ADHD-lasten määrä romahtamassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Sitä se nimenomaan on. Ulkoistetaan terveydenhuollon ongelma muualle eli sosiaaliviranomaisille. 

Niin, tässä on se iso kysymys. Jos tavarat katoavat, onko se sairaus vai elämänhallinnan ongelma?

Elämänhallinnan ongelmat nimenomaan voivat johtua usein ADHD:sta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Ei tarvitse olla mitään diagnoosia että pyykit unohtuu koneeseen tai tavarat hukkuvat

Niin... Kun se on toistuvaa ja päässä on meneillään sitä, tätä, tuota ja siirrytään aiheesta seuraavaan ja sitten aloitetaankin taas toinen homma, niin kyse on ADHD:sta. Satunnainen unohdus on ihan eri juttu.

 

Kyllä unohtelu ja häsääminen voi olla ihan päivittäistä, kun halutaan elää kiihkeän urbaania elämää eikä jäädä paitsi mistään (fomo). Someen pitää tuutata uutta ihasteltavaa jatkuvalla syötöllä.

Erotusdiagnostisesti ehdotan adhd-

Minulla on ihan diagnosoitu ADHD eikä kyse ole mistään urbaanin elämän larppaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei ole mt sairaus. Se on enemmänkin ominaisuus ja aivojen toiminnan poikkeavuus muihin verrattuna. Aakkoset pystyvät heitä kiinnostaviin asioihin uppotumaan pitkiksi ajoiksi ja tulemaan erityisasiantuntijaksi jossain tietyssä ajassa ja nimenomaan tätä pitäisi tukea, jotta jokainen aakkonen löytää oman mielenkiinnon kohteensa elämässä ja pääsee loistamaan. Se on kaikkien etu. Syrjäytyminen aakkosilla vahvaa, koska ihmiset näkee heissä vain negatiivisia asioita, vaikka he ovat usein ihmisinä mitä hauskempia ja reiluimpia. Tosin näissäkin on eroja. 

Parempi olisi hyväksyä, että näitä on enemmänkin ja suunnitella koulutukset niin, että hekin saisivat onnistumista koulu taipaleella jne. Se, että kaikki pitää olla samasta muotista on väärin. Kaikki ihmiset on jollain tapaa erilaisia, mutta silti arvokkaita.  

Ehkä Suomalaiset on pääosin aakkosia, ja tämäkin asia on vain hyväksyttävä. ?

Mun aikuinen tyttäreni sanoi, "suomalaiset on kaikki autisteja, enemmän tai vähemmän!"

Hän on geneettisesti suomalainen, mutta 4-vuotiaasta saakka elänyt muissa kulttuureissa (pohjois- ja etelä-Amerikka, Iso-Britannia, Espanja, Italia, Australia..)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut eihän sitä ADHD-arkea useinkaan voi saada järjestykseen. Koska se ADHD. 

Siinähän se juju onkin. Jos arjen muutoksilla oireet vähenee ja loppuu niin kyseessä on (vanhempien) itseaiheutettu olotila eikä oikea ADHD. Jos muutoksista huolimatta oireet jatkuu niin sitten tutkimuksiin.

Mutta kun se adhd on yleensä ainakin jommallakummalla vanhemmallakin.

Vai onko?

Jos perheessä on ylisukupolvisesti tehty kiivastuksissaan sellaisia tekoja, jotka ovat vieneet vankilaan, juotu taloja tai pelattu maatiloja, ostan ajatuksen siitä että adhd-geeni tosiaankin kulkee suvussa.

Mutta jos pakka on pysynyt oivallisesti kasassa esimerkiksi vanhempien lapsuudessa siihen aikaan kun harr

Minä olin juuri tällanen ja sain ADD-diagnoosin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Sitä se nimenomaan on. Ulkoistetaan terveydenhuollon ongelma muualle eli sosiaaliviranomaisille. 

Niin, tässä on se iso kysymys. Jos tavarat katoavat, onko se sairaus vai elämänhallinnan ongelma?

Elämänhallinnan ongelmat nimenomaan voivat johtua usein ADHD:sta. 

