin osa tässä maailmassa menestyneistä ihmisistä. 

 

Ei edes kaikki leffastarat, ja eurooppalaiset ei varsinkaan. Täällä on paljonkin menestyneitä naisnäyttelijöitä, jotka ei todellakaan esim. yritä piilotella ikääntymisen merkkejään tai maksimoida kauneuttaan, ja ovat silti menestyneitä. Ja jopa Hollywoodissa on heräämässä trendi, jossa vastustetaan sitä nuoruuden ja ulkonäön ihannointia. On tähtiä, jotka esim. kieltäytyvät kaikista kauneustoimenpiteistä ja jopa esim. lehtikuviensa editoinneista ja filtteröinneistä ryppyjen ja iho-ongelmien poistamiseksi, hampaiden valkaisemiseksi tms. Esim. Kate Winslet on ollut äänekäs tämän puolesta, että häntä ei saa nuorentaa kuviin tai fil

Kate winslet voi tehdä tuon, koska on luonnostaan niin kaunis. Useimmat muut eivät voi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

Täällä yksi N44. Mulle tulee itselleni hyvä fiilis ja hymy huulille, kun katson peiliin ja näen siellä (omaan silmään) nätin naisen. Muiden mielipiteistä en enää välitä, mutta itselle oma kiva ulkonäkö tuo iloa. En ole mitenkään klassisen kaunis enkä todellakaan kaikkien mieleen, mutta tässä iässä mulla näköjään riittää se, että itseä miellyttää.

Sama mulla. En ikimaailmassa lähtisi julkisille paikoille likaiset silmälasit vinossa, rasvainen tukka hapsottaen, lapselta lainatut perseestä lököttävät ja virttyneet verkkarit housuina, nuhjaantunut akryylineule ylävartalon peittona ja kuoma-saappaat jalassa. Hyi.

Päivät jolloin tunnet olevasi ruma on se realistinen maailma. Ne päivät lisääntyvät, kunnes lopulta niitä kauniita päiviä ei ole enää yhtään. Mutta lopulta olet taas kaunis niinkuin jokainen on, läpikäytyään krematorion.

Kyllä se jonkin verran on siihen sidottu. Jopa näin lähemmäs viisikymppisellä miehellä. Huomaa esimerkiksi silloin, kun on käynyt leikkauttamassa epäsiistiksi päässeen tukan parturissa. Tosin en ole varma, onko itsetunto oikea termi, ehkä itsevarmuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä menestyneet ihmiset ovat yleensä kauniita ainakin naiset. Ainakin nuorena. Ja mitä pidempään pysyvät kauniina, niin sen paremmin menestyvät vielä vanhoinakin. 

Näin tutkijana ehkä katson maailmaa ja menestyjiä vähän eri kulmasta. Ei tiedemaailmassa ainakaan näytä olevan tällaista, että kauniit menestyvät paremmin kuin vähemmän kauniit. Eikä esim. korporaatiomaailmassakaan usein kauneus ratkaise. Tietysti jos menestyjinä pitää jotain sometähtiä tai viihdetaiteilijoita, niin sitten varmaan noin.

Mainitsepa joitain rumia, menestyneitä, rikastuneita naistieteilijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun sanotaan että arvosta vanhuutta miten ihmeessä siihen pitäisi kuulua se, että ei välitä tippaakaan miltä näyttää?

Miksi ihmeessä ei voisi rakentaa itsetuntoaan terveisiin kantimiin ja silti välittää siitä, miltä näyttää?

Ei kukaan ole käskenyt ap:n olla tarkoituksella ruma ja lakata välittämästä ulkonäöstään. Keskustelun aihe on se, että onko se normaalia, että itsetunto on täysin riippuvainen omasta ulkonäöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

Täällä yksi N44. Mulle tulee itselleni hyvä fiilis ja hymy huulille, kun katson peiliin ja näen siellä (omaan silmään) nätin naisen. Muiden mielipiteistä en enää välitä, mutta itselle oma kiva ulkonäkö tuo iloa. En ole mitenkään klassisen kaunis enkä todellakaan kaikkien mieleen, mutta tässä iässä mulla näköjään riittää se, että itseä miellyttää.

Sama mulla. En ikimaailmassa lähtisi julkisille paikoille likaiset silmälasit vinossa, rasvainen tukka hapsottaen, lapselta lainatut perseestä lököttävät ja virttyneet verkkarit housuina, nuhjaantunut akryylineule ylävartalon peittona ja kuoma-saappaat jalassa. Hyi.

Muuten ilmeisesti olet sitten noin, kun kerran luettelet noin sujuvasti.

