Sotejohtajat leikkaisivat itse esimerkiksi kouluterveystarkastuksista, neuvolakäynneistä ja lastensuojelun henkilöstömitoituksesta.
Lapsilta pitää siirtää varoja vanhusten hoivaan.
"Monet johtajista esittävät kouluterveydenhuollon tarkastusten rajaamista vain niille, joilla tarkastuksiin on tarve. Kyse ei siis olisi enää kaikkia koululaisia koskevasta oikeudesta.
Samaa esitetään neuvoloiden laajoihin terveystarkastuksiin, joita nykyisen tarjotaan perheelle, kun lapsi on neljän kuukauden, 18 kuukauden ja neljän vuoden ikäinen."
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Vaikeasti vammaisia lapsia viedään taksilla erityiskouluihin. Jokaisella oma avustaja siellä. Näistä ei koskaan tule veronmaksajia. Mikä järki tässä on?
Tässä on se järki että hekin ovat syntyneet tänne ja heillä on oma merkityksensä yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa on aikanaan alettu kehittämään osaamista sekä palveluita jotta jokaisella olisi hyvä ja turvallinen elämä. Mm. myös siksi meillä on lääkäreitä ja hoitajiakin. Jostakin syystä emme kaikki synny täysin terveinä mutta meidän tulee arvostaa jokaista ihmistä sellaisena kuin hän on. Tämä on luojan tahto.
En pysty ottamaan kantaa kuljetusjärjestelyjen tai muiden palveluiden/toimien järkevyyteen tai toimivuuteen mutta se onkin taas jo aivan toinen asia joka ei liity kehenkään ihmiseen henkilökohtaisesti mitenkään.
Pyörätuolissa ja vaipoissa olevat, puhumaan kykenemättömät, vammaiset eivät koskaan tule veroja maksamaan. Heitä on ihan turha opettaa erityiskouluissa. joku päiväkerho riittäisi ihan hyvin.
Siis koululääkäri mitä helvettiä. Ei mitään virkaa. Tärkein anti on pituus ja paino. Herran jestas muissa asioissa voi kääntyä terveyskeskuksen puoleen jos vanhemmilla huolta.
Eihän noissa tarkastuksisa tehdä muuta kun udellaan perheasioita ja leikitään lasua tyyliin nukutko ja syötkö tapeeksi. Tarkastukset voi tehdä terkat.
Poistoon koululääkärit ja psykat.
Ja koulun terkat? Laastarin voi antaa ope ja muissa haavereissa terveyskeskukseen. Eihän muo ole siellä edes sairastumisia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeasti vammaisia lapsia viedään taksilla erityiskouluihin. Jokaisella oma avustaja siellä. Näistä ei koskaan tule veronmaksajia. Mikä järki tässä on?
Mitä heikompaa on raskauden, synnytyksen ja vauvojen terveydenhoito, sitä enemmän lapsia vammautuu. Eniten vammaisia lapsia on kehitysmaissa. Sama koskee äitejä, joissa äitien vammautuminen ja kuolemat on hyvin tavallisia.
Vierailija kirjoitti:
Pyörätuolissa ja vaipoissa olevat, puhumaan kykenemättömät, vammaiset eivät koskaan tule veroja maksamaan. Heitä on ihan turha opettaa erityiskouluissa. joku päiväkerho riittäisi ihan hyvin.
Eikä ne vihanneksena laitoksissa makaavat vanhuksetkaan. Jätetään hoitamatta, selvää säästöä.
Vierailija kirjoitti:
Siis koululääkäri mitä helvettiä. Ei mitään virkaa. Tärkein anti on pituus ja paino. Herran jestas muissa asioissa voi kääntyä terveyskeskuksen puoleen jos vanhemmilla huolta.
Eihän noissa tarkastuksisa tehdä muuta kun udellaan perheasioita ja leikitään lasua tyyliin nukutko ja syötkö tapeeksi. Tarkastukset voi tehdä terkat.
Poistoon koululääkärit ja psykat.
Ja koulun terkat? Laastarin voi antaa ope ja muissa haavereissa terveyskeskukseen. Eihän muo ole siellä edes sairastumisia varten.
Geriatreja ja gerontologeja ei myöskään tarvita. Eläkeläiset omin rahoin yksityiselle hoidattamaan vaivat.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyyys korvaus voidaan lopettaa kokonaan. Säästö 5 miljardia euroa vuodessa.
Kansaneläkelaitoksen sulkeminen ilman haittoja. Säästö 16 miljardia euroa vuodessa.
Säästökohteita löytyy jos näin halutaan.
