Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7912)
Varautukaa siihen kuten täällä on toivottukin, että komission vastaus on kansaneläkkeiden katkaisu myös Suomessa kuten muissa EU:n sosiaaliturva-asetusta soveltavissa maissa. Suomi kuuluu sosiaaliturvamaihin. Sitten kaikkien eläkkeet tulee nostaa vähimmäiseläke Takuueläkkeen tasolle. Kansaneläkeläisten 600.000 tulot nousevat roimasti Suomessa. Säästö?
Suomessa asuu 600000 vieraskielistä. Saavat täyden kansaneläkkeen vaikkei päiväkään töitä.
Loppuu se Somaliassa asuminen.
Hyvä uuditustus. Et voi työttömänä asua esim Somaliassa ja nostaa samalla tukia.
Back to reality. Lopetettakoon lässytys. Komission käsittelyssä tulee ilmi kansaneläkkeen katkaisusta aiheutuneet kuolemantapaukset masennuksen seurauksena tehdyn itsemurhan, sydänkohtauksen, terveydenhoidon katkaisun johdosta terveyden romahtamisen ja huolen aiheuttamisen stressin sekä ravinnon puutteen, lääkityksen keskeytksen ja näköpiirissä olevan asunnottomuuden takia. Näistä koituvat korvaukiset nousevat aivan toisiin sfääreihin, kun ne määritellään EU:n instansseissa eikä Suomen oikeuslaitoksessa, jossa ne ainoastaan määrätään maksettavaksi siten kuin EU:ssa on laskettu. Joka päivä jonkun säästöt hupenevat siihen tahtiin, että jokin ratkaisu on tehdävä. Asia ja seuraukset eivät ole mitenkään menneet ohi vaan jatkuvat kaiken aikaa. Vastuunkantajien joukko kasvaa näin ollen myös, yhdenkään vastuu ei siitä lievene.
vieraskielisten takia tämä uudistus jouduttiin tekemään
haetaan suomesta passi jonka jälkeen muutetaan takaisin kotimaahan leppoisaa elämää kelan tuilla viettämään
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa siihen kuten täällä on toivottukin, että komission vastaus on kansaneläkkeiden katkaisu myös Suomessa kuten muissa EU:n sosiaaliturva-asetusta soveltavissa maissa. Suomi kuuluu sosiaaliturvamaihin. Sitten kaikkien eläkkeet tulee nostaa vähimmäiseläke Takuueläkkeen tasolle. Kansaneläkeläisten 600.000 tulot nousevat roimasti Suomessa. Säästö?
Kuinka pihalla olet? Takuueläke on nimensä mukainen! Eli jos muut eläkkeet jää yhteensä pienemmäksi kuin takuueläke, niin takuueläke täydentää.
https://www.tyoelake.fi/mika-tyoelake-on/kansanelake-ja-takuuelake-tayd…
Jos sinulla on työeläke 0 euroa, kansaneläke on 783 euroa, niin saat päälle 203 euroa takuueläkettä.
Jos tuolla sinun asiantuntemuksella täällä kommentoidaan näitä eläkkeitä, niin ihmekös te ette näitä asioita ymmärrä. En yhtään ihmettele, että sinulla se työeläke jäi uupumaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuu 600000 vieraskielistä. Saavat täyden kansaneläkkeen vaikkei päiväkään töitä.
Höpöhöpö taas! Meinaat että yksikään heistä ei ole töitä elämässään tehnyt Suomessa, eikä ulkomailla? Ei meillä ole edes työttömiä kuin joku 350 000 ja siinä on mukana sekä suomenkieliset, että vieraskieliset.
Ja kannattaa myös kerrata kansaneläkkeen ehdot ulkomaalaisille

Kansaneläkettä maksetaan Suomessa pysyvästi asuville ulkomaalaisille, jos he täyttävät asumisperusteiset ehdot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa siihen kuten täällä on toivottukin, että komission vastaus on kansaneläkkeiden katkaisu myös Suomessa kuten muissa EU:n sosiaaliturva-asetusta soveltavissa maissa. Suomi kuuluu sosiaaliturvamaihin. Sitten kaikkien eläkkeet tulee nostaa vähimmäiseläke Takuueläkkeen tasolle. Kansaneläkeläisten 600.000 tulot nousevat roimasti Suomessa. Säästö?
