Myöhästelyistä on tehty niin iso numero yläasteella, ettei teini uskalla lähteä olenkaan kouluun enää myöhässä
Tämä systeemi on stressaavaa. Niin lapselle kuin vanhemmalle. Joka asiasta kasvatuskeskustelut lastensuojeluilmoitukset yms. Stressi aiheuttaa päänsäryn. Joku toinen keino pitäisi olla. Ainut rike myöhästelyt ja poissaolot. Ei alkoholia, ei sähkötupakkaa, ei rötöstelyä.
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Yritän sanoa, että kannustaminen ja vahvuuksien löytäminen olisi tehokkaampaa kuin lastensuojelulla, jälki-istunnolla uhkailu ja heikkouksien hakeminen. Myös minun myöhästelijä on 9-10 oppilas. Mutta ei varmaan kauaa enää, kun istuu jälki-istunnossa ja sen vuoksi ei lähde ollenkaan kouluun.
Ja sinä sallit tämän? Miksi?
Jos on jatkuvaa myöhästelyä ja selvittämättömiä poissaoloja eikä tilanne parane vanhempien kanssa keskustelemalla niin hyvin usein taustalta löytyy vakavampia ongelmia ja lastensuojelun apu on paikallaan.
Sen pitikin olla noloa, ja huomiota herättävää, joutua koputtamaan oveen, kun tunti oli jo alkanut, ja sanoa *anteeksi että olen myöhässä*.
Sen piti olla kiusallista, jotta olisi oppinut olemaan myöhästymättä. Kyllä minäkin purin koulun nurkalla huultani, että käännynkö sen häpeän takia vaan kotiin, mutta kotona ei olisi odottanut päänsilittelyä, joten se oli otettava lakki kouraan ja nieltävä se ylpeys.
Ajoissa oleminen ei vaadi hirveästi lahjakkuutta saati osaamista. Siinä on kyse viitsimisestä.
Vierailija kirjoitti:
No hyvä, että kiusaajat vetää vessassa ajoissa netistä tilaamaansa sähkötupakkaa.
mitä kiusaamista se on, jos puhutaan myöhästelystä? tämä niinsinäkin-väittelytyyli on päiväkotilasten tasoa. sitäpaitsi kyllä mun iskä sun iskän voittaa.
Nykyään on aika paljon kaikenlaista jaksamattomuutta ja elämäm kolu
Kannattaa opettaa nuoret noudattamaan sovittuja aikatauluja. Olen muunmuassa joutunut irtisanomaan ensimmäisessä erinomaisessa työpaikassa olleen nuoren aikuisen, joka ei kyennyt sovittuja aikatauluja noudattamaan.
Miksi ihmeessä opetatte lapsenne laiskoiksi vastuunvälttelijöiksi?
Kouluun tullaan ajoissa. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis lapsellahan on ongelma, jos jatkuvasti myöhästelee ja on pois koulusta? Jos tossuvanhemmat ei saa itse mitään parannusta tuohon niin ehkä syytäkin ottaa keskustelut ja lastensuojelu mukaan.
LASTENSUOJELU MUKAAN SIIHEN KUN MYÖHÄSTYY =D Älähän nyt kehtaa. Pitäis riittää keskustelu koululla. Pitäiskös nämä myöhästelevät teinit sijoittaa =D Voi vaddu. En kyllä yhtään ihmettele , että vanhemmilla ja lapsilla on stressi tästä jäätävästä kyttäämisestä ja ilmottelusta. Kaikki kohta saa sydärin jo alakoulussa tällä menolla.
Hih hih, lasu ei ole = sijoitus
Ei olekkaan, mutta ei mitään tolkkua että lastensuojelu otetaan mukaan jostain vatun myöhästelyistä.
Toisaalta kyllä nykyluokissa - ja jo hiukkasen aiemminkin - on vaikea lisätä häiriötä jollain myöhästymisellä.
Eihän se aikuisillakaan ole valintakysymys että menenkö töihin ajoissa vai ei. Sinne töihin on myös pakko mennä vaikka ei joka päivä, jos koskaan, oikeasti huvittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opettaa nuoret noudattamaan sovittuja aikatauluja. Olen muunmuassa joutunut irtisanomaan ensimmäisessä erinomaisessa työpaikassa olleen nuoren aikuisen, joka ei kyennyt sovittuja aikatauluja noudattamaan.
Miksi ihmeessä opetatte lapsenne laiskoiksi vastuunvälttelijöiksi?
Kouluun tullaan ajoissa. Piste.
Koska siellä koulussakaan ei nykyään enää vaadita mitään. Se vaativin osa on suoriutua sinne.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö alkaa mennä kouluun ajoissa? Ongelma ratkaistu. Niin muutkin tekee.
Niimpä. Eipä vanhemmatkaan kovin kauaa saa myöhästellä tai tulee varoituksia ja kenkää.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö alkaa mennä kouluun ajoissa? Ongelma ratkaistu. Niin muutkin tekee.