Niin, mutta mitä on adhd? Onko se ensisijaisesti sellainen hermostorakenne, joka vaatii erityistä työntekoa elämänhallinnan suhteen, vai onko se lääkintää vaativa lääketieteellinen tila?

Lapsen suhteen on vielä oma kysymyksensä, missä määrin adhd on kypsymättömyyttä, jonka aika korjaa itsestään. Adhd on selvästi yleisempi loppuvuoden lasten keskuudessa ja usein korjaantuu aikuisiällä itsestään, joten sen voi hyvin nähdä myös poikkeamana ikätasoisessa kehityksessä. Tällöin voidaan miettiä, kannattaisiko lääkkeiden ja terapioiden rinnalla antaa ajan kulua ja lapsen vaikkapa tuplata jokin luokka. Ikävä kyllä tässä vaihtoehdossa on sosiaaliset ongelmansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Sitä se nimenomaan on. Ulkoistetaan terveydenhuollon ongelma muualle eli sosiaaliviranomaisille. 

Niin, tässä on se iso kysymys. Jos tavarat katoavat, onko se sairaus vai elämänhallinnan ongelma?

ADHD:han ei edes ole sairaus, ei siitä parane.

Ei parane reumasta eikä ikävä kyllä aina syövästäkään, mutta kyllä ne silti sairauksia ovat.

ADHD ei ole sairaus, vaan ihmisen synnynnäinen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Koulu tekee ongelmalapset.

Lapseni on rauhallinen ja kiltti lapsi. Aloitti koulun erinomaiseti stipendilla. sitten vaihtui opettaja ja lapsi muuttui adhd potilaaksi, joka ei oppinut mitaan. Vein laakarille asti, kun meni niin pahaksi. Raskasta katsoa vieresta pitelematonta ja onnetonta lasta.

Teimme korjaavan liikkeen. Aloitimme onnistuneesti yksitystunnit ja teimme paljon kotona. Lapsen itsetunto palautui ja uuden kouluvuoden aloitus on sujunut hyvin.

Edelleen pitkan, uuvuttavan ( sosiaalisesti ja meluisan) koulupaivan jalkeen lapsi saattaa valilla oireilla, mutta palautuu oikeille raiteille.

Jos asiaan ei olisi puututtu nakisin, etta lapsi olisi luisunut lopullisesti adhd yms. Kirjoille. 

Mita yritan sanoa, etta ymparisto vaikuttaa lapseen ja vaikka ope olisi kuinka mahtava ja luokkakaverit rakkaita pienilla asioilla voi olla suureton vaikutus kaytokseen. Ja se kuinka Vanhempi hoitaa asian vaikuttaa tulevaisuuteen. Uskon, etta

Tämä teidän tapaus osoittaa kaksi asiaa. Läheskään kaikilla oirehtivilla lapsilla ei ole ADHD:ta vaan he oirehtii ympäristöään. Vanhemmat eivät ymmärrä lapsiaan eivätkä ole mitenkään perillä esim. ADHD:sta. Eihän lapsi yhtäkkiä muutu ADHD lapseksi. Jos lapsen käytös yhtäkkiä muuttuu on syy yleensä aina ympäristössä. Tietysti vanhemmille on helpompi etsiä syytä siitä lapsesta ja apua lääkärin diagnoosista kun nähdä vaivaa ja selvittää asiaa. Kuinkakohan moni lapsi nykyään oirehtii vanhempien avioeroa tai uusioperhekuvioita ja saa sen takia väärän ADHD diagnoosin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että viimein tekevät asialle jotain

jep koko ADHD on keksitty juttu, muoti.

Vierailija kirjoitti:

41: Empiirinen havaintoni on, että diagnoosi ei välttämättä vähennä alisuoriutumista. Päinvastoin työkalut saattavat tippua kokonaan käsistä, kun erityinen identiteetti pukkaa päälle. 

