Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadun perheen perustamista mieheni kanssa
21.09.2024 |
On tullut katumuksen tunteita. Miksen uskaltanut elää omaa elämääni eteenpäin, kun oli vielä mahdollisuus. Nyt olen hankkinut lapsen miehen kanssa, jonka kanssa en ole onnellinen. Ehkä se onnellisuus pitää etsiä itsestä sisältä. En voi muita syyttää. Mutta löydän itseni ihmettelemästä miksi tähän jäin. Nyt on myöhäistä.
Lastani rakastan. Mutta on tämä ristiriitaista. Nyt pitäisi oppia vielä rakastamaan miestäkin, kun ne "rakastumisen" tunteet ovat kadonneet.
Muita samassa tilanteessa? Varmaan kohtuu yleistä kuitenkin kun katsoo nykyajan eroamistilastoja...
En tiedä, miten suhtautua tähän elämäntilanteeseen ja mieheeni/lapseni isään. Enimmäkseen keskityn lapseemme ja muuhun elämään, ja päivä päivältä etäännymme yhä enemmän toisistamme. Olemme henkisesti eronneet. En ole koskaan pitänyt häntä puolisonani. Silloin alkuun olin rakastunut mutta luottamusta välillemme ei koskaan muodostunut. Sittemmin on arki ja riidat ym. tuhonneet senkin mitä välillämme oli. Nyt ei ole mitään muuta kuin että hän on lapselleni tärkeä.
Varmaan on tämä malli peritty omilta vanhemmiltani, jotka vaikuttavat olevan enempi kavereita keskenään. Ajattelin että tähän suhteeseen voin jäädä loppu elämäksi. Enkä odottanut elämältä enempää. En uskaltanut. Ehkä aloin elää vaan sitä, mallia joka minulle on lapsena opetettu, mitä elämän kuuluu olla.
Olisi pitänyt muuttaa erilleen ja ottaa vielä omaa aikaa ja katsoa mitä tästä suhteesta tulee vai tuleeko mitään. Mutta tässä ollaan.
Ei tämä nyt mikään maailman loppu ole ja huonomminkin olisi voinut elämässä käydä. Mutta on se nyt vähän ikävää kun ei ole mitään romanttista suhdetta ja ikää on vielä alle 30. Vanhenen ennen aikaisesti, kun olen menettänyt toivon siitä, että olisi mitään romanttista suhdetta tai hyvää molemminpuolista seksiä.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Tee mielikuvamatkoja eronneen pienen lapsen äidin elämään. Yksin teet kaiken ja hoidat arjen. Ja yrität löytää sitä rakkaudentäyteistä suhdetta pinnallisesta tindermaailmasta. Tulevalla kumppanillakin ehkä pari mukulaa ja exä riippakivenä.. ihanaa.
Ja liuta "uusia" sukulaisia häsläämässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit vieläkin muuttaa elämäsi kulkua ja saada elämältä sitä mitä kaipaat. Yhteinen lapsi ei ole yhtä kuin pakko pysyä yhdessä parisuhdeparina lapsen isän kanssa. Eron jälkeen lapsella tulee yhä olemaan perhe. Siinä äiti ja isä eivät vain ole yhdessä parina tai välttämättä jaa yhteistä kotia. Perhe ja koti tai kodit lapsella tulevat silti pysymään, vaikka ajan jakautuminen muuttuu. Samoin suurin osa arjen asioista ja ihmissuhteista pysyy jos järjestää niin ettei kumpikaan vanhempi muuta kauas ja varmistetaan myös lapsen koulun tai päikyn pysyvyys.
Lapselle tulet aina olemaan äiti tietenkin. Vanhemmuus ja lapsi tulee aina elämääsi kuulumaan, mutta tuskin haluaisitkaan enää olla ilman lasta tai olla olematta äiti hänelle. Ala puhua ja valmistella eroa miehestä. Jos se pelottaa, niin ota muita askeleita kohti elämäsi takaisin saamista ja ohjien ottamista itselle. Älä kuitenkaan missään nimessä luule että elämä, parisuhde, rakkauselämä ja nautinnollinen seksi olisi sun osalta jo ohi. Ei ne ole, mutta ajattelun mallien kyseenalaistamista ja muiden mielpiteiden uhmaamista se voi vaatia. Olet jo pitkällä kun olet ymmärtänyt että ehkä olet vain kopioinut malleja ja esimerkkejä muilta kuuntelematta sitä sopiiko ne sinulle. Ero ei ole väärin tai paheksuttavaa. Jos joku niin väittää kysy itseltäsi kumpi teistä elää sinun elämääsi ja parisuhteessa, jossa ei halua olla, arvosteleva henkilö vai sinä itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiselämä on normaalia tavallista arkea, eikä mitään hihhulointia, "romantiikkaa" ja poukkurointia sinne tänne ja tuonne.
Olet oikeassa, mutta ei aloittaja kuulosta siltä, että hänellä olisi epärealistiset odotukset parisuhteelle.
Vaikka arkea eletäänkin, niin kyllä molemminpuolista rakkautta on lupa odottaa.
Se on heistä itsestään kiinni. Tuntuu siltä että molemmat ovat masentuneita jollakin tapaa ja tappelut yms negatiivinen kuuluu parisuhteeseen siinä missä muuhunkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen (tuttujen/läheisten kanssa), riidoilta ei voi välttyä. Ihmiset odottavat jotain hömppää elämältä ja siksi pettyvät elämäänsä.
Noh, eihän sille mitään voi, että jokainen lukee tällaista aloitusta omien värilasiensa läpi, minäkin. Olen hieman parantumaton romantikko, vaikka toki ymmärrän, että arki ei ole juhlaa.
