Nuorena vanhempanne menettäneet, milloin alkoi tuntua että olette samalla tasolla muiden ikäistenne kanssa?

Mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat?

Olen elämän kokemuksissa edellä samanikäisiä, siksi mietin että milloin muut vanhemmat nuorena menettäneet on alkaneet tuntea olevansa elämän kokemuksissa samalla viivalla samanikäisten kanssa. ap

Olin parikymppinen kun vanhemmat menehtyi. Nyt olen viiskymppinen ja vanhempi mitä omat vanhempani olivat. Jonkunlainen kuilu on vieläkin. Olen jopa hieman hyvilläni, että menivät hyvissä ajoin, en jaksaisi heitä.

Olen 56v ja edelleen monilla ikäisilläni on vanhemmat elossa.

Minä olen aina ollut ihan samalla viivalla kuin muut ikäiseni. Ei tähän vaikuta se, että menetin vanhempani alle kaksikymppisenä. Jokainen kokee elämässään kolhuja, kuka mitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat?

Olen elämän kokemuksissa edellä samanikäisiä, siksi mietin että milloin muut vanhemmat nuorena menettäneet on alkaneet tuntea olevansa elämän kokemuksissa samalla viivalla samanikäisten kanssa. ap

Itse en ole ollenkaan ajatellut että olisin jotenkin eri viivalla. Kaikilla on omat kokemuksensa, eikä vanhempien menettäminen ole läheskään isoin juttu jonka olen kokenut. Se ei ollut sitä edes silloin nuorena.

En nyt ihan ymmärrä, mitä lisää elämänkokemusta vanhempien menettäminen nuorena muka toisi? Eihän on vain yksi elämään vaikuttava asia. Ei elämänkokemusta voi mitata pelkästään yksittäisen tapahtuman kautta.

Vierailija kirjoitti:

En nyt ihan ymmärrä, mitä lisää elämänkokemusta vanhempien menettäminen nuorena muka toisi? Eihän on vain yksi elämään vaikuttava asia. Ei elämänkokemusta voi mitata pelkästään yksittäisen tapahtuman kautta.

Onhan se aika iso asia, ettei olekaan ketään turvana.

Ei ne vanhemmat aina ole turvana vaikka olisivatkin elossa. Itselläni on aina ollut henkisesti etäiset ja verrattain vähävaraiset vanhemmat jotka ei ole ollut minkäänlaisena henkisenä tai rahallisena turvana. Nyt ovat 75-vuotiaina niin huonossa kunnossa että eivät koskaan ole auttaneet lasten kanssa, eivät muista heitä merkkipäivinä mitenkää yms. Itselleni erikoinen ajatus että omat vanhemmat kävi tämän vaiheen missä vanhempien aika alkaa olla lopussa itse jo reilusti eläkkeellä ollessaan, kun itse en ole edes 40v. ja elän kiireisintä lapsiperhearkea.

Ymmärrän että vanhempien menettäminen varhain tuo tietynlaista elämänkokemusta, mutta ei ne vanhemmat välttämättä ole mitenkään läsnä vaikka olisivat hengissäkin.

No jaa, olen ollut isätön aina vaikka biologinen isä kai hengissä olikin suurimman osan lapsuuttani ja nuoruuttani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt ihan ymmärrä, mitä lisää elämänkokemusta vanhempien menettäminen nuorena muka toisi? Eihän on vain yksi elämään vaikuttava asia. Ei elämänkokemusta voi mitata pelkästään yksittäisen tapahtuman kautta.

Onhan se aika iso asia, ettei olekaan ketään turvana.

Ei elävätkään välttämättä ole turvana, päin vastoin voi olla vaikka mitä hankalaa siihen liittyen.

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Omat vanhemmat on kuolleet vuosia sitten ja isovanhemmat jo vuosikymmeniä sitten. Joillain kavereilla on elossa vielä useampi edeltävä sukupolvi, isomummokin. Kyllä se välillä tuntuu haikealta.

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?

Paitsi että kuollut vanhempi on voinut olla hyvä ja turvallinen vanhempi. Jotkut vanhemmat voi olla elossa mutta lapset ei välttämättä ole koskaan nähneetkään heitä.

Onhan tuo tosi iso juttu nuoren elämässä jos menettää vanhempansa, mutta en ajattelisi, että nuori aikuinen on jotenkin eri viivalla ikäistensä kanssa, vaikka olisikin orpo tai muutoin ollut suuria, rankkoja kokemuksia tai jotain erilaista kuin muiden elämässä keskimäärin. 

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Sellaisenaan vanhemman tai vanhempien menettäminen on kyllä kyllä yksittäinen tapahtuma, mutta se miten tämä vaikuttaa lapsen elämään, onkin sitten monimutkaisempi juttu. Onhan se nyt ihan eri asia jäädä orvoksi ja saada siitä huolimatta elää turvallisessa kodissa ja perheessä, tuttujen ihmisten kanssa tutussa ympäristössä kuin orvoksi jäätyään esimerkiksi joutua keskelle huoltajuuskiistoja ja tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Mikä on liian aikaisin?

Jos menettää vanhemmat nuorena tai tapahtuu joku iso ja merkittävä kokemus, niin ei sitä ikinä olla samalla "tasolla" kuin muut samassa viiteryhmässä olevat. Tämä on siis minun henkilökohtainen mielipide. 

 

Tällaisessa tilanteessa se elämä repeää omalle rinnakkaiselle polulle, ja se ei koskaan enää menee samaa reittiä, kuin niillä jotka eivät ole vastaavaa kokeneet. Joten oma vastaus alkuperäiseen kysymykseen on, ettei ikinä.

Tarkoitus ei ole verrata, mutta sanonpa silti oman kokemukseni. Mulla on etäiset välit vanhempiini ja kotona ollut henkistä väkivaltaa. Se on yksi iso syy siihen, miksi erittäin todennäköisesti en perusta perhettä. En haluaisi joutua jollain tapaa elämään uudelleen elämäni eri vaiheita lapseni kasvaessa (niin kuulemma käy), muistamaan mistä kaikesta mitä oisin halunnut ja tarvinnut oon jäänyt paitsi ja mitä puolestaan on ollut. En haluaisi nähdä miten muilla on ihania, läheisiä isovanhempia ja mä oisin yksin tai sitten ois mieskin, mut se on ihan eri asia. On tietysti muitakin syitä miksi en aio perustaa perhettä, mutta nämä nyt tulivat päällimmäisinä mieleen. Koen että oon tavallaan nuorempi ja tavallaan vanhempi kuin mitä olen, ja pääasiassa koen sen johtuvan vanhemmistani. En ikinä toivoisi kenellekään tällaista, hirveä riesa josta ei pääse eroon. Vaikka perustaisi oman perheen se ois silti siinä. Sattuu nähdä kun joillain on ihanat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?

Paitsi että kuollut vanhempi on voinut olla hyvä ja turvallinen vanhempi. Jotkut vanhemmat voi olla elossa mutta lapset ei välttämättä ole koskaan nähneetkään heitä.

Niinpä. Kaverini menetti hyvän isänsä ollessaan 17v. Mielestäni hän on onnekkaampi kuin esimerkiksi pikkuveljeni, jonka isä kaltoinkohteli häntä tokaluokkalaiseksi asti ja sitten häipyi.