"Tämä on sitten sinulle" - Ikääntyvät vanhemmat tuputtavat jo perinnöksi tavaraa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa kunnolla silmiin katsoen, että meille ei tuoda rojua. Ei siis hiljaa mutista selän takana. Sano suoraa, että tavara on teille arvotonta.

Röyhkeyteen vastataan röyhkeydellä. Vie takaisin ja sanot, että teiltä jäi nämä.

 

Ei se ole röyhkeyttä, vaan sitä, että ikäihmiset eivät ole kerskakuluttajia ja ovat säästäneet kaiken vuosikymmenien ajalta, ja haluavat sen perintönä jättää. Eivät he ymmärrä sitä, ettei niitä haluta, vaan luulevat että heidän aarteensa on myös jälkipolvien aarre ja onni.

Useimmat ovat antaneet kaikkensa lastensa elämän ja hyvinvoinnin eteen, mutta kiitokseksi tulee sitten tällaista inhottavan tylyä "Röyhkeälle röyhkeydellä ja teitä jäi muuten nämä"...

Vanhemmille jää kenties viimeiseksi muistoksi tällainen kohtelu, jos vaikka yhtäkkiä halvaantuu tai sairastuu ja joutuu hoivakotiin. Tieto siitä, että

Näinhän se menee.  Kesällä kuoli vanha naimaton sukulaisnainen, sota-ajan ja pulavuodet elänyt.  Omalla työllään sitten vaurastui ja osti kodin täyteen kaikkea kaunista, huonekaluja, mattoja ja koriste-esineitä.  Ei ihan nykymakuun istuvia. Niitä hellästi vaali ja piti hyvässä kunnossa  Kuolinvuoteellaan oli hädissään ja vannotti meitä, että pidämme hyvän huolen hänen aarteistaan eikä anneta kenenkään heittää niitä roskiin. Lupasimme tietenkin niistä hellästi huolehtia ja hän kuoli hyvällä mielellä.  Valitettavasti lupauksen antohetkellä jo tiesimme, ettei sitä ole mitään mahdollisuutta pitää, kun kukaan ei sellaista tavaraa nykyään halua. Toki koetamme kierrätyskeskukseen viedä ja kirpputorilla myydä, jos vaikka jotakin menisi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äiti  ja sinkkutäti ovat täsmälleen samanlaisia. Selitän heidän käytöksensä niin, etteivät he tarvitsevat jonkun mystisen ja syvälle menneen syynsä vuoksi jatkuvuuden tunteen esineiden kautta. En siksi raaski sanoa heille ei, vaan otan ne vastaan. Pakkaan pahvilaatikoihin ja vien kierrätyskeskukseen. Eivät he tule tarkistamaan olemmeko hillonneet heidän rojunsa. Ja jos kysyisivätkin sanoisimme, että ovat turvallisesti kaapissa ja nyt emme jaksa sitä kaappia avata. Eivät niin röyhkeitä ole, että tekisivät tarkistuksen kaappeihin asti.

En näe järkeä vääntää asiasta, vaan hymyillen kiitän. Heille tulee hyvä mieli ja se olkoot heidän oikeutensa.Kaikessa ei tarvitse olla niin umpirehellinen ja taistella oikeuksistaan.

 

Mitä kautta jatkuvuuden tunne tulee jos ei esineiden kautta? Toki muistojen, mutta esineet kantavat myös muistoja ja tarinoita, siinä niiden arvo.

Kun ap:sta ynnä muista tulee 70 v tai vielä vanhempia, niin käyttäydytte täsmälleen samalla tavalla.

Minä tein niin, että otin tavaraa vastaan ja sitten lahjoitin tai myin sen pois. Loppui tuputtaminen. 

Nro 81: "Näinhän se menee.  Kesällä kuoli vanha naimaton sukulaisnainen, sota-ajan ja pulavuodet elänyt.  Omalla työllään sitten vaurastui ja osti kodin täyteen kaikkea kaunista, huonekaluja, mattoja ja koriste-esineitä.  Ei ihan nykymakuun istuvia. Niitä hellästi vaali ja piti hyvässä kunnossa  Kuolinvuoteellaan oli hädissään ja vannotti meitä, että pidämme hyvän huolen hänen aarteistaan eikä anneta kenenkään heittää niitä roskiin. Lupasimme tietenkin niistä hellästi huolehtia ja hän kuoli hyvällä mielellä.  Valitettavasti lupauksen antohetkellä jo tiesimme, ettei sitä ole mitään mahdollisuutta pitää, kun kukaan ei sellaista tavaraa nykyään halua. Toki koetamme kierrätyskeskukseen viedä ja kirpputorilla myydä, jos vaikka jotakin menisi eteenpäin."

