Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Mia Laiho vetosi puhujapöntössä varsin ivalliseen sävyyn myös siihen, että kun Ruotsi katkaisi takuueläkkeen, huom! vasta 7 vuotta saamansa päätöksen jälkeen, niin siitä ei noussut mitään kohua Suomessa asuvien Ruotsista takuueläkettä saavien joukossa. Milläs nämä muka mitään kohua olisivat saaneet aikaiseksi, kun emme me suomalaisetkaan ole saaneet täällä Suomessa kansaneläke-asiaamme julkisuuteen kunnolla vieläkään, vaikka kyseessä on myös vammaisten kaltoinkohtelu hallinnossamme, toisin kuin Ruotsin takuueläkepäätöksessä. Missään nimessä EU:n tuomioistuimen ennakkopäätös ei olisi ollut sellainen kuin se oli, mikäli siihen olisi kuulunut ruotsalaisten vammaisten liikkumisen rajoitus. Siksi Ruotsin saama päätös ei päde Suomessa miltään osin sisällöllisesti eikä aikataulullisesti.
Toisekseen Suomen lainsäädäntöhän takasi vajaata tuloa saavilille Suomen asukkaille täydennyksen, kaikista maista tulleille, mutta varsinkin Pohjoismaista tulleille. Siksi harvalla ruotsalaisella oli syytä kohuun. Näin ei ole niissä muissa jäsenmaissa, missä suomalaisia kansaneläkeläisiä asuu. Tätä ei ole myöskään otettu huomioon, että Suomen turva on anteliaampi kuin EU:ssa keskimäärin vaan vanhukset ja vammaiset jätettiin tyhjän päälle. On siellä jonkun tämä pitänyt tajuta, joten tahallisuus siinä oli.