Lue keskustelun säännöt.
Milloin olette tajunneet että ette taida löytää parisuhdetta?
29.09.2024 |
Mulla on erosta aikaa kohta 2,5v. Aluksi ajattelin että löydän helposti uuden puolison, olenhan kiva, nätti ja sporttinen. Miehiä olikin jonoksi asti.
Mutta sitten sen oikean suhteen löytäminen ja rakentaminen ei olekaan onnistunut. Nyt olen alkanut totutella ajatukseen että taidan sitten olla yksin loppuelämäni.
Milloin te teitte saman johtopäätöksen ja mikä sai tajuamaan asian?
Kommentit (110)
Sinulla Ap on ollut mahdollisuus olla ja elää parisuhteessa, ainakin kerran. Oman rajoittuneen ja hyvin subjektiivisen kokemuksen pohjalta sanoisin ensiksi, että 2,5 vuotta sinkkuna ei ole mitenkään pitkä aika olla ja elää sinkkuna. Toiseksi josku sminusta on tunutunut sille, että myös parisuhdekumppanien löytämien ja tilaisuudet päästä etenemään parisuhteeseen kasautusivat.
Momi sellainen, joka on edes kerran ollut pidemmässä parisuhteessa löytää ja kohtaa nopeammin uuden tilaisuuden edetä ja olla parisuhteessa kuin moni sellainen, jolta tämä kokemus puuttuu kokonaan.
Ja ei syy ei ole aina niin yksinkertainen, että nämä "kokemattomat" olsivat neliraaja havlaavtuneita, jotka eläisivät sänkyyn sidottuina tai introvetteja, joilta saa nyhtää jokaisen sanan tavun erikseen, jos tulee kysyneeksi heiltä jotain, koska itse he eivät tee puoltakaan elettä sen eteen, että yrittäsivät läehstyä jotain toista.
Mutta eivät myöskään ole toista ääripäätä, jossa 99% kokee hengästymistä heidän papatuksestaan ja tarpeestaan kärttää ja vaatia jatkuvaa huomiota osakseen.
Tosinaan itselleni ahdistavinta sinkkuudessani on ollut vastata kysymykseen siitä, miksi olen sinkku. Tuntuu niin kovin raskaalta sanoa, että koska en ole kohdannut sitä oikeaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on tämä kysymys? Sinä olet löytänyt parisuhteen. Et siis voi tajuta, että et löydä parisuhdetta.
Joskus 10-vuotiaana. Viimeistään. Eikä edes ole vitsi.
Mä tajusin sen jossain 40 ikävuoden kohdalla. Havahduin siihen, että alkoi tulla 10 vuotta täyteen edellisestä parisuhdeyritelmästä, tai edes seksistä kumppanin kanssa, ja totesin myös sen, ettei mua niin paljoa kiinnosta, että esim. Tinderiin viitsisin itseni tyrkylle laittaa ja alkaa deittailla. Kyllä mä luulen että mulla olisi ollut ihan hyvä todennäköisyys joku löytää, jos olisin yrittänyt tosissani etsiä, jopa vielä silloin nelikymppisenäkin, mutta mua vaan uuvutti ajatuskin siitä että pitäisi jaksaa tapailla jotain vieraita ihmisiä ja yrittää päättää, kuka niistä kiinnostaisi parisuhdemielessä.
En koskaan, ovet ovat auki niin kauan kuin henki pihisee. Winners never quit and quitters never win.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin 25-vuotiaana tajusin, kuinka samalaisessa elämäntilanteessa eivät välttämättä kohtaa toisiaan solmiakseen parisuhteen tai ystävyyssuhteen.
Tässä jo muutama vuosi on pitänyt katsoa totuutta silmiin, mutta eihän sitä tietysti koskaan tiedä mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4 vuotta tullut pyörittyä kaikenmaailman sovelluksissa ja treffejä ehkä kymmenkunta. Kyllä tässä jo hiljalleen uskoo olevansa kelpaamaton.