Kymmenkunta vuotta sitten olin kiertelemässä kirpputorilla. Siellä oli vanha nainen noin 50v tyttärensä kanssa myymässä vanhoja tavaroita. Juteltiin siinä tovi ja nainen kertoi, että on saanut paikan palvelutalosta ja muuttamassa sinne. Kodin tavaroista ei pieneen palvelutalon yksiöön mahtunut kuin pieni osa. Kerroin vanhukselle, että mä tykkään käyttää sunnuntaisin ja juhlapäivinä vanhoja astioita. Mielelläni sellaisia, joilla on jokin historia. Hän kertoi myynnissä olevasta hopeisesta keittokauhasta, jonka hän ja nyt jo edesmennyt miehensä oli saanut sotavuosina häälahjaksi. Kauhassa oli kauniisti kaiverrettuna nimikirjaimet ja päivämäärä. Miehensä oli viimeisen vuoden ollut rintamallakin ja ostaessani sen soppakauhan kerroin vanhukselle, että tämä kauha tulee sitten olemaan meillä itsenäisyyspäivänä juhlapöydässä. Naisen silmäkulmasta alkoi valua kyyneleet ja hän hymyillen sanoi, että on iloinen siitä, että hänelle niin tärkeä ja rakas esine pääsee "jatkamaan elämäänsä" jonkun toisen juhlapöydässä eikä joku esimerkiksi askartele siitä korvakoruja tms. 

Joskus voi olla hyvä valehdella kuolevalle, mutta joskus vanhukselle voi itselleenkin tuottaa iloa, että hänelle tärkeä esine siirtyy jollekin sellaiselle, joka arvostaa ko esinettä. 

Minulla on molemmat vanhemmat kuolleet, mutta eläessään tuputtivat minulle kaikenlaista tavaraa. Osan otin kiltisti vastaan, osalle osasin sanoa tiukan ei. Nyt olen raahaillut tavaraa kierrätyskeskukseeen ja myyn osan (kalliimmat antiikit sun muut). En ymmärrä tunnesidettä tavaroihin. Ei ne tavarat tuo kuolleita takaisin tai edes lähemmäksi elämää. Muistot on sydämessä, ei tavaroissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äiti  ja sinkkutäti ovat täsmälleen samanlaisia. Selitän heidän käytöksensä niin, etteivät he tarvitsevat jonkun mystisen ja syvälle menneen syynsä vuoksi jatkuvuuden tunteen esineiden kautta. En siksi raaski sanoa heille ei, vaan otan ne vastaan. Pakkaan pahvilaatikoihin ja vien kierrätyskeskukseen. Eivät he tule tarkistamaan olemmeko hillonneet heidän rojunsa. Ja jos kysyisivätkin sanoisimme, että ovat turvallisesti kaapissa ja nyt emme jaksa sitä kaappia avata. Eivät niin röyhkeitä ole, että tekisivät tarkistuksen kaappeihin asti.

En näe järkeä vääntää asiasta, vaan hymyillen kiitän. Heille tulee hyvä mieli ja se olkoot heidän oikeutensa.Kaikessa ei tarvitse olla niin umpirehellinen ja taistella oikeuksistaan.

 

Mitä kautta jatkuvuuden tunne tulee jos ei esineiden kautta? Toki muistojen, mutta esineet kantavat myös muistoja ja tarinoita,

Esineessä ei ole mitään muistoja eikä tarinoita, jos se kipataan vaan jonnekin kierrätyskeskukseen tai itsepalvelukirppikselle tai joku lapsenlapsista tai näiden puolisoista myy sen kirppiksellä. Kirjoitin just kommentin, missä esineen muistot ja tarinan tunteva ihminen oli ihan itse myymässä esinettä. Hän kertoi mulle ne muistot ja tarinan, joka siihen soppakauhaan liittyi. Jos vain hänen tyttärensä tai joku lapsenlapsensa olisi ollut myymässä niitä, olen aika varma, että esineen muistot ja tarina eivät olisi päätyneet soppakauhan uudelle omistajalle eli mulle. 

