Lue keskustelun säännöt.
Loukkaantuisitteko jos ystävänne tai tuttavanne ei huomioisi suruanne?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pahoitin mieleni.
Isäni kuoli viime keväänä. Sain useita lämpimiä yhteydenottoja. Työkavereilta kukat, muutamia kortteja kaukana asuvilta sukulaisilta ja tutuilta, ja kaukaisemmiltakin kavereilta todella lämpimiä viestejä, joissa kerrottiin osanotot, kyseltiin jaksamista, hautajaisjärjestelyjä jne.
Läheisimmät ystäväni, siis ne joiden kanssa olen tekemisissä lähes viikoittain, että huomioineet asiaa millään lailla. Tai sain siis kuolemasta kerrottuani lyhyen "osanotot" viestin. Kertaakaan kukaan ei kysynyt kuinka jakselen, milloin hautajaiset, selviänkö järjestelyistä jne.
En unohda ikinä tuota kylmäkiskoisuutta. En voi ymmärtää, miksi tekivät noin.
Saman läpikäyneenä se pettymys ja järkytys on melkein toinen suru sen kuoleman rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Ei kai kellään ole velvollisuutta reagoida, etenkään jos eivät asiasta edes tiedä.
Rakas lähimmäiseni kuoli hiljattain, ja musta on tuntunut ihan riittävän hyvältä, kun siitä tietävät ystäväni ovat kysyneet: "Jaksatko? Miten sä voit?". Tai sanoneet: "Olen pahoillani" tai "Osanottoni".
Oon varmaan hirveä ihminen, mut en missään tapauksessa halua kukkia. ("Onpa kauniita, nyt ei enää yhtään itketäkään.") Ja varmasti niin hirveä, että jos joku tulis kukkapuskan kanssa, saattaisin kysyä, että missäs ilmapallot ja kakku.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pahoitin mieleni.
Isäni kuoli viime keväänä. Sain useita lämpimiä yhteydenottoja. Työkavereilta kukat, muutamia kortteja kaukana asuvilta sukulaisilta ja tutuilta, ja kaukaisemmiltakin kavereilta todella lämpimiä viestejä, joissa kerrottiin osanotot, kyseltiin jaksamista, hautajaisjärjestelyjä jne.
Läheisimmät ystäväni, siis ne joiden kanssa olen tekemisissä lähes viikoittain, että huomioineet asiaa millään lailla. Tai sain siis kuolemasta kerrottuani lyhyen "osanotot" viestin. Kertaakaan kukaan ei kysynyt kuinka jakselen, milloin hautajaiset, selviänkö järjestelyistä jne.
En unohda ikinä tuota kylmäkiskoisuutta. En voi ymmärtää, miksi tekivät noin.
He eivät voi lukea ajatuksiasi, mitä juuri sinä olisit halunnut.
Tässä keskusteluissa olevien vastauksien perusteella sanoisin, että ilmeisesti ystäviltä ei voi toivoa enempää. Minulla on kyllä tosi erilaisia ystäviä, ei niin kylmiä kuin täällä.
Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin hän kykenee. Koeta ymmärtää, että ihmisiä on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan ystäviltä toivoa enemmän, mutta kannattaa muistaa että ystävätkään ei omista kristallipalloa. He eivät voi tietää mitä juuri sinä haluat ja toivot milläkin hetkellä. Kannattaa olla siis itsekin aktiivinen asian suhteen. Esimerkiksi pyytää ystäviltä yhteistä aikaa, jos haluaa esimerkiksi seuraa tai juttukaveria.
Vierailija kirjoitti:
Voihan ystäviltä toivoa enemmän, mutta kannattaa muistaa että ystävätkään ei omista kristallipalloa. He eivät voi tietää mitä juuri sinä haluat ja toivot milläkin hetkellä. Kannattaa olla siis itsekin aktiivinen asian suhteen. Esimerkiksi pyytää ystäviltä yhteistä aikaa, jos haluaa esimerkiksi seuraa tai juttukaveria.