 

Ja mikä ylipäätään on normaali suoriutumisen taso? Jos käy koulunsa kiitettävillä arvosanoilla ja onnistuu työpaikankin saamaan, mutta urakehitys ei ole toivotun kaltaista, miksi pitää alkaa pää punaisena huutaa olevansa alisuoriutuja? Aika harva kuitenkaan elämässä virheettömän suorituksen tekee.

Diagnoosilla saa esimerkiksi koulussa paremmin apuja kuten saada työskennellä hiljaisessa tilassa luokan sijasta, tai voi saada ylioppilaskirjoitusten kuunteluihin lisäaikaa, kun kuullun ymmärtäminen voi olla adhdn takia vaikeampaa ja näyttäytyä olevan eri tasolla kuin osaaminen muuten. Diagnoosi ei pakota ketään heittäytymään avuttomaksi, vaan sen pitäisi auttaa löytämään keinoja ja apuja. En kannata tasapäistämisen kulttuuria, jossa kaikille pitäisi riittää, että keskinkertaisesti pärjää ja pääsee läpi. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus ottaa oma kapasiteetti mahdollisimman paljon käyttöön, näin auttaa itseään ja yhteiskuntaa menestymään mahdollisimman hyvin. Ei ole tarkoituksenmukaista, että älykkään yksilön enimmät voimavarat valuu arjen haasteiden hallintaan itse opiskelun ja työn sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Sitä se nimenomaan on. Ulkoistetaan terveydenhuollon ongelma muualle eli sosiaaliviranomaisille. 

Niin, tässä on se iso kysymys. Jos tavarat katoavat, onko se sairaus vai elämänhallinnan ongelma?

ADHD:han ei edes ole sairaus, ei siitä parane.

Ei parane reumasta eikä ikävä kyllä aina syövästäkään, mutta kyllä ne silti sairauksia ovat.

ADHD ei ole sairaus, vaan ihmisen synnynnäinen ominaisuus.<

Olen samaa mieltä. Ja siksi mielestäni adhd-ihmisten auttaminen kuuluukin ensisijaisesti sosiaalityön eikä lääketieteen piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Ei tarvitse olla mitään diagnoosia että pyykit unohtuu koneeseen tai tavarat hukkuvat

Niin... Kun se on toistuvaa ja päässä on meneillään sitä, tätä, tuota ja siirrytään aiheesta seuraavaan ja sitten aloitetaankin taas toinen homma, niin kyse on ADHD:sta. Satunnainen unohdus on ihan eri juttu.

Eli minullakin 50 v kunniaksi voidaan diagnosoida adhd. Kaikilla on meneillään sitä tätä ja tuota ja hypätään seuraavaan. Minusta tuo on ihan normaalia ja valtaosa tekee noin, mutta ilmankos adhd diagnoosit onkin yleisty

Vanhat ei tarvi diagnoosia, kun ovat hyväksyneet oman persoonansa: tämmöinen mä olen, so what?

Nuoret haluavat tärkeillä ja olla erityisiä. Adhd mahdollistaa jopa huumeeksi luokiteltavan lääkkeen saannin. Samaa lääkettä käyttävät myös narkomaanit ja suorituskykyään parantavat ei-adhd-opiskelijat.

Autismiin ei ole hoitoa. Siksi se ei ole haluttu dg.

Siitä vasta riemu repeääkin tulevaisuudessa kun nämä aakkoset koristavat rikollisuus tilastoissa jne... ADHD on rikkaus ja voimavara oikein kohdistettua, mutta myös yhtälailla erittäin suuri riski yhteiskunnan kannalta väärin kanavoituessa. Erittäin lyhytnäköistä toimintaa siis päättäjiltä ja kanssa ihmisiltä. Yleensä vankiloissa on yllättävän paljon aakkosia joita ei ole kannustettu, tuettu , kuntoutettu tai edes lääkitty missään vaiheessa heidän kasvua ja kehitystä. Tämä on se syy, miksi heitä pitää tukea, jotta säilyy yhteiskunta rauha ja kuka ties, joku näistä voisi keksiä jotain fiksuakin kuin vain rellestäminen ja tuhoaminen, mikä käy jos heidät unohdetaan yhteiskunnan ulkopuolelle! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

41: Empiirinen havaintoni on, että diagnoosi ei välttämättä vähennä alisuoriutumista. Päinvastoin työkalut saattavat tippua kokonaan käsistä, kun erityinen identiteetti pukkaa päälle. 