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmiymppisenä siinä uskossa ja toivoni menettänyt. Nelikymppisenä löysin kumppanin.
Oikeasti koskaan ei ole liian myöhästä. Syntyyhän suhteita vanhainkodeissakin.
TYHMÄ. Pelaatte korttia vanhainkodissa vai.
Kyllä minulla ainakin on räväkämmät odotukset rakkaus-romanttis-seksisuhteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tämä kysymys? Sinä olet löytänyt parisuhteen. Et siis voi tajuta, että et löydä parisuhdetta.
Jotkut, ehkä Ap on yksi heistä, jotka ovat saaneet mahdollisuuden edetä ja päästä parisuhteeseen tähän mennessä aina ilman isompia mutkia ja ongelmia. - Mutta ehkä hänelle omaksikin yllätykseksi tilanteeseen tuli muutos vajaa kolme vuotta sitten, joka vieläkään ole muuttunut entiselleen; hän ei olekaan päässyt etenemään parisuhteseen haluamansa kaltaisen kumppanin kanssa.
Joskus minusta -ikisinkusta- tuntuu sille, että kaikki eivät joudu kokemaan ja ta tuntemaan tällaista tilannetta koskaan. Se on vähän samanlainen kuin joillekin työllistyminen. Työttömyys on aina ja vain ja ainoastaan oma syy ja vika.
Ei koskaan mistään muusta johtua. Niinpä minäkin olen saanut mennä peilin eteen ja osoittaa peilikuvaani ja sanoa, että tuossa on syy, miksi olet sinkku.
Se, että itse en erota peilikuvassani selkeää vastausta sille miksi olen sinkku niin ei varmasti kerro muusta kuin siitä, että olen liina huono näköinen erottaakseeni sen, minkä varmasti muut huomaavat ja erottavat minusta välittömästi. Vai miten muutoin vosin selittää itselleni sen, että saan tai joudun olemaan hetkestä tosieen sinkkuna?
No tähän on tietysti vakivastaus, että pitäsi laskea rimaa ja lakata elämästä omissa haaveissa ja unelmissa. - Toinen vastaus, jonka olen valinnut omaksi vastauksekseni on ollut opetella nauttimaan ja iloistemaan sinkkuelostani. Voin ja pystyn kuitenkin lähinnä muuttamaan itseäni, enkä ketään toista mieleisekseni.
Vierailija kirjoitti:
4 vuotta tullut pyörittyä kaikenmaailman sovelluksissa ja treffejä ehkä kymmenkunta. Kyllä tässä jo hiljalleen uskoo olevansa kelpaamaton.
Ei niissä sovelluksissa pyöri tavallisia ihmisiä. Jotain seksifriikkejä tai onnenonkioita vaan. Kunnollisia ihmisiä tapaa oikeassa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tänään mietin, että parisuhteessa olo on useimmiten laskenut elämänlaatuani kuin nostanut sitä. Joten tuskin itse hakeudun enää sellaiseen tilanteeseen.
N47
Olin jo kouluiässä ihan sarjaihastuja mutta eipä kukaan lähestynyt silloin. Parikymppisenä sitten itse rohkaistuin ja oli muutama aloittamani suhteentynkä, tosin ne yksi toisensa jälkeen jättivät minut joten sen koomin en ole itse laittanut tikkua ristiin eikä minuakaan ole kukaan lähestynyt.
Kerään kyllä usein kylillä ja kaupoilla, julkisissa liikennevälineissä katseita ja kaiken laista ihmeellistä liian lähelle änkijää mutta todellista kiinnostusta todella ei kukaan ole osoittanut. Naiset harvoin käyttäyvät em. tavalla, siis toljottavat, miehet vain.
Ainoat pidemmät tuttavuuteni miesten kanssa olen rakentanut ystäväpohjalta kirjekaverityyppisesti (kesto esim. 5 vuotta, ollaan tavattukin) mutta eivätpä nekään etene mihinkään koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
33-vuotiaana ajattelin, että eiköhän se ole tässä, mutta kai sitä voi huvikseen laittaa deitti-ilmoituksen vielä vetämään.
