Loukkaantuisitteko jos ystävänne tai tuttavanne ei huomioisi suruanne?

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Hän itse sanoi nimenomaan niistä kukista "et edes kukkia lähettänyt, meidän perhekin lähetti teille kun äitisi kuoli". Tuosta oli kulunut silloin se noin 15 vuotta.

En loukkaannu, sillä minkä minä joidenkin moukkamaisuudelle mahdan. Itse olen kyllä aina huomioinut kaikki moukatkin surussaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Hän itse sanoi nimenomaan niistä kukista "et edes kukkia lähettänyt, meidän perhekin lähetti teille kun äitisi kuoli". Tuosta oli kulunut silloin se noin 15 vuotta.

Juu, kuten kirjoitin niin epäilen ettei osannut ilmaista loukkaantumista muulla tapaa. Syyttäminen voi herkässä tilassa olevalle olla helpompi ilmaista kuin pettymys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan. Kun olen läheistä surrut, en ole suonut ajatustakaan muille ihmisille ja niiden tekemisille tai tekemättä jättämiselle. Mieluiten olen vaan ollut yksin käymässä suruani läpi, muut ihmiset on ollut vain häiriö.

Mä olen myös yksin surija. Kun suru on suurin muiden huomio tai huomiotta jättämiset eivät vaikuta mitenkään. Haluan olla sillä hetkellä yksin ja keskittyä vain siihen hetkeen. Ehkä jälkeen päin muistelen, että joku henkilö oli huomaavainen. Mutta en mieti sellaisia, että joku ei ollut yhteydessä tms.

Minä olen kiitollinen rinnallakulkijoista ja lohduttajista surussani. Se on lähimmäisen rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Hän itse sanoi nimenomaan niistä kukista "et edes kukkia lähettänyt, meidän perhekin lähetti teille kun äitisi kuoli". Tuosta oli kulunut silloin se noin 15 vuotta.

Juu, kuten kirjoitin niin epäilen ettei osannut ilmaista loukkaantu

Mitä minun sitten olisi pitänyt tehdä? Olin tapahtuma-aikaan eri paikkakunnalla. Viesti nyt vaan oli kätevin tapa ilmaista osanotot, ennen kuin parin viikon päästä tapasimme. Taisin esittää osanotot sitten myös kasvotusten.

Huomioisin jos sureva haluaa olla rauhassa. Inhosin sitä kun isän kuoltua puolisoni sukulaiset tuppasivat kylään. Luulin että vain miehen vanhemmat tulee, mikä olisi ollut ok, mutta sieltä tuli myös miehen äidin sisarukset puolisoineen, yhteensä noin 10 ihmistä.

Hei, minä täällä kenen isä kuoli.

En jaksa edes lainata, mutta väännetään nyt ihan rautalangasta kaikille: 

Se, että ystäväni ei osannut jutella/kuunnella/lohduttaa koska hänen isänsä oli elossa on puhtaasti tekosyy. Ystävyytemme aikana vastaavia tilanteita oli paljon, missä otti ystävyyssuhteista parhaat palat, eli nämä missä hän on kaunein/halutuin/karehdituin ja toivotuinta seuraa. Ja ei siis itseni kanssa, vaan saattoi selittää kuinka ystävämme x oli surullinen ja itki asiaa y kun meni käymään heillä kylässä ja oli lähtenyt kesken lauseen koska koki että hänelle ei kuulu henkilön x perhesuru y kun ei ole samaa kokenut. Kolikon kääntöpuolena se, että oli ihan sairaalloisen riippuvainen siitä että häntä kehutaan ja että miehet piirittävät häntä. Samalla logiikalla olisin voinut itse jättää kuuntelematta viikottaiset mieshuolet, koska itselle ei miesten huomio tai miesten pyydystäminen ole ollut mikään asia mistä olisin kiinnostunut. Mutta niin vain kuuntelin kiltisti kaikki vastenmielisetkin yksityiskohdat jostain säädöistä.

Eli ihan puhtaasti ystävyyssuhde oli täysin yksipuolinen ja kun hän myös koki perhesuruja ja menetyksiä niin häntä muistettiin kukkalähetyksin ja hänen surujaan kuunneltiin. Ei ollut kiitollinen, koki itsestäänselvyytenä. Silloista poikaystäväänsä kiitteli vaikka ei tainnut käydä edes kylässä.

