Miksi jotkut haluaa uskoa että vaikeat kokemukset elämässä kasvattaisi ihmistä henkisesti?

Saduissa köyhät ovat hyväsydämisiä ja jaloja. Tosielämässä näin ei kovinkaan usein ole.

Eikö nyt maalaisjärkikin sano että tiettyyn pisteeseen asti asia on totta? Lihakset kasvaa kuntoillessa, ja yleensäkin uutta oppii harjoittelemalla, mikä on vaikeaa.

Tietysti äärimmäisen vaikeat kokemukset tyyliin sodat tai nälänhätä tuskin tuo kenestäkään parhaita puolia esiin, päin vastoin

Taidan olla samaa mieltä kanssasi. Ainakaan minua kärsimys ei kasvattanut tai jalostanut vaan katkeroitti ja kyynisti. Ehkä tuo ajattelutapa jollakin mekanismilla auttaa ihmistä kestämään koettelemukset? Jotenkin niin, että ihminen uskottelee itselleen olevansa "parempi"?

Tieteellisellä pohjalla voi heittää vesilintua. Se millainen ihmisestä tulee riippuu tuen määrästä. Tuettu ihminen ei kyynisty ja katkeroidu, eikä vaurioidu niin pahasti. 

Taas näitä oman elämänsä sankareita, jotka saavat vanhemmilta miljoonan perinnöksi ja ovat sitä mieltä, että jokainen voi olla rikas, jos vain haluaa.

Sitä hokee lähinnä kärsimystä kokemattomat ihmiset kärsiville, koska he ei halua ymmärtää sen kärsimyksen vammauttavaa luonnetta. Kärsimys ei jalosta, pienet vastoinkäymiset kylläkin, sellaiset joista voi selvitä. Ihmisen tuhoava ja hajottava kärsimys ei jalosta, se traumatisoi, jäädyttää, leikkaa kasvun ja kehityksen jättää ulkopuolelle ja eristää.

Se on vain sun käsityksesi. 

Minusta vaikeat kokemukset teki itsetunto-ongelmaisen, lannistuneen, pelokkaan ja asenteeni elämää kohtaan muuttui pessimistiseksi.

Minusta vaikeat kokemukset tekivät ahdistuneen ja sulkeutuneen. En haluaisi olla tällainen. En koe, että näistä kokemuksista oli mitään hyötyä.

Kun se tieteellinen pohja harvoin kuvaa elollisia asioita kovinkaan autenttisesti. Elollinen elämä on niin monimuotoista ja monimutkaista. 

Eivät vastoinkäymiset ja vaikeat kokemukset jalosta tai kehitä paremmaksi ihmiseksi. Käsitys juontaa juurensa sanontaan kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat tyyppiseen ajatteluun.

Vastoinkäymiset, jotka selättää ja kokee voimaantumista tuovat kehittymistä. Liian raskaat koettelemukset taasen rikkovat psyyken. Kyse on filosofis-uskonnollisesta käsityksestä, jolle ei löydy perustetta tieteestä ja tuskin kovin monen kokemuksistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vaikeat kokemukset tekivät ahdistuneen ja sulkeutuneen. En haluaisi olla tällainen. En koe, että näistä kokemuksista oli mitään hyötyä.

Samoin. Kun  mainitsee, että kokee ajan tuhlautuneen ja koekmukset eivät tosiaankaan kehittäneet tai tuoneet hyvää miltään näkökannalta, tuloksena on kiittämättömäksi syyttäminen.

Kyllä se on totta koska ihmiset oppivat. Eläviä esimerkkejä on kuitenkin paljon asiasta. 

Tuota yritetään käyttää joskus ainakin lohdutuksena sille, jos jollain on vaikeaa. Todellisuudessa usko, että positiiviset asiat lm niitä, jotka tekee ihmisestä vahvemman ja lisää hyviä ominaisuuksia. Perustarpeiden täyttäminen on tietty tärkeintä, riittävästi turvaa, puhtautta, lämpöä, läheisyyttä, sosiaalisia kontakteja, mahdollisuus ikätasoiseen tekemiseen sekä riittävä taloudellinen turva. Sen lisäksi esimerkiksi saatu kannustus, hyvät mahdollisuudet opiskella, taloudellinen vakaus ja ihmissuhteet on sellaisia, millä on positiivinen vaikutus esimerkiksi itseluottamukseen ja uskoon omaan tulevaisuuteensa.