"Kyllä sama ihminen voi olla tosi hyvän tai huonon näköinen lyhyen ajan sisällä. Sen huomaa aika selvästi myös siitä miten koko maailma sinua kohtelee. Ovatko ihmiset ystävällisiä hymyileviä kohteliaita viihtyvätkö seurassasi pitkään juttelemassa vai välttelevätkö Ja ovatko tylyjä. Esim hymy on ihan objektiivisesti todennettavissa oleva asia. "

Mulle ilmeisesti tätä ei ilmene, koska mua kohdellaan ihan samalla tavalla aina. Tai lähinnä sen mukaan, mikä on oma *mielialani*, ei ulkonäköni. Toki jos olen vaikka umpiväsynyt ja surullinen, niin ihmiset pitää minuun mieluummin etäisyyttä kuin jos säteilen iloa ja hyvää energiaa ja intoa. Mutta ei se ulkonäöstäni johdu, vaan siitä elekielestä ja energiasta mikä minusta näkyy ulospäin. Luulen että niilläkin, jotka usko että se johtuu ulkonäöstä, se on enemmänkin reaktio siihen jos itse käyttäytyy eri tavalla koska uskoo olevansa tänään ruma.

Vierailija kirjoitti:

Juu..

Tuolla ulkonäöllä itsetunto kannattaa kyllä rakentaa vaikka rahan varaan. Peli on kyllä ulkomuodon kohdalla jo menetetty.

 

En tiedä kenestä puhut, ap ainakin mainitsi että ulkonäkö tukee hänen itsetuntoaan noin puolet ajasta, mutta entä jos ei ole rahaa yhtään? 

Suomalainen nainen on jo lähtökohtaisesti melko rupu täytettyään 30 vuotta.

Ei se, että isä vastuuttomasti valehteli jo pienestä tytöstä alkaen sinun olevan prinsessa, muuta sitä tosiasiaa että sammakkohan sinä olet. Nyt olet vain vanha rupusammakko. Ei auta vaikka koko maailma suutelisi sinua. 💋 Smack you.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka miettii joskus nelikymppisenä kauneutta?

Täällä yksi N44. Mulle tulee itselleni hyvä fiilis ja hymy huulille, kun katson peiliin ja näen siellä (omaan silmään) nätin naisen. Muiden mielipiteistä en enää välitä, mutta itselle oma kiva ulkonäkö tuo iloa. En ole mitenkään klassisen kaunis enkä todellakaan kaikkien mieleen, mutta tässä iässä mulla näköjään riittää se, että itseä miellyttää.

Sama mulla. En ikimaailmassa lähtisi julkisille paikoille likaiset silmälasit vinossa, rasvainen tukka hapsottaen, lapselta lainatut perseestä lököttävät ja virttyneet verkkarit housuina, nuhjaantunut akryylineule ylävartalon peittona ja kuoma-saappaat jalassa. Hyi.

Muuten ilmeisesti olet sitten noin, kun kerran luettelet noin

En ole ikinä, kun en edes omista tuollaisia :D Piirtyi vaan verkkokalvoille viime talvena, kun joku nainen oli tuollaisissa vermeissä kaupassa. Sitä en tosin tiedä oliko ne housut oikeasti lapsen, mutta hyvin olisivat voineet olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä menestyneet ihmiset ovat yleensä kauniita ainakin naiset. Ainakin nuorena. Ja mitä pidempään pysyvät kauniina, niin sen paremmin menestyvät vielä vanhoinakin. 

Näin tutkijana ehkä katson maailmaa ja menestyjiä vähän eri kulmasta. Ei tiedemaailmassa ainakaan näytä olevan tällaista, että kauniit menestyvät paremmin kuin vähemmän kauniit. Eikä esim. korporaatiomaailmassakaan usein kauneus ratkaise. Tietysti jos menestyjinä pitää jotain sometähtiä tai viihdetaiteilijoita, niin sitten varmaan noin.

 

Mainitsepa joitain rumia, menestyneitä, rikastuneita naistieteilijöitä. 

Tieteen tekemisellä ei rikastu edes kauniina. -eri

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä sama ihminen voi olla tosi hyvän tai huonon näköinen lyhyen ajan sisällä. Sen huomaa aika selvästi myös siitä miten koko maailma sinua kohtelee. Ovatko ihmiset ystävällisiä hymyileviä kohteliaita viihtyvätkö seurassasi pitkään juttelemassa vai välttelevätkö Ja ovatko tylyjä. Esim hymy on ihan objektiivisesti todennettavissa oleva asia. "

Mulle ilmeisesti tätä ei ilmene, koska mua kohdellaan ihan samalla tavalla aina. Tai lähinnä sen mukaan, mikä on oma *mielialani*, ei ulkonäköni. Toki jos olen vaikka umpiväsynyt ja surullinen, niin ihmiset pitää minuun mieluummin etäisyyttä kuin jos säteilen iloa ja hyvää energiaa ja intoa. Mutta ei se ulkonäöstäni johdu, vaan siitä elekielestä ja energiasta mikä minusta näkyy ulospäin. Luulen että niilläkin, jotka usko että se johtuu ulkonäöstä, se on enemmänkin reaktio siihen jos itse käyttäytyy eri tavalla koska uskoo olevansa tänään ruma.

No ei pidä kyllä paikkaansa. Huomaa Vaikka siitä jos saan miehiä kiinni tuijottamisesta, ja huomaa että he ovat tuijottaneet jo pidempään ennen kuin on itse edes huomannut heitä.