Miten näyttää rakkautta lapselle jos hän ei rakasta takaisin (tai ei ainakaan näytä sitä)

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä murrosikäisen käytöstä. Itsenäistyminen vanhemmista alkaa ja otetaan etäisyyttä. Mitkään halailua eivät enää kuulu tähän vaiheeseen. Sinun on aika sopeutua siihen että lapsesta tulee aikuinen ja hän eriytyy sinusta.

Meillä on aina halattu iästä huolimatta. Kaikki poikia, osa nyt jo aikuisia. 

Miksi halailut ei kuulu tähän vaiheeseen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä murrosikäisen käytöstä. Itsenäistyminen vanhemmista alkaa ja otetaan etäisyyttä. Mitkään halailua eivät enää kuulu tähän vaiheeseen. Sinun on aika sopeutua siihen että lapsesta tulee aikuinen ja hän eriytyy sinusta.

Kyllä mä ainakin murrosiän läpi ja aikuisenakin haladin omia vanhempia, surullista jos sinä et.

Tuossa vaiheessa en halaillut vanhempiani ja hekin onneksi ymmärsivät ettei tämä vaihe ole halailuvaihe, myöhemmin kyllä, kun olin jo itsenäistynyt halailu jatkui. Yritä ymmärtää että lapsesi yrittää itsenäistyä ja sinä roikut kimpussa halailujesi kanssa. 

 Sulla on oikeus tuntea myös ärsytystä ja pahaa mieltä. On hyvä ,että lapsi näkee myös sen ja kerrot hänelle mistä se johtuu ja muista että rakkaus on pitkämielinen.Rakastamalla lastaan ei voi tehdä väärin vaan tukea hänen tunnetaitojen kehitystä.Ne ovat aika kiven alla nykyään lapsilla.

On vaan musta ja valkoinen eli kaksi ääripäätä.

Rajoja asettamalla, lapsi oppii sietämään, ettei aina ole kivaa eikä voi tehdä niinkuin itse haluaa.

Erittäin tärkeää on opettaa, että muut ihmiset on myös huomioitava.Tätä kautta hän näkee myös sinut.

Yhden äidin mietteitä sinulle ja toivon jaksamista kaikesta ikävästä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää äiti on kyllä uskomattoman hirveä.

Kiitos. Tämä hirveä äiti menee tekemään ruokaa. Ap

Pelkkä ruoka ei riitä.

Niinpä. Syödään usein eineksiä ja meillä on hyvät ja lämpimät välit teini-ikäisen lapseni kanssa.

Susta ap tulee mun äiti mieleen. Etten kelvannut hänelle itsenäni. Oman lapseni rajoja olen pyrkinyt kunnioittamaan ja kertonut hänelle että rakastan häntä sellaisenaan ja vaikkei hän osaa sanoa, näen teoista että hän välittää minusta kuitenkin. Tulee lähelle kun haluaa ja saan jopa koskea toisinaan. Lapsesi ap ei ole sinulle velkaa mitään eikä vastuussa sun tunne-elämästä. Anna mahdollisuuksia painostamatta.

Vierailija kirjoitti:

Susta ap tulee mun äiti mieleen. Etten kelvannut hänelle itsenäni. Oman lapseni rajoja olen pyrkinyt kunnioittamaan ja kertonut hänelle että rakastan häntä sellaisenaan ja vaikkei hän osaa sanoa, näen teoista että hän välittää minusta kuitenkin. Tulee lähelle kun haluaa ja saan jopa koskea toisinaan. Lapsesi ap ei ole sinulle velkaa mitään eikä vastuussa sun tunne-elämästä. Anna mahdollisuuksia painostamatta.

Kelpaisi minullekin se että tulee lähelle. Mutta aina tulee torjuttu olo. Minun pitää olla varuillaan jopa siitä kun kehun lastani. Olen vähän kateellinen muille siitä kuinka monella oma lapsi arvostaa äitiään ja näyttää sen hänelle. Mielestäni olen tehnyt paljon meidän eteen, tämäkö on se kiitos? Ei, lapseni ei ole vastuussa tunne-elämästäni mutta hän ymmärtää ihan hyvin millaiset seuraukset voi olla epäkunnioittavasta ja torjuvasta käytöksestä. Ap

Lapsella voi olla tunnekylmyyttä. En sano että ap:n lapsella on mutta yksi näkökulma sekin. Kaikki oireilu ei mene normaalin murrosiän piikkiin jos koko perhe joutuu kärsimään. Jos lapsi on muitakin kohtaan jyrkkä ja joustamaton, puhuu muista ihmisistä häijysti jne kannattaa pitää vaihtoehto mielessä. Tässä aiheesta lisää

https://www.duodecimlehti.fi/duo11707

Vierailija kirjoitti:

Lapsella voi olla tunnekylmyyttä. En sano että ap:n lapsella on mutta yksi näkökulma sekin. Kaikki oireilu ei mene normaalin murrosiän piikkiin jos koko perhe joutuu kärsimään. Jos lapsi on muitakin kohtaan jyrkkä ja joustamaton, puhuu muista ihmisistä häijysti jne kannattaa pitää vaihtoehto mielessä. Tässä aiheesta lisää

 

https://www.duodecimlehti.fi/duo11707

 

 

Lapsi on normaali, äiti ei.

Tuo tunnekylmyys (psykopatia) on vahvasti perinnöllistä mutta ympäristö myös vahvistaa sitä tunnekylmän kasvatuksen ja mallien kautta. Usein toisella tai kummallakin kasvattajalla on itselläkin patogeenisyyttä tunnealueilla minkä vuoksi lapselta jää puuttumaan malli normaalista, lämpimistä ja välittävistä ihmissuhteista. Geenit vaikuttaa eniten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella voi olla tunnekylmyyttä. En sano että ap:n lapsella on mutta yksi näkökulma sekin. Kaikki oireilu ei mene normaalin murrosiän piikkiin jos koko perhe joutuu kärsimään. Jos lapsi on muitakin kohtaan jyrkkä ja joustamaton, puhuu muista ihmisistä häijysti jne kannattaa pitää vaihtoehto mielessä. Tässä aiheesta lisää

 

https://www.duodecimlehti.fi/duo11707

 

 

Lapsi on normaali, äiti ei.

Tai kumpikaan heistä ei ole. Periytyy sikseenkin vahvasti. Lue tuosta linkistä. Ongelma on nykyisin paljon esillä lasten psykiatriassa. 

Lapsen ja vanhemman välisiä suhteita on erilaisia. Joillakin suhde voi olla hyvin lämmin ja läheinen, toisilla taas syystä tai toisesta ei. Ihmissuhteet voivat myös muuttua ajan saatossa.

"Tunnekylmien piirteiden ajatellaan muodostavan koko psykopaattisen luonnehäiriön ytimen, ja ne ilmenevät välinpitämättömyytenä toisten tunteita kohtaan, kyvyttömyytenä tuntea katumusta tai syyllisyyttä sekä tunteiden ilmaisun ja kokemisen vähäisyytenä (1). Viime vuosina on esitetty, että tunnekylmyys voidaan tunnistaa jo lapsuuden aikana ja että yhdistyneenä varhain alkaneeseen käytöshäiriöön se ennustaa erityistä vaikeahoitoisuutta ja aikuisiän vakavia ongelmia"

"Lasten ja nuorten käytöshäiriödiagnoosin lisämääritteeksi on asetettu myönteisten sosiaalisten tunteiden rajoittuneisuus, jolla kuvataan lapsen tunnekylmyyttä"

"Tunnekylmiä piirteitä voidaan havaita kuitenkin jo 3 - 4-vuotiailla lapsilla. Lasten uhmakkuus- tai käytöshäiriö, johon liittyy tunnekylmiä piirteitä, ennustaa erityisen vakavaa oirekuvaa, huonoa aikuisiän selviytymistä ja toisaalta huonoa vastetta nykyisiin hoitomuotoihin (1). Tunnekylmyys ja narsistiset piirteet esiintyvät usein yhdessä"

Ei tuo nyt ihan tavalliselle lapselle tai perheelle vaikuta kun luin koko ketjun. Joko lapsi on erikoinen tai vanhemmat. Yleensä kumpikin koska lapsella on vanhemmilta perimä ja sama ympäristö. Apua saa jos hakee. Parempi ajoissa kuin vielä voi vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Susta ap tulee mun äiti mieleen. Etten kelvannut hänelle itsenäni. Oman lapseni rajoja olen pyrkinyt kunnioittamaan ja kertonut hänelle että rakastan häntä sellaisenaan ja vaikkei hän osaa sanoa, näen teoista että hän välittää minusta kuitenkin. Tulee lähelle kun haluaa ja saan jopa koskea toisinaan. Lapsesi ap ei ole sinulle velkaa mitään eikä vastuussa sun tunne-elämästä. Anna mahdollisuuksia painostamatta.

