En saa kavereilta tukea

Muilla samaa ongelmaa?

Liity Perussuomalasiin niin saat kavereita

Vierailija kirjoitti:

Liity Perussuomalasiin niin saat kavereita

Miten tämä liittyy mihinkään?

Eli et kerro mitä on meneillään vaan kiukuttelet. Muiden pitäisi osata lukea ajatuksesi ja kun eivät pysty siihen ärryt vielä lisää. Jännä kun et saa tukea 😅

Vierailija kirjoitti:

Eli et kerro mitä on meneillään vaan kiukuttelet. Muiden pitäisi osata lukea ajatuksesi ja kun eivät pysty siihen ärryt vielä lisää. Jännä kun et saa tukea 😅

Ei. Kerron kyllä mikä rassaa, mutta ilmaisen sen ärtymyksellä asiasta enkä itkemällä ja hajoilemalla...

Juu. Ärtyneisyys eli aggressiivisuus harvoin aiheuttaa ihmisillä missään tilanteessa sellaista empatian aktiviointia. Itku taas aiheuttaa sen. 

Opettele näyttämään tunteitasi ei-aggressiivisella tavalla. Se ei tarkoita, ettäkö pitäisi itkeä. Mutta olemalla aggressiivinen ja sitten vielä suuttumalla siitä, etteivät muut reagoi positiivisesti sinun aggressioihin kertoo, ettet ole oikein kiva tyyppi. 

Mulla on tota samaa. Se oli yksi syy ehkä avioeroonkin. Vauvavuosina ja lasten ollessa pieniä ex-mieheni ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, kuinka loppu olin, ja katkeroiduin todella pahasti siitä, että koin, että hän jätti minut yksin. En yleensä näytä heikkouksiani muille, mutta todella monta kertaa sanoin (aggression kautta), ettei se ole ok, että hän sillä tavalla jätti minut yksin. Lopulta minä jätin hänet. Todella otti päähän, että varmaan olisi pitänyt olla sellainen heikko ja heiveröinen saadakseen toisen vanhemman osallistumaan raskaaseen pikkulapsiarkeen.

Nykyisessä suhteessani yritän kovasti ilmaista myös negatiiviset asiat, mutta aggression kautta ne vieläkin tuppaa tulemaan. Sentään jälkikäteen pahimman tunnekuohun mentyä ohi onnistun nykyään selittämään asiat paremmin, vaikka ensireaktio olisikin ärtymys/aggressio.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tota samaa. Se oli yksi syy ehkä avioeroonkin. Vauvavuosina ja lasten ollessa pieniä ex-mieheni ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, kuinka loppu olin, ja katkeroiduin todella pahasti siitä, että koin, että hän jätti minut yksin. En yleensä näytä heikkouksiani muille, mutta todella monta kertaa sanoin (aggression kautta), ettei se ole ok, että hän sillä tavalla jätti minut yksin. Lopulta minä jätin hänet. Todella otti päähän, että varmaan olisi pitänyt olla sellainen heikko ja heiveröinen saadakseen toisen vanhemman osallistumaan raskaaseen pikkulapsiarkeen.

Nykyisessä suhteessani yritän kovasti ilmaista myös negatiiviset asiat, mutta aggression kautta ne vieläkin tuppaa tulemaan. Sentään jälkikäteen pahimman tunnekuohun mentyä ohi onnistun nykyään selittämään asiat paremmin, vaikka ensireaktio olisikin ärtymys/aggressio.

Tuossa on se ristiriita että muiden pitäisi ymmärtää sinun agressiosi perimmäiset tausta mutta itse et oikein ymmärrä miksi muut reagoivat torjuvasti sinun tapaasi toimia.

Agressiivinen ihminen nyt vain ei ole oikein empatiaa herättävä. Se nyt vain on fakta ja sen kanssa sinun on elettävä.

Vierailija kirjoitti:

Muilla samaa ongelmaa?

Ei ole, kun ei ole kavereitakaan. Sinuna miettisin uudemman kerran, että haluatko pitää tällaisia ihmisiä elämässäsi..

No sysää se kiukkusi sivuun ja puhu asioista rauhallisesti ääneen niinkuin aikuinen ihminen ja mielellään puhu lääkärille. Vai kiukutteletko sillekin?

