Käsi sydämellä, onko biologinen lapsi ja ei-biologinen lapsi yhtä tärkeitä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuupa adoptoituna aika paskalta lukea tätä keskustelua sen osalta miten täällä puhutaan adoptoiduista lapsista. Adoptiolapsi ei ole oikea lapsi, oikeaa sukua, vieras lapsi... voi että.

Adoptiolapsi on yleensä mahon naisen viimeinen oljenkorsi saada itselleen lapsi jonka kanssa voi leikkiä äitiä ja kotileikkejä. Ikäänkuin elävä nukke. 

 

Olet trolli.

Adoptio on prosessina kaikkein vaikein tapa saada lapsia. Siinä menee vuosia ja kaikkia ei kelpuutetaan adoptiovanhemmaksi. Paljon helpommin saa lapsen jonkun toisen munasolun avulla tai sijaissynnytyksen avulla.

Sijaissynnytyksen avulla on Suomessa äärimmäisen vaikea saada lasta öainsäädännön vuoksi

Koko aloitus on reikäpääosastoa, mutta hyvää hyvyyttäni kommentoin.

Isyys ja äitiys on biologista. Vanhemmuus on sosiaalista toimintaa. Lapsen ja vanhemman suhde on nimenomaan vanhemmuutta, kaikkine tunteineen. On merkityksetöntä, kuka on lapsen biologinen isä tai äiti. Paitsi niissä tapauksissa, kun tieto biologisesta vanhemmasta tulee myöhemmällä iällä yllätyksenä. Silloinkaan se ei vaikuta sosiaaliseen vanhemmuuteen, mutta voi muuten olla iso tunne käsiteltäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuupa adoptoituna aika paskalta lukea tätä keskustelua sen osalta miten täällä puhutaan adoptoiduista lapsista. Adoptiolapsi ei ole oikea lapsi, oikeaa sukua, vieras lapsi... voi että.

Adoptiolapsi on yleensä mahon naisen viimeinen oljenkorsi saada itselleen lapsi jonka kanssa voi leikkiä äitiä ja kotileikkejä. Ikäänkuin elävä nukke. 

 

Olet trolli.

Adoptio on prosessina kaikkein vaikein tapa saada lapsia. Siinä menee vuosia ja kaikkia ei kelpuutetaan adoptiovanhemmaksi. Paljon helpommin saa lapsen jonkun toisen munasolun avulla tai sijaissynnytyksen avulla.

Sijaissynnytyksen avulla on Suomessa äärimmäisen vaikea saada lasta öainsäädännön vuoksi

Just näin ei eikä myöskään tuo munasolun lahjoittajan avulla raskaaksi tuleminen ole kaikille mahdollista. On heitä joilla kohtu on jouduttu poistamaan sairauden vuoksi tms. ja sitten kun kipeästi haluaa oman lapsen, on adoptio on ainoa vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse olen ainakin niin kiintynyt lapsiini, etten edes haluaisi tietää onko he biologisesti minun. 

M46

Ja ihan käsi sydämmellä...

Niin, joka kolmas lapsi ei ole oma vaan toisen miehen siittämä.Tilastollisesti voi hyvinkin osua jokaiseen 3 lapsrn perheeseen?

Jep. Yhtä rakkaita. 

Älähän höpäjä. Ei todellakaan ole luku noin iso. Se on pieni prosenttiosuus joissa lapsen isä on joku muu kuin jonka nimi on papereissa. Säälittävää väitttää omia harhojaan tosiasioiksi. 

Idioottimainen sanonta tuo biologinen lapsi. Kaikki lapset ovat biologisia. En ole kuullut kemiallisista lapsista. 

Vaikea arvioida kun on ollut vaan omia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen adoptoitu. 

Kyllä sen tunsi ja näki, miten eri tavalla esimerkiksi sukulaiset kohteli omia lapsiaan versus miten minua kohdeltiin. Suvussakin tuotiin mielellään esiin adoptiotaustani, se kerrottiin aina niille jotka ei siitä vielä tienneet. 

