Loukkaantuisitteko jos ystävänne tai tuttavanne ei huomioisi suruanne?

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan. Kun olen läheistä surrut, en ole suonut ajatustakaan muille ihmisille ja niiden tekemisille tai tekemättä jättämiselle. Mieluiten olen vaan ollut yksin käymässä suruani läpi, muut ihmiset on ollut vain häiriö.

Sama. Minä nimenomaan toivoisin, että ystävät käyttäytyisivät kuin eivät koko surusta tietäisi. Että saisin sitten ajatella muuta, jos tahtoisin. 

Muutenkaan en kyllä koskaan loukkaannu mistään. En edes tiedä, miltä sellainen mahtaa tuntua. Jos jonkun ihmisen käytös ei miellytä, minä vaan vähennän tai lopetan yhteydenpidon, koska mitä sitä turhaan tunkemaan käärmettä pyssynpiippuun. Jos ei sovita yhteen, ei sovita. Mutta en tiedä, mitä tämä loukkaantuminen on. 

Kuuntelen kyllä, mutta yritän joskus myös puhua muista asioista. Koska joskus toisen ajatukset pyörivät vain samaa kehää eikä niihin tule muutosta. Silloin voi olla hyvä keksiä muuta ajateltavaa. Vaikka sitten se jonkun aiemmin mollaama puhe miehestä jonka kanssa on sutinaa.

Riippuu paljon tilanteesta.  Jos isäni ei reagoisi hätääni, se olisi varsin normaalia ja hyvin odotettavaa. Hän on miljoona kertaa tuottanut pettymyksen minulle, joten olisi aika turhaa jäädä sitä itkemään. 

Mutta jos sellainen henkilö joka yleensä välittää, ei reagoisi, alkaisin panikoida että mitä on tapahtunut. Ja ihmettelisin hänen käytöstään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka nyt nykyaikana mitään kukkia odottaa? Riittää kun ottaa osaa. Tai jos asiasta on kerrottu jossain FB-postauksessa, niin surunaamareaktio riittää.

Kohdatessa on tietenkin huomaavaista ottaa toisen tunnetila huomioon, vaikkei osaisi siihen itse eläytyä.

Jotkut ovat lapsuudenperheestä oppineet mallin, että ikävistä asioista ei puhuta. Mutta kyllä aikuisena pitää ymmärtää, että tällainen on epätervettä. Jos ei osaa sanoa mitään, niin pitäköön sitten suunsa kiinni.

Kyllä minä ystävältä odotan enemmän, ja ystävänä teen myös enemmän. En edes jaa mitään suruilmoituksia somessa. 

No ystävän on varmaan helppo ilmaista ne osanottonsa, kun kerrot hänelle uutisen. Ei silloinkaan tarvita mitään kukkia.

En kolmentoinut kukkia, vaan sitä ettei mikään surunaama somessa kyllä minusta ainakaan riitä jos on oikea ystävä kyseessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka nyt nykyaikana mitään kukkia odottaa? Riittää kun ottaa osaa. Tai jos asiasta on kerrottu jossain FB-postauksessa, niin surunaamareaktio riittää.

Kohdatessa on tietenkin huomaavaista ottaa toisen tunnetila huomioon, vaikkei osaisi siihen itse eläytyä.

Jotkut ovat lapsuudenperheestä oppineet mallin, että ikävistä asioista ei puhuta. Mutta kyllä aikuisena pitää ymmärtää, että tällainen on epätervettä. Jos ei osaa sanoa mitään, niin pitäköön sitten suunsa kiinni.

Kyllä minä ystävältä odotan enemmän, ja ystävänä teen myös enemmän. En edes jaa mitään suruilmoituksia somessa. 

No ystävän on varmaan helppo ilmaista ne osanottonsa, kun kerrot hänelle uutisen. Ei silloinkaan tarvita mitään kukkia.

En kolmentoinut kukkia, vaan sitä ettei mikään surunaama somessa kyllä minusta ainakaan riitä jos on oikea ystävä kyseessä.