Kuinka pihalla olet? Takuueläke on nimensä mukainen! Eli jos muut eläkkeet jää yhteensä pienemmäksi kuin takuueläke, niin takuueläke täydentää.
https://www.tyoelake.fi/mika-tyoelake-on/kansanelake-ja-takuuelake-tayd…
Jos sinulla on työeläke 0 euroa, kansaneläke on 783 euroa, niin saat päälle 203 euroa takuueläkettä.
Jos tuolla sinun asiantuntemuksella täällä kommentoidaan näitä eläkkeitä, niin ihmekös te ette näitä asioita ymmärrä. En yhtään ihmettele, että sinulla se työel
Jos työeläke on 0 ja kansaneläke 783 euroa katkaistiin, niin henkilön tullessa sen perässä Suomeen, hän saa 783 euroa + 203 euroa takuueläkettä. Mitä kohtaa et ole ymmärtänyt. Säästöä ei tule vaan 203 euroa lisämaksua ja siihen asumistuet sun muut päälle. Kun kansaneläke katkaistaan myös Suomessa niin kaikki 0 työeläkettä saavat ovat oikeutettuja täyteen takuueläkkeeseen, joka on 986 euroa sen aiemmin jäsenmaahan maksetun 783 euron sijaan. Nyt olette tavoittelemassa tätä tilannetta. Hyvinkin komissio voi päätyä samaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, joka epäilee Sivustakatsojan linkin asiantuntemusta syyllistyy samaan, mihin lakiesityksen laatijat ja läpi puskeneet eli sivuuttavat itseään pätevämpien ja koneempien lausunnot. Onneksi komissio tutkii. Voimia kaikille uhreille.
Vastuutonta väittää, että joku EU-komissio olisi muka kumoassa itsenäisen Suomen demokraattisia päätöksiä. Ei EU, Venäjä tai USA päätä Suomen laeista.
Ei komissiossa ole mitään pelättävää, jos on puhtaat jauhot pussissa. Jos laki on ristiriidassa EU:n sääntöjen kanssa, niin Hupsista!
Edellinen kirjoittaja erehtyy luulemaan, että EU on jokin Neuvostoliitto, jossa komissio (= politbyro) päättää jäsenmaiden lait. Suomen ylin toimeenpanovalta on presidentillä ja valtioneuvostolla, jota johtaa p
Juu, mutta Espanjassa löhöäviltä se loppuu ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Loppuu se Somaliassa asuminen.
Jo on maailmankirjat sekaisin, nyt ei haluta, että kukaan lähtee Somaliaan. Suomesta ei ole maksettu kansaneläkettä eikä työeläkettä sinne. Trollit ovat löytäneet tämän keskustelun, ja elävöittävät, ihan hauskaa välillä.
Jos henkilöllä on oikeus Suomen sosiaaliturvaan, voi ulkomaillakin yleensä saada samoja tukia, joita saa Suomessa. Ulkomaille voidaan maksaa esimerkiksi lapsilisää, äitiysavustusta ja muita lapsiperheen tukia.
Jos muuttaa ulkomaille tilapäisesti, on yleensä oikeutettu Kelan etuuksiin. Tilapäisenä muuttona pidetään alle kuuden kuukauden asumista ulkomailla.
alle 6 kk somaliassa eikä mikään muutu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa siihen kuten täällä on toivottukin, että komission vastaus on kansaneläkkeiden katkaisu myös Suomessa kuten muissa EU:n sosiaaliturva-asetusta soveltavissa maissa. Suomi kuuluu sosiaaliturvamaihin. Sitten kaikkien eläkkeet tulee nostaa vähimmäiseläke Takuueläkkeen tasolle. Kansaneläkeläisten 600.000 tulot nousevat roimasti Suomessa. Säästö?