Näin juuri. Toivottavasti kenellekään ei tulisi surunhetkiä niin usein, että ystävät tietäisivät jos rutiinilla mitä toinen haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En loukkaantuisi. Olen aikuinen enkä halua enkä tarvitse ylimääräistä hyysäämistä. En ymmärrä miksi ystävän pitäisi olla samaan aikaan äiti. Tavanomainen suruvalittelu riittää minulle. Siinä se. Surutyön teen itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan ole koskaan kukkia lähettänyt, enkä ole niitä odottanutkaan. Se loukkaa, kun on kokenut elämänsä suurimman menetyksen ja joku sanoo melkein heti, että minun pitäisi jo päästä asiasta yli. Kun sen tietää, ettei elämä tule enää koskaan olemaan samaa kuin ennen enkä itsekään enää ole sama. Mutta ihmiset odottavat minun olevan samanlainen kuin ennen ja reagoivan asioihin samalla tavalla.
Missä asiayhteyksissä näin on sanottu?
Ihan tavallisessa keskustelussa. Kun olen puhunut asiasta jotain (en siis mitenkään paljon).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskusteluissa olevien vastauksien perusteella sanoisin, että ilmeisesti ystäviltä ei voi toivoa enempää. Minulla on kyllä tosi erilaisia ystäviä, ei niin kylmiä kuin täällä.
Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin hän kykenee. Koeta ymmärtää, että ihmisiä on erilaisia.
Ihmisiä on tosiaan erilaisia. Kaikkia ei ole tarkoitettu kaikkien ystäviksi, sanoisin myös. Monesti sen sitten huomaa vasta tiukassa paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Voihan ystäviltä toivoa enemmän, mutta kannattaa muistaa että ystävätkään ei omista kristallipalloa. He eivät voi tietää mitä juuri sinä haluat ja toivot milläkin hetkellä. Kannattaa olla siis itsekin aktiivinen asian suhteen. Esimerkiksi pyytää ystäviltä yhteistä aikaa, jos haluaa esimerkiksi seuraa tai juttukaveria.
Minusta on luonnollista että tuollaisessa tilanteessa tukea ottaa sitten vastaan niiltä, joille ei tarvitse antaa askelmerkkejä siihen kuinka haluaa tulla kohdatuksi. Olen varma, ettei minunkaan tyylini sovi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Kun olen läheistä surrut, en ole suonut ajatustakaan muille ihmisille ja niiden tekemisille tai tekemättä jättämiselle. Mieluiten olen vaan ollut yksin käymässä suruani läpi, muut ihmiset on ollut vain häiriö.
Niin ja jos lähimmäinen on tuollainen huomioimaton ääliö, totean mielessäni, että on tosi tyhmä, mitään ymmärtämätön penikka, joka kuitenkin itse kohtaa surua joskus, ja saattaa ymmärtää vasta sitten, mistä siinä on kyse. Kartan tuollaista ihmistä ja annan olla omissa rauhasissaan.
En loukkaantuisi. En itseasiassa tykkää jos aletaan hössöttää liikaa. Pelkkä osanotto riittää. En loukkaannu jos ei tule halausta tai kukkakimppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskusteluissa olevien vastauksien perusteella sanoisin, että ilmeisesti ystäviltä ei voi toivoa enempää. Minulla on kyllä tosi erilaisia ystäviä, ei niin kylmiä kuin täällä.
Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin hän kykenee. Koeta ymmärtää, että ihmisiä on erilaisia.
Ihmisiä on tosiaan erilaisia. Kaikkia ei ole tarkoitettu kaikkien ystäviksi, sanoisin myös. Monesti sen sitten huomaa vasta tiukassa paikassa.
