Eskarista tulee koko ajan kritiikkiä lapsesta
Kuuluuko tämän mennä näin? Lapsi siirtyi perhepäivähoitajalta esikouluun tänä syksynä ja nyt eskarista tulee melkein joka päivä jotain kritiikkiä lapsesta. Ei niinkään hänen käytöksestä vaan siitä että ei osaa sitä ja tätä. Tai ei ole ymmärtänyt jotain käskyä tms. Raskasta kuulla näitä koko ajan. Minusta hän kuitenkin osaa paljon asioita ja perhepäivähoitajalta ei tullut kritiikkiä. Ja mitä minun pitäisi tehdä sille ettei ymmärtänyt jotain heidän käskyä? En minä ole siellä mukana vaan töissä. Käskekää selkeämmin. Tai jos ei osaa jotain niin opettakaa. Onko muilla samanlaista? Osaisiko joku sanoa mikä tuon jokapäiväisen kritiikin tarkoitus oikein on? Etenkin kun se annetaan aina lapsen kuullen ja lapsi sitten kotona kyselee ja ihmettelee miksi ne sanoi noin.
Kommentit (212)
Tulee surullinen olo ja muistoja omasta kokemuksesta. Jatkuva haukkuminen ei muuttanut mitään asiaa paremmaksi lapseni eskarissa ja koulussa. Eivät auttaneet myöskään kymmenet kokoukset. Vasta kiva ja oikealla auktoriteetilla varistettu hyvä opettaja palautti lapsen osaamisen sekä itseluottamuksen.
Nykyään, jos lastenkasvattaja / eskariope / opettaja ei osaa työtään, valitettavan usein vastuu vyörytetään vanhempien niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi kyselet, mitä sinä voit lapsesi asioille? Sinähän olet lapsen vanhempi. Normaali täysjärkinen vanhempi käy niitä asioita lapsensa kanssa kotona läpi ja opettaa tätä eikä ihmettele ymmällään, mitä tehdä. Oletko ap tosi nuori? Hae apua vaikka sosiaalipalveluista, jos kasvatusasiat ovat hämärän peitossa.
Kotona asiat sujuu hyvin. Ja lapsi on pärjää kotona hyvin. Samoin siellä perhepäivähoitajalla. En minä osaa käydä eskarin asioita lapsen kanssa läpi kun en minä tiedä niitä. En minä tiedä kuinka nopeasti siellä pitää mikäkin ruoka syödä, kuinka nopeasti tai hitaasti liikkua jossain jonossa tai mitä käskyjä ne siellä antaa (joita lapseni ei kuulemma ymmärrä). Kas kun kotona hän ymmärtää käskyt ja pph:lla. Eikö se ole eskarin työntekijöiden työ opettaa lapsille ne heidän säännöt ja nopeudet? Vai otanko minä töistä viikon vapaata ja menen si
Kannatta lopettaa änkyröinti ja ottaa asioista selvää. Kaitpa osaat varata ajan sinne palaveriin. Vai et halua?
Vierailija kirjoitti:
Ap, kommenttiesi perusteella olet ehkä jotenkin liian vaativa, kokematon tai joustamaton. Hae itsellesi keskusteluapua. Liikahtamattomasta asenteestasi tulee jo mieleen, että tämä koko juttu on provo. Jos ei, niin asenteeseesi todennäköisesti reagoidaan ainakin tiedostamattamasti siellä eskarissa, ja vuorovaikutus jää yksipuoliseksi ja kireäksi. Olen ihan oikeasti tämän alueen akateemisen tutkinnon suorittanut asiantuntija. Se, että et ota ketjun kommentteja vastaan, kertoo joko siitä, että aloitus on provo tai siitä, että et jostain syystä kykene siihen. Mieti tilannetta lapsesi parhaan kannalta.
