Lue keskustelun säännöt.
Miten näyttää rakkautta lapselle jos hän ei rakasta takaisin (tai ei ainakaan näytä sitä)
07.09.2024 |
Olen ollut jo pitkään tällaisessa tilanteessa, kyse on esiteinistä lapsesta. En ole eronnut, mies on vielä kuvioissa. Tunnen suurta surua etenkin sydänsurua kun meidän vuorovaikutuksessamme ei ole mitään positiivista. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt mutta aina se kääntyy nurin päin. Ei ikinä iloista katsetta, ei ikinä positiivista lausetta, jo meidän välinen läsnäolo keskenämme on kuin sadan kilon painoa kantaisi. En olisi ikinä uskonut että perhe-elämä olisi näin raskasta. Teen ruokaa, käymme paikoissa, juttelemme asioista (jos hän siihen luvan antaa), koulu sujuu hyvin, hänellä on ystäviä. Minulla on ollut tunne että haluan luovuttaa ja olen alkanut ikävä kyllä tuntea jo ärtyneisyyttä lastani kohtaan, voi olla että itsellänikin masentuneisuus nostaa päätään. En voi olla hänen lähellään oma itseni. Jos olen, niin siitäkin alkaa ihme naputus... lapsi on ainokainen, olen miettinyt että onko sillä jokin vaikutus myös asiaan. Tulee tunne että tätäkö se elämä on, valuuko se hukkaan.
En kestä tätä negatiivisuutta. Hän ei edes päästä lähelle, en muista milloin olisimme halanneet. Voi olla että viimeistään kun pääsee ripille, toivon mukaan :( olen huolissani.
Pliis sanokaa minulle jotain positiivista ja hyvää nyt, tunnen että murrun tähän paikkaan.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.
Minulle tuli heti aloituksesta mieleen, että todennäköisesti perheen isä naljailee tai on muuten negatiivinen vaimolleen. Se nimittäin tarttuu myös lapsiin. Ap vahvisti myöhemmin, että mieheltä ei myönteisiä sanoja ja eleitä tule.
Vanhemmat näyttävät mallia keskinäisellä vuorovaikutuksellaan lapsille, miten muita kohdellaan. Jos isä ei arvosta äitiä, miten lapsi oppisi arvostamaan? Varsinkin jos äiti vain nielee kaiken.
Kyse on isommasta asiasta kuin lapsesta. Ap ei tunnu ihan hahmottavan tätä ja syyllistää lasta. Ap kertoo, että jos lapsi käyttäytyisi toisin, hänellä olisi parempi olo ja hän ei olisi masentunut. Hän käyttää jopa sanaa "sydänsuru" kirjoittaessaan tunteistaan lasta kohtaan. Äidin sydänsuru on aika iso vastuu lapsen kannettavaksi.
Oikeasti kaikki alkaa aikuisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.
Monilla ne tunteen kuohuu eniten kuudennella luokalla eli juuri esitininä. Täysin normaalia ja jokaisen vanhemman se pitäisi sietää ja jopa olla myötätuntoinen kasvavaa lasta kohtaan. On se erikoista, jos lapsen tunteet kielletään. Todella vahingollista.
Fyysinen väkivalta ei kuulu mihinkään ikäluokkaan eikä mihinkään tilanteeseen, se ei ole koskaan hyväksyttävää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että tuossa nyrkillä lyömisissä on tullut raja vastaan! Oli minullakin vaikeat murkut, mutta ei koskaan fyysistä väkivaltaa.
Minun nuoruudessani kaveri kävi äitiinsä kiinni, tappalivat ihan, mutta se ei ollutkaan loppupeleissä ihan täysjärkinen ihminen, valitettavasti!
Minun mielestäni nyt olisi psykiatrian aika puuttua tuohon peliin.
Aloittajan teini ei ole mitenkään vaikea.
Mistä te teette näitä päätelmiä? Kukaan meistä ei ole nähnyt, miten lapsi (esiteini, ei edes teini vielä) käyttäytyy.
Viimeistään tuosta nyrkillä lyömisestä minulla alkoi soida hälytyskellot päässä. Lapsella on todennäköisesti jokin nepsy-ongelma, joka on jäänyt täysin huomiotta, ja voi johtaa parissa vuodessa paljon isompiinkin ongelmiin.
Minulla soi hälytyskellot siitä mitä se äiti on tehnyt ennen nyrkillä lyömistä. Hän oli samassa viestissä kauhuissaan lapsen itkusta ja silmien pyörittelystä. Mikään mitä ap sanoo, ei ole lasta mitenkään vaikeaksi kuvannut. Päinvastoin.
Tämä editeini on täysin normaali. Ja esitini on se, jolla jo ihan hormonit saa aikaan kuohuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä
"Kyllä Se on niin päin että nykyään teinien mitään reaktioita ei sietää. Pitää olla kunnollinen ja kiltti. Siksi nykyään mt ongelmia on niin paljon nuorilla.