 

Ja mikä ylipäätään on normaali suoriutumisen taso? Jos käy koulunsa kiitettävillä arvosanoilla ja onnistuu työpaikankin saamaan, mutta urakehitys ei ole toivotun kaltaista, miksi pitää alkaa pää punaisena huutaa olevansa alisuoriutuja? Aika harva kuitenkaan elämässä virheettömän suorituksen tekee.

Diagnoosilla saa esimerkiksi koulussa paremmin apuja kuten saada työskennellä hiljaisessa tilassa luokan sijasta, tai voi saada ylioppilaskirjoitusten kuunteluihin lisäaikaa, kun kuullun ymmärtäminen voi olla adhdn takia vaikeampaa ja näyttäytyä olevan eri tasolla kuin osaaminen muuten. Diagnoosi ei pakota ketään heittäytymään avuttomaksi, vaan sen pitäisi aut

Kyllä, diagnoosilla saa tiettyjä helpotuksia koulussa. Mutta sitten vastaavasti se asettaa tiettyjä rajoituksia. Esimerkiksi lentäjän ammatti on pois suljettu. Eli senkin takia kannattaa lapsen oireillessa tehdä ensiksi kaikki voitavansa ulkoisten olosuhteiden korjaamiseksi.

Hyvä muutos, sillä se karsii pois lapset, joiden oireilun taustalla on vanhempien kyvyttömyys olla vanhempi sekä (ja ehkä ennen kaikkea) lapset, joille oireilu pysyy kurissa, jos pidetään tiukasti kiinni arjen rutiineista. on turha alkaa juoksuttaa lasta raskaissa tutkimuksissa ja lääkitsemään, jos oireilu saadaan tyydyttävästi kuriin sillä, että lapsen perheolot muutetaan häntä tukeviksi. adhd perheissä kun pitää ehdottomasti rakentaa arki adhd-lasta tukevaan suuntaan ja sellainen arki hyödyttää kaikkia, joten se ei ole haitaksi perheen ei-adhd:eillekaan. Lisäksi adhd:eiden nukkumisongelmat usein lieventyy sillä, että aletaan elää rutiiielämää, koska nukkumisessa on kyse pitkälti myös aivojen ohjelmoinneista. Jos aivot tottuvat siihen, että aina tähän aikaa ja tämän toiminnon jälkeen mennään nukkumaan, niin sitten se alkaa tapahtua.

"Minulla on koko ajan meneillään päässä sitä sun tätä. Ehkä pyykit jäävät koneeseen ja avaimet sisälle, mutta sitten taas joissakin asioissa olen aivan velho. Tämä on minun persoonani ja tapani olla ihminen, se on välillä vahvuus ja välillä kirous, mutta en ymmärrä, miksi sen pitäisi olla diagnoosi tai medikalisaation kohde."

Niin, olet saanut elämäsi järjestettyä niin, että pärjäät sinulle riittävän hyvin. Jos sinulla olisi pari lasta joiden asiat myös pitää hoitaa ja joista toinen tai jompikumpi myös unohtelee avaimet ja muut tavarat, niin alkaisi olla jo aika vaikeaa.

Nyt kannattaa lukea uudelleen tuo artikkeli. Hoitopolkua ei olla muuttamassa kuitenkaan. 

