Miten näyttää rakkautta lapselle jos hän ei rakasta takaisin (tai ei ainakaan näytä sitä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusta ihmettelen, onko palstalaisten mielestä oikeasti kohtuutonta vaatia lapseltaan edes minimaalista arvostusta? Mistä olette saaneet sellaisen mielikuvan, että ap halailee väkisin lastaan ja roikkuu tässä ja odottaa tältä hellyydenosoituksia? Minä luin ketjun ja sain ihan päinvastaisen kuvan. Ap ainakin kertoo antavansa lapselleen tilaa ja tämä tuntuu vain ajavan lasta kauemmas, mikä ahdistaa ap:tä. Saahan sitä nyt herrajumala sentään harmitella, ettei saa edes silloin tällöin mitään halausta tai mukavaa kommenttia, vaan ainoastaan naljailua (ja näköjään nyrkistäkin, jos viimeisiä tietoja on uskominen eikä se ole joku ap:tä teeskentelevä trolli).

No ei tietenkään lapsi saa tehdä mitä vain, vaikkapa lyödä nyrkillä. Vanhemman täytyy se estää ja tiukasti kertoa, miksi se ei sovi. Muutenkin huonoon käytökseen tulee puuttua, ja itselle asettaa rajat, joiden yli laps

Joskus ymmärrän jopa sen että lapsi lyö. Jos hänet ajetaan niin ahtaalle vaatimuksilla tai jopa fyysisesti eikä hän pääse tilanteesta pois, on lyöminen ymmärrettävä reaktio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusta ihmettelen, onko palstalaisten mielestä oikeasti kohtuutonta vaatia lapseltaan edes minimaalista arvostusta? Mistä olette saaneet sellaisen mielikuvan, että ap halailee väkisin lastaan ja roikkuu tässä ja odottaa tältä hellyydenosoituksia? Minä luin ketjun ja sain ihan päinvastaisen kuvan. Ap ainakin kertoo antavansa lapselleen tilaa ja tämä tuntuu vain ajavan lasta kauemmas, mikä ahdistaa ap:tä. Saahan sitä nyt herrajumala sentään harmitella, ettei saa edes silloin tällöin mitään halausta tai mukavaa kommenttia, vaan ainoastaan naljailua (ja näköjään nyrkistäkin, jos viimeisiä tietoja on uskominen eikä se ole joku ap:tä teeskentelevä trolli).

No ei tietenkään lapsi saa tehdä mitä vain, vaikkapa lyödä nyrkillä. Vanhemman täytyy se estää ja tiukasti kertoa, miksi se ei sovi. Muutenkin huonoon käytökseen tule

Ymmärrettävä, muttei hyväksyttävä. Ne ovat wri asioita. Ap: lapsen käytös on ymmärrettävää, vaikkei hyväksyttävää, ap:n käytös sen sijaan ei ole kumpaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on jotenkin roolit väärin päin. Sinä olet kuin lapsi joka janoaa lapseltaan rakkautta. Kyselet, miksi et riitä hänelle. Järkyttävää.

Ole aikuinen. Lapsesi tehtävä ei ole rakastaa sinua ehjäksi. 

Tiedän tämän ja tällä saralla on itsellänikin paljon työstettävää. Olen itse vain tällainen pehmeä ja hellyydenkipeä aikuinen ja on ollut kova paikka kasvattaa lasta joka on ajoittain "tunnekylmä" ja hellyyttä vieroksuva. Annan tilaa hänelle ja hän minulle, mutta pakko meidän on tulla toimeen kun saman katon alla kuitenkin ollaan. Ap

Millainen lapsen isä on? Jospa ominaisuus on peritty/opittu?

Se, että joku janoaa jotain, valitettavasti saa toisen yleensä vetäytymään eikä tulemaan lähemmäs. Terapia voisi olla hyvä.

Olen nähnyt jo kauan sitten että isässä ja lapsessa on hyvin paljon samoja ominaisuuksia. Aika usein sitten dynamiikka kääntyy niin että he kahdestaan syyttelevät minua ja joudun alakynteen. Sekään ei tunnu kivalta ja vie tavallaan auktoriteetin minulta kokonaan. Ja se kun tänne kirjoitetaan että en kritisoi itseäni koskaan niin teen sitä usein, mitä haluaisin muuttaa itsessäni on kärsimättömyys... turhaudun liian nopeasti Ap

"Ymmärrän tämän, mutta kun palstan neuvo on antaa lapsen olla ja olla osoittamatta tälle lämpöä ja tunteita, kun lapsi ei niitä halua.

Lapsi on jostain syystä oppinut isänsä tavoille. Kumpikaan ei taida ap:tä erityisemmin arvostaa. Kyllähän tällaisia perheitä näkee tosielämässä. Huvittaa vain, miten surkeita neuvoja ja analyyseja tällä palstalla aina näkee, kun jokainen kirjoittaja näkee ap:ssä oman ärsyttävän äitinsä."

