Lue keskustelun säännöt.
Miten näyttää rakkautta lapselle jos hän ei rakasta takaisin (tai ei ainakaan näytä sitä)
07.09.2024 |
Olen ollut jo pitkään tällaisessa tilanteessa, kyse on esiteinistä lapsesta. En ole eronnut, mies on vielä kuvioissa. Tunnen suurta surua etenkin sydänsurua kun meidän vuorovaikutuksessamme ei ole mitään positiivista. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt mutta aina se kääntyy nurin päin. Ei ikinä iloista katsetta, ei ikinä positiivista lausetta, jo meidän välinen läsnäolo keskenämme on kuin sadan kilon painoa kantaisi. En olisi ikinä uskonut että perhe-elämä olisi näin raskasta. Teen ruokaa, käymme paikoissa, juttelemme asioista (jos hän siihen luvan antaa), koulu sujuu hyvin, hänellä on ystäviä. Minulla on ollut tunne että haluan luovuttaa ja olen alkanut ikävä kyllä tuntea jo ärtyneisyyttä lastani kohtaan, voi olla että itsellänikin masentuneisuus nostaa päätään. En voi olla hänen lähellään oma itseni. Jos olen, niin siitäkin alkaa ihme naputus... lapsi on ainokainen, olen miettinyt että onko sillä jokin vaikutus myös asiaan. Tulee tunne että tätäkö se elämä on, valuuko se hukkaan.
En kestä tätä negatiivisuutta. Hän ei edes päästä lähelle, en muista milloin olisimme halanneet. Voi olla että viimeistään kun pääsee ripille, toivon mukaan :( olen huolissani.
Pliis sanokaa minulle jotain positiivista ja hyvää nyt, tunnen että murrun tähän paikkaan.
Kommentit (277)
"Minulla on ollut tunne että haluan luovuttaa ja olen alkanut ikävä kyllä tuntea jo ärtyneisyyttä lastani kohtaan, voi olla että itsellänikin masentuneisuus nostaa päätään."
Mitä käytännössä tarkoittaisi se luovuttaminen? Kyllä ne teinit venyttävät pinnaa omassa kasvussaan ja me aikuiset joudumme ajoittain tiukoille. Kuitenkin meidän tulee olla niitä aikuisia ja teinien on saatava käydä omat kasvukipunsa niin, että he ovat varmoja meidän rakkaudestamme heitä kohtaan. Miksi et iloitsisi siitä, että lapsella menee koulussa hyvin ja hänellä on ystäviä.
Mene ihmeessä ammattilaisen pakeille, kun tunnut olevan niin tiukoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että tuossa nyrkillä lyömisissä on tullut raja vastaan! Oli minullakin vaikeat murkut, mutta ei koskaan fyysistä väkivaltaa.
Minun nuoruudessani kaveri kävi äitiinsä kiinni, tappalivat ihan, mutta se ei ollutkaan loppupeleissä ihan täysjärkinen ihminen, valitettavasti!
Minun mielestäni nyt olisi psykiatrian aika puuttua tuohon peliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Uhriudutko nyt siitä kun et ole kirjoittanut tänne näitä asioita? Mistä tarkalleen valitat nyt?"
No tänne kirjoitettiin että ei ole mitään tapaa kirjoitettu tänne miten lapsi testaa rajoja. Nyt kirjoitin. Se ei ole uhriutumista. Ap
Mitään rajojen testausta ei ole, jos lapsi itkee pettymystään tai vastaa nasevasti.
Eikö se lapsi saa olla kuin positiivinen? Tunteet kielletty. Äitiä pitää hyvitellä.
Ei ihme, että nuorten mt ongelmat on niin yleisiä. Lapset ei saa kasvaa.
Mulla oli tällainen lapsuus, ettei negatiivisia tunteita saanut ilmaista. Äiti itki ja isä syyllisti. Oppi olemaan kiltti ja miellyttävä ihminen. Sen kanssa onkin sitten ollut aikuisena ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.
Ap kertoi, että se ok vallitseva tapa perheessä. Vanhempien suhde on huono ja mies on sekä vetäytyvä että suuttuva kommunikaatiossaan sekä lasta että vaimoa kohtaan.
Miten lapsi tuollaisessa ympäristössä voisi oppia sanoissaan ja teoissaan lempeäksi, kun mitään mallia siihen ei saa kotoa. Todennäköisesti lapsella on liian monta torjutuksi tulemisen kokemusta omassa perheessään. Hänen luitaan on vetäydyttyä tai häneen on suututtu, mutta kukaan ei opeta tunteiden käsittelyä.
Äiti janoaa lapselta hyväksyntää ja kiukuttelee, kun lapsi ei käyttäydy kuten hän haluaa. Hän ei osaa asettua aikuiseksi lapselle.
Lapsi kuitenkin turvaa ennen muuta itsensä. Hän on oppinut, että ivallisuus, kylmyys ja etäisyys ovat perheessä normi. Hänen tehtävä ei ole olla äitinsä terapeutti vaan suojella itseään. Hän on keskeneräinen ja heikoimmassa asemassa. Äiti ei näe sitä, että kyseessä on lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.
Aika pientä teiniltä. Ennen ymmärret
"Nyt pitää keksiä kivaa sanottavaa ja halaila, itkeä ei saa. Mt ongelmat varmoja."
