Sotejohtajat leikkaisivat itse esimerkiksi kouluterveystarkastuksista, neuvolakäynneistä ja lastensuojelun henkilöstömitoituksesta.
Lapsilta pitää siirtää varoja vanhusten hoivaan.
"Monet johtajista esittävät kouluterveydenhuollon tarkastusten rajaamista vain niille, joilla tarkastuksiin on tarve. Kyse ei siis olisi enää kaikkia koululaisia koskevasta oikeudesta.
Samaa esitetään neuvoloiden laajoihin terveystarkastuksiin, joita nykyisen tarjotaan perheelle, kun lapsi on neljän kuukauden, 18 kuukauden ja neljän vuoden ikäinen."
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Siinä taas boomeri kertoo miten asiat on. On ollut suurilla ikäluokilla niin etuoikeutettu elämä, että siitä ei malteta luopua millään. Boomeri jatkaisi omaa elämäänsä vaikka lastenlastensa kustannuksella. Rahallisesti toki niin on tehnytkin. Kyllä sellainen vampyyri-ikäluokka.
Vierailija kirjoitti:
Pyörätuolissa ja vaipoissa olevat, puhumaan kykenemättömät, vammaiset eivät koskaan tule veroja maksamaan. Heitä on ihan turha opettaa erityiskouluissa. joku päiväkerho riittäisi ihan hyvin.
Se nyt on ihan sama onko se koulun vai kerhon nimellä, sama määrä ja samantasoinen henkilökunta sinne kuitenkin tarvittaisiin, joten säästöä siitä ei syntyisi yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Siinä taas boomeri kertoo miten asiat on. On ollut suurilla ikäluokilla niin etuoikeutettu elämä, et
Ja sinä olet typerä vihanlietsoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Et tiedä nyt ollenkaan mistä puhut! Järkyttävää tuo sinun ajatuksen kulku. Sinunk
Suuret ikäluokat kokevat itsensä niin merkitykselliseksi. Siksi heistä on ihan luonnollista , että koko yhteiskunta valjastetaan heitä varten.
Suomi ON paska maa, jossa valtaapitävä luokka on täysin mädäntynyt.
Mun mielestä hyviä ehdotuksia. Lapsia ei synny niin miksi heille pitäisi tarjota kaikki mahdolliset palvelut, kun näitä palveluita voidaan tiivistää. Ikäihmiset, sinne tarvitaan rahaa ja resursseja eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä oma takamus halutaan turvata, ihan sama vaikka lapset ja nuoret on jo ennestään se huonoiten voiva kansanryhmä. Sairasta. Tulevaisuuteen pitäisi satsata, ei menneisyyteen.
No paljonko lisää ja lisää tarvitaan vaikka tilanne pahenee? Miettikäähän uusiksi näitä ideologioitanne tässä kuten kaikessa muussakin. Lisäksi koittakaa nyt jo ymmärtää miten se ihminen paranee oikeasti.
Mitä vttua sä horiset? Idiootti.
Miksi käyt vain minun kimppuuni koko ajan? Pitäisiköhän meidän keittää sumpit ja istua alas, jos hieman rauhoittuisit niin saattaisin saada sinutkin ymmärtämään. Eivät nämä asiat nyt noin pahoja ole.
Sepä se kun sinun asiasi ei käy lainkaan ilme. Täysin jäsentymätöntä järjetöntä vuodatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Suuri lapsikuolleisuus ei ole normaali asia. Lapsen kuolema on aina järkytys ja valtava suru perheessä
Suuri lapsikuolleisuus ON TÄYSIN NORMAALI ASIA. Lasten kuolemaa ei aikaisemmin saanut surra, koska se oli niin luonnollinen ja jokapäiväinen asia. Vielä reilut sata vuotta sitten, kun lapsikuolleisuus oli Suomessakin normaalilla tasolla, oli sanonta "Äidin kyyneleet tippuvat tulikivenä kuolleen lapsen päälle". Eli lasten kuolemaa ei saanut surra. Surua ei saanut näyttää mitenkään. Lapsiin ei saanut kiintyä ennenkuin vasta isompana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe koulun tarkastuksissa mitään järkeä.
Hoitaja joka ei tajua mistään mitään jauhaa paskaa ja päälle Öhmet the keikkalääkäri suorittaa puberteettitarkastuksen.
Sama muuten kouluruuan kanssa. Kilpailutus ilman mitään laadunvalvontaa on johtanut tilanteeseen, jossa noin puolet koululaisista ei saa tuota moskaa enää kurkusta alas ja ensimmäiset tyypin 2. diabetekset diagnosoidaan pari vuotta koulun alkamisesta.
Mä en näe vanhusten hoitamisessa ja paapomisessa mitään järkeä. Kummallinen yhteiskunta, joka panostaa menneisyyteen, ei tulevaisuuteen. Tällainen valtio joutaakin näivettyä pois.
Ajatustasi ei oikein voisi soveltaa näin
Lainaus:
Aloitetaan leikkaukset ansaitsemattomista eläkkeistä. Sellainen seitsemäsosa eläkkeestä on itse maksettua eläkettä eläkeläisillä, joten sen pitää riittää.
Riippuu siitä, minkä ikäinen on ja koska on jäänyt eläkkeelle. Seitsemän kertaisena maksun saavat takaisin vain -40 syntyneet naiset. Esim. V. -60 syntyneillä kerroin on 2.2. Ja sen ennustetaan pysyvän noin kaksinkertaisena myös tulevilla eläkeläisillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Siinä taas boomeri kertoo miten asiat on. On ollut
Eipä suurten ikäluokkien toimet juuri kiitostakaan ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Millainen sairas pitää olla, että kirjoittelee tuollaisia?