Uskaltaisin siis väittää, että merkittävät vaikeudet ei kasvata ketään, vaan usein ihan päinvastoin. Sen sijaan hyvän ja turvallisen lapsuuden kokeneet ovat vahvoilla monessa suhteessa tässä elämässä.

Mulla menee aina hyvin.  

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla samaa mieltä kanssasi. Ainakaan minua kärsimys ei kasvattanut tai jalostanut vaan katkeroitti ja kyynisti. Ehkä tuo ajattelutapa jollakin mekanismilla auttaa ihmistä kestämään koettelemukset? Jotenkin niin, että ihminen uskottelee itselleen olevansa "parempi"?

Et siis ymmärrä, vaatii psyykkistä kestävyyttä ja vahvuutta kestää rämpiä vaikeuksien yli. Kaikki kunniallinen työ kasvattaa ja sitä kehittyy entisestään viisaammaksi ja vahvemmaksi. Ei se ole itseänsä parempana pitämistä vaan täysin totta. Ei kannata olla kateellinen vaan ottaa oppia ja kehittää itseäkin elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Taas näitä oman elämänsä sankareita, jotka saavat vanhemmilta miljoonan perinnöksi ja ovat sitä mieltä, että jokainen voi olla rikas, jos vain haluaa.

Ja taas näitä, jotka kokevat ettei rikkailla voi olla ongelmia. Suoraan sanottuna kettutaa nämä, jotka kuvittelevat että ainoastaan köyhät ja kärsivät elävät oikeaa ja todellista elämää.

Olet luultavasti kuullut resilienssistä. Nouseeko sanasta mieleesi superihminen, joka yksin selviää kaikista hankaluuksista?

Tämä on yksi monista väärinkäsityksistä, joita resilienssistä on, toteaa laillistettu psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula. Hän on kirjoittanut kirjan Resilienssi: Muutosten kohtaamisen taito.

Resilienssi ei ole sankaritarinoita, vaan suurimmalla osalla ihmisistä on resilienssiä.

Termi on monitahoinen, mutta Poijula tiivistää resilienssin pääajatuksen näin:

Kun resilientti ihminen kohtaa menetyksen tai vastoinkäymisen, hän on joustavampi ja palautuu nopeammin kuin muut saman kokeneet ihmiset. Resilienssi on myös kestävyyttä: pitkäkestoisessa raskaassa elämänvaiheessa resilientti ihminen ei luovu toivosta ja murru, vaan jaksaa ponnistella.

Resilienssi ei ole ominaisuus vaan prosessi. Yleensä resilienssi vahvistuu iän myötä, kun ihminen kohtaa uusia ja yllättäviä tilanteita, joista hänen täytyy selviytyä.

Jokaisella on kuitenkin murtumispisteensä. Jos raskaita kokemuksia kertyy kovasti, ei resilienssiä riitä loputtomiin, Poijula sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Tieteellisellä pohjalla voi heittää vesilintua. Se millainen ihmisestä tulee riippuu tuen määrästä. Tuettu ihminen ei kyynisty ja katkeroidu, eikä vaurioidu niin pahasti. 

Pötypuhetta, vahvimmat pärjäävät yksin ja joskus elämä pakottaa pärjäämään yksin. On kuitenkin hyvä jos ihmiset tukisivat toisiansa, ei se huonokaan asia ole.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on totta koska ihmiset oppivat. Eläviä esimerkkejä on kuitenkin paljon asiasta. 

Onko paljon vai ovatko äänekkäimpiä? Vai erottuvatko edukseen harvinaisina? Kiinnitätkö heihin huomiota? Näetkö sen, minkä haluat nähdä?