Tänä vuonna sitten tuleekin 15 vuotta täyteen ja 10 vuotta naimisissa ihanan mieheni kanssa. Jos ei veikkaa, ei voi voittaa. Mikään pakko toki ei ole puolisoa etsiä, eikä kannatakaan, jos mieluummin on yksin.
No mä olen käynyt ensitreffeillä 33 eri miehen kanssa ja 2/3 heistä on antanut minulle pakit, ja vain kolme tapailusuhdetta on muodostunut näistä ensitreffeistä, joten ei näytä lupaavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 vuotta tullut pyörittyä kaikenmaailman sovelluksissa ja treffejä ehkä kymmenkunta. Kyllä tässä jo hiljalleen uskoo olevansa kelpaamaton.
Ei niissä sovelluksissa pyöri tavallisia ihmisiä. Jotain seksifriikkejä tai onnenonkioita vaan. Kunnollisia ihmisiä tapaa oikeassa elämässä.
Huokaus. Ajatteleeko joku vielä 2020 -luvulla näistä nettisovelluksista tuolla tavoin? - Mikähän on se "oikea elämä" jossa kumppanin vielä voisin löytää ja kohdatat kun en sitä toistaiseksi ole löytänyt ja kohdannut? - Vai pitääkö tässä kohtaa hirttäytyä ajatuksiin siitä, että olen liian lyhyt parisuhteeseen tai koska olen kaljuuntunut? Ja koska tällaista kysyn, niin varmasti myös huonon itsetunnonkin omaava kun eivät hyvän itsetunnon omaavat tällaista kysele vaan löytävät ja saavat aina kumppanin halutessaan niin kuin haluamansa työpaikan tai ainakin palkan.
Vierailija kirjoitti:
30v tapahtui sellainen muutos että ei enää halunnut parisuhdetta naisen kanssa ja ei halua naisia seksuaalisesti vaikka olen harrastanut punttiennostoa ja juoksemista koko aikuisiän. Se halu vain jotenkin sammui ja kuihtui pois. Jäljelle jäi vain tarve laueta sillon tällöin ettei tule liian vihainen olo. Jos ei käytä alkoholia eli käy baareissa ja ei ole koskaan käyttänyt mitään tinderiä tai vastaavia ei naisia yksinkertaisesti tapaa. Metoo myös piti huolen siitä ettei naisia ole turvallista lähestyä missään muissa settingeissä. Näin ne asiat on eikä siinä mitään, sitä oppii sopeutumaan.
Hyvä puoli tässä on se ettei ole mitään velvoitteita kun ei ole perhettä. Voi käydä töissä silloin kun huvittaa. Jos naiset saa olla vapaita niin myös miehetkin saa olla vapaita eli kulkea omia teitä..
Homo
Ehkä huomasi joskus ettei täällä ole sopivaa. Ja ei väkisin viitsi. 30+ (nyt olen 45). Lisäksi oltiin niin erilaisia aina, miehet etsivät ihan muuta, moni joi. Ei sellaista pelleilyä naiset viitsi katsoa loputtomiin. Lisäksi nyt osa otti ne piikit itseensä. Entä omiakaan ongelmia viitsi työntää muille parisuhteessa, oli ne fyysisiä tai joku eri harrastus. Ja haluan oman kodin rauhaa. Koskaan ei tiedä, mutta kaikilla on kriteerinsä, sillä toisellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 vuotta tullut pyörittyä kaikenmaailman sovelluksissa ja treffejä ehkä kymmenkunta. Kyllä tässä jo hiljalleen uskoo olevansa kelpaamaton.
Ei niissä sovelluksissa pyöri tavallisia ihmisiä. Jotain seksifriikkejä tai onnenonkioita vaan. Kunnollisia ihmisiä tapaa oikeassa elämässä.
Eipä ole tullut vastaan. Töistä ei viitsi ketään yrittää ja kaveripiiri aika olematon. Jumpassakin vaan muita tätejä
30 vuotta sitten