Toisella vanhemmallani on työhön liittyvä arkisto ja kirjasto, josta olen sanonut ihan suoraan, että hänen täytyy se itse eläessään järjestää, raivata ja hoitaa tarvittaessa eteenpäin, ellei halua että me jälkeläiset vaan poltetaan sitten joskus kaikki. 

Ei riitä asiantuntemus eikä aika meillä sen ihmettelyyn, että mikä niissä paperivuorissa on säästämisen arvoista. 

Joskus jos muuttaa niin pienempään. Useimmat viedään vanhat roskiin tai kierrätykseen. Ovat 10-20 vuotta vanhoja. Mitään ei kannata tunkea muille. Lopulta arvotonta romua kuolinpesässä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Kun ap:sta ynnä muista tulee 70 v tai vielä vanhempia, niin käyttäydytte täsmälleen samalla tavalla.

Sitähän sinä et voi tietää. Eivät kaikki ole materialisteja ja kiinny tavaraan. Ei tulisi mieleenkään miettiä kuolinvuoteetta tavaroita. :D

Anoppi on samanlainen, viedään suoraan johonkin konttiin tms. 

Vierailija kirjoitti:

Kun ap:sta ynnä muista tulee 70 v tai vielä vanhempia, niin käyttäydytte täsmälleen samalla tavalla.

Höpö höpö. Lapseni tietävät missä valokuvat ovat. Ylimääräistä tavaraa minulla ei juuri ole, kun olen sitä karsinut pois. Se mitä jää, päätyy roskiin tai kierrätykseen. Minulle sillä ei ole mitään merkitystä. Ihmiset ja se, miten heitä kohtelee, on tärkeää. Ei tavarat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään normaaleja ihmissuhteita vanhempiinsa tai appivanhempiinsa? Voisiko joskus kiukuttelijatkin katsoa peiliin?

Kaikkien 70+ vanhukset ovat apua kerjääviä romukasoissa asuvia dementikkoja, eivät auta lastenhoidossa eivätkä anna rahaa vasn tuovat kympin lahjoja lasten synttäreille. Käyvät silti salaa vaihtamassa verhot ja tyrkyttävät vanhoja vaasseja.  Nuoret vievät kirppareille tai roskiin joista joku löytää ne ja antaa lehtijutun,  löysin/sain parilla eurolla parin sadan esineen.

Erittäin hyvä ja totuudenmukainen kuvaus suurista ikäluokista. Tosin mitään arvokasta heillä ei ole, joten viimeinen lause on puppua.

Heipähei. Me suuret ikäluokat olemme nyt niitä vihattuja vanhempia. Harvalla enää äitiä tai anoppia elossa.  Käytäs nyt vähän laskupäätäsi!

Sinä tänään väität suuria ikäluokkia köyhiksi, toisena päivänä miljoonien päällä istuviksi suureläkkeiden saajiksi.

Kyllä nyt ovat ne 30-55 vuotiaat jotka täällä päivittäin monessa keskustelussa parjaavat vanhempansa ja appivanhempansa,  omaamatta mitään itsetutkistelua ovatko itse täydellisiä.  Ja miten ärsyttävät omia lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ap:sta ynnä muista tulee 70 v tai vielä vanhempia, niin käyttäydytte täsmälleen samalla tavalla.

Sitähän sinä et voi tietää. Eivät kaikki ole materialisteja ja kiinny tavaraan. Ei tulisi mieleenkään miettiä kuolinvuoteetta tavaroita. :D

kuolinvuoteella*

Juu raha kelpaa aina.  Mutta entä jos niillä vanhuksilla ei ole sitä rahaa, tavaraa taas vuosien mittaan kertyneenä liikaakin.

Pienistä eläkkeistä ei maksella jälkeläisten asuntolainoja.

Jos on pienet eläkkeet ja rahasta pulaa, niin miksi sitten ne vähät rahat on pitänyt käyttää tarpeettoman tavaran ostamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Juu raha kelpaa aina.  Mutta entä jos niillä vanhuksilla ei ole sitä rahaa, tavaraa taas vuosien mittaan kertyneenä liikaakin.

Pienistä eläkkeistä ei maksella jälkeläisten asuntolainoja.

Jos on pienet eläkkeet ja rahasta pulaa, niin miksi sitten ne vähät rahat on pitänyt käyttää tarpeettoman tavaran ostamiseen?