Höpön pöpön mitä ihme puppua! :D Kuka tahansa normaali vanhempi vähintäänkin ihmettelisi, jos joka päivä omasta lapsesta motkotetaan jotakin ja tehdään tikusta asiaa. Se että Ap vanhempi avautuu tilanteestaan täällä av:lla ihan asialliseen sävyyn, ei mielestäni ole mikään suuri indikaatio että hän olisi KESKUSTELUAVUN TARPEESSA :D Toki minä en olekaan mikään psykoammattilainen, vaan tuikitavallinen peruspirjo
Niinpä niin, meidän pk/ eskariin on ihan kännykkänumero, voisin varat ajan vaikka nyt ,jos tarvitsen. No , sinähä ap saat sen huomenna varattua, kun viette lapsen sinne.
Meillä oli kuopuksen kanssa samaa. Jatkui vielä neljännelle luokalle, tehtiin laajat tutkimukset jne mutta aina vastaus oli ettei ollut riittävää näyttöä esim. adhd-diagnoosia varten. Nyt menee jo paremmin. Mutta oli raskasta ja kurjaa.
Koti tai kodinomainen ympäristö kuten perhepäivähoitaja on ihan kehityspsykologiankin näkökulmasta ihanteellisia paikkoja pienille lapsille kasvaa. Sit kun he ei heti samantien osaakaan sopeutua tiukasti aikataululettuun laitoselämään niinkuin muut oikein käyttäytyvät lapset jotka ovat olleet siellä jo pikkuvauvasta asti niin näissä lapsissa onkin jokin pahasti pielessä. Ei itse systeemissä tietenkään, ehei, ei koskaan! Epäilyttävät hippivanhemmat ja hippihoitajat ovat antaneet lasten syödä rauhassa omaan tahtiin, ohhoh hmm. Tarvittaisiinkohan heti joku diagnoosi ja keskusteluapua.. Kyllä nyt koko perheen on vähintäänkin alettava kotonakin hotkimaan ruokansa ja kellottamaan aikataulunsa. Kiire pitää luoda vaikka keinotekoisesti että lapsi oppii jo varhain olevansa pelkkä ratas koneistossa.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä niin, meidän pk/ eskariin on ihan kännykkänumero, voisin varat ajan vaikka nyt ,jos tarvitsen. No , sinähä ap saat sen huomenna varattua, kun viette lapsen sinne.
Älähän öyhötä. Ei ne ole tähän kellonaikaan siellä töissä vastaamassa puheluihin ja viesteihin.
Ap kuulostaa kyllä omituiselta. Onko lapsella aistiyliherkkyyttä? Päiväkodissa ja eskarissahan on koko ajan kova melu, kotona ja pph:n luona ei ehkä niin paha. Jos on yliherkkä koville äänille tai äänille yleensäkin niin voi olla hankala keskittyä. Onko hänellä kuulossa ongelmia? Jos itsellä ollut korvavaivoja, vaikka korvatulehdus niin todella hankala saada selvää puheesta jos on vähänkin hälyä ympärillä. Nämä tuli mieleen tuosta että lapsi ei ymmärrä jotain mitä sanotaan.
Tiedän että on hankalaa kysellä lapselta asioista kun vastaus on aina en tiedä/muista, mutta jos paneutuu asiaan ja kyselee yhdestä asiasta kerrallaan, kehottaa lasta miettimään/muistelemaan ja "onkii" asioita eli keksii ja kyselee vähän kaikenlaisia syitä, niin yleensä se oikea jostain lopulta löytyy. Omalta lapselta olen esim. kysynyt että liittyykö tämä tähän aiheeseen tai tuohon aiheeseen.
Jos heidän mielestään lapsi ei tukea tarvitse niin silloin kuuntelisin noita arvosteluita vähän epäröiden. Joka päivä löytyy jotain valitettavaa, mutta apua ei tarjota? Kuulostaa että valittavat vaan turhasta. Ehkä tärkeintä on että tykkääkö lapsi käydä eskarissa? Onko hänellä monesti huono mieli jostain mitä on tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi kyselet, mitä sinä voit lapsesi asioille? Sinähän olet lapsen vanhempi. Normaali täysjärkinen vanhempi käy niitä asioita lapsensa kanssa kotona läpi ja opettaa tätä eikä ihmettele ymmällään, mitä tehdä. Oletko ap tosi nuori? Hae apua vaikka sosiaalipalveluista, jos kasvatusasiat ovat hämärän peitossa.
