Käsi sydämellä, onko biologinen lapsi ja ei-biologinen lapsi yhtä tärkeitä??

Vierailija kirjoitti:

Miehelle lapsi kuin lapsi on kuorma, rasite ja häiriönlähde.

Sanoo katkera mies, joka ei saanut sen enempää naista kuin lastakaan

Kyse ei liene siitä, onko se lapsi yhtä rakas, vaan aikuisen kyvystä rakastaa ylipäätään. Joku rakastaa ei-biologista lasta kuin biologisia, joku ei. Se rakastettavuus ei ole lapsen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä omat lapset menee sitten tiukassa paikassa viimeistään edelle. Ja se on ihan normaalia biologiaa se. Toki ei biologisiin voi kiintyä, mutta ei se koskaan ihan samanlaista ja tasa-arvoista ole. 

Väitätkö, että vanhempi rakastaa ja kiintyy aina biologisiin lapsiinsa?

Tämä on hyvä kysymys. Moni ei kykene rakastamaan edes biologisia lapsiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun mies maksaa ei biologisesta lapsesta elatusta naiselle, niin on.

Minun isäni maksoi elatusmaksuja minusta vaikka en olekaan hänen biologinen lapsensa. Juridinen lapsensa olin, joten totta kai hänellä oli elatusvelvollisuus.

Tuo on kyllä todella väärin, että joku toinen mies joutui tekemään sen mikä kuuluisi biologiselle isälle. Pettikö äitisi miestään vai miten tähän tilanteeseen on jouduttu? Nämä on kyllä todella surullisia asioita. Jenkeissä riittää dna-testi ihan milloin vain ja elatusvelvollisuus päättyi siihen ja saatiin Suomeenkin juuri ennakkotapaus tähänkin

Tuosta ei kyllä saatu mitään ennakkotapausta.

Minulla ei ole minkäänlaisia lapsia, mutta voisin kuvitella, että kiintyisin ei-biologiseen lapseen todella vahvasti, koska olen aina kiintynyt lemmikkeihinkin niin vahvasti että sydämeeni suorastaan sattuu kun ne voivat huonosti.

Joten ehkä ihmisiä on hyvin erilaisia tässä asiassa? Jotkuthan eivät osaa kiintyä lemmikkeihinkään juuri ollenkaan, vaan ne ovat vain kivoja eläviä esineitä, mutta kuitenkin aina "vain eläimiä" joista voi luopua ilman sen kummempaa surua.

Ei ole yhtään vaikea kuvitella, että joillekin ei-biologinen lapsi ei ole puoliksikaan yhtä rakas kuin biologinen, ja jotkut sitten taas kiintyvät yhtä lailla ei-biologisiin, koska tärkeintä on se läheisyys ja huolenpito.

Pointtini on, että jotkut kiintyvät ylipäätään herkemmin kuin toiset. Toisessa ääripäässä jotkut eivät kiinny edes biologisiin lapsiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jokseenkin raadollista, mutta kasvatti lapsi on kuin lemmikki; se hankitaan, koska halutaan, mutta ei kuitenkaan ole sama asia kuin omaa lihaa ja verta oleva biologinen lapsi.

Kyllähän lemmikin omistajatkin rakastavat lemmikkiään, mutta oma lapsi menee kuitenkin edelle

En ole kyllä ikinä ymmärtänyt tuota omaa lihaa ja verta oleva lapsi. Se lapsi ei ole sinun lihaa ja vertasi. Vaikka onkin alkunsa vanhempiensa soluista saanut, niin ihan itse on kroppansa ja elimensä kasvattanut ja on erillinen yksikkö. Vaikka onkin geenit sinulta, ei hän ole sinä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole minkäänlaisia lapsia, mutta voisin kuvitella, että kiintyisin ei-biologiseen lapseen todella vahvasti, koska olen aina kiintynyt lemmikkeihinkin niin vahvasti että sydämeeni suorastaan sattuu kun ne voivat huonosti.

Joten ehkä ihmisiä on hyvin erilaisia tässä asiassa? Jotkuthan eivät osaa kiintyä lemmikkeihinkään juuri ollenkaan, vaan ne ovat vain kivoja eläviä esineitä, mutta kuitenkin aina "vain eläimiä" joista voi luopua ilman sen kummempaa surua.