Kyseessä on täysin keskenkasvuinen ihminen jonka tiputin lopulta elämästäni kun huomasin että sen sijaan että kuuntelee surujani niin kertoo eteenpäin juoruina. Samalla hoksasin myös sen että tämä ihmissuhde ei ole ystävyyttä nähnytkään.  

Ei kukaan ole koskaan kukkia lähettänyt, enkä ole niitä odottanutkaan. Se loukkaa, kun on kokenut elämänsä suurimman menetyksen ja joku sanoo melkein heti, että minun pitäisi jo päästä asiasta yli. Kun sen tietää, ettei elämä tule enää koskaan olemaan samaa kuin ennen enkä itsekään enää ole sama. Mutta ihmiset odottavat minun olevan samanlainen kuin ennen ja reagoivan asioihin samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Huomioisin jos sureva haluaa olla rauhassa. Inhosin sitä kun isän kuoltua puolisoni sukulaiset tuppasivat kylään. Luulin että vain miehen vanhemmat tulee, mikä olisi ollut ok, mutta sieltä tuli myös miehen äidin sisarukset puolisoineen, yhteensä noin 10 ihmistä.

Mielenkiinnosta kysyn, mistä puolisosi sukulaiset saivat tiedon? En minä ainakaan kerro kuin niille joiden haluan tietävän. Senkin vuoksi on ollut joskus aikamoinen järkytys, kun ystävä on vastannut uutiseen ympäripyöreästi tai ohittanut koko asian. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ole koskaan kukkia lähettänyt, enkä ole niitä odottanutkaan. Se loukkaa, kun on kokenut elämänsä suurimman menetyksen ja joku sanoo melkein heti, että minun pitäisi jo päästä asiasta yli. Kun sen tietää, ettei elämä tule enää koskaan olemaan samaa kuin ennen enkä itsekään enää ole sama. Mutta ihmiset odottavat minun olevan samanlainen kuin ennen ja reagoivan asioihin samalla tavalla.

Missä asiayhteyksissä näin on sanottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomioisin jos sureva haluaa olla rauhassa. Inhosin sitä kun isän kuoltua puolisoni sukulaiset tuppasivat kylään. Luulin että vain miehen vanhemmat tulee, mikä olisi ollut ok, mutta sieltä tuli myös miehen äidin sisarukset puolisoineen, yhteensä noin 10 ihmistä.

Mielenkiinnosta kysyn, mistä puolisosi sukulaiset saivat tiedon? En minä ainakaan kerro kuin niille joiden haluan tietävän. Senkin vuoksi on ollut joskus aikamoinen järkytys, kun ystävä on vastannut uutiseen ympäripyöreästi tai ohittanut koko asian. 

Mies kertoi vanhemmilleen, joten oletan että heidän kauttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Hän itse sanoi nimenomaan niistä kukista "et edes kukkia lähettänyt, meidän perhekin lähetti teille kun äitisi kuoli". Tuosta oli kulunut silloin se noin 15 vuotta.

Juu, kuten kirjo

 

Elämä on valintoja pullollaan ja pakko ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja. Ei sinun pidä tehdä tuollaisissa tilanteissa mitään, jos et halua. Yritin vain avata sitä mahdollista ajatteluprosessia, joka toisella on saattanut olla, koska olen nähnyt sitä jonkin verran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ole koskaan kukkia lähettänyt, enkä ole niitä odottanutkaan. Se loukkaa, kun on kokenut elämänsä suurimman menetyksen ja joku sanoo melkein heti, että minun pitäisi jo päästä asiasta yli. Kun sen tietää, ettei elämä tule enää koskaan olemaan samaa kuin ennen enkä itsekään enää ole sama. Mutta ihmiset odottavat minun olevan samanlainen kuin ennen ja reagoivan asioihin samalla tavalla.

Missä asiayhteyksissä näin on sanottu?

Kyllä minulle ainakin on anoppi sanonut, että syöpään kuolleita ei pidä murehtia, kun olin saanut tietää suht läheisen sukulaisen kuolleen. Ja on myös sanottu, ettei saa jäädä tuleen makaamaan, kun kuolemasta oli kulunut viikko. -eri

En todellakaan loukkaantuisi mistään täysin älyttömästä. Jo se että jotenkin huomioivat riittää. Vaikka vain tekstiviestillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomioisin jos sureva haluaa olla rauhassa. Inhosin sitä kun isän kuoltua puolisoni sukulaiset tuppasivat kylään. Luulin että vain miehen vanhemmat tulee, mikä olisi ollut ok, mutta sieltä tuli myös miehen äidin sisarukset puolisoineen, yhteensä noin 10 ihmistä.

