Seiska: Maisa Torpalle puolet IT-Mikon omaisuudesta - Ei avioehtoa
Esim. Mikon 2019 ostama omakotitalo on tällä hetkellä puoleksi Maisan. Ei huono diili
Kommentit (116)
Jos aviopuolisoilla ei ole avioehtoa, niin ei ole myöskään mitään järkeä myydä tai lahjoittaa omaisuutta toinen toisilleen, koska mahdollisessa erotilanteessa kaikki omaisuus jaetaan joka tapauksessa puolisoiden kesken tasan.
Tokihan verottaja mielellään kuittaa kaupasta varainsiirtoveron.
Minilex: "Osituksen sovittelu on mahdollista, jos ositus johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen tai siihen, että toinen puoliso saisi siitä perusteettomasti taloudellista etua. Harkittaessa sovittelua otetaan huomioon erityisesti avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut taloudelliset seikat. Lyhyen avioliiton kohdalla voidaan siis harkita osituksen sovittelua, jos toisen puolison katsotaan saavan perusteetonta taloudellista etua osituksesta tai jos se johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Lyhyenä avioliittona on pidetty alle viiden vuoden kestänyttä avioliittoa. Joskus on kuitenkin annettu merkitystä sille, jos puolisot ovat asuneet pitkään avoliitossa ennen avioliiton solmimista. On huomattava, että osituksen sovittelua harkittaessa ei huomioida puolisoiden henkilökohtaisia suhteita eli esimerkiksi syyllisyysperuste ei johda sovitteluun, vaan merkitystä annetaan vain taloudellisille perusteille." Nyt vaan Mikolle hyvä juristi. Tosin jos talo on rahoitettu pääosin pankkilainalla, niin Maisa saa vaan puolet lainasta, elikkä talo kannattaa myydä jos meinaa jonkun lainanlyhennyksen saada takas pankkitilille....
Vierailija kirjoitti:
Avio-oikeudella on taannehtiva vaikutus siinä mielessä, että se koskee kaikkea omaisuutta riippumatta siitä, milloin tai millä tavalla puolisot ovat omaisuuden saaneet tai hankkineet ennen avioliittoa. Ennen avioliittoa hankittu omaisuus on siis avio-oikeuden alaista omaisuutta. Kysymys voi olla ennen avioliittoa saadusta tulosta, lahjasta, perinnöstä tai testamentin nojalla saadusta omaisuudesta. Koska toisella puolisolla on avio-oikeus tällaiseen ennen avioliittoa hankittuun omaisuuteen, jaetaan omaisuus osituksessa puoliksi puolisoiden kesken.
Eli umpitollo tapaus tuo it Mikko.
Ei ihan kaikkea koske välttämättä. Vanhemmat voi tehdä tehdä esimerkiksi keskinäisen testamentin, että perintönä lapselle tullut omaisuus ei kuulu avio-oikeuden alle. Tavallaan vanhemmat voi vielä haudan takaakin vaikuttaa, saako lapsen puoliso erossa kuinka paljon suvun perintöomaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis saa puolet omakotitalon velasta. Nice.
Noh, yleensä asunnon arvo on suurempi kuin siihen sidotut lainat. Eli kyllähän tuosta kivat hillot käärii.
Onko palstalla siis selvä näkemys siitä, että Maisa Torpalla ei ole yhtään omaa omaisuutta, kun tässä ollaan puolittamassa vain IT-Mikon omaisuus?
Tuskinpa Mikolle on paljoa omaisuutta ehtinyt kertyä. On sitä rahaa mennytkin siihen malliin että maisu saatiin pidettyä tyytyväisenä. Talon lainaahan ei erossa jaeta vaan talo myydään. Nyt on talojen hinnat alhaalla joten myyntivoittoa ei tule vaan tappiota. Lyhennyksiä ei neljässä vuodessa kovin merkittävästi ole ehtinyt mennä, joten jos talo myydään alle ostohinnan ei jää paljoa jaettavaa.
Maisun velka tesla lähtee luultavasti myös alta koska Mikko ei ole sitä enää maksamassa.
Vierailija kirjoitti:
Seiskan jutun kirjoittaja Leena Ylimutka ymmärtää lakiasioista vähemmän kuin sika ydinfysiikasta.