Jos isä käyttäytyy halveksivasti ja vähättelevästi äitiä kohtaan, niin ei lapsi silloin halua käyttäytyä ja olla kuin äiti, koska ei halua itse halveksunnan ja vähättelyn kohteeksi, varsinkin jos isällä on isompi määräämisvalta perheen sisällä esim rahasta ja siitä miten asiat tehdään. Silloin lapsi pyrkii omaksumaan isänsä käytöstapoja ja olemusta, koska näkee ne selviytymiselle parempana.

ymmärrän jopa sen että lapsi lyö

Tsiisus. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin, että ketju on täynnä provoilijoita joiden harrastuksena on aina kaataa paha olonsa aloittajan niskaan, aiheesta riippumatta.

Ap, jaksamista sinulle, hanki se koira (mikäli ei ole vaaraa että sekin saa nyrkistä) ja yritä hankkia myös itsetunto. Ei ole kiva olla ulkopuolinen omassa perheessään, mutta joskus ratkaisu on vain löytää elämäänsä sisältö muualta.

Lapsesi ei ole puolisosi. Hän on lapsesi. Älä odota häneltä samaa kuin puolisolla. Sellainen on liian raskasta lapselle. Viestisi kuulostaa siltä kuin olisit työntämässä puolisosi pois ja ottamassa lapsesi rakastetuksi ja ystäväksi.

Olet itse ollut teininä samantyyppisessä kuviossa äitini kanssa. Isäni kuoleman jälkeen äitini alkoi kohtelemaan minua kuin olisin hänen puolisonsa tai paras kaverinsa. Siis henkisellä tasolla.

Hänelle piti olla hirveän paljon läsnä, kuunnella ja ymmärtää. Se oli liian raskasta teinitytölle. Se johti riitoihin sekä siihen, että ärsyynnyin hänen läsnäolostaan. Siitä että hän ei antanut minun olla rauhassa. Eihän siitä mitään muuta seurannut kuin dramaattisia riitoja.

Minä halusin löytää oman elämäni ja äiti halusi sitoa minut itseensä. Ei se ollut tervettä.

Et siis osaa rakastaa vaan vaadit että sinua pitää rakastaa ja ilmeisesti olet loukannut häntä niin pahasti ettei hän siitä yli enää pääse. Loukattu ihminen työntää loukkaavan pois. 

Kun rakkaus puuttuu kaikki puuttuu Jeesuksen sanoin. Rakkaus ei KADEHDI. Rakkaus ei EI ETSI OMAANSA. 

Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.

Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.

Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D

Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.

Uuden testamentin rakkaus ohjeet. Rakkaus ei tee mitään pahaa. Jeesus. 

Vierailija kirjoitti:

Et siis osaa rakastaa vaan vaadit että sinua pitää rakastaa ja ilmeisesti olet loukannut häntä niin pahasti ettei hän siitä yli enää pääse. Loukattu ihminen työntää loukkaavan pois. 

Otsikosta näkee sen ristiriidan... en osaa lähestyä tällaista lasta joka ei näytä lempeyttä ja rakkautta. Sitten itse etäännyn ja ärsyynnyn... noidankehä on valmis. Ymmärrän ihan hyvin mistä kaikki johtuu. Voisi sanoa että aika inhottava paikka... Ap

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että teillä on jotenkin roolit väärin päin. Sinä olet kuin lapsi joka janoaa lapseltaan rakkautta. Kyselet, miksi et riitä hänelle. Järkyttävää.

Ole aikuinen. Lapsesi tehtävä ei ole rakastaa sinua ehjäksi. 

Tiedän tämän ja tällä saralla on itsellänikin paljon työstettävää. Olen itse vain tällainen pehmeä ja hellyydenkipeä aikuinen ja on ollut kova paikka kasvattaa lasta joka on ajoittain "tunnekylmä" ja hellyyttä vieroksuva. Annan tilaa hänelle ja hän minulle, mutta pakko meidän on tulla toimeen kun saman katon alla kuitenkin ollaan. Ap

Joo okei, mutta sä et voi roikkua lapsessa ja kerjätä huomiota lapselta tollasilla en taida riittää sinulle-kommenteilla. Minut on lapsena kasvatettu syyllistämällä ja pakotettuna olemaan tietynlainen ihminen, ja voin sanoa, että raskasta oli ja se on työntänyt minut vain kauemmas vanhemmistani. Niin paljon negatiivisuutta jäi välillemme, ettei välini vanhempiini aikuisena palautuneet koskaan lämpimiksi ja mutkattomasti.

