Milloin olette tajunneet että ette taida löytää parisuhdetta?

35-vuotiaana ajattelin, että suhdetta en tule enää saamaan. 40-vuotiaana olin naimisissa.

M44

Vähän reilu kolmekymppisenä. Sairauden seurauksena toimintakyky rajoittunut ja ulkonäkö pilalla, pitkäaikaistyöttömyys. Elän erakkona.

Minun vanhempani uskottelivat minulle koko nuoruuteni, että kun kasvan aikuiseksi, minun tulee olemaan helppo perustaa perhe, koska kiinnostuneita naisia tulee olemaan jonoksi asti. Uskoin tähän, sillä olinhan tasapainoinen, kiva ja raitis, suorittamassa korkeakoulutukintoa, sekä harrastin maratonjuoksua, osallistuin yhdistystoimintaan ja niin edespäin.

Kun olin 28-vuotias, yksikään nainen ei ollut vielä koskaan kiinnostunut minusta. En ollut koskaan yrittänyt erityisen kovasti, koska luulin, että asiat vain tapahtuvat kuten minulle oltiin uskoteltu, mutta tutustuin kuitenkin aina tilaisuuden tullen uusiin ihmisiin. Aloin tässä vaiheessa epäilemään minulle opetettuja asioita, ja ryhdyin etsimään aktiivisemmin seuraa netistä ja kaikenlaisista tapahtumista. Pyysin kavereilta apua ja yritin jopa iskeä kadulla satunnaisia vastaantulijoita, kun keinot alkoivat loppua.

Etsimisen aikana hankin oman talon, joka olisi sopiva tulevalle perheelleni, etenin urallani ja aloin harrastaa tavoitteellisemmin sellaisia urheilulajeja, joiden vaikutukset pystyi huomaamaan kehossani. Jatkoin tätä 5 vuotta, mutta en edes päässyt kertaakaan treffeille. Nyt minusta alkaa pahasti tuntumaan siltä, että en tule ikinä saamaan puolisoa tai lapsia. Tilanne on masentava, ja olen vihainen vanhemmilleni ja muille minua neuvoneille läheisille ihmisille siitä, että he valehtelivat minulle koko ikäni.

Eniten kaipaan kumppanuutta ja kosketusta, joita elämässäni ei ole lainkaan. Haluaisin löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja mieleni, ja joka haluaisi tehdä kanssani samoin. Perimmäinen ongelmani on se, että en pysty löytämään ketään, joka haluaisi tutustua minuun. Niin kauan, kun kukaan ei suostu auttamaan minua, olen ilmeisen voimaton tekemään asialle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani uskottelivat minulle koko nuoruuteni, että kun kasvan aikuiseksi, minun tulee olemaan helppo perustaa perhe, koska kiinnostuneita naisia tulee olemaan jonoksi asti. Uskoin tähän, sillä olinhan tasapainoinen, kiva ja raitis, suorittamassa korkeakoulutukintoa, sekä harrastin maratonjuoksua, osallistuin yhdistystoimintaan ja niin edespäin.

Kun olin 28-vuotias, yksikään nainen ei ollut vielä koskaan kiinnostunut minusta. En ollut koskaan yrittänyt erityisen kovasti, koska luulin, että asiat vain tapahtuvat kuten minulle oltiin uskoteltu, mutta tutustuin kuitenkin aina tilaisuuden tullen uusiin ihmisiin. Aloin tässä vaiheessa epäilemään minulle opetettuja asioita, ja ryhdyin etsimään aktiivisemmin seuraa netistä ja kaikenlaisista tapahtumista. Pyysin kavereilta apua ja yritin jopa iskeä kadulla satunnaisia vastaantulijoita, kun keinot alkoivat loppua.

Etsimisen aikana hankin oman talon, joka olisi sopiva tulevalle perheelleni, eten

Vanhemmat ihmiset eivät tajua miten vaikeaa nykyaikana on löytää tyttöystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen normaalipainoinen, tavallisen näköinen työssäkäyvä mies, suht pitkä, rauhallinen, en tupakoi, en käytä juuri ollenkaan alkoholia, liikunnallinen. Tajusin sen siinä vaiheessa, kun naiset jotka kelpuuttivat minut suhteisiin oli kaikki lihavia, ei kovin viehättäviä, erilaisia mt ongelmia, ehkä päihdeongelmia, luonnevikaisia. Koska ei ollut mahdollisuutta saada suhdetta ns"normaalin" ihmisen (naisen) kanssa päätin lopettaa naisen etsimisen kokonaan.