Kelpaisi minullekin se että tulee lähelle. Mutta aina tulee torjuttu olo. Minun pitää olla varuillaan jopa siitä kun kehun lastani. Olen vähän kateellinen muille siitä kuinka monella oma lapsi arvostaa äitiään ja näyttää sen hänelle. Mielestäni olen tehnyt paljon meidän eteen, tämäkö on se kiitos? Ei, lapseni ei ole vastuussa tunne-elämästäni mutta hän ymmärtää ihan hyvin millaiset seuraukset voi olla epäkunnioittavasta ja torjuvasta käytöksestä. Ap

Etkö tajua, miten kauhealta kuulostat? Lapsesi ei ole sinulle mitään velkaa eikä hän ole velvollinen osoittamaan kiitollisuutta. Kuulostat emotionaalisesti raskaalta.

Anna sille lapselle tilaa. Hän ei ole vastuussa tunteistasi. Jos haluat lapseen huonot välit, voit toki vaatia väkisin osoittamaan tunteita. Typerä idea se kuitenkin on.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella voi olla tunnekylmyyttä. En sano että ap:n lapsella on mutta yksi näkökulma sekin. Kaikki oireilu ei mene normaalin murrosiän piikkiin jos koko perhe joutuu kärsimään. Jos lapsi on muitakin kohtaan jyrkkä ja joustamaton, puhuu muista ihmisistä häijysti jne kannattaa pitää vaihtoehto mielessä. Tässä aiheesta lisää

 

https://www.duodecimlehti.fi/duo11707

 

Tai sitten ei. Aloituksesta ei käy ilmi, millainen tunnemaailman perheessä on, mutta kommentti ap:n miehestä kuulostaa kylmältä, "vielä kuvioissa". Lapsi omaksuu kotoaan paljon enemmän kuin tajuammekaan.

Lapsi voi pyrkiä vetäytymään, jos vanhempi osoittaa riippuvuutta ja takertumista. Emme mistään  tiedä, millaista on perheen vuorovaikutus. Jos äiti janoaa lapselta rakkaudenosoituksia kuin parisuhteen osapuolelta, on vetäytyminen luonnollinen ja terve reaktio.

Murrosikä sitä paitsi on aina iso mullistus ja toiset tarvitsevat enemmän erillisyyttä silloin. On alhaista vedota siihen, että naapurin Irman lapsi halailee läpi teini-iän. Eri perhe, eri persoonat, eri vuorovaikutus ja eri äiti.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on jotenkin roolit väärin päin. Sinä olet kuin lapsi joka janoaa lapseltaan rakkautta. Kyselet, miksi et riitä hänelle. Järkyttävää.

Ole aikuinen. Lapsesi tehtävä ei ole rakastaa sinua ehjäksi. 

Tiedän tämän ja tällä saralla on itsellänikin paljon työstettävää. Olen itse vain tällainen pehmeä ja hellyydenkipeä aikuinen ja on ollut kova paikka kasvattaa lasta joka on ajoittain "tunnekylmä" ja hellyyttä vieroksuva. Annan tilaa hänelle ja hän minulle, mutta pakko meidän on tulla toimeen kun saman katon alla kuitenkin ollaan. Ap

Mun teinipoika oli koko lapsuuden hellyydenkipeä ja ihana. Samoihin aikoihin kun teillä, niin alkoi myös ottaa etäisyyttä. Kyllä se kirpaisi, mutta samalla meinasin pakahtua ylpeydestä, että siinä se kasvaa ja miehistyy. Itse ratkaisin asian huumorilla ja ylläpidin itse positiivista vibaa. Saatoin esimerkiksi käydä kohteliasta tai hellyyttävää "dialogia" hänen kuullen, kun ainoat vastaukset olivat ihsm ja joojoo. Esimerkiksi ruokapöydästä noustaan sanomatta mitään ja alan huutelemaan "kiitos äiti, oli ihan törkeen hyvää ruokaa" ja "aaaw, ihanaa kun arvostat ja Olet niin kohtelias, raksu". Ja tämä siis ihan huumorilla, ei mitenkään passiivisagressiivisesti (mikä harvoin toimii ja jätettävä yleensä käytettäväksi viimesijaisena keinona). Mutta joo, se negatiivisuus on kuluttavaa, siitä on vaan selvittävä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella voi olla tunnekylmyyttä. En sano että ap:n lapsella on mutta yksi näkökulma sekin. Kaikki oireilu ei mene normaalin murrosiän piikkiin jos koko perhe joutuu kärsimään. Jos lapsi on muitakin kohtaan jyrkkä ja joustamaton, puhuu muista ihmisistä häijysti jne kannattaa pitää vaihtoehto mielessä. Tässä aiheesta lisää

 

https://www.duodecimlehti.fi/duo11707

 

 

Lapsi on normaali, äiti ei.

