Miten näyttää rakkautta lapselle jos hän ei rakasta takaisin (tai ei ainakaan näytä sitä)

Mulla oli tyttären kanssa hieman hankalaa hänen ollessa teini. Hän kiukutteli mulle kokoajan ja mitä tahansa tein, se oli hänen mielestään väärin. Kerran kuitenkin jossain keskustelun pätkässä hän oli liki loukkaantunut ja kysyi minulta eikö me olla minun mielestä läheisiä. Hän kaikesta kiukusta ja raivosta huolimatta koki meidät läheisiksi. Nyt hän on 24 vuotias ja välit on mitä parhaat. Kyllä se helpottaa kun se pahin teinimyllerrys on ohi. Minusta hankalin ikä oli siinä 12-15 vuotta,  sitten alkoi pikkuhiljaa tasoittuminen. 

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi on niin taitava esittää että tilanne on paremmalla tolalla kuin onkaan." "Lapsi käyttäytyy kuin tyranni." Ap, saat lapsesi kuulostamaan hirveältä. Miksi?

Koska hän käyttäytyy hirveällä tavalla. Miksi pitäisi kirjoittaa että mitään ongelmia ei meillä ole? Ap

Menetätkö siis jotain jos kirjoitat välillä, että sinun ja miehesi tarttis teherä jtn? Teidän pitäisi opetella taitoja, joita teillä ei vielä aikuisuudesta huolimatta ole. Siksi teillä on ongelmia suhteessa lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ei kommentoi mitään tuohon parisuhdeasiaan? Aika oleellinen osa kuviota... Joko on blokannut mahdolliset vaikeudet eikä hyväksy niiden osuutta omaan tunne-elämäänsä, päättänyt rajata ne keskustelun ulkopuolelle, tai tämä on provo.

Ño jos nyt kommentoin tähänkin ettei jää epäselväksi. Totta, meidän suhde on ollut huono alusta alkaen. En ole saanut mieheltäni sellaista tukea mitä olisin halunnut (läheisyys, läsnäolo ym.). Alunperin mietin etten edes halua lapsia hänen kanssaan johtuen meidän välisistä kommunikaatio-ongelmista. Nyt se heijastuu meidän perhe-elämään. En halua nyt mitään lyttäämistä siitä että miksi sitten hankimme lapsen ym. Haluan löytää ratkaisun sille että miten voimme työstää tässä asiassa että saisimme perhe-elämän toimimaan. Lähtökohdat eivät olleet mitkään ihanteelliset kyllä. Minulla ja miehelläni on ollut useat kerrat (enemmän minun puoleltani) ajatuksia erosta jne. mutta olemme aina saaneet kuitenkin senkin puolen hoidettua. Nyt tarkoitus olisi jatkaa ja antaa arpien parantua. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää äiti on kyllä uskomattoman hirveä.

Kiitos. Tämä hirveä äiti menee tekemään ruokaa. Ap

Pelkkä ruoka ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ei kommentoi mitään tuohon parisuhdeasiaan? Aika oleellinen osa kuviota... Joko on blokannut mahdolliset vaikeudet eikä hyväksy niiden osuutta omaan tunne-elämäänsä, päättänyt rajata ne keskustelun ulkopuolelle, tai tämä on provo.

Ño jos nyt kommentoin tähänkin ettei jää epäselväksi. Totta, meidän suhde on ollut huono alusta alkaen. En ole saanut mieheltäni sellaista tukea mitä olisin halunnut (läheisyys, läsnäolo ym.). Alunperin mietin etten edes halua lapsia hänen kanssaan johtuen meidän välisistä kommunikaatio-ongelmista. Nyt se heijastuu meidän perhe-elämään. En halua nyt mitään lyttäämistä siitä että miksi sitten hankimme lapsen ym. Haluan löytää ratkaisun sille että miten voimme työstää tässä asiassa että saisimme perhe-elämän toimimaan. Lähtökohdat eivät olleet mitkään ihanteelliset kyllä. Minulla ja miehelläni on ollut useat kerrat

Surullista, että elämäsi läheisimmät ihmiset, siis miehesi ja lapsesi, eivät kumpikaan täytä niitä vaatimuksia, jotka sinä olet asettanut. Missä vika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ei kommentoi mitään tuohon parisuhdeasiaan? Aika oleellinen osa kuviota... Joko on blokannut mahdolliset vaikeudet eikä hyväksy niiden osuutta omaan tunne-elämäänsä, päättänyt rajata ne keskustelun ulkopuolelle, tai tämä on provo.