Päätös oli itseasiassa helpottava, voi nyt keskittyä muihin asioihin, ei menee turhaa aikaa tuohonkaan. 

Harmi että luovutit. Etsinnässä liikunnallinen ja sopivan rauhallinen tavismies. Ja ei, en ole ylipainoinen. N32

Mitä tarkoitat etsinnällä? Haetko aktiivisesti seuraa kokeilemalla uusia harrastuksia, lähestymällä tuntemattomia miehiä tai käyttämällä seuranhakupalveluita? Millä paikkakunnalla asut ja mistä sinut löytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4 vuotta tullut pyörittyä kaikenmaailman sovelluksissa ja treffejä ehkä kymmenkunta. Kyllä tässä jo hiljalleen uskoo olevansa kelpaamaton.

Ei niissä sovelluksissa pyöri tavallisia ihmisiä. Jotain seksifriikkejä tai onnenonkioita vaan. Kunnollisia ihmisiä tapaa oikeassa elämässä.

En ole yli 15 vuoteen tavannut, vaikka vietän lähes kaiken valveillaoloaikani jossain muualla kuin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli avioero kun olin 32, mies jätti minut 5 kk vanhan tyttäremme kanssa, koska ei "kestänyt" lapsiperhearkea. Ajattelin silloin, että varmaan jossain vaiheessa elämääni uusi löytyy, mutta ei minua kiinnostanut ihmeemmin etsiä ketään, keskityin lapseen ja sitten töihin palattuani taas uran rakentamiseen. 

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olen 42, esivaihdevuodet on jo päällä, ja että en enää lapsia varmasti esimerkiksi saisi. Siihen liittyi jonkinlaista surua ja ahdistusta. Mutta silloin tajusin, että en kyllä oikeastaan taida sitten haluta miestäkään, että mulla se koko parisuhteen halu oli liittynyt ajatukseen perheestä ja lasten kasvattamisesta yhdessä. Viihdyin sinänsä niin hyvin itsekseni, etten kaivannut ketään arkeeni seuraksi. Nyt ikää 50 ja viimeisin seksikerta silloin avioliitossa 18 vuotta sitten, ja uusia tuskin tulee koskaan. En vaan kaipaa miestä.

Noin 12 vuotta sitten kun pääsin eroon narsistista.  Nyt en osaa enää luottaa kehenkään ja kun aikaa on näinkin paljon kulunut, suorastaan hämmennyn jos joku osoittaa kiinnostusta.  (nainen oon yli 60v).

Joku mainitsi "energian", jokin siinä on että jotkut herättävät aina kiinnostusta, toiset eivät.  Tätä kannattaa miettiä heidän jotka haluavat löytää puolison.  Kasvattaa oikenlaista kiinnostusta toisiin ja kunnioituksen ja kevyen flirtin taidot jne.

Olen ala-asteen lopulta asti todennut, että kyllä se kiinnostus löytää poikaystävä löytyy "sitten muutaman vuoden päästä kun olen vähän vanhempi". Mutta sitten kun ikä meni kahdenviiden pahemmalle puolelle ja ajatus oli edelleen sama, niin kyllä siinä alkoi ymmärtää, että ajankohtaa, jolloin kiinnostun pariutumaan, tuskin tulee koskaan.

Asiaan on voinut vaikuttaa myös se, että tunne on täysin molemminpuolinen, eli miehille olen näkymätön tai toiseen äijään verrattavissa oleva frendi

Vierailija kirjoitti:

Olen ala-asteen lopulta asti todennut, että kyllä se kiinnostus löytää poikaystävä löytyy "sitten muutaman vuoden päästä kun olen vähän vanhempi". Mutta sitten kun ikä meni kahdenviiden pahemmalle puolelle ja ajatus oli edelleen sama, niin kyllä siinä alkoi ymmärtää, että ajankohtaa, jolloin kiinnostun pariutumaan, tuskin tulee koskaan.

Asiaan on voinut vaikuttaa myös se, että tunne on täysin molemminpuolinen, eli miehille olen näkymätön tai toiseen äijään verrattavissa oleva frendi

Naisten suurin ongelma näyttää olevan se, että miehet eivät kiinnosta, ja miesten suurin ongelma se, että he eivät kiinnosta naisia. Onpa mennyt omituiseksi.

33-vuotiaana. Sitten hankin pari muksua itsellisesti. Elämäni paras päätös, ja enää en mitään miehiä edes kaipaa.

En ole koskaan ollut parisuhteessa. 