En ymmärrä miksi kuvittelet, että ainoat vaihtoehdot on itkeä tai raivota

Se on miehen ominaisuus ilmaista kavereilleen tuollainen vitutuksena. Ja miehet eivät odota sen kummempaa kuin että kaverit ehkä toteavat että no on se stana. Se että päästit asiasi ulos näin, katsotaan miesten ympyröissä olevan jo enemmän kuin myötätuntoa, ja asia on sillä käsitelty.

Epäilen että olet siis nainen, ja kaipaisit loputonta hössötystä ympärillesi kunnes itse annat muille luvan unohtaa. Sinun täytyy lähestyä ystäviäsi siis kuten nainen; romahda, itke, masennu niin pitkäksi aikaa että olet saanut tarpeeksi huomiota. Tai, voithan myös aina purkaa asiasi tiktokiin, sieltäkin saa myötispisteitä kaltaisiltasi.

Olisi niin, niin helppoa, kun vaan sanoisi, mitä on mielessä ja mitä toiselta tarvitsee. Itse en ainakaan ymmärtäisi, että vihaisena pörisevä kaverini kaipaisi oikeasti halausta ja lohdutusta. Jos kaveri kertoisi, että vaikka hän vaikuttaa vihaiselta niin hän kaipaa lohdutusta, osaisin ihan satavarmasti sitä varmasti sitä antaa. Ajatuksia en pysty lukemaan ja kieltämättä toisen ihmisen aggressiivisuus aiheuttaa itsessäni aika tehokkaan sulkeutumisen, jos en tietäisi, että hänellä on tunnemaailman ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli et kerro mitä on meneillään vaan kiukuttelet. Muiden pitäisi osata lukea ajatuksesi ja kun eivät pysty siihen ärryt vielä lisää. Jännä kun et saa tukea 😅

Ei. Kerron kyllä mikä rassaa, mutta ilmaisen sen ärtymyksellä asiasta enkä itkemällä ja hajoilemalla...

Jos kaverisi on naispuolisia niin se johtuu ihan siitä, että meidät on ohjelmoitu kasvatuksen ja estrogeenin toimesta reagoimaan itkuun ja heikkouteen sekä sen ilmaisun muotoihin. Yhdistämme sen avuttomaan lapseen. Lisäksi itkeminen on sietämätöntä monille, joten ne tekee kaikkensa, että se loppuisi koska he joutuu kohtaamaan silloin omassa itsessään niitä ahdistuksen tunteita mitä toisen itku tuottaa. Joten kyse ei oikeastaan ole siitä, että tämä itkijä tyyppi saisi tukea, hän osaa vain laukaista kaikkien traumatisoituneen suhteen omaan itseensä ja jokainen tekee kaikkensa, että tilanne loppuisi ja sen aiheuttama paha olo heidän sisällään. Saisit ehkä paremman vastaanoton miehiltä koska tapasi sopii enemmän heihin iskostettuun malliin ymmärtää toisen tunteita ja niiden ilmentymiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tota samaa. Se oli yksi syy ehkä avioeroonkin. Vauvavuosina ja lasten ollessa pieniä ex-mieheni ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, kuinka loppu olin, ja katkeroiduin todella pahasti siitä, että koin, että hän jätti minut yksin. En yleensä näytä heikkouksiani muille, mutta todella monta kertaa sanoin (aggression kautta), ettei se ole ok, että hän sillä tavalla jätti minut yksin. Lopulta minä jätin hänet. Todella otti päähän, että varmaan olisi pitänyt olla sellainen heikko ja heiveröinen saadakseen toisen vanhemman osallistumaan raskaaseen pikkulapsiarkeen.

Nykyisessä suhteessani yritän kovasti ilmaista myös negatiiviset asiat, mutta aggression kautta ne vieläkin tuppaa tulemaan. Sentään jälkikäteen pahimman tunnekuohun mentyä ohi onnistun nykyään selittämään asiat paremmin, vaikka ensireaktio olisikin ärtymys/aggressio.