Käypähoitosuositusten mukaan edelleenkin jokaisen lapsen osalta selvitetään nämä perusasiat kuten myös muut asiat, mitkä voivat aiheuttaa oireilua ennen kuin diagnoosia annetaan. Nythän tämä yksi osuus vain selvitetään ennen kuin lähetettä tutkimuksiin edes laitetaan ja mielestäni näin sen pitäisi olla aina. Tämän ei toisaalta saisi vaikuttaa heikentävästi siihen hoitoon diagnosointiin pääsyä, mutta ihan maalaisjärjellä kuulostaa hyvältä, että tällaiset asiat tarkistetaan heti kättelyssä. Samoin voisivat ohjeistaa selkeän päivästruktuurin käyttöön niin kotona kuin koulussakin ja katsoa auttaako lasta paljonkin. Jos oireilua vielä paljon, niin sitten toivottavasti nopeasti pääsee tutkimuksiin ja samalla diagnosoidaan mahdolliset rinnakaissairaudet ja häiriöt vaikkapa oppimisvaikeudet. Harvoin ADHD on yksinään, vaan kulkee rinnakkaisdiagnoosina vaikka epilepsian kanssa tai muun nepsy-häiriön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kakaroille säännöllinen ruokailu ja nukkumaan kello 18.00 niin parantuvat mielisairauksistaan.

Kukaan mene nukkumaan jo klo 18...

***  Niin, mutta mitä on adhd? Onko se ensisijaisesti sellainen hermostorakenne, joka vaatii erityistä työntekoa elämänhallinnan suhteen, vai onko se lääkintää vaativa lääketieteellinen tila? ***

👌🏼👍🏼 Juurikin näin, kiitos! Itse kallistuisin edelliseen vaihtoehtoon.

*** Lapsen suhteen on vielä oma kysymyksensä, missä määrin adhd on kypsymättömyyttä, jonka aika korjaa itsestään. Adhd on selvästi yleisempi loppuvuoden lasten keskuudessa ja usein korjaantuu aikuisiällä itsestään, joten sen voi hyvin nähdä myös poikkeamana ikätasoisessa kehityksessä. Tällöin voidaan miettiä, kannattaisiko lääkkeiden ja terapioiden rinnalla antaa ajan kulua ja lapsen vaikkapa tuplata jokin luokka. Ikävä kyllä tässä vaihtoehdossa on sosiaaliset ongelmansa. ***

Jep! 👌🏼

Vierailija kirjoitti:

Hyvä uudistus tämä. On järkyttävää, että lapset on lääkitty vaivattomiksi kestämään liian suuria ja epäsopivia koulutiloja ja suuria hälyisiä luokkia, puhumattakaan mahdollisista kotien ongelmista.

On hyvä, että arki rauhoitetaan, ei vaan kotona, vaan myös koulussa. Turhat diagnoosit ja lääkitykset on hyvä saada pois. Vanhemmille tukea ja apua kasvatustehtävään ja kouluille riittävät resurssit.

Diagnoosi ei ole turha, vaikka lääkkeettömillä keinoilla päästäisiin hyvään lopputulokseen. Minulla on ADHD, enkä käytä lääkkeitä, vaan huolehdin arkeni sujumisesta erilaisin sujuvuutta lisäävin ratkaisuin. Mikään ei kuitenkaan poista sitä, että neurologisesti olen mitä olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä vanhemmillakin on luultavasti adhd vaikuttamassa arkeen, pyykit unohtuvat koneeseen ja sormikkaita hukassa ties kuinka monet. Äkkiseltään kuulostaa säästökeinolta.

Sitä se nimenomaan on. Ulkoistetaan terveydenhuollon ongelma muualle eli sosiaaliviranomaisille. 

Niin, tässä on se iso kysymys. Jos tavarat katoavat, onko se sairaus vai elämänhallinnan ongelma?

ADHD:han ei edes ole sairaus, ei siitä parane.

Ei parane reumasta eikä ikävä kyllä aina syövästäkään, mutta kyllä ne silti sairauksia ovat.

ADHD ei ole saira

Millä tavalla sosiaalityö voi auttaa? Esimerkiksi meillä kuten tuntemissani "nepsyperheissä" kiinnitetään erityistä huomiota ravintoon, uneen ja rytmeihin. Tietenkin tässä on ollut älyttömiä haasteita, kun ne juuri on vaikeita nepsyille. Ongelmana on ollut nimenomaan työelämä/ koulu. Ei sosiaalityö auta minun oireisiin, niihin auttaa lääke. Ei kotona kunnossa olevat rutiinit sun muut auta lasta koulussa.