Eikö se tunnu menevän pikemminkin päinvastoin? Nykylapset ja -nuoret saavat ilmaista negatiivisia tunteitaan ihan vapaasti, ja jostain syystä mt-ongelmia on enemmän kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Tämä "älä halaa vaihe on tuttua". Nykyään 30v poikani halaa kyllä ihan eri laillla taas. Itse vaadin aikanaan, että syömään tultiin ruokapöytään ja kysymyksiin vastattiin enemmän kuin emmä tiiä, nää, jne. Eli ei saanut vain ja ainoastaan linnottautua huoneeseensa. Se vaihe kun tajuat, että et ole lapsellesi se kaikkein tärkein enää, se koskee hetken, mutta on tarpeellista ja menee ohi kun tajuat, että näin se kuuluukin mennä. Ole läsna kuitenkin, ole kiinnostunut, älä tuputa seuraasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Mietin ihan samaa. Todennäköisesti siksi, että hän on keksitty henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Se on kyllä paras vaihtoehto koska tämä on vaikuttanut haitallisesti myös omaan psyykeeseen. Niin sekaisin on elämäni nyt. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.
Ap kertoi, että se ok vallitseva tapa
"Miten lapsi tuollaisessa ympäristössä voisi oppia sanoissaan ja teoissaan lempeäksi, kun mitään mallia siihen ei saa kotoa. Todennäköisesti lapsella on liian monta torjutuksi tulemisen kokemusta omassa perheessään. "
Eikö se äidin malli sitten merkitse mitään? No ei tietysti, koska äitiä ei arvosteta.
Kyllä perheessä on jotain todella vialla, jos jo ala-asteikäisenä lapsikin naljailee äidilleen. Toisin kuin muut palstalaiset, itse en kyllä lähtisi tästä syyttämään pelkästään äitiä, tai sitä että äiti olisi liian vaativa (!). Pikemminkin äiti on liian selkärangaton, äidillä ei ole mitään auktoriteettia, ei itsetuntoa, liian herkkä ja näinollen helppo olla arvostamatta.
En kyllä tiedä miten tuon korjaisi enää tässä vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että tuossa nyrkillä lyömisissä on tullut raja vastaan! Oli minullakin vaikeat murkut, mutta ei koskaan fyysistä väkivaltaa.
Minun nuoruudessani kaveri kävi äitiinsä kiinni, tappalivat ihan, mutta se ei ollutkaan loppupeleissä ihan täysjärkinen ihminen, valitettavasti!
Minun mielestäni nyt olisi psykiatrian aika puuttua tuohon peliin.
Äidin mielenterveys on kysymysmerkki, suosittelen psykiatria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Mietin ihan samaa. Todennäköisesti siksi, että hän on keksitty henkilö.
Ei ole keksitty. En ole provo. Ap
Ap:lla on vaikeuksia kestää edes omia tunteitaan, joten miten hän voi tukea lapsen tunne-elämää? Hän kuvailee, että on alkanut tuntea ärtyneisyyttä lasta kohtaan.
Ihan uutisena, että lähes jokainen vanhempi kokee negatiivisia tunteita lasta kohtaan. Ei se ole vaarallista. Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Se, että niin kokee, ei ole mikään syy "luovuttaa".
Suosittelen ap:lle perheneuvolaa. Täällä on puhuttu terapiasta, mutta sopassa on mukana tunneongelmainen isäkin, niin olisi syytä saada molemmat vanhemmat mukaan keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että tuossa nyrkillä lyömisissä on tullut raja vastaan! Oli minullakin vaikeat murkut, mutta ei koskaan fyysistä väkivaltaa.
Minun nuoruudessani kaveri kävi äitiinsä kiinni, tappalivat ihan, mutta se ei ollutkaan loppupeleissä ihan täysjärkinen ihminen, valitettavasti!
Minun mielestäni nyt olisi psykiatrian aika puuttua tuohon peliin.
Aloittajan teini ei ole mitenkään vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Se on kyllä paras vaihtoehto koska tämä on vaikuttanut haitallisesti myös omaan psyykeeseen. Niin sekaisin on elämäni nyt. Ap
Tämä juuri kuvaa, että tarvitset apua. Sinä laitat liikaa vastuuta lapselle omasta tunne-elämästäsi. Miten aikuisen on noin vaikeaa olla aikuinen?
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Jos teini sanoo vanhemmalle en "mo", niin se on jo suuri rakkauden osoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.
Kyllä Se on niin päin että nykyään teinien mitään reaktioita ei sietää. Pitää olla kunnollinen ja kiltti. Siksi nykyään mt ongelmia on niin paljon nuorilla.
Ennen kapinaa siedettiin ja sitä myös oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Se on kyllä paras vaihtoehto koska tämä on vaikuttanut haitallisesti myös omaan psyykeeseen. Niin sekaisin on elämäni nyt. Ap
Tai sinun psyyke on alkuperäinen ongelma josta on seurannut muut asiat.
Raha ratkaisee. Rakastettavimmat vanhemmat ovat anteliaimpia. Tunnesiteet ovat kuolleet materialismin mukana.
Sun pitää käyttäytyä kuin aikuinen ja kestää se, että lapsella on alkamassa irtiottokausi vanhemmistaan. Kuten kuuluukin tapahtua.
Nyt kuulostaa siltä, että kiukuttelet ja draamailet lapsellesi ja perheellesi kun sinä et saa toivomaasi reaktiota lapselta. Ja kostat sen takaisin kylmäkautena. Olet sotajalalla perhettäsi vastaan jos he eivät tunne kuten sinä haluat. Aiheutat negatiivista ilmapiiriä perheen sisällä ja työnnät heitä pois päin. Sinun on aika aikuistua.