Tai kumpikaan heistä ei ole. Periytyy sikseenkin vahvasti. Lue tuosta linkistä. Ongelma on nykyisin paljon esillä lasten psykiatriassa. 

Lapsen käytöksessä ei ole mitään erikoista, miksi sinä hänestä teet psykopaattia??? Todella pakkomielle sinulle.

Vierailija kirjoitti:

"Tunnekylmien piirteiden ajatellaan muodostavan koko psykopaattisen luonnehäiriön ytimen, ja ne ilmenevät välinpitämättömyytenä toisten tunteita kohtaan, kyvyttömyytenä tuntea katumusta tai syyllisyyttä sekä tunteiden ilmaisun ja kokemisen vähäisyytenä (1). Viime vuosina on esitetty, että tunnekylmyys voidaan tunnistaa jo lapsuuden aikana ja että yhdistyneenä varhain alkaneeseen käytöshäiriöön se ennustaa erityistä vaikeahoitoisuutta ja aikuisiän vakavia ongelmia"

 

"Lasten ja nuorten käytöshäiriödiagnoosin lisämääritteeksi on asetettu myönteisten sosiaalisten tunteiden rajoittuneisuus, jolla kuvataan lapsen tunnekylmyyttä"

 

"Tunnekylmiä piirteitä voidaan havaita kuitenkin jo 3 - 4-vuotiailla lapsilla. Lasten uhmakkuus- tai käytöshäiriö, johon liittyy tunnekylmiä piirteitä, ennustaa erityisen vakavaa oirekuvaa, huonoa aikuisiän selviytymistä ja toisaalta huonoa vastetta nykyisiin hoitomuot

Sinä tässä olet erikoinen.

Millainen tunnelma perheessä muuten? Lapsi vaistoaa tarkasti ja mallioppii miten toista saa kohdella. Rakkautta ei voi väkisin vaatia mutta kunnioittavaa käytöstä voi. Vanhemmat antaa mallin miten kohtelevat toisiaan. Rakkaudella, suukotellen, kehuen ja kannustaen vai ivaten, kylmästi, komennellen ja alentuvasti muille puhuen. Jos vanhemmat puhuu toisilleen rumasti ja lämpö puuttuu ja lapsella on haastava tempperamentti ja geenit, mitä muuta voi tulla kuin hankala esimurrosikä.

Ap, millainen on sinun suhde omaan mieheesi? Entä isän suhde lapseen? 

Miksi et puhu tuosta aiheesta mitään? 

Ikävä sanoa, mutta perheissä siihen, miten tunteita voi ilmaista, vaikuttaa kaikkien suhteet toisiinsa.

Ap ei kuulosta olevan läheinen miehensä kanssa eikä sano mitään miehen suhteesta lapseensa. Kyse ei ole siitä, että lapsi on tietynlainen vaan koko perheestä.

Lisäksi ap:n on vaikea hyväksyä edes normaalia murrosikään kuuluvaa kehitystä. Hän kokee sen loukkauksena itseään kohtaan eikä.osaa asettua aikuisen asemaan.

Voi herrajumala mitä psykiatrian tohtoreita täällä viliseekään!

Lapsi on esiteini-ikäinen, hormonit alkavat hyrrätä.  Lapsi etdii itseään ja sitä kuka hän on. Teini-ikäinen voi olla hyvin vihainen ja vaikeasti lähestyttävä, kuitenkin  siellä sisällä on se lapsi joka tarvitsee paljon turvaa ja hyväksyntää.  Hän on tavallaan eksyksissä,  lapsuuden ja teini-iän ja nuoruuden rajalla.

Kaikkein eniten hän tarvitsee hyväksymistä ja tunteen että kelpaa itsenään.  Että ei hylätä vaikka hänellä olisi vaikeaa eikä osaa itsekään ymmärtää mikä on. 

Missään tapauksessa ei pidä alkaa arvostella ja tuomita ja huomautella,  sillä tavalla parhaiten työnnät hänet entistä kauemmas ja jos "hyvin" käy hän hakee sitä kaipaamaansa hyväksyntää väärästä seurasta.

Anna hänen olla.  Älä puutu liikaa äläkä utele.  Anna tilaa kasvaa, jos hän uskaltaa luottaa hän kyllä avautuu itse jos tuntee siihen tarvetta. Tuo ikäkausi on monelle hyvin haurasta ja kipeää aikaa. 

Rakkautta ja rajat kuten pienemmällekin lapselle, niistä kasvaa perusturvallisuus.  Jos murrosikä osottautuu kovin haasteelliseksi hae apua ja tukea.  Tässä hyvää luettavaa:

https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/12-15-v/vanhemma…