Ño jos nyt kommentoin tähänkin ettei jää epäselväksi. Totta, meidän suhde on ollut huono alusta alkaen. En ole saanut mieheltäni sellaista tukea mitä olisin halunnut (läheisyys, läsnäolo ym.). Alunperin mietin etten edes halua lapsia hänen kanssaan johtuen meidän välisistä kommunikaatio-ongelmista. Nyt se heijastuu meidän perhe-elämään. En halua nyt mitään lyttäämistä siitä että miksi sitten hankimme lapsen ym. Haluan löytää ratkaisun sille että miten voimme työstää tässä asiassa että saisimme perhe-elämän toimimaan. Lähtökohdat eivät olleet mitkään ihanteelliset kyllä. Minulla ja miehelläni on ollut useat kerrat

Et halua lyttäämistä? Tunnut tietävän aika tarkasti, mitä haluat toisilta ihmisiltä. Kuvitteletko tosiaan, että sinä voit määrätä, miten ihmiset sinuun suhtautuvat tai miten he kanssasi käyttäytyvät? 

Minä olen sitä mieltä, että sinun ei todellakaan olisi pitänyt hankkia lapsia miehesi kanssa, mutta en saisi sanoa sitä siksi, että sinulle tulee paha mieli? 

Kasva aikuiseksi.

Herranjestas, jätä nyt se teini jo rauhaan ja hae sitä rakkauden tarvettas jostain muualta! Miten olis vaikka se ilmeisesti sama katon alla asuva kumppani? 

Vierailija kirjoitti:

Herranjestas, jätä nyt se teini jo rauhaan ja hae sitä rakkauden tarvettas jostain muualta! Miten olis vaikka se ilmeisesti sama katon alla asuva kumppani? 

Ei se käy, koska puoliso ei osaa tukea ap:ta ja olla oikeanlainen puoliso. Ap haluaisi erilaisen lapsen ja erilaisen miehen. On heidän syytään, että ap on onneton, he ovat vääränlaisia ja pilaavata ap:n elämän.

Muksut pitävät kaikkea itsestään selvinä, kuten huolenpitoa.  Se on rakkautta.  Ajan mittaan vasta voi saada hyvät välit.

30 vuotta etten ole tavannut exän lasta edellisestä liitosta, he silti tuntuvat odottavan tekisin jotain. 

Mulla ei koskaan ole ollut tuollaista "velkasuhdetta" omiin vanhempiini, mun miehellä taas on. No miten tämä toimii nyt, kun ollaan melkein viisikymppisiä ja vanhemmat kasikymppisiä (ja tätä ennenkin)?

Meillä molemmilla on tosi rennot ja välittömät suhteet mun vanhempiin. Miehen vanhempien kanssa on taas aina ollut ongelmia - meillä molemmilla. Välillä välit ovat olleet todella tulehtuneet, välillä paremmat. Silti kaiken aikaa päällä on se velvollisuuden täyttämisen taakka. Itse olen jo toistakymmentä vuotta sitten pessyt käteni tästä sopasta, mutta mies enemmän ja vähemmän ahdistuneena poukkoilee vanhempiensa pillin mukaan edelleen. Ei enää siinä määrin kuin joskus, mutta edelleenkin kaikki auttaminen lähtee häneltä velvollisuudesta, ei aidosta omasta halusta auttaa.

Tuo on kyllä, ap, todella tehokas tapa myrkyttää suhteesi lapseesi lopullisesti. 

Miksette vaadi kunnioitusta lapsiltanne?

Miksi käyttäydytte kuin tossukat?

Vierailija kirjoitti:

Tää nyt ei oo ihan sama, mut mun 13v saa välillä raivareita ja mm. Huutaa että vihaa mua. Mä vastaan aina et "no aijaa siinähän vihaat. Mä rakastan sua silti enemmän kun mitään muuta." Tyttö saattaa huutaa myös mene pois jolloin tottakai menen mut yleensä sanon et kerro jos haluut että tuun takas. Yleensä jo tässä vaiheessa tyttö tulee halaamaan ja alkaa itkemään ja tän jälkeen pystyy vähän juttelemaan mikä harmittaa. 

Mun neuvo on ehkä se, että älä lähe mukaan raivareihin vaikka se vaikeeta onkin. Näytä että rakastat ja oot siinä heti kun lapsi tarvitsee, vaikka annatkin lapselle tilaa. Mä oisin lapsena tarvinnut tätä. Että oisin tuntenu et mua rakastetaan ehdoitta, saan näyttää tunteeni ja musta pidetään silti ihan yhtä paljon. Ja että äiti on siinä aina jos tarvitsee. Mun äiti kuitenkin antoi vaan tilaa ja keskittyi mun siskoon ja isäpuoleen. Meidän välit jäi todella etäiseksi ja sitä ne on nykyäänkin. Ei pi

Olet siis teini-ikäisesi pompoteltavissa. Hän saa käskeä sinua häipymään jolloin häivyt ja tulet takaisin jos pyydetään. Mitään seuraamuksia ei ole siitä, että sinua käskytetään ja sinulle huudetaan päin naamaa että hän vihaa sinua. Kannattaisi opettaa tyttärellesi myös hiukan itsehillintää ja toisen asiallista kohtelua. Ei se, että jokin asia harmittaa, kuitenkaan oikeuta ihan mihin vain käytökseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä murrosikäisen käytöstä. Itsenäistyminen vanhemmista alkaa ja otetaan etäisyyttä. Mitkään halailua eivät enää kuulu tähän vaiheeseen. Sinun on aika sopeutua siihen että lapsesta tulee aikuinen ja hän eriytyy sinusta.

