Miksi jotkut haluaa uskoa että vaikeat kokemukset elämässä kasvattaisi ihmistä henkisesti?

Vierailija kirjoitti:

On ihan täysin eri asia joutua kokemaan esimerkiksi pikkulapsena vakavaa kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai sen uhkaa ja pelkoa siten että perusturvallisuus järkkyy kuin turvallisen lapsuuden jälkeen selvitä teini-ikäisenä isovanhemman tai toisen vanhemman kuolemasta tai aikuisena avioerosta.

Usein tämän kommentin laukojat on näitä jälkimmäisiä.

Yleensä näille ihmisille kasvurauha ja häiriötön kehitys itsestäänselvyyksiä, eivätkä he osaa ajatella kuplansa ulkopuolelle. Hei eivät yksinkertaisesti ymmärrä tai osaa ajatella, miten suuret vaikutukset varhaislapsuudessa koetulla kaltoinkohtelulla voi olla.

Te, jotka väitätte etteivät pahat kokemukset kasvata ihmistä: 

Oletteko te ihmisiä, jotka ovat kokeneet pahoja asioita/ jotka työskentelevät traumatisoituneiden ihmisten kanssa/ vai jotain muuta? 

Oma työn kautta karttunut kokemukseni on se, että vaikeat kokemukset joko kasvattavat ihmistä tai syövät kaiken valon. 

Vierailija kirjoitti:

Tuota yritetään käyttää joskus ainakin lohdutuksena sille, jos jollain on vaikeaa. Todellisuudessa usko, että positiiviset asiat lm niitä, jotka tekee ihmisestä vahvemman ja lisää hyviä ominaisuuksia. Perustarpeiden täyttäminen on tietty tärkeintä, riittävästi turvaa, puhtautta, lämpöä, läheisyyttä, sosiaalisia kontakteja, mahdollisuus ikätasoiseen tekemiseen sekä riittävä taloudellinen turva. Sen lisäksi esimerkiksi saatu kannustus, hyvät mahdollisuudet opiskella, taloudellinen vakaus ja ihmissuhteet on sellaisia, millä on positiivinen vaikutus esimerkiksi itseluottamukseen ja uskoon omaan tulevaisuuteensa.

Uskaltaisin siis väittää, että merkittävät vaikeudet ei kasvata ketään, vaan usein ihan päinvastoin. Sen sijaan hyvän ja turvallisen lapsuuden kokeneet ovat vahvoilla monessa suhteessa tässä elämässä.

Hyvä ja turvallinen lapsuus tai elämä ylipäätään ei ole täysin ongelmatonta. Tasapaino puuttuu, jos elämä on pelkkää ihanuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota yritetään käyttää joskus ainakin lohdutuksena sille, jos jollain on vaikeaa. Todellisuudessa usko, että positiiviset asiat lm niitä, jotka tekee ihmisestä vahvemman ja lisää hyviä ominaisuuksia. Perustarpeiden täyttäminen on tietty tärkeintä, riittävästi turvaa, puhtautta, lämpöä, läheisyyttä, sosiaalisia kontakteja, mahdollisuus ikätasoiseen tekemiseen sekä riittävä taloudellinen turva. Sen lisäksi esimerkiksi saatu kannustus, hyvät mahdollisuudet opiskella, taloudellinen vakaus ja ihmissuhteet on sellaisia, millä on positiivinen vaikutus esimerkiksi itseluottamukseen ja uskoon omaan tulevaisuuteensa.

Uskaltaisin siis väittää, että merkittävät vaikeudet ei kasvata ketään, vaan usein ihan päinvastoin. Sen sijaan hyvän ja turvallisen lapsuuden kokeneet ovat vahvoilla monessa suhteessa tässä elämässä.

Hyvä ja turvallinen lapsuus tai elämä ylipäätään ei ole täysin ongelmatonta. Tasapaino puuttuu, jos elämä on pelkkää ihanuutta.

Ei kenenkään elämä ole täysin ongelmatonta ja pelkkää onne ja ihanuutta, vaikka olisikin ollut hyvä ja turvallinen lapsuus. Se hyvä ja turvallinen lapsuus tavallaan toimii perustana kaikelle. Kun on hyvät ja lujat perustukset, niin niille on hyvä rakentaa sitä omaa elämää ja niiden vaikeuksienkin kohtaamiseen on enemmän työkaluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on totta. Ihminen osaa laittaa asioita perspektiiviin kun on kokenut jotain oikeasti vaikeaa.

Näin. Jos pahinta mitä on kokenut on kynnen katkeaminen, kärsii ihminen tästä katkeamisesta. Jos on kokenut oikeita vaikeuksia, ei jotakin kynnen katkeamista edes rekisteröi. 

Sitten on olemassa ammattiuhriutujat, joille ei ole tapahtunut mitään mikä ei kuulu normaaliin elämään, ja silti uhriutuvat. Tyyliin jäi koulut käymättä ja sitten itkee miksei saa hyvää työpaikkaa. Tuhlasi hulluna ja sitten itkee että velat painaa.