Joten annahan sille lapsellesi tilaa olla oma itsensä ja jos ei huvita halia äitiä, niin olette halimatta etkä ota siitä nokkiisi, ettei lapsi ole enää halinallesi ja toiveidesi jatkumo. Olet paikalla kun hän tarvitsee sinua, mutta älä pakota ja syyllistä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lasta ahdistaa sun takertuminen ja vaatimukset. Lapsilla ei ole mitään velvollisuutta rakastaa vanhempiaan.

Joskus menneisyydessä melkein opetettiin että on. Kun olin vielä lapsi, äitini kysyi, miksen koskaan poimi hänelle luonnonkukkia maljakkoon kuten hän oli tehnyt omalle äidilleen. Hän sanoi sen niin että se tuntui hartaalta toiveelta, joten niin sitten tein, kun ajattelin hänen tulevan siitä tyytyväiseksi.

Ihmisille voi myös opettaa toisten huomioimista, mutta milloin se menee liian pitkälle ja milloin sitä on liian vähän, on vaikea sanoa.

Koska ihminen on sielu jolla on luojan henki sitä loukatessa pitää pyytää anteeksi. Luojalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.

Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D

Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.

 

Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.

Ymmärrän nuorta hyvin , en ole itsekään  koskaan välittänyt mistään halailuista. Oma perhe tiesi tämän, mutta erityisesti nuorena ärsytti kun jotkut tädit tai muut pyrkivät halaamaan. Meidän perheessä ei kukaan ole koskaan erityisemmin välittänyt "halailusta", muuten hyvät välit säilyivät loppuun asti , ja huolehdin äidistä  hänen vanhoilla päivillään. Samoin kaikki me sisarukset olemme olleet pitkäkestoisissa, ihan hyvissä parisuhteissa. Ei kaikki ihmiset vaan tykkää tuollaisesta "hellyyden ososituksista, oma parisuhde on ihan eri kuin perheen väliset suhteet. Antakaa tuon nuoren kasvaa nyt ihan omassa rauhassaan ilman että psykopaatiksi tai autistiksi huudellaan.

Tässä ao. lainauksessa APn tekstistä, luulin aluksi, että vuodatus koskee suhdetta mieheen. Vasta kun AP kirjoitti, ymmärsin että vuodatus koskeekin lasta. Tuli tunne, että koko perheessä on rajat hukassa. Ei nähdä ihmisten välisiä rajoja. 

Lapsesta kuuluu pitää huolta, ei odottaa tasa-arvoista ja vastavuoroista suhdetta. Ei etenkään teini-iässä. Lapsella on silloin vaikeaa kun kaikki muuttuu. Hän ei ole aikuinen, vaan runsaasti ymmärrystä ja tukea tarvitseva lapsi.

"En ole eronnut, mies on vielä kuvioissa. Tunnen suurta surua etenkin sydänsurua kun meidän vuorovaikutuksessamme ei ole mitään positiivista. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt mutta aina se kääntyy nurin päin. Ei ikinä iloista katsetta, ei ikinä positiivista lausetta, jo meidän välinen läsnäolo keskenämme on kuin sadan kilon painoa kantaisi. En olisi ikinä uskonut että perhe-elämä olisi näin raskasta. Teen ruokaa, käymme paikoissa, juttelemme asioista (jos hän siihen luvan antaa), koulu sujuu hyvin.."

Tiedättekös mikä tuntuu erikoiselta; lapseni halaa kyllä muita ihmisiä mutta vain sen takia kun se täytyy tehdä ja on tietoinen siitä että se on sosiaalinen normi ja vielä minun edessäni. Ironista on ettei halaa ikinä minua. Ja olen halaillut monia tuttavani lapsia ja se on tuntunut mukavalta, olisi erikoista että pitää halata vasten tahtoa, silloin se on merkityksetöntä. Mutta juu liikaa painotetaan tuohon halaamiseen, voihan sitä läheisyyttä näyttää muille muillakin keinoin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa lukea tätä roskapalstaa, missä kaikki luulevat olevansa psykologian ammattilaisia, vaikka termiä läheisriippuvuuskin käytetään kroonisesti väärin.

Aloittaja ei tykkää siitä, että hän on perheessään kuin ilmaa eikä saa läheisiltään osakseen kuin vittuilua, ja palstan nojatuolipsykiatrien tulkinta on, että ap haluaa lapsestaan aviomiehen korvikkeen :D

Pitääkö sen lapsen olla kuin halaava nukke? Ei saa olla oma itsensä ja rauhassa omassa kodissaan.

 

Olette kaikki jumiutuneet tuohon halaamiseen (ilmeisesti teillä on omia halaustraumoja?), vaikka aloittajan viesteistä käy ilmi, että lapsi on häntä kohtaan tyly eikä keksi ikinä mitään kivaa sanottavaa.

Aika pientä teiniltä. Ennen ymmärrettiin kovakin kuohunta teiniltä.

Nyt pitää keksiä kivaa sanottavaa ja halaila, itkeä ei saa. Mt ongelmat varmoja.