Lue keskustelun säännöt.
Miksi jään kaikissa tilanteissa ulkopuolelle?
08.09.2024 |
Eli kysymys ei välttämättä ole , että miksi kaikki jättää tahallisesti juuri minut aina ulkopuolelle, vaan tämä on varmaan myös ihan minun omasta luonteesta/käytöksestä johtuvaa myös, eli ihan oikeasti toivoisin rakentavaa kritiikkiä ja ehdotuksia miten oppia osallistumaan paremmin porukoissa sosiaalisiin tilanteisiin.
Kahdestaan ei mitään ongelmaa, juttu luistaa ihmisten kanssa helposti ja esim töissä olen saanut kiitosta useilta työkavereilta että oli kiva tehdä minun kanssa kahdestaan hommia.
Mutta menen lukkoon heti kun tilanteessa on enemmän kuin kolme ihmistä. En tiedä ketä kuunnella ja huomioon jatkuvasti muiden elekieltä ja automaattisesti analysoin että kuka tykkää kenestäkin ja kuka ei, kuka on milläkin tuulella jne. En jotenkin saa omaa energiaani mahtumaan sinne muiden joukkoon ja sitten muut jossain vaiheessa unohtaa että olen olemassa tai kysyvät jotain vain kohteliaisuudesta.
Elän siis hyvinkin monipuolista elämää töiden, harrastusten ja matkustelun välillä. Opiskelen kieliä, tykkään musiikista ja olen kaikin puolin kiinnostunut elämästä ja ihmisistä. Kukaan ei ikinä kysy, niin en koskaan sitten kerro näistä. Luen paljon psykkaa mutta tätä osa-aluetta en vaan saa hallintaan. En vaan osaa olla osa porukkaa, en millään. On ollut ihan kiusaamistakin, mutta koen sen olevan eri asia koska se on sellaista valtapeliä yms. Mutta niin.
Onko jollain kokemusta tällaisten sosiaalisten taitojen opettelusta?
Kommentit (83)
Minulla on kanssa tapana jäädä ulkopuolelle. Nyt olen hiljattain tiedostanut sen johtuvan osittain myös siitä, että olen kiltti ja haluan antaa muillekin tilaa. Olen kai niin tottunut olemaan se ulkopuolelle jäävä tai kuuntelija, että joskus otan sen roolin ihan mielelläni, jotta muille ei kävisi niin ja muut voisi keskustella helpommin keskenään. Jättäydyn ulkopuolelle myös silloin, kun en tiedä asiasta mitään. Olen huomannut olevani myös kontrolloiva eli joissain tilanteissa otan vastuuta keskustelun ylläpitämiseksi ja mieleisen aiheen löytämiseksi. Varsinkin jos joku on hijainen ja jäämässä ulkopuolelle on minun aina puututtava peliin. Tiedostan, että ihmiset ovat erilaisia ja jotkut tarvitsevat enemmän tilaa ja huomiota kuin toiset.
Kotona lapsena minulle jäi usein se kuuntelijan rooli muiden sisarusten asiolle ja ongelmille. Muut eivät olleet kiinnostuneita minun asioista. Toinen vanhempi oli myös lähes narsistinen ja usein masentunut, joten häntä sai kaikki aina varoa ja ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kanssa tapana jäädä ulkopuolelle. Nyt olen hiljattain tiedostanut sen johtuvan osittain myös siitä, että olen kiltti ja haluan antaa muillekin tilaa. Olen kai niin tottunut olemaan se ulkopuolelle jäävä tai kuuntelija, että joskus otan sen roolin ihan mielelläni, jotta muille ei kävisi niin ja muut voisi keskustella helpommin keskenään. Jättäydyn ulkopuolelle myös silloin, kun en tiedä asiasta mitään. Olen huomannut olevani myös kontrolloiva eli joissain tilanteissa otan vastuuta keskustelun ylläpitämiseksi ja mieleisen aiheen löytämiseksi. Varsinkin jos joku on hijainen ja jäämässä ulkopuolelle on minun aina puututtava peliin. Tiedostan, että ihmiset ovat erilaisia ja jotkut tarvitsevat enemmän tilaa ja huomiota kuin toiset.
Kotona lapsena minulle jäi usein se kuuntelijan rooli muiden sisarusten asiolle ja ongelmille. Muut eivät olleet kiinnostuneita minun asioista. Toinen vanhempi oli myös lähes narsistinen ja usein mas
Kiitos tästä, kuulostaa tosi tutulta. Tuo muiden asioiden kuunteleminen ja muiden kiinnostumattomuus omista asioista on kyllä jännä ilmiö. Itsekin yritän aina kysellä ja antaa tilaa muiden jutuille, silloinkin kun aihe ei oikeastaan kiinnosta yhtään, koska haluan sen toisen tuntevan itsensä tärkeäksi. On aina jotenkin harmi kun en sitten saakaan sitä samaa kiinnostusta osakseni itse, vaan jos vaan suuni niin se toinen puhuu päälle tai kääntää aiheen takaisin itseensä. Olen joskus miettinyt, että tiedän muiden perheistä, töistä, harrastuksista, musiikkimausta, ruokailutottumuksista ja muista kaiken, mutta he eivät osaisi edes sanoa yhdenkään perheenjäseni nimeä. Ei sinänsä tarvitsekaan, mutta on erikoista miten huomio ja välittäminen voi jakautua niin epätasaisesti ihmissuhteissa.
Usko pois, kyllä ihmisiä (ainakin joitakin) kiinnostaa. Minä olen vähän sellainen liikaakin omia asioitani jakava ihminen, ja ilahduin kun edellisessä työpaikassa yksi todella hiljainen ja arka työkaveri alkoi avautumaan minulle. Ehkä koki minut helposti lähestyttäväksi, kun itsekin läpätän mitä sattuu, eli ei ole niin vakavaa.