Ei ole yhtään vaikea kuvitella, että joillekin ei-biologinen lapsi ei ole puoliksikaan yhtä rakas kuin biologinen, ja jotkut sitten taas kiintyvät yhtä lailla ei-biologisiin, koska tärkeintä on se läheisyys ja huolenpito.

Pointtini on, että jotkut kiintyvät ylipäätään herkemmin kuin toiset. Toisessa ääripäässä jotkut eivät kiinny edes biologisiin lapsiinsa.

Olen samaa mieltä. Varmasti olisin enemmän kiintynyt ei-biologiseen lapseen, joka olisi ollut elämänsä alusta asti kanssani ja jolle olisin se ykkösaikuinen kuin biologiseen lapseeni, joka olisi jonkun muun kasvattama ja tulisi elämääni vasta myöhemmin. Ei-biologisiin lapsiin, esim kumppanin aiemman elämän lapsiin, on vaikeampi kiintyä juuri sen takia, että ne ovat tulleet vasta myöjemmin elämääsi ja heillä on jo omat vanhemmat jotka on niitä ykkösiä ja joihin turvautuvat ensisijaisesti. Biologian kanssa sillä ei minulle ainakaan ole mitään merkitystä.

Täällä tuntuisi olevan huomattavasti enemmän kommentteja bonusvanhemmilta, kuin adoptio- vanhemmilta. Adoptiolapsihan otetaan omaksi sillä hetkellä kun adoptiopaperit allekirjoitetaan, lapsi on sen jälkeen myös lain edessä täysivaltaisesti adoptiovanhempien oma lapsi. Useimmiten lapset adoptoidaan perheeseen ihan pieninä  eikä heillä välttämättä ole aiemmasta elämästään minkäänlaisia muistikuvia. Heille heidät kasvattavat adoptiovanhemmat ovat kåytännössä ainoat oikeat äiti ja isä. Tuntuisi aika kauhealta ajatella, että vanhemmat eivät rakastaisi heitä sen vuoksi, että eivät ole biologisia lapsia. 

Bonuslapsilla on usein (ei tienkään aina), elämässään se toinen biologinen vanhempi, jonka luona saattavat osittain asuakin ja he ovat  kumppanin lapsia, eivät omia. On ihan luonnollista, jos heihin ei bonusvanhemmalla rätsin samanlaista lapsen ja vanhemman kiintymys suhdetta synny. 

Tuttaville on kolme ulkomailta adoptoitua lasta, nyt jo aikuisia. Varsinkin vanhin lapsi on kasvatettu niin että häntä vaan kehutaan koko ajan. Se on jo yliampuvaa kehumista. Biologisia lapsia tuttavapariskunnalla ei ole ollenkaan. 

Jos ei-biologinen lapsi on akan hu ooraaamalla hankkima, niin ei siinä voi minkäänlaisesta rakkausdesta mitenkään päin puhua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole minkäänlaisia lapsia, mutta voisin kuvitella, että kiintyisin ei-biologiseen lapseen todella vahvasti, koska olen aina kiintynyt lemmikkeihinkin niin vahvasti että sydämeeni suorastaan sattuu kun ne voivat huonosti.

Joten ehkä ihmisiä on hyvin erilaisia tässä asiassa? Jotkuthan eivät osaa kiintyä lemmikkeihinkään juuri ollenkaan, vaan ne ovat vain kivoja eläviä esineitä, mutta kuitenkin aina "vain eläimiä" joista voi luopua ilman sen kummempaa surua.

Ei ole yhtään vaikea kuvitella, että joillekin ei-biologinen lapsi ei ole puoliksikaan yhtä rakas kuin biologinen, ja jotkut sitten taas kiintyvät yhtä lailla ei-biologisiin, koska tärkeintä on se läheisyys ja huolenpito.

Pointtini on, että jotkut kiintyvät ylipäätään herkemmin kuin toiset. Toisessa ääripäässä jotkut eivät kiinny edes biologisiin lapsiinsa.

Palaa asiaan vasta kun saat oman, biologisen lapsen. Sitä rakkauden tunnetta ei voi voittaa mikään.

Pyyteetöntä rakkautta. Sitä se on.

Biologinen lapsi ja lapsenlapset ovat tärkeämpiä. Tietysti sellainen, jolla on adoptiolapsia, he ovat tärkeämpiä kuin esim sisarusten biologiset lapset.. Jos on  molempia,  luulen että biologiset. Tietysti riippuu tilanteesta ja asiasta. 

