Onko pettämisen raja ylitetty?
Olen yhden harrastusporukassa olevan miehen kanssa jäänyt treenien jälkeen juttelemaan noin tunniksi pari kertaa. Tätä ei ollut siis mitenkään etukäteen sovittu, vaan sattui vaan olemaan paikalla treeneissä ja oli mielenkiintoista puhuttavaa. Puheenaiheet ei liittyneet mitenkään kummankaan parisuhteisiin, seksiin, vaan hyvin pinnallisiin asioihin, esim. treeneihin, autoihin ja kodintekniikkaan tms. Minulla ei ole miehen yhteystietoja, eli en siis pidä häneen yhteyttä harrastusten ulkopuolella. Enkä ole aikonut hänen numeroaan pyytääkään. Somessa en ole.
Myönnän toki, että mies on minusta kiinnostava, enkai muuten jäisi jutustelemaan, jos hän olisi tylsä ihminen eikä yhteisiä mielenkiinnonaiheita olisi.
Kun oma mies sai tästä tietää, nii alkoi raivota, että olen pettänyt häntä. Ei nukuta ösiin, kun hän vatvoo tätä asiaa. En ole siis pimittänyt asiaa, vaan kertonut kyllä, missä olen ja mies olisi voinut vaikka tulla katsomaan itse paikan päälle. Sitä en tietenkään ole ääneen sanonut, että pidän toista miestä viehättävänä, koska en näe, että siitä olisi mitään hyötyä.
Kun en ole pyytänyt yhteystietoja toiselta tai hän minulta tms. suunnitelmallista, eikä mitään fyysistä ole ollut, niin minusta vähän ylireagointia syyttää minua pettämisestä. Sen ymmärrän, että mustasukkaisuutta voi asiasta olla, eikä se tunnu hänestä kivalta. Mutta nyt huutaa, että minulla on toinen mies kierrossa...
Olenko pettänyt teidän mielestä?
Kommentit (182)
En kutsu tuota pettämiseksi, mutta mielestäni on puolisoa kohtaan epäkunnioittavaa ruokkia ihastusta. Itse olisin ruvennut lähtemään suoraan kotiin sen jälkeen, kun olisin huomannut pitäväni miestä viehättävänä. Jos asiaan ei liity mitään muuta mielenkiintoista kun keskustelun aihe ihmisen kanssa, joka sattuu olemaan samassa paikassa samaan aikaan ja kiinnostunut samasta keskustelun aiheesta, niin putoaa hyvänpäivän tuttu kategoriaan.
Nuo on kyllä puhtaasti suvaitsevaisto- eli vasemmistopuolelta nuo mikro- ja makropaskat, turha yrittää oikeistoa syyttää teidän tekosista.