Vakava sairastuminen ja parisuhde

Eiköhän noitunteet ole ihan normaaleja, mutta älä nyt sen toisen puolesta ala päättämän mikä on hänelle parhaaksi ja mikä ei.

Itselläni lähinnä kokemusta siitä, että kumppani teeskentelee, ettei tiedä mun sairaudesta yhtään mitään. Ei tarvitse tehdä tai auttaa, kun leikkii kaiken olevan ennallaan. Joskus sitä miettii, että parempi olis olla yksin köyhä ja kipee kuin odottaa toiselta edes vähän empatiaa.

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Sairastuin syöpään, hoidot yhä meneillään. En näytä enää itseni mielestä naiselta ollenkaan ja miehen jaksaminen on aika vaakalaudalla. Hän on vain niin periaatteellinen, että aikoo olla vierelläni loppuun asti, mutta toisaalta pikkuhiljaa tässä on kosketus ja läheisyys hävinnyt. Ymmärrän täysin, ettei minun näköiseen suohirviöön halua kukaan koskea, ja heikentynyt itsetunto toki vaikuttaa asiaan paljon. Mies tekee päätöksen omasta elämästään, enkä yhtään ihmettele jos lähtisi muille teille. Vaikeita tilanteita nämä. 

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin syöpään, hoidot yhä meneillään. En näytä enää itseni mielestä naiselta ollenkaan ja miehen jaksaminen on aika vaakalaudalla. Hän on vain niin periaatteellinen, että aikoo olla vierelläni loppuun asti, mutta toisaalta pikkuhiljaa tässä on kosketus ja läheisyys hävinnyt. Ymmärrän täysin, ettei minun näköiseen suohirviöön halua kukaan koskea, ja heikentynyt itsetunto toki vaikuttaa asiaan paljon. Mies tekee päätöksen omasta elämästään, enkä yhtään ihmettele jos lähtisi muille teille. Vaikeita tilanteita nämä. 

Tämä selvä, Marko, tämä selvä 🙄 Sinä olet muutenkin ilmoittanut, ettet ole mikään hyväntekijä. Ei tarvitse tällaisia sepityksiä rustata. Olet nolo ja paha ihminen. Demoni.

Itse seurustelin useamman vuoden kroonisesti sairaan miehen kanssa. Sairaus aiheutti useita haasteita ja toimintakyvyn alenemista. Parisuhde alkoi ja päättyi hänen sairaudestaan huolimatta.

En tiedä miten sairautesi on vaikuttanut teidän arkeen, mutta onhan se joka tapauksessa asia mikä tulee varmasti vastaan ihan päivittäisessä elämässä ja monessa kohtaa. Tilanne vaatii joustoa ja ymmärrystä kummaltakin osapuolelta. Sanoisin, että on varmasti ihan normaalia, että itsetunto laskee sairastumisen myötä, mutta sairastuminen itsessään ei ole syy päättää muuten toimivaa parisuhdetta.

Puolisollani on vakava, krooninen sairaus joka vaikuttaa munkin elämään todella paljon. Ei ole silti tullut mieleenkään päättää parisuhdetta sen vuoksi, ja olisin todella loukkaantunut jos kaiken jälkeen hän jättäisi minut jotta saan elää omaa elämääni tms. Anna siis puolisosi itse päättää. Toki voit puhua tunteistasi ja kertoa, ettet halua hänen ajattelevan että suhteeseen tarvitsee jäädä vain velvollisuudentunteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Häh? Mitä pahaa tai väärää noissa sanoissa oli? Ei parisuhe voi olla hoitosuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Häh? Mitä pahaa tai väärää noissa sanoissa oli? Ei parisuhe voi olla hoitosuhde.

Lähes kaikilla vanhuksilla, joilla on ollut normaali parisuhde, eikä nykyaikaisia perverssejä virityksiä, se on lopussa myös hoitosuhde. Elämä kun ei ole pippeliä ja lässynlässyä. Toivon sinulle pelkkää karmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Miksi parisuhde muuttuisi vakavan sairastumisen myötä hoitosuhteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin syöpään, hoidot yhä meneillään. En näytä enää itseni mielestä naiselta ollenkaan ja miehen jaksaminen on aika vaakalaudalla. Hän on vain niin periaatteellinen, että aikoo olla vierelläni loppuun asti, mutta toisaalta pikkuhiljaa tässä on kosketus ja läheisyys hävinnyt. Ymmärrän täysin, ettei minun näköiseen suohirviöön halua kukaan koskea, ja heikentynyt itsetunto toki vaikuttaa asiaan paljon. Mies tekee päätöksen omasta elämästään, enkä yhtään ihmettele jos lähtisi muille teille. Vaikeita tilanteita nämä. 

Loppuun asti? Ilmeisesti tilanne on siis paha.