Minä kärsin kynnen katkeamisesta. Ensinnäkin, se sattuu ihan hemmetistä ja sitten alan ajatella, että olen varmaan laiminlyönyt ruokavalion, että on joku vitamiinien tai vastaavien puutos. Siitä pääsen siihen ajatelmaan, että no niin tietysti, olen sössinyt tämänkin

Tuo kynnen katkeamisesimerkki tarkoitti kyllä ihan muuta kuin sinun tapaustasi. Ja sinähän juuri olet esimerkki ihmisestä joka on vaurioitunut ja siksi ei kestä vastoinkäymisiä/pelkää katastrofeja. Lapsuuden/nuoruuden kokemukset eivät sinua vahvistaneet, eivätkä ole antaneet eväitä kestää vaikeuksia aikuisena, ymmärrrettävästi.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka väitätte etteivät pahat kokemukset kasvata ihmistä: 

Oletteko te ihmisiä, jotka ovat kokeneet pahoja asioita/ jotka työskentelevät traumatisoituneiden ihmisten kanssa/ vai jotain muuta? 

Oma työn kautta karttunut kokemukseni on se, että vaikeat kokemukset joko kasvattavat ihmistä tai syövät kaiken valon. 

Totta, mutta käsitin että aloitus tarkoitti väitettä että vaikeat kokemukset aina ja automaattisesti vahvistaisivat ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on totta. Ihminen osaa laittaa asioita perspektiiviin kun on kokenut jotain oikeasti vaikeaa.

Näin. Jos pahinta mitä on kokenut on kynnen katkeaminen, kärsii ihminen tästä katkeamisesta. Jos on kokenut oikeita vaikeuksia, ei jotakin kynnen katkeamista edes rekisteröi. 

Sitten on olemassa ammattiuhriutujat, joille ei ole tapahtunut mitään mikä ei kuulu normaaliin elämään, ja silti uhriutuvat. Tyyliin jäi koulut käymättä ja sitten itkee miksei saa hyvää työpaikkaa. Tuhlasi hulluna ja sitten itkee että velat painaa.

Minä kärsin kynnen katkeamisesta. Ensinnäkin, se sattuu ihan hemmetistä ja sitten alan ajatella, että olen varmaan laiminlyönyt ruokavalion, että on joku vitamiinien tai vastaavien puutos. Siitä pääsen siihen ajatelmaa

Tuo kynnen katkeamisesimerkki tarkoitti kyllä ihan muuta kuin sinun tapaustasi. Ja sinähän juuri olet esimerkki ihmisestä joka on vaurioitunut ja siksi ei kestä vastoinkäymisiä/pelkää katastrofeja. Lapsuuden/nuoruuden kokemukset eivät sinua vahvistaneet, eivätkä ole antaneet eväitä kestää vaikeuksia aikuisena, ymmärrrettävästi.

Mutta kun joku harmittelee sitä kynnen katkeamista niin eihän sitä voi tietää mitä henkilöllä on taustalla. Ulkopuolisten silmiin voi siis näyttää siltä kuin se kynsi olisi vaikein ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai. Minä valitin ystävälleni huonoa hiuspäivää siskoni hautajaisten aamuna. Raskas päivä edessä, 25v kuolleen siskon pienen lapsen isä lähes kyvytön vanhemmaksi, meidän isämme melkein jossain psykoosin partaalla surun ja järkytyksen vuoksi ja sitten en edes saanut laitettua hiuksia hyvin. Muistan edelleen sen suunnattoman ketutuksen. Se huonosta hiuspäivästä valittaminen auttoi ainakin vähän.

Tarkoitinkin tilanteita, joissa valitetaan läheisensä menettäneelle pikkuseikoista. Esimerkkinä. Olisitko kokenut oikeutetuksi, jos ystäväsi olisi valittanut sinulle huonosta hiuspäivästä sinulle siskosi hautajaispäivänä, kuin kyseessä olisi maailman suurin tragedia?

Miksi se ei olisi ollut oikeutettua? Mitä sitten vaikka olisikin. Luuletko että se hänen valittaminen olisi muuttanut tilannetta sen huonommaks

Kaikki on aina suhteellista ja jollekulle se kynnen katkeaminen voi olla järisyttävää. Joskus siellä taustalla saattaa olla jotain ihan muuta mutta se purkautuu sitten siihen kynnen katkeamiseen. Kuitenkin, on hetkiä joissa olisi suotavaa käyttää tilannetajua ja miettiä kannattaako jotain omaa murhetta valitella jos toisella on suuri suru ja voimat vähissä.

Vaikeita kokemuksia on monenlaisia, eikä mm. traumatisoivat kokemukset kyllä vahvista ketään.

