Milloin olette tajunneet että ette taida löytää parisuhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniin. Naisilla on miehiä jonoksi asti, joten sinkkuus on valinta. Meillä miehillä asiat on toisin.

Jos kukaan normaalihko nainen ei ole koskaan edes vilkaissutkaan kohti eikä ole antanut vihreää valoa, niin aika heikkoa on pariutuminen. Ei ole auttanut punttisalit, korkeakoulututkinnot tai suhtkoht hyvät vuositulot.(yli keskiarvon).

Olen surullinen puolestasi. Mutta ei noita jonoja ole kaikilla naisilla, vain niillä kauniimmilla ja suosituimmilla. Itse olen ujo introvertti ja viimeksi suudellut miestä 12 vuotta sitten. Ei ole mitään jonoja. Ei muhun kiinnitä ulkonakaan kukaan mies huomiota ellei sitten ole kaupan kassa tai bussikuski.

 

Sama tilanne. Olen vähän masentunutkin sen takia. Jos jossain tilanteessa kohtaa miehiä, he eivät edes

Sama täälläkin. Ei tosiaan ole koskaan ollut mitään "jonoja". Deittisovelluksia kun kokeilin, niin ei tosiaan ollut mitään "niin monta keskustelualoitusta, ettei kaikkiin ehdi vastaamaan". Kyllä, aloitin keskusteluja jopa itse (poistettiin tai ghostattiin). Kun yksi keskustelu jatkui siihen asti, että ehdotin tapaamista ja tulin ghostatuksi, luovutin ja poistin koko profiilini.

Oletko tyytyväinen itseesi ja ylpeä panoksestasi, kun yritit kerran, epäonnistuit ja luovutit? Tunnetko monta asiaa, joissa tällä tavalla on mahdollista menestyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen normaalipainoinen, tavallisen näköinen työssäkäyvä mies, suht pitkä, rauhallinen, en tupakoi, en käytä juuri ollenkaan alkoholia, liikunnallinen. Tajusin sen siinä vaiheessa, kun naiset jotka kelpuuttivat minut suhteisiin oli kaikki lihavia, ei kovin viehättäviä, erilaisia mt ongelmia, ehkä päihdeongelmia, luonnevikaisia. Koska ei ollut mahdollisuutta saada suhdetta ns"normaalin" ihmisen (naisen) kanssa päätin lopettaa naisen etsimisen kokonaan.

Päätös oli itseasiassa helpottava, voi nyt keskittyä muihin asioihin, ei menee turhaa aikaa tuohonkaan. 

Harmi että luovutit. Etsinnässä liikunnallinen ja sopivan rauhallinen tavismies. Ja ei, en ole ylipainoinen. N32

Mitä tarkoitat etsinnällä? Haetko aktiivisesti seuraa kokeilemalla uusia harrastuksia, lähestymällä tuntemattomia miehiä tai käyttämällä seuranhakupalveluita? Millä paikkakunnalla asut ja mistä sinut löytää?

Olisin halunnut tietää vastauksen, mutta tällä palstalla on aika mahdotonta keskustella, kun kommentin jättämisen jälkeen keskustelu suljetaan ja unohdetaan.

Elin ainakin 13 vuotta yksin eron jälkeen. Olin jo varma että ketään en enää saa. Mutta elämä yllätti ja ollut suhteessa nyt yli kolme vuotta.

Olen samassa tilanteessa, ikää tullut enemmän niin vienti on laskenut. Ymmärrän toki, se nyt vain on niin. Mutta toivoa en ole menettänyt sen suhteen, että joskus löytyy joku. Sillä välin keskityn muihin asioihin, kuitenkin silmät auki pitäen. 

Olin 33. Sitten tein lapsen yksin, enkä nykyään edes kaipaa parisuhdetta. Eli biologinen kelloni helähti soimaan, mutta onneksi sen saa nykyään sammutettua lääketieteen keinoin.

Itse asiassa tajusin sen jo ennen murkkuikää. En tiedä, mistä se tuli, ei sitä kukaan minulle sanonut. Olisikohan johtunut siitä, että jotkut näkemäni liitot eivät näyttäneet onnelliselta ja toisaalta siitä, että sukulaisissani oli muutama itsellinen, elämäänsä tyytyväinen nainen, joita ihailin.

Lapsena mulle kerrottiin etten voi löytää parisuhdetta kun olen ruma ja heikko . Oikeassa olivat .

m39

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli avioero kun olin 32, mies jätti minut 5 kk vanhan tyttäremme kanssa, koska ei "kestänyt" lapsiperhearkea. Ajattelin silloin, että varmaan jossain vaiheessa elämääni uusi löytyy, mutta ei minua kiinnostanut ihmeemmin etsiä ketään, keskityin lapseen ja sitten töihin palattuani taas uran rakentamiseen. 

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olen 42, esivaihdevuodet on jo päällä, ja että en enää lapsia varmasti esimerkiksi saisi. Siihen liittyi jonkinlaista surua ja ahdistusta. Mutta silloin tajusin, että en kyllä oikeastaan taida sitten haluta miestäkään, että mulla se koko parisuhteen halu oli liittynyt ajatukseen perheestä ja lasten kasvattamisesta yhdessä. Viihdyin sinänsä niin hyvin itsekseni, etten kaivannut ketään arkeeni seuraksi. Nyt ikää 50 ja viimeisin seksikerta silloin avioliitossa 18 vuotta sitten, ja uusia tuskin tulee koskaan. En vaan kaipaa miestä.

Ihanaa lapselle. Kunpa itsekään ei olisi tarvinnut kuunnella emän parittelumylvimistä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

M35 luovutin about 6 vuotta sitten ja keskittynyt yksin oloon.

Kolmisen vuotta sitten, kun erosin huonosta suhteesta ja minulla oli sen jälkeen pari seksisuhdetta naimisissa olevien kunnon perheenisien kanssa. Kaikki luotto meni miehiin näiden kolmen myötä.