Tuossa on se ristiriita että mui

En vain ymmärrä, että miten niin eivät ymmärrä, vaikka ihan suoraan asian sanon. Se on vaan se, että ilmeisesti eivät usko asian olevan niin (esim. että olen aivan loppu), vaikka kerron sen suoraan, mutta ilmeisesti en sitten näytä tarpeeksi kärsivältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tota samaa. Se oli yksi syy ehkä avioeroonkin. Vauvavuosina ja lasten ollessa pieniä ex-mieheni ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, kuinka loppu olin, ja katkeroiduin todella pahasti siitä, että koin, että hän jätti minut yksin. En yleensä näytä heikkouksiani muille, mutta todella monta kertaa sanoin (aggression kautta), ettei se ole ok, että hän sillä tavalla jätti minut yksin. Lopulta minä jätin hänet. Todella otti päähän, että varmaan olisi pitänyt olla sellainen heikko ja heiveröinen saadakseen toisen vanhemman osallistumaan raskaaseen pikkulapsiarkeen.

Nykyisessä suhteessani yritän kovasti ilmaista myös negatiiviset asiat, mutta aggression kautta ne vieläkin tuppaa tulemaan. Sentään jälkikäteen pahimman tunnekuohun mentyä ohi onnistun nykyään selittämään asiat paremmin, vaikka ensireaktio olisikin ärtymys/aggressio.

<

Sinulta puuttuu ne isot tunteet missä pitäisi saada velloa ilman minkäänlaista yritystä ratkaista itse ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Juu. Ärtyneisyys eli aggressiivisuus harvoin aiheuttaa ihmisillä missään tilanteessa sellaista empatian aktiviointia. Itku taas aiheuttaa sen. 

Opettele näyttämään tunteitasi ei-aggressiivisella tavalla. Se ei tarkoita, ettäkö pitäisi itkeä. Mutta olemalla aggressiivinen ja sitten vielä suuttumalla siitä, etteivät muut reagoi positiivisesti sinun aggressioihin kertoo, ettet ole oikein kiva tyyppi. 

No olipa aika kova veto päätellä tosta että en ole kiva tyyppi. Enkä ole avoimesti suuttunut kavereille empatian puutteesta. Enkä ole agressiivinen kavereitani kohtaan, vasn asioita jotka rasittavat. Esim. inhottava tyyppi töissä. Osoitan harmini puhumalla tästä ärtyneesti enkä itkien ja surkeana.

Vierailija kirjoitti:

No sysää se kiukkusi sivuun ja puhu asioista rauhallisesti ääneen niinkuin aikuinen ihminen ja mielellään puhu lääkärille. Vai kiukutteletko sillekin?

En ymmärrä miksi kuvittelet, että ainoat vaihtoehdot on itkeä tai raivota

En raivoa, kerron ärtyneeseen sävyyn harmeista. Miksi edes avautuisin asiasta, joka ei vaivaa?

Eikös ärtymys ole yleinen buroutin oire? Jos pyydät anteeksi ärtyilyäsi, varmasti saat empatiaa. 

Minä en ainakaan jaksa kiukuttelevia stressaajia. Näitä toisten niskaan ongelmiaan oksentavia ihmisiä on aika paljon ja he kiukkuaa ja ärtyilee työelämässäkin pilaamalla kaikkien muidenkin päivän. Aikuisen ihmisen pitää opetalla muita keinoja purkaa pahaa oloaan, jos haluaa empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Se on miehen ominaisuus ilmaista kavereilleen tuollainen vitutuksena. Ja miehet eivät odota sen kummempaa kuin että kaverit ehkä toteavat että no on se stana. Se että päästit asiasi ulos näin, katsotaan miesten ympyröissä olevan jo enemmän kuin myötätuntoa, ja asia on sillä käsitelty.

Epäilen että olet siis nainen, ja kaipaisit loputonta hössötystä ympärillesi kunnes itse annat muille luvan unohtaa. Sinun täytyy lähestyä ystäviäsi siis kuten nainen; romahda, itke, masennu niin pitkäksi aikaa että olet saanut tarpeeksi huomiota. Tai, voithan myös aina purkaa asiasi tiktokiin, sieltäkin saa myötispisteitä kaltaisiltasi.

Olen nainen, ja mulle riittäisi se, että joku sanoisi myötätuntoisesti vaikka että "toi on syvältä/p.....estä ym. En tarvitsisi enempää, mutta totakaan ei irtoa.