Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7931)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit ap olla vähemmän itsekeskeinen ja suoda muutama ajatus muillekin ihmisille. Kansaneläkkeen käyttäminen Suomessa auttaa ihmisiä pitämään työpaikkansa ja luo mahdollisesti uusia. Nämä ihmiset maksavat veroja, joilla maksetaan kansaneläkkeesi.
Mittaamatonta kärsimystä tunteakseen ei tarvitse olla kansaneläkeläinen. Monella on huoli toimeentulostaan, sairaiden on todella hankala päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, omia surujaan on jokaisella.
Vapaa liikkuvuus on "estetty" aika monelta. Ei siinä paljon matkustella, jos hädin tuskin tulee toimeen, vaikka töissä olisikin.
On aivan eri asia pääseekö matkustamaan omista lähtökohdistaan kuin että vapaa liikkuminen estetään hallinnollisella EU:n vastaisella päätöksellä vanhuksilta ja vammaisilta. Kyse ei ole lomailusta vaan kodista EU:n sisällä. Kaiken lisäksi kansaneläkel
Kannattaa ottaa yhteyttä vain sen uuden kotimaan sosiaaliviranomaisiin!
Vierailija kirjoitti:
Osalla katkaisun kannattajista on ollut ajatus, että vanhat ja vammaiset kansaneläkeläiset jäävät silti asuinmaihinsa vaikka heidän toimeentulonsa katkaistaan. Näin rahaa riittää enemmän jaettavaksi Suomessa asuvien hyvinvointiin Mia Laihon mukaan. Kukaan suomalainen päättäjä ei piitannut, miten näille vanhuksille käy ilman rahaa ja mahdollisesti terveydenhoitoa asuinmaissaan. Ei kiinnosta vieläkään eikä ole selvitetty. Mitä lie vastataan, kun komissio sitä kysyy.
Omalla vastuulla siellä ulkomailla seikkaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä tuo kohta, jossa kansaneläkkeeseen ei vaikuta työeläke, joka on karttunut opiskelusta tai lastenhoidosta. Eihän nykyisille vanhuuseläkeläisille noista edes ole karttunut työeläkettä.
Tämä osoittaa, ettei siellä oikein ole ajatus juossut noita lakeja rustattaessa, miten tuollainenkin on voinut mennä meidän parlamentissa läpi. Mistä löytyy vanhuuseläkeläinen, jota tuo koskee.
Täällä on kyllä monivalittanut, että osa kansaneläkkeellä olevista on nuoria työkyvyttömiä. Joten kyllä se osaa koskee!
Eipäs koske:
https://www.kela.fi/vanhuuselake#tulot-jotka-eivat-vaikuta-vanhuuselakkeeseen
Tulot, jotka eivät vaikuta vanhuuseläkkeeseen:
Vanhuuseläkkeen määrään eivät vaikuta esimerkiksi;
KYSE ON VANHUUSELÄKELÄISISTÄ KUTEN YLLÄ LUKEE EIVÄTKÄ NUORET TYÖKYVYTTÖMÄT OLE VANHUUSELÄKKEELLÄ!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse vakiintuneiden eläkepäätösten äkillisestä kumoamisesta ilman, että uhrit olisivat mitään ehtoja rikkoneer.
Tässä on muutettu vain sosiaaliturvaetuuden ehtoja lakimuutoksella. Täysin normaalia kun valtion taloutta on tasapainotettava. Ei tässä kenenkään säästöjä tai omia rahoja olla otettu pois.
Kansalaisten perusoikeuksien ja liikkumisvapauden rajoittamisen normalisointi on vaarallinen tie ja johtaa mielivaltaiseen EU:n demokratian ja ihmisoikeuksien vastaiseen järjestelmään. Näin toimineet kansanedustajat ovat osoittaneet halveksivansa demokratiaa, joten miksi edes asettuisivat enää ehdokkaiksi demokraattisissa vaaleissa. Heillä on mielessä epädemokraattinen järjestelmä.