Mitenhän meinaat selittää sitten asuvasi sivistysvaltiossa? Nytkin jo Suomea arvostellaan ulkomailla Tavion ja tumpelon Orpon esilletuloista. Suomessa myös mm. pohjoismaiden pieninmmät sosiaalituet. Suomesta tulisi kriminaalien luvattu maa, sinutkin ryöstettäisiin kun uskaltautuisit nokkasi ulos pistää, autosi olisi töherretty, ryöstetty, viillelty. Taloosi murtauduttaisiin, lapsesi kidnapattaisiin. Kerjäläiset ja muut kodittomat ( roskat, erään kansanedustajan sanoin.) olisivat tuttu näky. Jne jne. Mietin mitenhän sinulla on varaa puhua noin? Mistä olet oletetun omaisuutesi hankkinut? Vaikka sinulla olisi rahaa ilman kelaakin, niin henkesi ei olisi minkään arvoinen, siinä vaiheessa kun jokainen taistelisi olemassaolostaan.
Vierailija kirjoitti:
Demaripirujen viimeinen koijaus & pajatson tyhjennys. Onneksi tuosta syöpäsakista tullaan pääsemään lopullisesti eroon tulevaisuudessa. Nuo paskat syö omat lapsensakin ahneuttaan ja omahyväisyyttään. Eläkejärjestelmän koijasivat jo tyhjäksi ja nyt koijataan terveydenhuoltojärjestelmästä laarinpohjatkin omiin liiveihin, niin voi demaripirut sitten kuolla läskinä ja tyytyväisenä. Yksiä saatanoita ovat! Sentään tulevaisuus tulee olemaan demarivapaa tulevaisuus.
Taidat potea muistisairautta, ei ole demarit hallituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä oma takamus halutaan turvata, ihan sama vaikka lapset ja nuoret on jo ennestään se huonoiten voiva kansanryhmä. Sairasta. Tulevaisuuteen pitäisi satsata, ei menneisyyteen.
Paskaa puhut. Lapset ja nuoret eivät todellakaan ole huonoiten voiva kansanryhmä, päinvastoin. Terveimpään ikäryhmään, eli lapsiin ja nuoriin suolletaan niin valtavasti rahaa, että on itsestäänselvää, että siitä on leikattava. Turhia neuvolakäyntejä ja lasten terveystarkastuksia hyödyllisempää olisi järjestää esim. keski-ikäisille kattavat terveystarkastukset. Keski-ikäisten terveysriskeihin puuttumalla voitaisiin lykätä heidän sairastumisiaan pitkälle vanhuuteen.
Työterveys hoitaa tämän keski-ikäisten eli työikäisten syynin ainakin meillä. Itse k
EI HOIDA! Lain mukaan työterveyshoitoon kuuluu vain työhöntulotarkastus, ei mitään muuta. On myös paljon työttömiä.
Aikamoinen riistofirma jos ei tarjoa muuta kuin työhöntulotarkastuksen, kannattaa kiertää kaukaa. Kaikki työnantajani ovat tarjonneet vähintään yleislääkärivastaanoton, lähes kaikki lähetteellä erikoislääkärille tai työnantajan ottaman vastaavan terveysvakuutuksen ilman ennakkoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyörätuolissa ja vaipoissa olevat, puhumaan kykenemättömät, vammaiset eivät koskaan tule veroja maksamaan. Heitä on ihan turha opettaa erityiskouluissa. joku päiväkerho riittäisi ihan hyvin.
Eikä ne vihanneksena laitoksissa makaavat vanhuksetkaan. Jätetään hoitamatta, selvää säästöä.
Olet valmiina menemään tuohon A.H. aatelapseksi, aivottomaksi, sydämen sivistyksen ja ihmisyyden toiselle puolelle. Kovia on puheesi mutta ne pehmenee kummasti vielä, takaan sen! Rumuutesi ei ole vain sisäistä, vaan myös ulkoista.
Näihin kaikkiinhan saa hoidon yksityisellä ja maksut maksaa vakuutus jos on huomannut ottaa sellaisen. Turhaan yritätte pelotella ihmisiä maailmanlopulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demaripirujen viimeinen koijaus & pajatson tyhjennys. Onneksi tuosta syöpäsakista tullaan pääsemään lopullisesti eroon tulevaisuudessa. Nuo paskat syö omat lapsensakin ahneuttaan ja omahyväisyyttään. Eläkejärjestelmän koijasivat jo tyhjäksi ja nyt koijataan terveydenhuoltojärjestelmästä laarinpohjatkin omiin liiveihin, niin voi demaripirut sitten kuolla läskinä ja tyytyväisenä. Yksiä saatanoita ovat! Sentään tulevaisuus tulee olemaan demarivapaa tulevaisuus.