"Milla" on Pertin ja Tarjan ADOPTIOlapsi. 

Tämä on varsinkin maaseudulla voinut olla isovanhemmille kova paikka, kun oma lapsi ei ole voinut saada lapsia vaan on pitänyt adoptoida. On mietitty, että mitä ne kaikki kyläläiset mahtaa puhua. Tiedän kokemuksesta, miten omia lapsenlapsia on kohdeltu paremmin kuin adoptoituja. Minä ja 3 muuta serkkuani olimme niitä omia, yksi oli adoptoitu. 

Se riippuu ihmisistä. Mun vanhin serkku on adoptoitu vuonna 60 ja samalla viivalla oli isovanhemmille kuin muutkin lapsenlapset. Pienellä kylällä moni tiesi perheen mistä adoptoitu, mutta serkkua on aina pidetty meidän sukuun kuuluvana. 

Adoptoitu lapsi on minulle tärkeä ja rakas. Itse asiassa hän on tärkein asia elämässäni.



En välittäisi tippaakaan, jos biologinen lapseni kuolisi. He eivät ole osa minun elämääni. En ole kasvattanut heitä enkä kiintynyt heihin. He ovat minulle yhtä merkityksettömiä kuin kadulla vastaan tuleva tuntematon lapsi. 

Jos en olisi saanut omia lapsia, en olisi halunnut adoptiolapsia. En myöskään olisi turvautunut sijaissynnyttäjään. 

mieheni sai vahinkolapsen sivusuhteensa kanssa. Jatkoimme silti, vaikka rakkaus kuoli sisältäni, mutta meillä oli 3 pientä lasta. Tuo vahinkolapsi käy meillä silloin tällöin ja kamala sanoa mutta en rakasta häntä yhtään, hädin tuskin kykenen sietämään. Kiltti lapsihan se on eikä ole tehnyt mitään pahaa, mutta näyttää äidiltään ja on aina muistuttamassa syrjähypystä. En ole hänelle ilkeä, mutta en paljoa häntä huomioikaan. En ymmärrä, miksi häntä pitää meille edes tuoda kun hänellä on omakin äiti.

Vierailija kirjoitti:

mieheni sai vahinkolapsen sivusuhteensa kanssa. Jatkoimme silti, vaikka rakkaus kuoli sisältäni, mutta meillä oli 3 pientä lasta. Tuo vahinkolapsi käy meillä silloin tällöin ja kamala sanoa mutta en rakasta häntä yhtään, hädin tuskin kykenen sietämään. Kiltti lapsihan se on eikä ole tehnyt mitään pahaa, mutta näyttää äidiltään ja on aina muistuttamassa syrjähypystä. En ole hänelle ilkeä, mutta en paljoa häntä huomioikaan. En ymmärrä, miksi häntä pitää meille edes tuoda kun hänellä on omakin äiti.

Sinä vastasit jo itse oman kysymykseesi. Miksi miehesi tuo vahinkolapsen käymään sinun kotonasi? Siksi, koska sinä et älynnyt ottaa eroa miehestäsi, vaikka mies pettää ja siittää lapsia toiselle naisille. Mies tuo nyt vahinkolapsensa SINUN kotiisi, koska sinä olet kynnysmatto ja hyväksyt miehen kaikki sekoilut. Itse olisin ottanut eron viimeistään siinä vaiheessa, kun vahinkolapsen olemassaolo tulee ilmi. 

Kaffebulla kirjoitti:

Ei se ole yhtä rakas. Tämä on tabu mutta kyllä se niin vaan menee. Kasvattilasta voi rakastaa toki, mutta ei se ole sama kuin oma.

Olet väärässä. Tutkitusti adoptoidut lapset ovat yhtä rakkaita kuin biologiset.

Uusperheiden lapset ovat eri asia. Ne eivät ole yhtä rakkaita.