Kotona asiat sujuu hyvin. Ja lapsi on pärjää kotona hyvin. Samoin siellä perhepäivähoitajalla. En minä osaa käydä eskarin asioita lapsen kanssa läpi kun en minä tiedä niitä. En minä tiedä kuinka nopeasti siellä pitää mikäkin ruoka syödä, kuinka nopeasti tai hitaasti liikkua jossain jonossa tai mitä käskyjä ne siellä antaa (joita lapseni ei kuulemma ymmärrä). Kas kun kotona hän ymmärtää käskyt ja pph:lla. Eikö se ole eskarin työntekijöiden työ opettaa lapsille ne heidän säännöt ja nopeudet? Vai otanko minä töistä viikon vapaata ja menen si
Ongelmahan oli se, että eskarissa asiat eivät suju. Jos ja kun sinulle ja lapsellesi on kerran tarkkaankin infottu, mitkä asiat eivät suju, miksi et käy kotona läpi niitä lapsen kanssa? Niin minä tekisin. Harjoiteltaisiin yhdessä ja käytäisiin niitä asioita läpi, enkä vain sulkisi silmiä ja sanoisi, että kun kotona sujuu ja en minä tiedä eskarista ja en minä sitä tätä. Opetatko ylipäätään lapselle asioita kotona vai odotatko, että joku muu sen tekee ja sinä käyt vain töissä? Vuoden päästä lapsi on koulussa. Sinun pitää alkaa tarttua asioihin nyt, muuten lapsi on ongelmissa koulumaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa kyllä omituiselta. Onko lapsella aistiyliherkkyyttä? Päiväkodissa ja eskarissahan on koko ajan kova melu, kotona ja pph:n luona ei ehkä niin paha. Jos on yliherkkä koville äänille tai äänille yleensäkin niin voi olla hankala keskittyä. Onko hänellä kuulossa ongelmia? Jos itsellä ollut korvavaivoja, vaikka korvatulehdus niin todella hankala saada selvää puheesta jos on vähänkin hälyä ympärillä. Nämä tuli mieleen tuosta että lapsi ei ymmärrä jotain mitä sanotaan.
Tiedän että on hankalaa kysellä lapselta asioista kun vastaus on aina en tiedä/muista, mutta jos paneutuu asiaan ja kyselee yhdestä asiasta kerrallaan, kehottaa lasta miettimään/muistelemaan ja "onkii" asioita eli keksii ja kyselee vähän kaikenlaisia syitä, niin yleensä se oikea jostain lopulta löytyy. Omalta lapselta olen esim. kysynyt että liittyykö tämä tähän aiheeseen tai tuohon aiheeseen.