Kaffebulla kirjoitti:

Ei se ole yhtä rakas. Tämä on tabu mutta kyllä se niin vaan menee. Kasvattilasta voi rakastaa toki, mutta ei se ole sama kuin oma.

Tämä kertoo vain sinusta. 

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen äitinä sanon täysin rehellisesti, että en tunne mitään mieheni lasta kohtaan. Älkääkä nyt heti kivittäkö. Olen ystävällinen häntä kohtaan aina ja yritän ilahduttaakin. Tunteita ei vaan ole yhtään enempää kuin vaikka ystävien tai naapurin lapsiin.

Harmi teidän molempien kannalta. Itse rakastan mieheni lapsia kuin omiani. Tunneside syntyi hyvin nopeasti sen jälkeen, kun tutustuimme. Ikävöin heitä valtavasti niillä viikoilla. kun he olivat äitinsä luona. 

OT, mutta appivanhemmille adoptoidut lapsenlapset menevät jopa oikeiden edelle. Ainakin niin voimakkaasti tuodaan asia esiin. 

Onko ei-biologinen lapsi siis jokin androidi tai robotti?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitetaan ei biologisella lapsella? Naapurin lasta tms?

Ei-biologinen lapsi on jollakin tapaa mekaaninen.

Tarkoitetaanko tässä biologisella itsetehtyä lasta vai myös suvun lapsia? Esim. isovanhemmille sijoitettuja lapsia?

Minulla on vain biologisia lapsia, mutta koko ketju on jotenkin järkyttävä. En tiedä kuinka monella täällä on oikeasti asiasta kokemusta ja mitä tällä ei-biologisella lapsella kukin tarkoittaa. Jos olisin biologisten lasten lisäksi päättänyt haluta vielä adoptiolapsen/sijoituslapsen, niin kyllä tekisin aivan kaikkeni, että hän tuntisi itsensä yhtä tasavertaiseksi biologisten lasteni kanssa. Pitäisin myös huolta, että sukulaisille hän on lapseni siinä missä muutkin. Omatkin lapset on erilaisia ja on hankalia sekä helpompia kausia, mutta ei se rakkautta muuta. Ehkä asia ei olisi näin yksinkertainen, mutta ei lapsi ole mikään tavara joka otetaan ja pistetään kiertoon tai hyllyyn piiloon, jos ei miellytä.

Kasvattilapsia ei nykyisin taida juurikaan olla. Ainakin itse ymmärrän kasvattilapsen siten, että hän on vanhempien toiveesta muualla asumassa, mutta ei adoptoitu. Ennen oli paljonkin. He monesti jäivät huonoon asemaan biologisessa- ja kasvattiperheessään. Traumaattinen kokemus, joka seuraa koko elämän.

Uusperhekuviot on sitten oma lukunsa. Voisi olla vaikea rakastaa toisen lapsia yhtä paljon kun omiaan. Tähänkin toki riippuu minkä ikäiset lapset on kyseessä, kuinka usein he asuisivat luonani ja olisiko äiti kuvioissa. Toki yrittäisin parhaani. Ehkä tästä syystä olen vältellyt uusperhekuvioita, koska en ehkä olisi riittävän tasapuolinen. 

Voin kertoa, että ei toisten ihmisten lapsiin kiinny oikeasti lainkaan jos vertaa omiin lapsiin. Sehän on nyt sanomattakin selvä asia.

Kyllähän sitä esimerkiksi uusioperheessä, kuten omani, niihin toisten lapsiin tottuu, mutta käytännössä ovat lähinnä riesa ja rasite. Kasvattaminen on käytännössä mahdotonta koska "et sinä minun isäni ole" on se vakio vastaus.

Olenkin luopunut ajatuksesta vieraiden lasten kasvattamisesta ja jättänyt sen heidän omien vanhempiensa tehtäväksi. Siis avokkini ja hänen exänsä.

Kuten myös muun vastuun,  vaate, ruoka,harrastus ym kulut ja kustannukset.

Minulle riittää vallan mainiosti, että huolehdimme yhteisistä lapsistamme yhteisesti ja maksamme heidän kulunsa puoliksi.

Hän saa hoitaa exänsä kanssa sitten vastaavasti omien lastensa osalta kulut miten parhaaksi näkevät. 

Eli käytännössä kiintymys on täysin väärä sana, ehkäpä tottuminen on oikeampi.