Tunnen yhden joka hokee tuota, että vaikeudet tekee ihmisestä vahvemman. Helppohan sitä on hokeq kun ainoat vaikeudet on vanhempien ero kun tämä oli 14.

Vierailija kirjoitti:

Saduissa köyhät ovat hyväsydämisiä ja jaloja. Tosielämässä näin ei kovinkaan usein ole.

Rikkaat vielä harvemmin.

Pidä huoli itsestäsi ap

Ihmisille nyt syötetään kaiken maailman uskomuksia, jotta niillä säilyis usko paremmasta. Kummasti vaan nää parempiosaset niitä uskomuksia tolkuttaa itse kuitenkaan niihin uskomatta.

Kirkossa kerätään kolehtia ja jos köyhä siihen euron laittaa, ni rikas sais samassa suhteessa satasen tai useammankin.

Höpö höpö

Vierailija kirjoitti:

Ihanko oikeasti jotkut täällä luulee, että lapsuudessaan vaikka perheväkivaltaa ja pelkoa kokenut lapsi vaan yhtäkkiä 18v päättää unohtaa kaiken koetun, eikä mitään vahinkoakaan syntynyt? Just joo.

Ei unohtaa tarvitse, mutta voi rakentaa hyvän aikuisuuden, ilman väkivaltaa. Niin mä omen tehnyt.

Tietysti voi valita elää mennessä ja syyttää lapsuutta kun ei opinnot maistuneet, töitä ei saanut ja koko elämä oli yhtä alisuoriutumista. Tyhmää se tosin on.

Tiedän pari ihmistä, joiden arvot muuttuivat huomattavasti materiaalisista ihmisläheisempään suuntaan vaikeiden kokemusten jälkeen.  Toinen oli tilassa, jossa ei tiennyt selviääkö erittäin suuresta ja vaativasta leikkauksesta; ilman leikkausta olisi kuollut melko pian. Selvisi, ja tämän jälkeen luonne kyllä muuttui vähemmän itsekeskeiseksi. Siinä tuli varmaan pohdituksi, mikä elämässä on tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanko oikeasti jotkut täällä luulee, että lapsuudessaan vaikka perheväkivaltaa ja pelkoa kokenut lapsi vaan yhtäkkiä 18v päättää unohtaa kaiken koetun, eikä mitään vahinkoakaan syntynyt? Just joo.

Ei unohtaa tarvitse, mutta voi rakentaa hyvän aikuisuuden, ilman väkivaltaa. Niin mä omen tehnyt.

Tietysti voi valita elää mennessä ja syyttää lapsuutta kun ei opinnot maistuneet, töitä ei saanut ja koko elämä oli yhtä alisuoriutumista. Tyhmää se tosin on.

Rakennuspalikat ei vaan ole samanlaisia kuin normaalin, turvallisen lapsuuden kokeneilla jotka eivät ole traumatosituneet.

Itse en varsinaisesti ole kokenut väkivaltaa, vain sen uhkaa ja perheessäni tapahtui uutisiinkin päässyt asia kun olin yläasteikäinen. Itse en joutunut uhriksi, kuten voi päätellä. Mutta on se vaatinut hän enemmän työtä kuin tasainen lapsuus ja nuoruus. En ole valinnut elää menneessä, mutta tietyt asiat vaivaa minua edelleen. Tutkinnot ja työpaikka on, mutta elämässäni on ollut myös paljon suojaavia tekijöitä sekä onnekkaita sattumia. Jos näitä ei olisi ollut, olisin varmasti ollut paljon lähempänä syrjäytymistä ja muita ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan täysin eri asia joutua kokemaan esimerkiksi pikkulapsena vakavaa kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai sen uhkaa ja pelkoa siten että perusturvallisuus järkkyy kuin turvallisen lapsuuden jälkeen selvitä teini-ikäisenä isovanhemman tai toisen vanhemman kuolemasta tai aikuisena avioerosta.

Usein tämän kommentin laukojat on näitä jälkimmäisiä.

Yleensä näille ihmisille kasvurauha ja häiriötön kehitys itsestäänselvyyksiä, eivätkä he osaa ajatella kuplansa ulkopuolelle. Hei eivät yksinkertaisesti ymmärrä tai osaa ajatella, miten suuret vaikutukset varhaislapsuudessa koetulla kaltoinkohtelulla voi olla.

Mutta kun se varhaislapsuudessa koettu kaltoinkohtelukin vaikuttaa eri yksilöihin eri tavoin. Joltain tuhoutuu psyyke loppuiäksi ja toinen selviää ihan hyvin elämässä. Persoonallisuuden piirteillä ja älykkyyden tasolla on suuri merkitys.

Sopivan vaikeat kasvattaa. Liian vaikeat murskaa. Jos ei ole vaikeuksia kohdannut, aika pienikin vaikeus tuntuu ylitsepääsemättömältä. Sitä se kasvaminen on, että osaa hoitaa vaikeitakin asioita. Viisas osaa sitten välttää virheitä jopa etukäteen.