Ehkä noin kahelit pitäisi siirtää jonnekin tunthuriin talvella. Alasti. Se olisi ehkä luonnollinen asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä oma takamus halutaan turvata, ihan sama vaikka lapset ja nuoret on jo ennestään se huonoiten voiva kansanryhmä. Sairasta. Tulevaisuuteen pitäisi satsata, ei menneisyyteen.
No paljonko lisää ja lisää tarvitaan vaikka tilanne pahenee? Miettikäähän uusiksi näitä ideologioitanne tässä kuten kaikessa muussakin. Lisäksi koittakaa nyt jo ymmärtää miten se ihminen paranee oikeasti.
Mitä vttua sä horiset? Idiootti.
Miksi käyt vain minun kimppuuni koko ajan? Pitäisiköhän meidän keittää sumpit ja istua alas, jos hieman rauhoittuisit niin saattaisin saada sinutkin ymmärtämään. Eivät nämä asiat nyt noin pahoja ole.
Sepä se kun sinun asias
Rehellisyys maan perii. Yritä ymmärtää. Hyvää jatkoa sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyörätuolissa ja vaipoissa olevat, puhumaan kykenemättömät, vammaiset eivät koskaan tule veroja maksamaan. Heitä on ihan turha opettaa erityiskouluissa. joku päiväkerho riittäisi ihan hyvin.
Eikä ne vihanneksena laitoksissa makaavat vanhuksetkaan. Jätetään hoitamatta, selvää säästöä.
Mielisairaista ei ole mitään hyötyä, ts. kai ne roviolla vois polttaa samantien.
Kaikki, joilla ei ole vaaleat hiukset ja siniset silmät voisi poistaa?
Mistä tuttu juttu?
Tästähän tuli oikein kunnon nazzien temmelyskenttä. Sana näille on ilmeisesti tosiaankin vapaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Tiedät itekkin, että tollasessa systeemissä sä oisit ollu niitten heikkojen joukossa, jotka ois ekaks lähteny. Tuskin ois siinä vaiheessa toi ideologia enää kauheen kivalta tuntunu
Ihmisillä on ensisijaisesti vastuu itsestään, omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Vanhemmilla on ensisijainen vastuu omasta lapsestaan, hänen kasvatuksestaan ja hyvinvoinnistaan. Ei valtiolla.
Palveluita pitää pystyä tiivistämään ja hoitoa keskittämään ja tehostamaan. Hyviä ehdotuksia sotejohtajilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri laajat ja tärkeimmät tarkastukset karsitaan mutta turhimmat terveydenhoitajan tarkastukset jätetään? Neuvolan tavalliset tarkastukset voisi karsia heti, mutta lääkäritarkastukset jättää entiselleen.
Etkö tänäkään vuonna päässyt sairaanhoitajakouluun vai mikä on ongelma?
En ole kirjoittaja, mutta samaa mieltä. Hoitajista voi leikkaa surutta, lääkäreitä ei saa helposti lisää eli heistä pidettävä kiinni, tekevät tärkeää työtä.
Viime aikoina kouluilta on tullut aivan päinvastaista käsitystä siitä, *voiko kouluilta leikkaa hoitajia surutta*. Ampumisten, puukotusten, julman kiusaamisen täyttäessä lööpit, kysytään julkisuudessakin, että tarvittaisiinko oma hoitaja kouluun pysyvästi, päivittäin. Lapset, koululaiset ja nuoret voivat huonosti juuri heihin kohdistuvien leikkausten vuoksi. Suuresti arvostamasi ostopalvelu-lääkäri tekee tärkeää työtään kerran kolmessa vuodessa 15 min/koululainen. Määrä ei ehkä lopulta ole riittävä kouluterveydenhoitomuoto sinunkaan mielestäsi jos hiukan tutustut asiaan, josta ei nyt näytä olevan mitään käsitystä. Vaikka hoitajan työtä ei yhteiskunnassa arvostetakaan, niin noin henkilökohtaista, ammattiin kohdistuvaa vihaa voisi purkaa ammattilaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Suuri lapsikuolleisuus ei ole normaali asia. Lapsen
Vielä luonnollisempaa se lapsikuolleisuus on boomerille, koska lapset voivat saada heille kuuluvat resurssit. Vampyyri-boomerit haluavat pidentää elämäänsä muiden kustannuksella. Pelkäävät niin kuolemaa itse , mutta toisille pitävät sitä luonnollisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin tietoinen, että joku päivä saatan itsekin olla monisairas vanhus, mutta vierastan ajatusta, että ihminen ikäänkuin ei saisi kuolla. Itse hoitajana ajattelen, että kokonaiselinvuosia oleellisempaa on, ovatko viimeiset vuodet suht terveet. Miksi pitää väkisin nippanappa hengissä ihmistä, joka olisi 50v sitten kuollut saappaat jalassa 10v nuorempana, mutta todnäk tyytyväisempänä.
50 vuotta sitten lapsikuolleisuuskin oli suurempi kuin nykyään, joten miksi lapsia pidetään väkisin hengissä? Suuri lapsikuolleisuus on maailman normaalein asia. Pienet lapset pitäisi sulkea kokonaan kaiken terveyden- ja sairaudenhoidon ulkopuolelle. Se olisi luonnollisin asia. Luonto korjaa liian heikot lapset pois.
Tiedät itekkin, että tollasessa systeemissä sä oisit ollu niitten heikkojen joukossa, jotka ois ekak
Boomerit kokevat olvansa parasta mitä ihmiskunta on pystynyt tuottamaan, joten eivät tunnista itseään kuuluvaksi heikkoihin..