Jos heidän mielestään lapsi ei tukea tarvitse niin
Kyllä lapsi tykkää käydä eskarissa eikä hänellä ole huono mieli eskaripäivien jälkeen. Ja aina on ollut siellä hyvällä mielellä kun iltapäivällä tulen hakemaan. Olen yrittänyt onkia lapselta onko jotain ikävää siellä mutta ei ole. Siksi lapsi ihmettelee miksi hänestä siellä hakiessa aina minulle sanotaan että tämä ja tämä asia meni tänään huonosti. Lapsi jopa usein sanoo, ettei asia edes mennyt niin kuin sanoivat hakiessa menneen. Olen vain tästä kaikesta ihmeissäni. Onko heillä niin kiire siellä ja paljon lapsia, että heillä menee lasten tekemiset sekaisin kuka teki mitä vai mikä juttu tämä on. Ryhmä on ihan uusi (muista päiväkodeista tulleita kaikki ja sitten meidän pph:lta tullut) eikä kukaan ryhmän työntekijöistä ole tuntenut ketään lapsista etukäteen. Reilun kuukauden nyt eskaria ollut. Minusta tämä on vain omituista. Ap
Vierailija kirjoitti:
On olemassa kritiikkiä ja on olemassa ns rakentavaa kritiikkiä ja kasvattajien tulisi se asia osata ja hoitaa ammatillisesti eikä KOSKAAN lapsen yli ja kuullen. MUTTA eskarissa myös odotetaan, että lapselle on tietyt taidot hallinnassa, esim.kynäote ja kynäkäyttö, saksien käyttö, tietyt sosiaaliset taidot, käytöstavat jne.jne ja jos ei ole niin on syytäkin sanoa ja jossain tilanteessa ehkä myös huolenaihetta. Et avannut tarkemmin mistä kyse, mutta ihan en suoralta kädeltä tyrmäisi heidänkään viestejään sinulle, vanhemmalle, kotiin. Ja ap, vanhemmalla on myös ja ensisijaisesti vastuu, hänhän on sen lapsen vanhempi, kaikkea ei yksinkertaisesti voi ulkoistaa varhaiskasvatukseen, me olemme lapsen ja perheen tuki, emme ensisijainen kasvattaja tai opettajataho.
T. Eo-ryhmästä
Kynäote ja saksien käyttö ovat asioita, joita voitte eskassa harjoitella numeroa tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa kritiikkiä ja on olemassa ns rakentavaa kritiikkiä ja kasvattajien tulisi se asia osata ja hoitaa ammatillisesti eikä KOSKAAN lapsen yli ja kuullen. MUTTA eskarissa myös odotetaan, että lapselle on tietyt taidot hallinnassa, esim.kynäote ja kynäkäyttö, saksien käyttö, tietyt sosiaaliset taidot, käytöstavat jne.jne ja jos ei ole niin on syytäkin sanoa ja jossain tilanteessa ehkä myös huolenaihetta. Et avannut tarkemmin mistä kyse, mutta ihan en suoralta kädeltä tyrmäisi heidänkään viestejään sinulle, vanhemmalle, kotiin. Ja ap, vanhemmalla on myös ja ensisijaisesti vastuu, hänhän on sen lapsen vanhempi, kaikkea ei yksinkertaisesti voi ulkoistaa varhaiskasvatukseen, me olemme lapsen ja perheen tuki, emme ensisijainen kasvattaja tai opettajataho.
T. Eo-ryhmästä
En minä tyrmää heidän palautetta, en vain oikein tiedä mitä tehdä niille asioille. Jos kysee
Sano sama sinne päiväkotiin ja kerro, ettet voi moisiin vaikuttaa. Eiväthän tunnu voivan eskassakaan vaikuttaa, vaikka ovat läsnä. Sano myös, etteivät nuo asiat sinusta kuulosta sellaisilta, että kaipaat niitä toistuvasti kuulla. Tn. pph:lla on ollut varaa lapsilähtöiseen olemiseen, niin ei ole ollut väliä, jos joku syö tiistaina hitaasti ja keskiviikkona nopeasti.
Jos siellä ei suju nopeasti ruokailu hälyisässä ja meluisassa lapsipöydässä vartissa, niin miten aapeen on tarkoitus sitä opetella? Ilmeisesti perhepäivähoidossa ruokailu neljän lapsen kanssa kodinomaisessa ympäristössä on sujunut. Mistä aapee nyt saisi iltoihin opettelua varten jotain meluavia ruokailevia lapsijoukkoja samaan päivällispöytään? Ei ole ihan tästä maailmasta tuo vaatimus.
"Kynäote ja saksien käyttö ovat asioita, joita voitte eskassa harjoitella numeroa tekemättä."