Perheen perustamiseen sopiva aika on mennyt joten en teen naisellakaan enää mitään.

M46

Nyt 43-vuotiaana, kun avioerosta on 12 vuotta ja viimeisimmän seurustelusuhteenkin päättymisestä yli 6 vuotta. Ei tule enää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniin. Naisilla on miehiä jonoksi asti, joten sinkkuus on valinta. Meillä miehillä asiat on toisin.

Jos kukaan normaalihko nainen ei ole koskaan edes vilkaissutkaan kohti eikä ole antanut vihreää valoa, niin aika heikkoa on pariutuminen. Ei ole auttanut punttisalit, korkeakoulututkinnot tai suhtkoht hyvät vuositulot.(yli keskiarvon).

Olen surullinen puolestasi. Mutta ei noita jonoja ole kaikilla naisilla, vain niillä kauniimmilla ja suosituimmilla. Itse olen ujo introvertti ja viimeksi suudellut miestä 12 vuotta sitten. Ei ole mitään jonoja. Ei muhun kiinnitä ulkonakaan kukaan mies huomiota ellei sitten ole kaupan kassa tai bussikuski.

 

Sama tilanne. Olen vähän masentunutkin sen takia. Jos jossain tilanteessa kohtaa miehiä, he eivät edes näe minua. Kaltaisiani naisia on varmasti paljon. E

Sama täälläkin. Ei tosiaan ole koskaan ollut mitään "jonoja". Deittisovelluksia kun kokeilin, niin ei tosiaan ollut mitään "niin monta keskustelualoitusta, ettei kaikkiin ehdi vastaamaan". Kyllä, aloitin keskusteluja jopa itse (poistettiin tai ghostattiin). Kun yksi keskustelu jatkui siihen asti, että ehdotin tapaamista ja tulin ghostatuksi, luovutin ja poistin koko profiilini.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut parisuhteessa. 

Perheen perustamiseen sopiva aika on mennyt joten en teen naisellakaan enää mitään.

M46

Kysymys oli milloin ymmärsit tilanteen toivottomuuden ja lakkasit yrittämästä.

Aika varhain totesin että olen pelkkä nobody. Turpaan olen monta kertaa saanut miehiltä mikä on riemastuttava huomionosoitus. Muuten kyyhöttänyt kyyneleitä nielleenä sydänsurujen kourissa itsesäälissä piehtaroineena ja nyt vanhemmiten katkerana avaudun surkeasta kohtalostani jossa en saanut nallekarkkeja kylliksi. Sieluni surren itken itseni uneen ja ainoa lohtu on että naiset edes sillointällöin moikkaavat minulle, moikkaan takaisin hymyssä suin vaikka syvällä sisimmässäni tiedän että nämä hyvät eleet eivät ole muuta kuin automatisoitua toimintaa. Kadehdin lihaksikkaita miehiä jotka saavat naisen sormia napsauttamalla ja itse jään nuolemaan näppejäni. Voi voi, olen niin surkea tapaus, eikä minua kukaan rakasta.

Ainuttakaan miljardööriä ei ole tullut vastaan. 

Kolmekymppisenä totuus vihdoin iski minuun, ja myönsin vihdoin itselleni että en tule koskaan saamaan parisuhdetta. Noihin aikoihin kaikki kaverini yksi kerrallaan löysivät miehen, muuttivat yhteen ja hankkivat lapsia, samaan aikaan kun minä olin kaikille miehille täysin näkymätön. 

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppisenä totuus vihdoin iski minuun, ja myönsin vihdoin itselleni että en tule koskaan saamaan parisuhdetta. Noihin aikoihin kaikki kaverini yksi kerrallaan löysivät miehen, muuttivat yhteen ja hankkivat lapsia, samaan aikaan kun minä olin kaikille miehille täysin näkymätön. 

Melkein kuin itse. Tosin olin tuolloin jo särkenyt sydämeni ja itse olen tietoisesti täysin näkymätön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4 vuotta tullut pyörittyä kaikenmaailman sovelluksissa ja treffejä ehkä kymmenkunta. Kyllä tässä jo hiljalleen uskoo olevansa kelpaamaton.

Ei niissä sovelluksissa pyöri tavallisia ihmisiä. Jotain seksifriikkejä tai onnenonkioita vaan. Kunnollisia ihmisiä tapaa oikeassa elämässä.

En ole yli 15 vuoteen tavannut, vaikka vietän lähes kaiken valveillaoloaikani jossain muualla kuin kotona.

Tämäpä se. Nykyään ei ole enää third placeja, joissa voisi tavata ihmisiä.