Mielenkiinnosta kysyn, mistä puolisosi sukulaiset saivat tiedon? En minä ainakaan kerro kuin niille joiden haluan tietävän. Senkin vuoksi on ollut joskus aikamoinen järkytys, kun ystävä on vastannut uutiseen ympäripyöreästi tai ohittanut koko asian. 

Mies kertoi vanhemmilleen, joten oletan että heidän kauttaan.

Miksi miehesi kertoi vanhemmilleen? Onpa erikoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Hän itse sanoi nimenomaan niistä kukista "et edes kukkia lähettänyt, meidän perhekin lähetti teille kun äitisi kuoli". Tuosta oli kulunut silloin se noin

Elämä on valintoja pullollaan ja pakko ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja. Ei sinun pidä tehdä tuollaisissa tilanteissa mitään, jos et halua. Yritin vain avata sitä mahdollista ajatteluprosessia, joka toisella on saattanut olla, koska olen nähnyt sitä jonkin verran.

Siksi jäikin kiinnostamaan, että mitä muuta olisi voinut tehdä. Mielestäni kun osanottojen esittäminen viestitse heti tapahtuneen jälkeen sekä myöhemmin vielä kasvotusten on ihan "normaali" osanotto. Hänen mielestään ei kuitenkaan ilmeisesti ollut. Näin me ollaan erilaisia.

Kyllä pahoitin mieleni.

Isäni kuoli viime keväänä. Sain useita lämpimiä yhteydenottoja. Työkavereilta kukat, muutamia kortteja kaukana asuvilta sukulaisilta ja tutuilta, ja kaukaisemmiltakin kavereilta todella lämpimiä viestejä, joissa kerrottiin osanotot, kyseltiin jaksamista, hautajaisjärjestelyjä jne.

Läheisimmät ystäväni, siis ne joiden kanssa olen tekemisissä lähes viikoittain, että huomioineet asiaa millään lailla. Tai sain siis kuolemasta kerrottuani lyhyen "osanotot" viestin. Kertaakaan kukaan ei kysynyt kuinka jakselen, milloin hautajaiset, selviänkö järjestelyistä jne. 

En unohda ikinä tuota kylmäkiskoisuutta. En voi ymmärtää, miksi tekivät noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä menee aina väärin. Ystäväni isä kuoli ja laitoin hänelle mielestäni ihan hyvän osanottoviestin. Myöhemmin sain kuulla että tämä ystävä oli loukkaantunut siitä että en lähettänyt heille surukukkia. Hänen perheensäkin oli kuulemma lähettänyt meille kun toinen vanhempani kuoli, siis noin 15 vuotta aiemmin, kun itse olin lapsi.

Epäilen ettei hän juuri kukkien puutteesta oikeasti loukkaantunut, vaan koki pelkän viestin vähän karuksi eikä pystynyt ilmaisemaan sitä muuten. 

Hän itse sanoi nimenomaan niistä kukista "et edes kukkia lähettänyt, meidän perhekin lähetti teille kun

 

Minä en tunne ystävääsi, joten en voi tietää mikä hänelle olisi toiminut. En usko universaaleihin sääntöihin tällaisissa asioissa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pahoitin mieleni.

Isäni kuoli viime keväänä. Sain useita lämpimiä yhteydenottoja. Työkavereilta kukat, muutamia kortteja kaukana asuvilta sukulaisilta ja tutuilta, ja kaukaisemmiltakin kavereilta todella lämpimiä viestejä, joissa kerrottiin osanotot, kyseltiin jaksamista, hautajaisjärjestelyjä jne.

Läheisimmät ystäväni, siis ne joiden kanssa olen tekemisissä lähes viikoittain, että huomioineet asiaa millään lailla. Tai sain siis kuolemasta kerrottuani lyhyen "osanotot" viestin. Kertaakaan kukaan ei kysynyt kuinka jakselen, milloin hautajaiset, selviänkö järjestelyistä jne. 

En unohda ikinä tuota kylmäkiskoisuutta. En voi ymmärtää, miksi tekivät noin.

Tässä keskusteluissa olevien vastauksien perusteella sanoisin, että ilmeisesti ystäviltä ei voi toivoa enempää. Minulla on kyllä tosi erilaisia ystäviä, ei niin kylmiä kuin täällä.