Ennen kapinaa siedettiin ja sitä myös oli. "
Milloin tämä myyttinen "ennen" oli? Kapinalliset teinit keksittiin 50-luvulla, eikä niitä silloin mitenkään laajasti edes siedetty. Suurimman osan historiasta teineiltä on vaadittu aikuismaista käytöstä.
Ilmeisesti tämä utopiakausi, jolloin teinit saivat olla kapinallisia paskiaisia ja vanhempien tuli vain kääntää toinen poski eikä ikinä kritisoida mitään, oli 70-luvulta 2000-luvun alkuun? Aika lyhyt aika ihmiskunnan historiassa, mutta ihan kuinka vain.
Ap:kin muuten taitaa olla tuon aikakauden tuotos. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttää sen kaksi- tai kolmekymppisenä. Nyt on vielä kasvatusvaihe käynnissä. Älä hätäile.
Veit sanat suustani :) Nelikymppisenä halaa ja kieltää nousemasta lamppuja ja verhoja laittamaan.
Tämä, itseä huvittaa hyväkuntoisena melkein seitsemänkymppisenä kun nelikymppinen poikani seuraa ja on huolestunut jos vahingossa vähän horjahdan tai teen jotain "vaarallista"
On myös ruvennut halailemaan mennen tullen.
" Äiti, pitääkö mun olla susta huolissani?" No ei tarvitse, ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että tuossa nyrkillä lyömisissä on tullut raja vastaan! Oli minullakin vaikeat murkut, mutta ei koskaan fyysistä väkivaltaa.
Minun nuoruudessani kaveri kävi äitiinsä kiinni, tappalivat ihan, mutta se ei ollutkaan loppupeleissä ihan täysjärkinen ihminen, valitettavasti!
Minun mielestäni nyt olisi psykiatrian aika puuttua tuohon peliin.
Aloittajan teini ei ole mitenkään vaikea.
Mistä te teette näitä päätelmiä? Kukaan meistä ei ole nähnyt, miten lapsi (esiteini, ei edes teini vielä) käyttäytyy.
Viimeistään tuosta nyrkillä lyömisestä minulla alkoi soida hälytyskellot päässä. Lapsella on todennäköisesti jokin nepsy-ongelma, joka on jäänyt täysin huomiotta, ja voi johtaa parissa vuodessa paljon isompiinkin o
"Minulla soi hälytyskellot siitä mitä se äiti on tehnyt ennen nyrkillä lyömistä"
Vau. Olen sanaton.
Toivottavasti teidän kasvattamiin teineihin ei törmää kadulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän sama ongelma naapurin palomiehen kanssa. Se on tosin minua 17-vuotta nuorempi ja on naimisissa.
Olen yrittänyt vaikka mitä. Ei kelpaa sipsit eikä ainojäätelöt herralle ja sen fitnes-horatsukin kyttää sitä koko ajan ja naureskelee minulle päin naamaa.
Ihme että ei kelpaa...olenhan hyvin kypsynyt aikuinen nainen oikein kunnon kehopositiivisissa mitoissa.
Leveyttä alkaa olla melkein saman verran kuin korkeutta...olisi siinä sitä mistä ottaa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Se on kyllä paras vaihtoehto koska tämä on vaikuttanut haitallisesti myös omaan psyykeeseen. Niin sekaisin on elämäni nyt. Ap
Tai sinun psyyke on alkuperäinen ongelma josta on seurannut muut asiat.
Hyvä. Sinulla on nyt varmasti paljon parempi olo kun sait kirjoitettua tämän? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä
"Kyse on isommasta asiasta kuin lapsesta. Ap ei tunnu ihan hahmottavan tätä ja syyllistää lasta. Ap kertoo, että jos lapsi käyttäytyisi toisin, hänellä olisi parempi olo ja hän ei olisi masentunut. Hän käyttää jopa sanaa "sydänsuru" kirjoittaessaan tunteistaan lasta kohtaan. Äidin sydänsuru on aika iso vastuu lapsen kannettavaksi."
Tämähän se taitaa olla. Mies ei arvosta ap:tä, ja lapsi on oppinut saman.
Tietysti on ymmärrettävää, että ap on masentunut ja pettynyt. Todennäköisesti hän rakastaa lastaan paljon enemmän kuin miestään, ja toivoi lapsestaan kasvavan läheisen. En tiedä miksi kirjoittajien mukaan tämä on jotenkin kohtuuton toive. Läheiset perhesuhteet eivät ole mikään tavattoman ihmeellinen asia. Eikä se tarkoita, että perheenjäsenet olisivat jotenkin liimaantuneina toisiinsa, vaan että keskinäistä arvostusta osoitetaan edes silloin tällöin.