Mikä sitten riittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka nyt nykyaikana mitään kukkia odottaa? Riittää kun ottaa osaa. Tai jos asiasta on kerrottu jossain FB-postauksessa, niin surunaamareaktio riittää.

Kohdatessa on tietenkin huomaavaista ottaa toisen tunnetila huomioon, vaikkei osaisi siihen itse eläytyä.

Jotkut ovat lapsuudenperheestä oppineet mallin, että ikävistä asioista ei puhuta. Mutta kyllä aikuisena pitää ymmärtää, että tällainen on epätervettä. Jos ei osaa sanoa mitään, niin pitäköön sitten suunsa kiinni.

Kyllä minä ystävältä odotan enemmän, ja ystävänä teen myös enemmän. En edes jaa mitään suruilmoituksia somessa. 

No ystävän on varmaan helppo ilmaista ne osanottonsa, kun kerrot hänelle uutisen. Ei sil

 

Riippuu yksilöstä, kuten tässä on moneen kertaan todettu. Ei minusta läheisten suruun voi suhtautua niin, että kyllä tämän surunaamareaktion pitää nyt riittää kun se riittää muillekin. 

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan. Kun olen läheistä surrut, en ole suonut ajatustakaan muille ihmisille ja niiden tekemisille tai tekemättä jättämiselle. Mieluiten olen vaan ollut yksin käymässä suruani läpi, muut ihmiset on ollut vain häiriö.

Mä olen myös yksin surija. Kun suru on suurin muiden huomio tai huomiotta jättämiset eivät vaikuta mitenkään. Haluan olla sillä hetkellä yksin ja keskittyä vain siihen hetkeen. Ehkä jälkeen päin muistelen, että joku henkilö oli huomaavainen. Mutta en mieti sellaisia, että joku ei ollut yhteydessä tms.

Surunaamareaktio on asiallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka nyt nykyaikana mitään kukkia odottaa? Riittää kun ottaa osaa. Tai jos asiasta on kerrottu jossain FB-postauksessa, niin surunaamareaktio riittää.

Kohdatessa on tietenkin huomaavaista ottaa toisen tunnetila huomioon, vaikkei osaisi siihen itse eläytyä.

Jotkut ovat lapsuudenperheestä oppineet mallin, että ikävistä asioista ei puhuta. Mutta kyllä aikuisena pitää ymmärtää, että tällainen on epätervettä. Jos ei osaa sanoa mitään, niin pitäköön sitten suunsa kiinni.

Kyllä minä ystävältä odotan enemmän, ja ystävänä teen myös enemmän. En edes jaa mitään suruilmoituksia somessa. 

Mistä ne ystävät voi tietää mitä

Jos ei millään tavalla tue ystävää surussa, niin se ystävyys jää taka-alalle ja kuihtuu hiljalleen pois. Ei siinä mitään riitaa kannata vääntää, mutta on myös selvää ettei olla oikeasti ystäviä. 

Se tukeminen voi olla myös sitä, että antaa olla toisen rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi että ei voi huomioida suruani koska ei tiedä mitä käyn läpi koska ei ole käynyt samaa läpi.

Muuten ei haittaisi, mutta kun se lopputulos oli tosiaan se että itkin isäni kuolemaa, tämä pyöritteli silmiään ja käänsi puheen johonkin mieheen kenen kanssa sillä hetkellä sutinaa. Ei olla ystäviä enää. Ei oltu kyllä silloinkaan, en vaan tajunnut sitä silloin.

Eli puheenaiheet saa olla vain sinusta ja sinun asioista?

Ai silloin kun isäni kuoli? juu, silloin puhuin mielelläni omasta surustani, tai yritin, se katkaistiin sillä silmien pyörittelyllä ja sillä että ei voi oikein olla tukenani kun hänen isänsä on hengissä. Sen jälkeen käänsi asian siihen mieheen kenen tavannut ja kuinka saa sen miehen huomion. Mutta älkää huoliko, enää ei jutella kun säästä jos tavataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi että ei voi huomioida suruani koska ei tiedä mitä käyn läpi koska ei ole käynyt samaa läpi.