"Mikäli Maisan ja IT-Mikon avioerohakemus lopulta etenee eroon saakka, Maisa saa avioliiton aikana hankitusta omaisuudesta puolet.
Tähän hänellä on laillinen oikeus, sillä pariskunnalla ei ole voimassa olevaa avioehtoa."
Mistä helvetin "avioliiton aikana hankitusta omaisuudesta"??? Jos avioehtoa ei ole, niin Maisa saa pääsääntöisesti puolet aivan kaikesta Mikon omaisuudesta (olettaen tietysti että Maisalla itsellään ei ole mitään omaisuutta). Oli se sitten hankittu miilloin hyvänsä.
Ositusta voidaan toki sovitella ja tässä tapauksessa, kun avioliitto on kestänyt suht. lyhyen aikaa, varmaan tehdäänkin niin, mutta pääsääntö on kuitenkin tuo.
"Kohublondi ei turhaan ilakoinut, sillä vuoden päästä myös hänet merkittiin talon toiseksi omistajaksi.
Tällä hetkellä talo
Tämä. Klikkihuorausta koko Seiska täynnä
Hohhoijaas, ihanko se teille kuuluisi maisan ero ja omaisuudenjako. Hankkikaa ihan oma elämä!
Vierailija kirjoitti:
Onko palstalla siis selvä näkemys siitä, että Maisa Torpalla ei ole yhtään omaa omaisuutta, kun tässä ollaan puolittamassa vain IT-Mikon omaisuus?
Istuu pankkinsa päällä kuten kaikki naiset.
Taas täydellinen esimerkki avioehdon tarpeellisuudesta
Kehtaattekin jo aamusta sormet syyhyten juoruilemaan. Miten muuten teidän erot meni? naurettavaa teille tuntemattoman henkilön henkilökohtaisia asioita täällä vatvoa.
Muistiinpano itselleni:
älä koskaan mene naimisiin ilman avioehtoa
Vierailija kirjoitti:
Saakin saada jos mies on niin tyhmä ettei vaadi avioehtoa.
Minä vaatisin kohublondilta avioehtoa jos se vaatisi päästä naimisiin kanssani.
En luota ollenkaan noiden silikonitissien lupauksiin.
Mitäs tällaisessa tilanteessa käy, jos mikolla on esim sijoituksia tai osakkeita?
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaas, ihanko se teille kuuluisi maisan ero ja omaisuudenjako. Hankkikaa ihan oma elämä!
Sanoo hän ja roikkuu vauva palstalla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs tällaisessa tilanteessa käy, jos mikolla on esim sijoituksia tai osakkeita?
Kaikki menee erossa puoliksi. 4 vuotta (ihan sattumalta kesti just sopivan kauan Maisan rakkaus) on jo riittävän pitkä aika oikeudenkin mielestä että puoliks menee.
Vierailija kirjoitti:
Kehtaattekin jo aamusta sormet syyhyten juoruilemaan. Miten muuten teidän erot meni? naurettavaa teille tuntemattoman henkilön henkilökohtaisia asioita täällä vatvoa.
Onkos siellä Maisan äiti? Ystäviä hänellä tuskin enää on. Maisa on antanut itse itsestään tarpeeksi informaatiota näihin kommentteihin. Jos arvostusta haluaa, kannattaa käyttäytyä sen mukaan.
Maisan kannattais pokata toi Johnny Depp. Sehän oli niin derp, että meni Amberin kanssa naimisiin ilman avioehtoa. Kyllä Johnny-boy sitä kovasti vaati, mutta Amberi luisti aina keskusteluista, ja aina oli muita kiireitä, kun olisi pitänyt raapustaa nimi asiakirjoihin. Hääpäivänä Johnny kuitenkin sanoi "tahdon", koska kisakireä nuori nainen sekä pilu, ja joutui sitten pulittamaan.
Ämpäri (siis Amber) oli itsekin kyllä tyhmä kuin saapas ja meni juoruilemaan epätosia asioita, joten Johnny sai omansa oikeusteitse takaisin.
Maisan pitäisi olla todella ketku saadakseen Derpin koukkuunsa ilman avioehtoa. Ja vaikeaa on hänen myös päästä miehen näköetäisyydelle, kun ei ole nuori Hollywood-näyttelijätär.
Sulla on väärää tietoa.
Tee avioehto jos olet rikas ja menet maisulin kanssa avioon.