Taidat potea muistisairautta, ei ole demarit hallituksessa.
Demarius on luonteenpiirre, syöpä joka kasvaa täyteen teräänsä ajan kanssa. Ovat olleet jallituksissa aikaisemmin, milloin tämän terminaalisen syövän siemenet ovat jo kylväneet.
Lastensuojelusta joutaakin leikata oikein kunnolla.
"Olet valmis luovuttamaan elämästäsi 10-30 vuotta pois? Olet perusterve ja hyväkuntoinen 70-vuotias, kun sairastut parannettavissa olevaan syöpään tai muuhun tappavaan sairauteen ja niin liekkisi sammuu."
Kyllä, ei mikään ongelma. Olen elänyt jokaisen päivän täysillä, ja sitten kun lähtö tulee, niin siihen olen valmis. Mielellään silloin annan oman syöpähoitoni jonkun lapsen tai nuoren hyväksi. Ällöttää tollanen itsekkyys, omaneduntavottelu ja kuolemanpelko. Hanki kivekset/munasarjat, ja ala elää, niin eipä se lähtökään aikanaan harmita. Äläkä lainaa mun metafooria jos teet sen noin juntisti, sun kirjottamassa ei ollu mitään runollisuutta
Vierailija kirjoitti:
Ne eläkeläiset on sentään joskus veronsa maksaneet.
Ja käyneet töissä, mistä moni nuori on vain kuullut juttuja. Ehdotankin, että vanhat jo eläkekettä nostavat antaisivat tilaa nuorille, jotta nämä pääsisivät nuorina työn syrjään, kerryttämään sitä omaa eläkettään. En arvosta oikein sitä, pidän jopa suurena itsekkyytenä ja ahneutena, että eläkeläiseksi jäänyt jaksaa ja jaksaa vain sinne töihin mennä, koska kuvittelee, että on korvaamaton ja kun on niin rakastunut siihen työhön. Raha erityisesti kelpaa.
Minusta kyllä vammaisten koulutukset ja taksikyydit voitaisiin lakkauttaa, samoin pitäisi tehdä abortti jos ultrassa selviää vakavia poikkeavuuksia. On sulaa hulluutta ja epäinhimillistä tuoda maailmaan lasta, joka ei välttämättä pysty edes kommunikoimaan, muusta nyt puhumattakaan. Vammaisille voisi laittaa tosiaan jonkun päiväkerhon, niin saisivat vanhemmat vähän lepoa niistä, mutta oppivelvollisuudesta on turha puhua. Se pullan paistelu ja laululeikit eivät ole koulunkäyntiä.
Noin muuten kannatan lisää resursseja tavislapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demaripirujen viimeinen koijaus & pajatson tyhjennys. Onneksi tuosta syöpäsakista tullaan pääsemään lopullisesti eroon tulevaisuudessa. Nuo paskat syö omat lapsensakin ahneuttaan ja omahyväisyyttään. Eläkejärjestelmän koijasivat jo tyhjäksi ja nyt koijataan terveydenhuoltojärjestelmästä laarinpohjatkin omiin liiveihin, niin voi demaripirut sitten kuolla läskinä ja tyytyväisenä. Yksiä saatanoita ovat! Sentään tulevaisuus tulee olemaan demarivapaa tulevaisuus.
Taidat potea muistisairautta, ei ole demarit hallituksessa.
Demarius on luonteenpiirre, syöpä joka kasvaa täyteen teräänsä ajan kanssa. Ovat olleet jallituksissa aikaisemmin, milloin tämän terminaalisen syövän siemenet ovat jo kylväneet.
Kyllä se on Orpon hallitus, joka siirtää verorahat pörriäisille ja vie lapsilta neuvolan.
Vierailija kirjoitti:
Näihin kaikkiinhan saa hoidon yksityisellä ja maksut maksaa vakuutus jos on huomannut ottaa sellaisen. Turhaan yritätte pelotella ihmisiä maailmanlopulla.
Tässä yhtälössä kyrsii vain se, että joudun maksamaan veroissa myös tästä hyvinvointialuesotkusta, vaikken sitä käytäkään.
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta tämä harmaantuvan väestön ahneus. Lapsilta ja nuorilta ei todellakaan ole varaa ottaa pois. Milloin nuoret aktivoituvat ja lynkkaavat nämä harmaat kus*päät vallasta?
No sepä se, kun lapset ja nuoret eivät saa äänestää. Sen sijaan dementoitunut vanhus saa vaikka luulisi Urho Kekkosen olevan presidentti.
Eläkeloinen ostaa vaippansa omista rahoistaan, kuten vanhemmat lapsilleen. Muutoin maatkoon paskoissaan.