Niin on. Empaattinen ihminen ymmärtää tämän eikä odota, että kaikki ovat samasta muotista tehtyjä. Pidätkö sinä ystäviä vain sen vuoksi, että saat heiltä tiukan paikan tukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Kun olen läheistä surrut, en ole suonut ajatustakaan muille ihmisille ja niiden tekemisille tai tekemättä jättämiselle. Mieluiten olen vaan ollut yksin käymässä suruani läpi, muut ihmiset on ollut vain häiriö.
Niin ja jos lähimmäinen on tuollainen huomioimaton ääliö, totean mielessäni, että on tosi tyhmä, mitään ymmärtämätön penikka, joka kuitenkin itse kohtaa surua joskus, ja saattaa ymmärtää vasta sitten, mistä siinä on kyse. Kartan tuollaista ihmistä ja annan olla omissa rauhasissaan.
Et vaikuta kyllä itse empaattiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pahoitin mieleni.
Isäni kuoli viime keväänä. Sain useita lämpimiä yhteydenottoja. Työkavereilta kukat, muutamia kortteja kaukana asuvilta sukulaisilta ja tutuilta, ja kaukaisemmiltakin kavereilta todella lämpimiä viestejä, joissa kerrottiin osanotot, kyseltiin jaksamista, hautajaisjärjestelyjä jne.
Läheisimmät ystäväni, siis ne joiden kanssa olen tekemisissä lähes viikoittain, että huomioineet asiaa millään lailla. Tai sain siis kuolemasta kerrottuani lyhyen "osanotot" viestin. Kertaakaan kukaan ei kysynyt kuinka jakselen, milloin hautajaiset, selviänkö järjestelyistä jne.
En unohda ikinä tuota kylmäkiskoisuutta. En voi ymmärtää, miksi tekivät noin.
Saman läpikäyneenä se pettymys ja järkytys on melkein toinen suru sen kuoleman rinnalla.
Niin on. Sain tekstiviestillä osanotot ja siitä samantien kiisujuvasti ystävän omiin asioihin. Yksi, se tärkein ystävä muisti kukkakimpulla ja kysyi kuinka voin. Muut eivät kertaakaan kysyneet vointia.
Olin hyvin hämmentynyt, varsinkin kun yksi näistä ystävistä kimpoaa samantien jos hänen surua, jaksamista jne. ei huomioida RIITTÄVÄSTI. No, hänen vanhempansa ovat elossa, joten ehkä ei voi huomioida kun ei ole vielä kokemusta..🙄
Vierailija kirjoitti:
Voihan ystäviltä toivoa enemmän, mutta kannattaa muistaa että ystävätkään ei omista kristallipalloa. He eivät voi tietää mitä juuri sinä haluat ja toivot milläkin hetkellä. Kannattaa olla siis itsekin aktiivinen asian suhteen. Esimerkiksi pyytää ystäviltä yhteistä aikaa, jos haluaa esimerkiksi seuraa tai juttukaveria.
No, jos on ystävä sanan varsinaisessa merkityksessä, niin eikö ystävä itsekin voisi kysyä miten jaksan, tarvitsenko seuraa. Voin kieltäytyä jos en tarvitse.
Kummallista, että menetyksen kokeva suuren surunsa kanssa joutuisi vielä olemaan aloitteellinen.
Tää maailma ja ihmiset menee vaan kummallisemmaksi koko ajan. En ymmärrä. Onko se tämä some-elämä tällaista että kaikki jaetaan kyllä siellä mutta livenä ei haluta kohdata asioita.
Itse en ole yhdenkään läheiseni kuolemaa jakanut somessa. En kerjää osanottoja ja kyllä odotan että normaali ihminen pystyy kohtaamaan ystävän joka on läheisensä menettänyt ja olemaan empaattinen edes sen yhden kerran kun asiasta puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskusteluissa olevien vastauksien perusteella sanoisin, että ilmeisesti ystäviltä ei voi toivoa enempää. Minulla on kyllä tosi erilaisia ystäviä, ei niin kylmiä kuin täällä.
Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin hän kykenee. Koeta ymmärtää, että ihmisiä on erilaisia.
Ihmisiä on tosiaan erilaisia. Kaikkia ei ole tarkoitettu kaikkien ystäviksi, sanoisin myös. Monesti sen sitten huomaa vasta tiukassa paikassa.
Niin on. Empaattinen ihminen ymmärtää tämän eikä odota, että kaikki ovat samasta muotista tehtyjä. Pidätkö sinä ystäviä vain sen vuoksi, että saat heiltä tiukan paikan tukea?
En tietenkään. Minusta tuo on aika ilkeä ja johdatteleva kysymys.
Ystävyys on minulle kuitenkin todella läheinen ja tärkeä ihmissuhteen muoto. Sehän on ihan luontevaa, että elämänkriiseissä ja muissa merkittävissä vaiheissa ystäväpiiri muuttuu tai muuten huomaa, ettei toisen kanssa sitä syvempää yhteyttä enää ole tai kenties koskaan ollutkaan. Ei sille ihmisille tarvitse olla ilkeä, voi jopa ymmärtääkin hänen näkökulmaansa, ystävyyttä ei silti enää välttämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan ystäviltä toivoa enemmän, mutta kannattaa muistaa että ystävätkään ei omista kristallipalloa. He eivät voi tietää mitä juuri sinä haluat ja toivot milläkin hetkellä. Kannattaa olla siis itsekin aktiivinen asian suhteen. Esimerkiksi pyytää ystäviltä yhteistä aikaa, jos haluaa esimerkiksi seuraa tai juttukaveria.
No, jos on ystävä sanan varsinaisessa merkityksessä, niin eikö ystävä itsekin voisi kysyä miten jaksan, tarvitsenko seuraa. Voin kieltäytyä jos en tarvitse.
Kummallista, että menetyksen kokeva suuren surunsa kanssa joutuisi vielä olemaan aloitteellinen.
Tää maailma ja ihmiset menee vaan kummallisemmaksi koko ajan. En ymmärrä. Onko se tämä some-elämä tällaista että kaikki jaetaan kyllä siellä mutta livenä ei haluta kohdata asioita.
Itse en ole yhdenkään läheiseni kuolemaa jakanut somessa. En kerjää osanottoja j
Minulla oli yksi ystävä joka tosiaan oletti tuota aloitetta. Eikä mikä tahansa aloite kelvannut, olisi pitänyt siinä surun keskellä osata hänelle kertoa kaikki juurta jaksain. Laitoin hänelle ja kahdelle toiselle ystävälle pahimpana hetkenä viestiä, että olen aika lopussa. Hän sanoi ettei harrastuksensa vuoksi ehdi nyt mitään kolmeen viikkoon, mutta sitten hänellä olisi illalla kaksi tuntia aikaa viestitellä. Järkytyin siitä aika pahasti, enkä tilanteen vuoksi jaksanut käyttää energiaa tuon asian kohtaamiseen yhtään enempää.
Kysyin sitten jälkikäteen, että mistä tuossa oli kysymys. Tämä ei ollenkaan vastannut sitä, millaista tukea hän on itse toivonut meiltä ystäviltään, siksikin järkytyin. Kysyin että oliko tuo hänelle jotenkin hankala aihe kohdata vai mistä johtui. Hän sanoi, että oletti että minä olisin siinä hetkessä sanonut, jos kaipaan häneltä juuri silloin aikaa. Mietin itsekseni että meillä näköjään arvomaailma on erilaisempi kuin oletin, enkä enää jatkanut keskustelua. Olemme nähneet kahvilla senkin jälkeen, mutta ystävänä en häntä enää pidä.
Pasi, et edelleenkään ole nainen etkä pysty lukemaan kenenkään ajatuksia. Mene vttuun täältä ulisemasta ja aikuistu.