Kyllä mä ainakin murrosiän läpi ja aikuisenakin haladin omia vanhempia, surullista jos sinä et.

Minäkin olisin mielelläni halannut äitiäni, mutta hän sanoi, ettei pidä halaamisesta. Ei sitten.

Murrosiässä riittää, että on läsnä, antaa hänen ottaa etäisyyttä, se on sitä itsenäistymistä. Etene hänen ehdoillaan. Toinen poikani (kohta 50) on aina halannut minua mennen, tullen ja palatessa. Toinen (nuorempi) ei yleensä halaa, hän on paljon pidättyväisempi, kunnioitan häntäkin.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsesi autisti? Itse olen asperger enkä voi sietää halailua , mutta ei se rakastamista estä. 

Ei tarvitse olla autisti ettei pidä halaamisesta. Kaikki eivät syystä tai toisesta pidä. Varhaisteinistä se voi tuntua vaikkapa nololta tai lapselliselta halata vanhempaansa. 

 

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on jotenkin roolit väärin päin. Sinä olet kuin lapsi joka janoaa lapseltaan rakkautta. Kyselet, miksi et riitä hänelle. Järkyttävää.

Ole aikuinen. Lapsesi tehtävä ei ole rakastaa sinua ehjäksi. 

Tiedän tämän ja tällä saralla on itsellänikin paljon työstettävää. Olen itse vain tällainen pehmeä ja hellyydenkipeä aikuinen ja on ollut kova paikka kasvattaa lasta joka on ajoittain "tunnekylmä" ja hellyyttä vieroksuva. Annan tilaa hänelle ja hän minulle, mutta pakko meidän on tulla toimeen kun saman katon alla kuitenkin ollaan. Ap

Tällaiseksi hellyyden halikaveriksi otetaan lemmikki (tai yhtä halikaveri kumppani), ei velvoiteta lasta halinalleksi tuomaan hyvää mieltä itselle, kun aikuinen on hellyydenkipeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää nyt ei oo ihan sama, mut mun 13v saa välillä raivareita ja mm. Huutaa että vihaa mua. Mä vastaan aina et "no aijaa siinähän vihaat. Mä rakastan sua silti enemmän kun mitään muuta." Tyttö saattaa huutaa myös mene pois jolloin tottakai menen mut yleensä sanon et kerro jos haluut että tuun takas. Yleensä jo tässä vaiheessa tyttö tulee halaamaan ja alkaa itkemään ja tän jälkeen pystyy vähän juttelemaan mikä harmittaa. 

Mun neuvo on ehkä se, että älä lähe mukaan raivareihin vaikka se vaikeeta onkin. Näytä että rakastat ja oot siinä heti kun lapsi tarvitsee, vaikka annatkin lapselle tilaa. Mä oisin lapsena tarvinnut tätä. Että oisin tuntenu et mua rakastetaan ehdoitta, saan näyttää tunteeni ja musta pidetään silti ihan yhtä paljon. Ja että äiti on siinä aina jos tarvitsee. Mun äiti kuitenkin antoi vaan tilaa ja keskittyi mun siskoon ja isäpuoleen. Meidän välit jäi t

Sitä kutsutaan tuen antamiseksi. Teinin tunteet ja hormonit heittelee enemmän kuin minkään muun ikäryhmän ja siksi teini-ikään kuuluu monilla rajummatkin raivarit.  Samahan toimii tai ainakin PITÄISI toimia myös aikuisten ihmissuhteissa kuten parisuhteessa. Siellä ei kuuluisi tasapainoisella aikuisella tulla enää rajuja raivareita, mutta suhteessa sama ilmenee sillä että kumppanilta kysyy kaipaatko nyt omaa tilaa vai läheisyyttä? Ja jos kumppani sanoo, että omaa tilaa niin hyvässä parisuhteessa toinen ilmaisee olevansa läsnä sitten jos toinen häntä tarvitsee. Kyse ei ole pompoteltavissa olemisesta vaan toisen tarpeiden huomioon ottamisesta. 