Minusta ap:n masennus on täysin ymmärrettävä reaktio, mutta hänen suhtautumisensa ei tällaisenaan tule johtamaan mihinkään parempaan. Kyllä se ulkopuolinen apu olisi hyödyksi. Ja en halua olla mikään "jätä se sika" -klisee, mutta ehkä tässä tapauksessa lapsi itsekin voisi hyötyä vanhempiensa erosta. Tai sitten ei. Mistä sen anonyymi ulkopuolinen voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Ihminen se on äitikin ja myös hänellä on tunteet. Ei muuta kuin yritä joten kuten pitää itsesi kuitenkin vahvana ja etsi voimaa vaikka harrastuksista kodin ulkopuolelta. Suurin apu lapsellesi on se, että pysyt itse kunnossa etkä masennu. Uskon että sinulla on surullinen olo, mutta et kuitenkaan voi lapsesi puolesta elää tekisit mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Pliis sanokaa mulle jotain positiivista tai murrun tähän paikkaan."
Noin ap kirjoitti aloituksessa. Siis tuntemattomilta nettipalstailijoillekin työnnetään vastuu omasta mielentilasta.
Ap ikäänkuin kiristää tuntemattomilta positiivisia kommentteja. Voi vain kuvitella paineita, joita lapsella on.
Minusta tuon tyyppinen ajatusmaailma se tässä on suurin ongelma. Tuo ei nimittäin ole tervettä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä k
Erikoist. Haluat siis ettei teinit saa kapinoida tai osoittaa mitään muuta kuin positiivisia tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ei tämä palstakaan ole sun terapeutti. Hae ammattiapua, jooko?
Ap kokee voimakkaasti kaikkea, ylivoimaisina ja kestämättöminä. Suosittelen ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Se on kyllä paras vaihtoehto koska tämä on vaikuttanut haitallisesti myös omaan psyykeeseen. Niin sekaisin on elämäni nyt. Ap
Tai sinun psyyke on alkuperäinen ongelma josta on seurannut muut asiat.
Hyvä. Sinulla on nyt varmasti paljon parempi olo kun sait kirjoitettua tämän? Ap
On se outoa, että pidät kettuiluna tuon sanomista sen sijaan, että ajattelisit siinä olevan jotain perää, kun monet ovat sitä sinulle tässä ketjussa koettaneet selittää. Et ole vastannut niihin kommentteihin mitään. Sinusta terapia on tarpeellinen vain siksi, että perhetilanteesi kuluttaa jaksamistasi, mutta et edelleenkään suostu myöntämään sitä, että olet itsekin vastuussa lapsesi käytöksestä, ja että sinun omat riittämättömyydentunteesi eivät millään lailla kuulu lapselle eikä sinun kuulu niitä hänen kanssaan jakaa.
Mitä luovuttaminen tarkoittaa tässä tapauksessa? Lapsen hylkäämistä?
Ei aikuinen ihminen luovuta siksi että lapsi kasvaa ja muuttuu lapsesta teiniksi. Hän ei luovuta myöskään siksi että lapselle tulee monenlaisia tunteita uusien hormonien myötä. Eikä siksi, että lapselle tulee ihan normaali itsenäistymisen harjoittelun vaihe.
Sitä se teini-ikä on. Oman itsenäisyyden ja erillisyyden harjoittelua. Silloin kuuluukin irtaantua vanhemmista. Se on lapselle rankkaa vaikka äiti ei alkaisi draamailemaan, masentumaan ja syyllistämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.
Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D
Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.
Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on om
Kuka noin on sanonut? Eiköhän pointtina ollut se toinen ääripää, että ei ole kiva, jos teini (tai kuka tahansa) ilmaisee pelkästään negatiivisia tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei kommentoi mitään lukuisiin ehdotuksiin siitä, että hakisi ulkopuolista apua? Eikö se ole mikään vaihtoehto?
Se on kyllä paras vaihtoehto koska tämä on vaikuttanut haitallisesti myös omaan psyykeeseen. Niin sekaisin on elämäni nyt. Ap
Tai sinun psyyke on alkuperäinen ongelma josta on seurannut muut asiat.
Hyvä. Sinulla on nyt varmasti paljon parempi olo kun sait kirjoitettua tämän? Ap
On se outoa, että pidät kettuiluna tuon sanomista sen sijaan, että ajattelisit siinä olevan jotain perää, kun monet ovat sitä sinulle tässä ketjussa koettaneet selittää. Et ole vastannut niihin kommentteihin mitään. Sinusta terapia on tarpeellinen vain siksi,
Ei ap vastaa tähänkään mitään. Pistää päänsä pensaaseen.
Mistä te teette näitä päätelmiä? Kukaan meistä ei ole nähnyt, miten lapsi (esiteini, ei edes teini vielä) käyttäytyy.
Viimeistään tuosta nyrkillä lyömisestä minulla alkoi soida hälytyskellot päässä. Lapsella on todennäköisesti jokin nepsy-ongelma, joka on jäänyt täysin huomiotta, ja voi johtaa parissa vuodessa paljon isompiinkin ongelmiin.