Kuinka pihalla olet? Takuueläke on nimensä mukainen! Eli jos muut eläkkeet jää yhteensä pienemmäksi kuin takuueläke, niin takuueläke täydentää.
https://www.tyoelake.fi/mika-tyoelake-on/kansanelake-ja-takuuelake-tayd…
Jos sinulla on työeläke 0 euroa, kansaneläke on 783 euroa, niin saat päälle 203 euroa takuueläkettä.
Jos tuolla sinun asiantuntemuksella täällä kommentoidaan näitä eläkkeitä, niin ihmekös te ette näitä asioita ymmä
Jos työeläke on 0 ja kansaneläke 783 euroa katkaistiin, niin henkilön tullessa sen perässä Suomeen, hän saa 783 euroa + 203 euroa takuueläkettä. Mitä kohtaa et ole ymmärtänyt. Säästöä ei tule vaan 203 euroa lisämaksua ja siihen asumistuet sun muut päälle. Kun kansaneläke katkaistaan myös Suomessa niin kaikki 0 työeläkettä saavat ovat oikeutettuja täyteen takuueläkkeeseen, joka on 986 euroa sen aiemmin jäsenmaahan maksetun 783 euron sijaan. Nyt olette tavoittelemassa tätä tilannetta. Hyvinkin komissio voi päätyä samaan.
Sitä kohtaa en ymmärtänyt, että näitä henkilöitä olisi 600 000 ihmistä! Kirjoitin kommentin viestiin, jossa väitettiin, että 600 000 ihmistä saa pelkkää kansaneläkettä ja heidän tulonsa tulisi nousemaan takuueläkkeen suuruiseksi! Joten älä selitä! Ulkomailla asui reilu 20 000 ihmistä, jotka saivat jonkun verran kansaneläkettä. Keskimäärin jotain reilu sata euroa. Suurin osa joku 18000 asui Ruotsissa, eikä he ole muuttamassa takaisin! Eikä muuta suurin osa muualtakaan maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei tarvitse loukkaantua omista kirjoitusvirheistäsi, jos et niin innokkaasti hauku muita, että sormetkin sekoavat näppäimillä. Tuolla asenteella et asiallesi sympatiaa liiemmin saa.
Jos olet noin kiinnostunut mielentiloistani, niin voin paljastaa, että olen todella suuttunut teikäläisten asenteista vanhuksia, sotaveteraaneja ja vammaisia hauraita ihmisiä kohtaan, joita ilman tekin olisitte lapsuutenne viettäneet jossain tehtaan kolhoosissa vailla mitään kotikylän ulkopuolelle suuntautuvaa liikkumisoikeutta. Soteveteraaneissa on jopa sotavankeina olevia ja heille ei sitten kuulu vapaa liikkuminen EU:ssa sillä teidän kestämättömällä argumentilla, että te tiedätte muka paremmin kuin he itse, onko tämä vapaus heille tärkeä vai ei. Kirjoitusvirheet osittain johtuvat siitä, että näyttö on niin pieni. Kansaneläkeläisiltä kuitenkin edellytettiin, että he siitä pienestä puhelimen näytöstä tihrustavat Kelan sivujen sokkeloista kansaneläkkeen katkaisun toteutumista tai toteutumatta jättämistä ohjeineen (sinun ei tarvitse vielä tehdä mitään) huhtikuusta 2024 yli 9 kk ajan lopulliseen iskuun asti ja sitten vielä netistä piti haalia päätökset olemattomilla tunnistautumiskeinoilla ja jos posti ei toimi 30 päivän valitusajassa edestakaisin johonkin Puolan perämetsiin tai vastaaviin. Ai niin sillä kännykällä sitten piti vielä ajoissa ehtiä suunnitella ja laatia perustelut valitukseen asiassa, johon lakimieheltäkin menee jokunen tovi. Ei tuollaisilta mitään sympatiaa ole odotettavissa eikä tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei tarvitse loukkaantua omista kirjoitusvirheistäsi, jos et niin innokkaasti hauku muita, että sormetkin sekoavat näppäimillä. Tuolla asenteella et asiallesi sympatiaa liiemmin saa.