Oliko tämä ap:n kommentti? Ap, jos lapsesi ei osaa saksien käyttöä ja kynäotetta, sinun pitää harjoitella asiaa kotona lapsesi kanssa. Muut lapset ovat oppineet nuo jo vuosia sitten. Yleensää neuvolassa kyllä puututaan noihin. Eskarissa on paljon muutakin opeteltavaa.

Ei ollut minun kommentti tuo, joku muu kirjoitti sen. Lapseni osaa ihan hyvin kynäotteen, saksien käytön ja vastaavat asiat. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ap, pyytäisin heti tapaamisen tänne eskarin palautteen antajan kanssa. Olisin todella kiinnostunut kirjaamaan ylös kaikki ne tilanteet,mistä on huomauttamista . Kysyisin myös ,mitä he haluavat että teen tilanteen eteen,jotta asiat korjaantuisivat.
Olisin kiitollinen ,että asoihin on vihdoin kiinnitetty huomiota. Keskustelemalla asiat selviää. Samalla voit kertoa, esim siitä ,etää kotona hän syö hitaasti. Toki eskarissa ja koulussakin on määräaika syömiselle, joten jos joku syö todella hitaammin kuin muut, niin sitten jää osa ruuasta syömättä. Tämähän oli vain yksi asia.
lapsesi voi olla myös sen tyyppinen ,että isommassa joukossa siellä eskarissa ei pysty ns kuulemaan ohjeita. Tätä ongelmaa ei sillloin ole kotona aika perhepäivähoidossa,kun on rauhallisempaa.Ei näitä pidä ottaa moitteena, vaan olla kiitollinen että eskarissa jo huomataan asioita , on sitten ehkä helpompaa kouluss
En olisi ollenkaan kiitollinen tuollaisesta epämääräisesti palautteesta, jota ap kertoo saavansa. Kyllä eskan henkilöstön on osattava viestiä selvästi, mitä tarkoittavat ja haluavat. Ehkä ko. kyvyttömyydestä johtuu sekin, ettei lapsikaan ymmärrä ohjeita eskassa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt johtajan luo palaveria, porukka ammattitaidotonta! Eteisessä EI HOIDETA keskusteluja LASTEN ja muitten vanhempien kuullen! Kaikki lapset kehittyvät eriaikaan ja eskarissa ollaan oppimassa! Lapsen arvostelu ei auta asiaa millään lailla ja negatiivisuuden kautta katoaa loputkin halut oppia
Kerro sitten miten kävi!
Lähden tähän viestiin isosti mukaan!!!!
Tässä on tiivistetty kaikki.
Aloittaja, toivon, että otat tästä viestistä kopin.
Rauhassa eteen päin, asia kerrallaan.
Ota mukaasi luotto ihminen, älä mene palaveriin yksin.
Laita paperille tärkeät asiat ylös muistiin, itsellesi ja luotto ihmisellesi.
Muistat sitten kaikki, kun hetki tulee.
Kaikella empatialla "kokemusasiantuntija"
.sillä lapsen päiväkoti meni oikein hyvin kunnes joutui kaupungin eskariin. Eikä mikään ollut hyvin pk n mielestä. Söi väärin mistä saimme lasun. Siis söi liikaa mutta moni täti oli tosi lihava itse. Yritämme korjata asian vaikka yksityinen lääkäri ei pitänyt päiväkodin tapaa hoitaa asia lasulla oikeana. Myöskin sossun mielestä asian olisi voinut hoitaa keskustellen. Toinen lasu tuli keväällä kun lapsi oli surullinen. Kodin mielestä kun eskari oli huono ja eskarin mielestä koti. Taaskaan sossu ei pitänyt lasua oikeana tapana vaan olisi pitänyt keskustella. Otimme lapsen pois eskarista yksityiseen hoitoon. Veimme yksityiseen psyk arviointiin mista odotamme tulosta. Hinta 2000e. Lapsi tarvinnee jotain terapiaa mutta keskusteluin asia pitäisi hoitaa eikä lasuin.