Muuten ei haittaisi, mutta kun se lopputulos oli tosiaan se että itkin isäni kuolemaa, tämä pyöritteli silmiään ja käänsi puheen johonkin mieheen kenen kanssa sillä hetkellä sutinaa. Ei olla ystäviä enää. Ei oltu kyllä silloinkaan, en vaan tajunnut sitä silloin.

Eli puheenaiheet saa olla vain sinusta ja sinun asioista?

Ai silloin kun isäni kuoli? juu, silloin puhuin mielelläni omasta surustani, tai yritin, se katkaistiin sillä silmien pyörittelyllä ja sillä että ei voi oikein olla tukenani kun hänen isänsä on hengissä. Sen jälkeen käänsi asian siihen mieheen kenen tavannut ja kuinka saa sen miehen huomion. Mutta älkää huoliko, enää ei jutella kun säästä jos tavataan.

Olitteko puhuneet aiemmin isäsi kuolemasta? Vai oliko tämä ensimmäisiä kertoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi että ei voi huomioida suruani koska ei tiedä mitä käyn läpi koska ei ole käynyt samaa läpi.

Muuten ei haittaisi, mutta kun se lopputulos oli tosiaan se että itkin isäni kuolemaa, tämä pyöritteli silmiään ja käänsi puheen johonkin mieheen kenen kanssa sillä hetkellä sutinaa. Ei olla ystäviä enää. Ei oltu kyllä silloinkaan, en vaan tajunnut sitä silloin.

Eli puheenaiheet saa olla vain sinusta ja sinun asioista?

Ai silloin kun isäni kuoli? juu, silloin puhuin mielelläni omasta surustani, tai yritin, se katkaistiin sillä silmien pyörittelyllä ja sillä että ei voi oikein olla tukenani kun hänen isänsä on hengissä. Sen jälkeen käänsi asian siihen mieheen kenen tavannut ja kuinka saa sen miehen huomion. Mutta älkää huoliko, enää ei jutella kun säästä jos tavataan.

Tuohan on ihan hyvä syy, hän ei ole kokenut isän menetystä joten hänellä ei ole mitään sanottavaa asiaan. Miksi suuttua siitä?

Minä toivoisin surun hetkellä, että henkilö seuraavan kerran tavatessa jollain tapaa kuittaisi asian: kuulin äidistäsi, olen pahoillani. Ja se siitä. Asia on todennettu, hän on sen huomioinnut, toivottavasti siirrytään muihin puheenaiheisiin ja surun aiheeseen palataan vasta jos itse tuon asian esille.

Riittää kun henkilö on siinä ja ollaan normaalisti niinku ei mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi että ei voi huomioida suruani koska ei tiedä mitä käyn läpi koska ei ole käynyt samaa läpi.

Muuten ei haittaisi, mutta kun se lopputulos oli tosiaan se että itkin isäni kuolemaa, tämä pyöritteli silmiään ja käänsi puheen johonkin mieheen kenen kanssa sillä hetkellä sutinaa. Ei olla ystäviä enää. Ei oltu kyllä silloinkaan, en vaan tajunnut sitä silloin.

Eli puheenaiheet saa olla vain sinusta ja sinun asioista?

Ai silloin kun isäni kuoli? juu, silloin puhuin mielelläni omasta surustani, tai yritin, se katkaistiin sillä silmien pyörittelyllä ja sillä että ei voi oikein olla tukenani kun hänen isänsä on hengissä. Sen jälkeen käänsi asian siihen mieheen kenen tavannut ja kuinka saa sen miehen huomion. Mutta älkää huoliko, enää ei jutella kun säästä jos tavataan.

Ehkäpä hän vaan yritti saada muutakin ajateltavaa kuin isäsi kuolema.

En, koska en kertonut mitään läheisen kuolemasta julkisesti. Kerroin sitten, kun oltiin muutenkin yhteydessä. 

Tuohan on ihan hyvä syy, hän ei ole kokenut isän menetystä joten hänellä ei ole mitään sanottavaa asiaan. Miksi suuttua siitä?