Jos olet noin kiinnostunut mielentiloistani, niin voin paljastaa, että olen todella suuttunut teikäläisten asenteista vanhuksia, sotaveteraaneja ja vammaisia hauraita ihmisiä kohtaan, joita ilman tekin olisitte lapsuutenne viettäneet jossain tehtaan kolhoosissa vailla mitään kotikylän ulkopuolelle suuntautuvaa liikkumisoikeutta. Soteveteraaneissa on jopa sotavankeina olevia ja heille ei sitten kuulu vapaa liikkuminen EU:ssa sillä teidän kestämättömällä argumentilla, että te tiedätte muka paremmin kuin he itse, onko tämä vapaus heille tärkeä vai ei. Kirjoitusvirheet osittain johtuvat siitä, että näyttö on niin pieni. Kansaneläkeläisiltä kuitenkin edellytettiin, että he siitä pienestä puhe
Ei tässä ole koskettu EU:n vapaaseen liikkumiseen millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilöllä on oikeus Suomen sosiaaliturvaan, voi ulkomaillakin yleensä saada samoja tukia, joita saa Suomessa. Ulkomaille voidaan maksaa esimerkiksi lapsilisää, äitiysavustusta ja muita lapsiperheen tukia.
Jos muuttaa ulkomaille tilapäisesti, on yleensä oikeutettu Kelan etuuksiin. Tilapäisenä muuttona pidetään alle kuuden kuukauden asumista ulkomailla.
alle 6 kk somaliassa eikä mikään muutu
Eihän kansaneläkkeen katkaisulla jäsenmaissa asuvilta ole mitään vaikutusta tuohon. Olette ihan hölmöjä, jos niin kuvittelitte.
**Sitä kohtaa en ymmärtänyt, että näitä henkilöitä olisi 600 000 ihmistä! Kirjoitin kommentin viestiin, jossa väitettiin, että 600 000 ihmistä saa pelkkää kansaneläkettä ja heidän tulonsa tulisi nousemaan takuueläkkeen suuruiseksi! Joten älä selitä! Ulkomailla asui reilu 20 000 ihmistä, jotka saivat jonkun verran kansaneläkettä. Keskimäärin jotain reilu sata euroa. Suurin osa joku 18000 asui Ruotsissa, eikä he ole muuttamassa takaisin! Eikä muuta suurin osa muualtakaan maailmasta.**
Ei missään ole sanottu 600.000 kansaneläkeläistä saisi pelkkää kansaneläkettä. Sanoohan sen jo järkikin, että siellä on vaikka mitä variaatioita, on myös vammaisia, syntymäsokeita, työttömyyseläkeläisiä ja vanhuksia. Uusi laki kansaneläkkeestä vähimmäisetuuden, sanoisinko nyt KALTAISENA tulkintana koskee heidän kaikkien vapauksia ja statusta pankkimaailmasta ja vapaasta asuinpaikan valinnasta lähtien. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Teidän keskimääräisajattelu on ihmisarvoa loukkaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilöllä on oikeus Suomen sosiaaliturvaan, voi ulkomaillakin yleensä saada samoja tukia, joita saa Suomessa. Ulkomaille voidaan maksaa esimerkiksi lapsilisää, äitiysavustusta ja muita lapsiperheen tukia.
Jos muuttaa ulkomaille tilapäisesti, on yleensä oikeutettu Kelan etuuksiin. Tilapäisenä muuttona pidetään alle kuuden kuukauden asumista ulkomailla.
alle 6 kk somaliassa eikä mikään muutu
Eihän kansaneläkkeen katkaisulla jäsenmaissa asuvilta ole mitään vaikutusta tuohon. Olette ihan hölmöjä, jos niin kuvittelitte.
STM:n somalimyönteiset narutti teitä, yhteisö kiittää. Kuten Mia Laiho sanoi, nyt riittää enemmän rahaa Suomessa asuvien hyvinvointiin.
Sinun ei tarvitse loukkaantua omista kirjoitusvirheistäsi, jos et niin innokkaasti hauku muita, että sormetkin sekoavat näppäimillä. Tuolla asenteella et asiallesi sympatiaa liiemmin saa.