Tai miksei rahapulassaan myy niitä ylimääräisiä tavaroitaan? Jos siis olettavat, että niillä on jotain arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Juu raha kelpaa aina.  Mutta entä jos niillä vanhuksilla ei ole sitä rahaa, tavaraa taas vuosien mittaan kertyneenä liikaakin.

Pienistä eläkkeistä ei maksella jälkeläisten asuntolainoja.

Jos on pienet eläkkeet ja rahasta pulaa, niin miksi sitten ne vähät rahat on pitänyt käyttää tarpeettoman tavaran ostamiseen?

Jos lapset ovat jo aikuisia pitkässä liitossa kerääntyy tavaraa, on tarvittu enemmän kuin mitä yksi tai kaksi henkeä on tarvinnut.

On saatu esim merkkipäivälahjoja. Mitä ne vaassit ja hedelmämaljat usein on.

Ottakaapa nuoret sinun neuvostasi vaarin, jos rahaa on vähän älkää ostako mitään mikä vähänkin tarpeetonta. Paljasseinäinen koti ikean huonekaluilla ja parilla lautasella. Olkaa viisaampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään normaaleja ihmissuhteita vanhempiinsa tai appivanhempiinsa? Voisiko joskus kiukuttelijatkin katsoa peiliin?

Kaikkien 70+ vanhukset ovat apua kerjääviä romukasoissa asuvia dementikkoja, eivät auta lastenhoidossa eivätkä anna rahaa vasn tuovat kympin lahjoja lasten synttäreille. Käyvät silti salaa vaihtamassa verhot ja tyrkyttävät vanhoja vaasseja.  Nuoret vievät kirppareille tai roskiin joista joku löytää ne ja antaa lehtijutun,  löysin/sain parilla eurolla parin sadan esineen.

Erittäin hyvä ja totuudenmukainen kuvaus suurista ikäluokista. Tosin mitään arvokasta heillä ei ole, joten viimeinen lause on puppua.

 

 

Heipähei. Me suuret ikäluokat olemme nyt niitä vihattuja vanhempia. Harvalla enää äitiä tai anoppia elossa.  Käytäs ny

Mitä höliset? Vastasin viestiin, jossa puhuttiin seitsemänkymppisistä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu raha kelpaa aina.  Mutta entä jos niillä vanhuksilla ei ole sitä rahaa, tavaraa taas vuosien mittaan kertyneenä liikaakin.

Pienistä eläkkeistä ei maksella jälkeläisten asuntolainoja.

Jos on pienet eläkkeet ja rahasta pulaa, niin miksi sitten ne vähät rahat on pitänyt käyttää tarpeettoman tavaran ostamiseen?

Tai miksei rahapulassaan myy niitä

ylimääräisiä tavaroitaan? Jos siis olettavat, että niillä on jotain arvoa.

Lapsiltani kysyn vienkö tämän kirpparille, annan pois, myyn nettikirpparilla.  Hyvänen aika, älä nyt heitä mitään pois. Koska olen leski he tietenkin omistavat kotini ja tavarani puoliksi.

Veisivät edes pois omat tavaransa, pikemminkin kantavat talteen lisää. - nyt ei tarvita tätä eikä meillä tilaa, säilytätkö tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu raha kelpaa aina.  Mutta entä jos niillä vanhuksilla ei ole sitä rahaa, tavaraa taas vuosien mittaan kertyneenä liikaakin.

Pienistä eläkkeistä ei maksella jälkeläisten asuntolainoja.

Jos on pienet eläkkeet ja rahasta pulaa, niin miksi sitten ne vähät rahat on pitänyt käyttää tarpeettoman tavaran ostamiseen?

 

 

Jos lapset ovat jo aikuisia pitkässä liitossa kerääntyy tavaraa, on tarvittu enemmän kuin mitä yksi tai kaksi henkeä on tarvinnut.

On saatu esim merkkipäivälahjoja. Mitä ne vaassit ja hedelmämaljat usein on.

Ottakaapa nuoret sinun neuvostasi vaarin, jos rahaa on vähän älkää ostako mitään mikä vähänkin tarpeetonta. Paljasseinäinen koti ikean huonekaluilla ja parilla lautasella. Olkaa viisaampia.

Mikä on vaassi? Tämä on jo toinen kerta kun kirjoitat sellaisesta.