Ihan samanlaisia ajatuksia itselläni. Tosin minä olen se, joka on työntänyt kumppania pois kun on jotenkin niin vaikea ajatella itsestä mitään positiivista. En minä koskaan ole omaa ulkonäköäni ajattellut, mutta nyt vaan katson peiliä ja ihmettelen kuka tuo ihminen on? 

Jaksamista sinulle!

- aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on vakava, krooninen sairaus joka vaikuttaa munkin elämään todella paljon. Ei ole silti tullut mieleenkään päättää parisuhdetta sen vuoksi, ja olisin todella loukkaantunut jos kaiken jälkeen hän jättäisi minut jotta saan elää omaa elämääni tms. Anna siis puolisosi itse päättää. Toki voit puhua tunteistasi ja kertoa, ettet halua hänen ajattelevan että suhteeseen tarvitsee jäädä vain velvollisuudentunteesta.

Olen puhut ja se ei mennyt ihan putkeen. Esitin asian väärin ja sain aikaan juuri tuon, että loukkasin häntä sillä näkemyksellä mikä olisi hänelle parhaaksi. Hän näkee, että tämä on vain välivaihe ja asiat palaavat vielä ennalleen. Itselläni on tällä hetkellä vaikeuksia uskoa samaan.

- aloittaja

Omat diagnoosini, vaivani ja rajoitteeni ovat yksi syy siihen, miksi en halua ketään ihmistä elämääni. Tämä nyt käsittäneen kaikki suhteet mitään rajoitteita tekemättä. Toki muitakin syitä on. Kun tällaiset diagnoosit kuin itsellä, pysyvät ja parantumattomat, joihin en kuitenkaan kuole, mutta jotka rajoittavat elämää paljonkin ja muutenkin tajuan olevani hankala ihminen. Olen toki netissä ja tällä palstalla kirjoitellut saman diagnoosin saaneiden kanssa, joita täällä on ilmeisen paljon ja onnekseni huomannut näillä olleen monessakin asiassa hyvin samanlaisia kokemuksia kuin itselläni. Tietenkään sitä, että ns. päässä on vikaa ja on autismikirjolla ei voi samalla tavalla verrata esim. syöpään.

Sairastuin kesällä koronaan, joka heitti perussairauteni täysin pois hallinnasta ja olen ollut lähestulkoon vuodepotilaana siitä lähtien. Meillä on vieläpä lapsi, niin yhtälö on aika mahdoton, kun juuri mitään en ole pystynyt tekemään. Käytännössä en pärjäisi mitenkään itsenäisesti nyt, mutta jos tilanteeni joskus vakautuu, niin pitää varmaan käydä kumppanin kanssa rehellinen keskustelu tulevaisuudesta. Tilanne tuntuu kohtuuttomalta häntä kohtaan, eikä meillä ole oikeastaan tukiverkostoakaan asuinpaikkakunnallamme. Ymmärrän ap pohdintasi, olen itsekin käynyt samantyyppisiä ajatuksia läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Häh? Mitä pahaa tai väärää noissa sanoissa oli? Ei parisuhe voi olla hoitosuhde.

Lähes kaikilla vanhuksilla, joilla on ollut normaali parisuhde, eikä nykyaikaisia perverssejä virityksiä, se on lopussa myös hoitosuhde. Elämä kun ei ole pippeliä ja lässynlässyä. Toivon sinulle pelkkää karmaa. 

Aloituksesta oletin, ettei kyse ole vanhuksista. Ja mistä se edes revit jotku pervessiot ja pippelit tähän? Taitaa olla kyseiset asiat melko tiukasti omassa mielessäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Miksi parisuhde muuttuisi vakavan sairastumisen myötä hoitosuhteeksi?

No eikö se ole ihan normaali tilanne? Toinen ei pysty enää täysin normaaleihin asioihin ja toinen joutuu ottamaan ne hoitaakseen.

Miten ihmeessä joku voi ajatella että elämä on ollut tauolla sairastumisen vuoksi ? Elämä ei ole aina silkkiä ja samettia. 

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen miettinyt asiaa. Jos sairastuisin vakavasti, tulisi ero. Samoin jos mieheni sairastuisi. En halua olla taakka kenellekään, eikä minusta ole kenenkään hoitajaksi tai edes henkiseksi tueksi. Jos itse sairastuisin esim. syöpään, en haluaisi hoitoja.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä joku voi ajatella että elämä on ollut tauolla sairastumisen vuoksi ? Elämä ei ole aina silkkiä ja samettia. 

Aika monikin nykyaikana. Samoin kaikki ihmissuhteet, aina parisuhteesta ystävyyteen. Ei saa olla mitään raskasta, ei saa kantaa toisen taakkoja. Ihan sairasta. Lopunajat.