Itse taas luen tuota aloitusta niin, että ihmettelen miten vähään ihminen voikaan tyytyä ja sitten kipuilla itsensä kanssa, että tätäkö tämä nyt sitten on.
Ihmettelen myös sitä miten nämä ihmiset ovat päätyneet yhteen ja miten lyhyen tuntemisen jälkeen perhe on jo perustettu? Johonkin rakastumiseen lyhyesti viitattiin, mutta oliko se vain jotain ulkoista seksuaalista himoa? Sehän ei kovin pitkälle kanna.
Vierailija kirjoitti:
Sulla taitaa ap olla kehittymätön käsitys siitä, mitä rakkaus tai parisuhde on. Se on juuri sitä turvallista arkea ja sitä, että olette puolison kanssa parhaat kaverit, ei mitään romantiikan ilotulitusta. Seksiä voitte aina harjoitella.
Kaverit ja romanttiset suhteet on kyllä erikseen. Eipä ihme, että ihmiset eroaa, jos pariutuvat kaverin kanssa. Ei se ihan riitä, että on mies ja nainen.
Älkää siirtäkö enää lapsillenne näitä vahingollisia parisuhdemalleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää siirtäkö enää lapsillenne näitä vahingollisia parisuhdemalleja.
Samaa mieltä. Erokin on tilaisuus opettaa lapselleen, että miten ero hoidetaan reilusti ja lapsesta huolta pitäen.
Ottaen huomioon miten moni tämän päivän lapsi on aikanaan vanhempana siinä tilanteessa, ei kyseessä ole yhtään pöllömpi kurssi.
Kuka välittää toisestaan? Ei kukaan. Ihminen, turhin pas ka kasa maapallolla, toivottavasti tulee ydinsota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koklaa perseseksiä, saatat innostua ja mies myös.
Täällä on kyllä ihan hulluja por non aivopesemiä miehiä.
Ihmiset tuijottaa puhelinta, vihaavat toisiaan, siinä on hyvä alku suhteelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla taitaa ap olla kehittymätön käsitys siitä, mitä rakkaus tai parisuhde on. Se on juuri sitä turvallista arkea ja sitä, että olette puolison kanssa parhaat kaverit, ei mitään romantiikan ilotulitusta. Seksiä voitte aina harjoitella.
Ei mua ainakaan kiinnostaisi seksiä harrastaa parhaan kaverin kanssa. Seksiin varsinkin tarvitsee vähän eri fiiliksiä kuin pelkkää ystävyyttä ja kemiaa joka loistaa poissaolollaan. Ihmiset menevät liian herkästi yhteen pienestä ihastuksesta eivätkä ymmärrä ettei pitkää ja hyvää parisuhdetta jossa tunteet ei lässähtäisi voi perustaa pelkälle alkuihastukselle ja kaveruudelle. Pitää olla jotain syvemmältä lähtöisin olevaa kiinnostusta ja kemiaa. Ei himoa, vaan kemiaa joka ylläpitää sitä romanttista virettä sitten kun kumppani on jo ihan tuttu ja arki rullaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tuijottaa puhelinta, vihaavat toisiaan, siinä on hyvä alku suhteelle!
Alapeukuttaja juntti, oletko eri mieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tuijottaa puhelinta, vihaavat toisiaan, siinä on hyvä alku suhteelle!
Alapeukuttaja juntti, oletko eri mieltä?
Alapeukuta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmä juntti 40 v ukko ei ymmärrä, ettei kela elätä ikuisesti
Vierailija kirjoitti:
Voi olla. Ehkä. Silti haluaisi lisää lapsia. Hän on myös kyllä sanonut on hetkiä, jolloin katuu tätä suhdetta. Ehkä ei kehtaa sanoa, että on viikkoja tai kuukausia...
Mutta silti haluaisi lisää lapsia kanssani. Mutta jos lapsia haluaa niin onhan se kai helpompaa että on yksi perhe. Melko konservatiivinen perheihanne meillä on molemmilla. Mutta tässä tapauksessa todellisuus ei ihan vastaa odotuksia.
En ole hänelle onnellista ja rakastunutta näytellyt. On se tottakai molempien tiedossa, että on ongelmia.
Älä nyt ainakaan lisää lapsia hanki kärsimään noin epävakaalla pohjalla olevasta vanhempienvälisestä suhteesta! Suhteesta lähteminen on silloin vieläkin vaikeampaa ja todennäköisyydet löytää myöhemmin sopivampaa kumppania pienenevät. Myös rahasta tulee olemaan tiukempaa. Eikä se teidän vanhempien suhde tai nuo tuntemukset, joista kirjoitat elämäsi suhteen sillä ainakaan parane että hoidettavia on enemmän ja omaa aikaa vieläkin vähemmän. Raskas vauva-aikakin pitäisi jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Samassa tilanteessa. Yksi lapsi ja mieheen ei mitään tunteita - koti on muuttunut suorastaan ahdistavaksi vankilaksi. Lapsen ja lainojen takia tässä yritetään, vaikka pahaa tekee. Loputtomiin ei pysty. Taitaa olla tosi yleistä.
Voisko niitä ongelmia yrittää korjata eikä vaan odotella?
Itsellä samoja fiiliksiä kun aloittajalla. Ainoa hyvä puoli että tajusin tämän jo ensimmäisen syntymän jälkeen (sitä ennen mulla oli vaaleanpunaiset lasit silmillä) niin tilanne ei ole niin paha kun voisi olla.
Niin no.. se on sellaista.
Myöhäistä katua kun yksin astelee, myöhäistä katua kun sade kastelee.
Se on se juttu..
En kadu vaikkei ollutkaan hyvä Aviomies, fiksun lapsen saimme. Kiitos.
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmeessä te menette naimisiin ja teette lapsia ennekuin opitte tuntemaan edes itsenne?