Miksi jotkut haluaa uskoa että vaikeat kokemukset elämässä kasvattaisi ihmistä henkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka väitätte etteivät pahat kokemukset kasvata ihmistä: 

Oletteko te ihmisiä, jotka ovat kokeneet pahoja asioita/ jotka työskentelevät traumatisoituneiden ihmisten kanssa/ vai jotain muuta? 

Oma työn kautta karttunut kokemukseni on se, että vaikeat kokemukset joko kasvattavat ihmistä tai syövät kaiken valon. 

Totta, mutta käsitin että aloitus tarkoitti väitettä että vaikeat kokemukset aina ja automaattisesti vahvistaisivat ihmistä.

Ei tietenkään aina, mutta osan tapauksessa. Toiset ovat selviytyjiä ja toiset eivät, vaikka kokemukset olisi täysin samat. 

Lohduttavat sillä itseään. En minäkään ole huomannut, että vaikeudut jalostaisivat. Sitä vaan väsyy ja tulee toivottomaksi.

Minulle on ollut hyötyä siitä, että olen joutunut kokemaan kovaa kohtelua.

Kun olen myöhemmin joutunut samantyyliseen tilanteeseen, toiset, jotka eivät ole sitä kokeneet, ovat vaan pelotta hokeneet, ettei sellaista voi tapahtua.

Minä ymmärsin, että voi ja älysin lähteä ajoissa pois. Muut jäi sinne ja huonostihan siinä kävi.

mikä on paha kokemus jopa yli pääsemätön. vanhempien kuolema oli todella odotettava mitä muita omia valinnoitanen yritätte muille syyllistää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan täysin eri asia joutua kokemaan esimerkiksi pikkulapsena vakavaa kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai sen uhkaa ja pelkoa siten että perusturvallisuus järkkyy kuin turvallisen lapsuuden jälkeen selvitä teini-ikäisenä isovanhemman tai toisen vanhemman kuolemasta tai aikuisena avioerosta.

Usein tämän kommentin laukojat on näitä jälkimmäisiä.

Yleensä näille ihmisille kasvurauha ja häiriötön kehitys itsestäänselvyyksiä, eivätkä he osaa ajatella kuplansa ulkopuolelle. Hei eivät yksinkertaisesti ymmärrä tai osaa ajatella, miten suuret vaikutukset varhaislapsuudessa koetulla kaltoinkohtelulla voi olla.

Mutta kun se varhaislapsuudessa koettu kaltoinkohtelukin vaikuttaa eri yksilöihin eri tavoin. Joltain tuhoutuu psyyke loppuiäksi ja toinen selviää ihan hyvin elämässä. Persoonallisuuden piirte

Eihän kaötoinkohtelu ole mikään yksittäinen tapahtuma. Kaltoinkohtelu on yleiskäsite monelle asialle ja se kaltoinkohtelu vaikuttaa myös siihen persoonallisuuden kehitykseen. Pitkä ja vakavampi kaltoinkohtelu totta kai lisää riskiä että kaltoinkohtelu vaikuttaa enemmän lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täyttä huuhaata. Miten esim. oman lapsen itsemurha kasvattaisi ketään vanhempaa henkisesti? 

Vaikutus on päinvastainen. Se on kokemus, joka musertaa ja kulkee tukahduttavana varjona koko loppuelämän estäen kaiken henkisen kasvun. Hetkittäisiä ilon pilkahduksia voi tulla matkan varrella, mutta se varjo on ja pysyy hautaan saakka. 

Itse ajattelen, että jos henkilö pystyy käsittelemään tällaisen kokemuksen voi se kasvattaa empatiakykyä ja ymmärrystä myös muita ihmisiä kohtaan. 

Kun on kokenut pahoja vastoinkäymisiä (useita elämänsä aikana), niin ei se yksiselitteisesti empatiaa kasvata. Kasvattaa osaltaan monitahoisesti, ja lisää kiitollisuudentunteita pienemmistäkin asioista. Mutta se voi myös vähentää empatiakokemista. "Tyhjän" ja "vähäisen ruikuttajat" usein jää kovia kokeneen empiirisessä kokemusmaailmassa myötätuntoa paitsi, koska perspektiivi on täysin erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä tekeekö vahvempia, mutta vaikeat kokemukset ja erityisesti niiden käsittely ja niiden kanssa sinuiksi tuleminen tuovat tietynlaista elämän realismia ja kypsyyttä. 

Ystäväpiirissäni on niitä, jotka eivät ole kokeneet koskaan mitään hirveän pahaa elämässään. Heidän ajattelunsa voi usein olla mustavalkoista.

Tiedän ihmisiä joilla kokemus esim. tsunamista/ vanhemman itsemurhasta/ rikoksen uhrina olemisesta. Jotain erilaista heissä on.

Tunnen yhden tsunamissa olleen ja voi jestas sitä valittamista ja paasausta. Omasta mielestään hän on suunnilleen sankari, muiden ongelmat ei hänen mielestään ole mitään. Hyvin mustavalkoista ajattelua siis.

En ole kokenut tsunamia, mutta olihan se järkyttävä onnettomuus. En voi sanoa ko

Ei sillä varsinaisesti olekaan. Jos verrataan onnettomuutta, joka "tulee puskista". Siihen aikaan, kun tsunami sattui, olin kaupassa töissä. Kassojen esimiehenä ja itsekin kassalla paljon. Tsunami vei minultakin sanoja suusta. En tiennyt, mitä olisin sanonut vakioasiakkaalle, joka menetti siinä turmassa lapsensa ja lapsenlapset, ja lapsensa puolison. Olin asiasta hiljaa, enkä edes yrittänyt millään typerällä ja tyhjällä fraasilla ronkkia toisen ilmeistä "tuoretta avohaavaa".