Miten voisi kukaan ikinä olla empaattinen ja myötäelää kenenkään mukana jos kaikki pitäisi olla ensin omakohtaisesti koettu? 

Eihän tuossa nyt ole järkeä, kaikki ihmiset olemme kokeneet jonkun asteista surua jostain asiasta, ja tiedämme miltä suru tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on ihan hyvä syy, hän ei ole kokenut isän menetystä joten hänellä ei ole mitään sanottavaa asiaan. Miksi suuttua siitä?

 

Miten voisi kukaan ikinä olla empaattinen ja myötäelää kenenkään mukana jos kaikki pitäisi olla ensin omakohtaisesti koettu? 

Eihän tuossa nyt ole järkeä, kaikki ihmiset olemme kokeneet jonkun asteista surua jostain asiasta, ja tiedämme miltä suru tuntuu. 

Minä en ole kokenut surua siten että itse olisin tuntenut sitä.

Surunvalittelukukkia ei nykyään enää paljon lähetellä. Kun lapseni kuoli, taisin saada yksi tai kaksi kukkalähetystä. Pari ihmistä tuli käymään ja toi kahvipullat tullessaan. Moni kyllä otti osaa sanallisesti, mutta loukkaavaa oli se miten nopeasti he kuvittelivat surun menevän ohi ja minun palaavan normaalielämään. Ja se miten he luulivat että juuri silloin olin erityisen vastaanottavainen heidän huolilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi että ei voi huomioida suruani koska ei tiedä mitä käyn läpi koska ei ole käynyt samaa läpi.

Muuten ei haittaisi, mutta kun se lopputulos oli tosiaan se että itkin isäni kuolemaa, tämä pyöritteli silmiään ja käänsi puheen johonkin mieheen kenen kanssa sillä hetkellä sutinaa. Ei olla ystäviä enää. Ei oltu kyllä silloinkaan, en vaan tajunnut sitä silloin.

Eli puheenaiheet saa olla vain sinusta ja sinun asioista?

Ai silloin kun isäni kuoli? juu, silloin puhuin mielelläni omasta surustani, tai yritin, se katkaistiin sillä silmien pyörittelyllä ja sillä että ei voi oikein olla tukenani kun hänen isänsä on hengissä. Sen jälkeen käänsi asian siihen mieheen kenen tavannut ja kuinka saa sen miehen huomion. Mutta älkää huoliko

Tuohan on ihan hyvä syy, hän ei ole kokenut isän menetystä joten hänellä ei ole mitään sanottavaa asiaan. Miksi suuttua siitä?

Voi sanoa ettei osaa suhtautua asiaan, koska ei ole kokenut tuollaista, mutta kuuntelee ja tukee sen minkä kykenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä sanoi että ei voi huomioida suruani koska ei tiedä mitä käyn läpi koska ei ole käynyt samaa läpi.

Muuten ei haittaisi, mutta kun se lopputulos oli tosiaan se että itkin isäni kuolemaa, tämä pyöritteli silmiään ja käänsi puheen johonkin mieheen kenen kanssa sillä hetkellä sutinaa. Ei olla ystäviä enää. Ei oltu kyllä silloinkaan, en vaan tajunnut sitä silloin.

Eli puheenaiheet saa olla vain sinusta ja sinun asioista?

Ai silloin kun isäni kuoli? juu, silloin puhuin mielelläni omasta surustani, tai yritin, se katkaistiin sillä silmien pyörittelyllä ja sillä että ei voi oikein olla tukenani kun hänen isänsä on hengissä. Sen jälkeen käänsi asian siihen mieheen kenen tavannut ja kuinka saa sen miehen huomion. Mutta älkää huoliko

 

Miksi hänellä olisi pitänyt olla jotain erityistä sanottavaa siihen? Onko ihmisten kyky kuunnella ja eläytyä toisten tunteisiin todellakin näin heikko, että pitää olla kokenut juuri sama asia jotta voi olla läsnä ja pyörittelemät silmiään? -eri