Mikä sitten estää matkustaminen toiseen maahan kun ei tarvitse passia?
**Kannattaa ottaa yhteyttä vain sen uuden kotimaan sosiaaliviranomaisiin**
Tässä on poliitikoillamme ja virkamiehillämme käynyt sellainen vahinko, että he kuvittelevat Pohjoismaisen yhteistyösopimuksen koskevan myös muita EU:n jäsenmaita.
Suomi on aiemmin saanut tuomion taloudellisesta ohjauksesta ja kun ei ole otettu opiksi vaan jästipäisesti toistetaan samaa taloudellisen ohjailun kaavaa vielä suuremmassa mittakaavassa, niin veronmaksajille lankeava sakko ja rahallinen sanktio on tavallistakin tuntuvampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit ap olla vähemmän itsekeskeinen ja suoda muutama ajatus muillekin ihmisille. Kansaneläkkeen käyttäminen Suomessa auttaa ihmisiä pitämään työpaikkansa ja luo mahdollisesti uusia. Nämä ihmiset maksavat veroja, joilla maksetaan kansaneläkkeesi.
Mittaamatonta kärsimystä tunteakseen ei tarvitse olla kansaneläkeläinen. Monella on huoli toimeentulostaan, sairaiden on todella hankala päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, omia surujaan on jokaisella.
Vapaa liikkuvuus on "estetty" aika monelta. Ei siinä paljon matkustella, jos hädin tuskin tulee toimeen, vaikka töissä olisikin.
On aivan eri asia pääseekö matkustamaan omista lähtökohdistaan kuin että vapaa liikkuminen estetään hallinnollisella EU:n vastaisella päätöksellä vanhuksilta ja vammaisilta. Kyse ei ole lomailusta vaan kodista EU:n sisällä. Kaiken lisäksi kansaneläkel
Olisiko kansaneläkeläinen omavarainen, jos ei ole tarvetta käydä esimerkiksi ruokakaupassa?
Vapaata liikkumista ei sinulta ole edelleenkään estetty. Kotisi EU:n sisällä voi olla Suomessa, mikäli et itse pysty oleskelua muussa maassa rahoittamaan.
Et nyt ymmärrä. Jokaisella EU-kansalaisella on vapaus itse valita asuinpaikkansa EU:ssa. Kansaneläkeläisillä muiden muassa yhdenvertaisesti oli tämä vapaus, mutta ei ole enää. Heidän puolestaan päätti hallitus 1.1.2025. Jos pysyvät Suomessa saavat eläkkeen, jos valitsevat toisen jäsenmaan menettävät eläkkeen. Tätä tosiasiaa ei muuksi saa muutettua.
Alla olevan linkin tekstistä selviää mihin suuntaan EU:ta ollaan kehijtetty ja kehitetään edelleen vapaan liikkuvuuden ja demokratian suhteen. Suomi on ottanut paljon takapakkia nykyhallituksen aikana ja kulkee täysin päinvastaiseen suuntaan. Suomen proktionistinen linja ei ole maamme etu, ei kansalaisten etu eikä EU:n etu. Kuka tästä linjanvedosta on päättänyt ja vastuussa. Ei liikkumisrajoituksia ole hallitusohjelmassa.
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=OJ:C_202504991
C/2025/4991
11.9.2025
KOMISSION TIEDONANTO
eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta Koheesiopolitiikka alueiden yhdenvertaisuuden ja alueellisten kulttuurien säilymisen varmistamiseksi
(C/2025/4991)
Kun uusia kansaneläkkeitä myönnetään, niin lukeeko eläkepäätöksessä, että ei päde EU:ssa. Koska eihän sopimusmaita varmaan luetella, eli ei voi kirjoittaa, että ei päde ulkomailla, kun kuitenkin pätee Kanadassa, USA:ssa, Chilessä, Australiassa jne.
Täällä on kyllä monivalittanut, että osa kansaneläkkeellä olevista on nuoria työkyvyttömiä. Joten kyllä se osaa koskee!