Lapsi kokee jo itsessään seuraamuksia näistä "vihaan sua" kommenteista. Jos lapsi sanoo näin se kertoo pahasta olosta ja normaalisti lapsi katuu sanojaan raivarin jälkeen. Pitää kuitenkin edelleen ymmärtää että lapsi/nuori ei osaa vielä käsitellä tunteitaan ja tekojaan hetkessä aikuisen tavoin ja teini-iässä nuori on usein todella sekaisin hormonien ja vahvojen tunteidensa kanssa. Eli ei meillä ei ole mitään rangaistusta esim sille "vihaan sua" kommentille saati sitten sille että lapsi käskee tilanteesta pois kun tarvitsee omaa tilaa. Mun lapsi ainakin pyytää automaattisesti raivarin jälkeen sanojaan anteeksi ja sanoo, ettei tarkoittanut eikä tiedä mikä häneen tuli. Sitten mietitään yhdessä mikä nyt harmittaa. Lapsi ei tälläisessä tilanteessa tarvitse rangaistusta vaan aikuisen tukea, ymmärrystä ja läsnäoloa. Ja kyllä se lapsi oppii itsehillintää aikuisen tuella ilman rangaistuksia tälläsissä tilanteissa. Asioista voi myös raivarin jälkeen keskustella ja pohtia yhdessä miten niitä tunteita voisi ilmaista rakentavammin. Pahimmillaan jos tälläsessä tilanteessa "opetetaan itsehillintää" rangaistuksin tms kasvaa lapsesta aikuinen joka ei uskalla näyttää tunteitaan ja uskoo, että tietyt tunteet pitää painaa syvästi sisälleen. 

Eriasia jos lapsi alkaisi esim rikkomaan paikkoja tms. Silloin seuraamuksille on enemmän tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsesi autisti? Itse olen asperger enkä voi sietää halailua , mutta ei se rakastamista estä. 

Ohiksena totean, että mun lapsella on lievästi ADHD/ADD-piirteisyyttä ja hän lopetti halaamisen esiteininä, ei tykkää siitä yhtään. Aluksi se haittasi mua, mutta se ei liity minuun mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on hellyyttä varten.

Ei tuossa varmaan suutelua ja seksiä tarkoiteta.

Terveessä parisuhteessa on muutakin läheisyyttä.

Tunnistan ap:n suhtautumisessa jotain samaa kuin omassa lapsuudessa, vanhempani mielestä hänen puoliso oli vääränlainen, elämä nähtiin pettymyksenä ja ainoa lapsi oli sitten elämän sisältö ja merkitys ja odotukset oli että lapsi toimii, tekee ja ajattelee tietyllä tavalla. Mun kokemus oli, etten mä ihmisenä kelvannut tai riittänyt, kun en ollut sellainen kun vanhempani odotti, oli väärät kaverit, en ollut taiteellinen jne. Mua pakotettiin harrastamaan ja lopulta kuskattiin myös terapiaan, toiveena että siellä mut osattais jotenkin korjata oikeanlaiseksi. Toisaalta, mun olisi pitänyt täyttää koko vanhemman elämän muut tyhjiöt, olla kaveri,täydellinen lapsi ja kuunteleva korva ja terapeutti yhtä aikaa, jo pienenä. Sisarukset olisi helpottaneet, olisi ollut muitakin kantamassa odotusten taakkaa.

Oli iso työ rakentaa normaali elämä, mutta sen tein ja omien lasten kohdalla olennaisin tavoite on ollut että he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ei mun jatkeita ja että mun elämä ja arjen mielekkyys ei riipu heissä, he eivät ole mun elämän sisällöntuottajia. Vaikka ovatkin mulle tärkeintä maailmassa ja sen toki ääneenkin sanon heille.

Ap, tee lapsesi kanssa jotain kivaa, pelaa, käy uimassa, vaeltamassa, pitsalla, mikä ikinä on sellaista mistä te molemmat tykkäätte ja mitä voi tehdä arjessa suht helposti ja ilman numeroa. Nauti siitä, että on jotain yhteistä, äläkä odota lapsen täyttävän kuvitteellisen ihannelapsen muottia, jonka olet omassa päässäsi luonut. Se on lapselle äärimmäisen raskas taakka kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Anna hänelle tilaa ja ota itsekin tilaa. Ei yhteyden tarvitse enää olla niin tiivis, kun lapsi kasvaa. On ihan normaalia että vanhemmat huomataan vain kun tarvitaan jotain.

No ei oo  😳

meillä nuori miehenalku on 17 vuotias ja kyllä, hän halaa, kertoo rakastavansa, istuu meidän kans ruokapöydässä ja keskustelee. Hänen kaverinsa oli tänään syömässä meillä ja keskustelimme musiikista, lukiosta ym. Eivät ole mitään hiirulaisia. Raskas metalli soi, soittavat kitaraa, rumpuja. Eivät juo eikä polta. Normi nuoria, lähtivät kylille. Pojallamme on myös tyttöystävä, joka avoimesti puhuu asioita.

ap:n perheen dynamiikka on hukassa