Kyllä, mutta miten paljon ajoissa pitää mennä? Jos bussi ei tulekaan, on myöhässä tai täynnä, niin voi myöhästyä. Jos joka päivä lähtee vaikka tuntia ennen omaa bussivuoroa, on se viikossa on 5h ja kuukaudessa yli 20h vain tähän varmisteluun.
Jos itse töistä myöhästyn bussin takia, en saa siitä mitään noottia. Usein ei tarvitse edes ilmoittaa ja joskus harvoin joutuu laittamaan viestin. Tällaisesta ei työntekijää rangaista mitenkään, koska ei ole oma syy.

Käsitin, että tässä ei ole kyse myöhästymisestä johon on järkevä syy. Näitä sattuu kaikille joskus. Vaan kyse on siitä, ettei viitsi/jaksa/kykene lähteä ajoissa, ja siksi myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö alkaa mennä kouluun ajoissa? Ongelma ratkaistu. Niin muutkin tekee.
Kyllä, mutta miten paljon ajoissa pitää mennä? Jos bussi ei tulekaan, on myöhässä tai täynnä, niin voi myöhästyä. Jos joka päivä lähtee vaikka tuntia ennen omaa bussivuoroa, on se viikossa on 5h ja kuukaudessa yli 20h vain tähän varmisteluun.
Jos itse töistä myöhästyn bussin takia, en saa siitä mitään noottia. Usein ei tarvitse edes ilmoittaa ja joskus harvoin joutuu laittamaan viestin. Tällaisesta ei työntekijää rangaista mitenkään, koska ei ole oma syy.
Nyt puhutaan toistuvasta myöhästelystä. Ei koulu puutu siihen, jos joskus myöhästyy.
Täytyy olla kyllä tyytyväinen, etten ole työssä tai koulussa, jossa on oltava täsmälleen tiettyyn aikaan. Saatan nimittäin istua vessassa, kun jonnekin pitäisi lähteä. Siinä ei paljoa lasut sun muut olisi auttaneet nuorempana. Onneksi nykyään on etätyöt. Terveisin koko ikänsä ärtyneestä suolesta kärsinyt.
Ap mukaan teinitampionsa kouluun, koska kirjallinen ilmaisunsa puutteellista ja aiheeton yliholhoamisensa haitallista.
Vierailija kirjoitti:
Olen yllättynyt siitä, että oikeasti joidenkin mielestä myöhästyminen on ok.
Käskepä lapsesi pitää kirjaa opettajien myöhästymisistä. Niinpä. Oppilailta vaaditaan jotain sellaista, mitä ei kuitenkaan aikuiselta.
Olen nyt myös lapsen lukiossa ollut hämmästynyt, miten tiukka linja oppilaan poissaolojen suhteen on (kurssi menee keskeytetyksi), mutta sitten taas opettaja voi perua tunteja ihan tuosta vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ajoissa oleminen ei vaadi hirveästi lahjakkuutta saati osaamista. Siinä on kyse viitsimisestä.
ADHD:kin paranee vähän viitsimällä? Kyllä te persut olette tyhmiä. ADHD:n kanssa on tuhatkertaa lahjakkaampia ja osaavampia kuin sinä tulet ikinä olemaan. Taitaa olla vain kateutta kun muut pääsevät elämässä eteenpäin niin lahjattoman on pakko nillittää jostain myöhästymisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Tätä se on , kun täällä kasvatetaan ihmisistä ihan jäätävällä syyllistämisellä. Jos menette töihin 5 min myöhässä, niin luultavasti siinä ajassa ei ole kukaan tehnyt vielä elettäkään tehdäkseen TÖITÄ. Siellä kahvitellaan ja puhutaan pskaa.
Omalla työpaikallani vuoronvaihtoon ja tiedonkulkuun vuorolta toiselle on aikaa viisi minuuttia, joten todellakin on oltava ajoissa ja jo työn touhussa tuossa vaiheessa. Työajan alku ei ole se jolloin kaarretaan parkkihalliin, vaan se jolloin ollaan työvaatteet päällä työpisteessä ja aletaan hommiin. Voi toki olla, että jossakin paremmin palkatussa työssä ei työn aloittamisella ole niin kiire, mutta en tiedä onko myöhästelijällä rahkeita sellaisiin hommiin.
Suorittavissa työpaikoissa toki näin voi olla, mutta itsenäisessä asiantuntijatyössä ja etätyössä ei ole minuutin päälle. Harvoin mikään palaveri myöskään alkaa klo 8, joten ei tarvitse kukon lauluja kuunnella.
Pelottelu? Olen samaa mieltä, että jos kerran myöhästyy, niin silloin lasu on turhan järeä toimenpide. Mutta jos myöhästely on enempi sääntö kuin poikkeus, niin sitten siihen pitää puuttua.
Kyse ei ole vain yhden yksilön myöhästelystä, vaan myös muiden (opettajan ja muiden koululaisten) kunnioituksesta. Miksi sen myöhästelijän pitää saada aiheuttaa oppitunnille häiriötä, kun ei ole saanut opeteltua kelloa tai muuten vaan loikoo sängyssä liian pitkään?