Lue keskustelun säännöt.
Rupesin nelikymppisenä raivaamaan elämästäni huonosti käyttäytyviä ihmisiä ja tiedättekö, siihen ei jäänyt enää ketään vanhoista tutuista!
01.09.2024 |
Poislukien oma rakas lapseni.
Kaikilla muilla, kaikilla joiden kanssa olen luullut olevani ystävä/kaveri/tuttava, oli mitä erilaisempia esim. taloudellisen hyväks käyttäjän vikaa, selän takana ja päin naamaakin arvostelua, paskan puhumista, pyytämättömien neuvojen jakamista, naljailua ulkonäöstä tai luonteesta jne.
Ketään noita ihmisiä en enää ikinä halua lähellekään itseäni aiheuttamaan aivan tarkoituksella minulle mielipahaa.
Koska mikä muukaan voi olla tuollaisten tölväilyjen tarkoitus?
Pudottaa vähän sitä toista asemastaan vai mikä? En ole ikinä kuvitellut olevani mitenkään ylemmässä asemassa näihin muihin nähden että minua sen puolesta jotenkin kuuluisi kouluttaa. En ikinä ole itse arvostellut heitä vastaavasti kuin he minua.
Elämä on paljon seesteisempää, draamattomampaa, onnellisempaa kun ei tarvitse enää kuunnella jatkuvaa arvostelua minusta tai muista ihmisistä.
Liian pitkään tuota jatkuikin joidenkin kohdalla. Joidenkin kanssa lähisuhteet ovatkin päättyneet jo vuosikymmeniä sitten.
Kommentit (146)
Niin, vähän reflentointia, että miksi näin annoit aikanaan tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä. Mun ei ole tarvinnut koskaan siivota ketään mulkkeroja pois, koska en ole koskaan sellaisten kanssa ystävystynyt tai ollut tekemisissä jos ei ole mikään pakko. Jos joku olisi mulle tuollainen kuin tässä jotkut siivouksia keski-iässä tehneet ovat kuvailleet, en olisi minuuttiakaan enää tekemisissä.
Minulla on vähän ystäviä, ja monien kanssa tapaan todella harvoin, mutta ne joista on joskus tullut ystävä, ovat sitä loppuun asti. Vaikka ei vuosiin nähtäisi, niin kun nähdään, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.
Suurimmalla osalla heistä, jotka näitä ystäväpiirin siivouksia ovat joutuneet tekemään, on luultavasti ollut niin huono omanarvontunto, että ovat siksi kelpuuttaneet aivan mitä tahansa seuraa. Myös minä olen ollut omanarvontunnoltani heikko ja siksi ajautunut epäterveisiin ihmissuhteisiin. Lisäksi suomalaisia on kansana vaivannut pitkä
Tuossa on paljon hyvää asiaa, tarkennan vain sikäli, että omasta mielestäni tätä tapahtuu lähes kaikille eikä vain niille, joiden omantunnonarvo on heikompi. Nuorena on joustava, tapaa paljon ihmisiä ja juuri sellaiset, joiden ystävyystaidoissa on paljon korjaamisen varaa, tarrautuvat joustavampiin ihmisiin tiukasti. Ja koska ystävyystaidoissaan heikoista ei oikein pidetä - ongelmallisista toimintatavoista johtuen - he pyrkivät pysymään tiukasti näiden joustavampien ihmisten kintereillä. Mukana on myös manipulointitaipumusta, mikä on aiheuttanut huvitustakin, kun toisella on niin kova tarve olla parempi.
Näitä ihmisiä siedetään, koska heidät pyritään näkemään positiivisesta näkökulmasta, heikkouksia ymmärretään ja siedetään, mutta sitten jossain vaiheessa mitta vain tulee täyteen. Koska käytös on hyväksikäyttöön pyrkivää, itsekeskeistä tai jatkuvaa outoa draamailua. Ja koska on normaalejakin ihmisiä ympärillä, epäsuhta korostuu.
Jo paljon aiemmin kun ystävyys loppui, on huomattu outouksia ja suoranaisia hälytysmerkkejä, jotka on kuitenkin muun elämän melskeissä hyväksytty ja annettu olla. Aika monella tarrautuvalla, hankalalla ihmisellä on ymmärrettäviä syitä miksi heidän käytöksensä on poikkeavaa. Mutta loputtomiin sitä ei jaksa, joten ystävyydestä tehdään loppu.
Ystävyyksien siivoamisilla on mielestäni usein tällainenkin tausta. Jos nyt ystäväpiiriäni tarkastelen, niin näin se menee. Ne hankalat ihmiset tuppaavat jäämään ilman läheisiä ystäviä, koska eivät osaa tai halua muuttaa käyttäytymistään eivätkä näe siinä vikaa. Tuttaviksi on kuitenkin suurin osa jäänyt. Ja vanhemmiten nuo hankalat luonteenpiirteet ovat vain korostuneet, mikä varmaan käy kaikille muillekin ainakin jossain määrin. Ihmisen perusluonne on aika pysyvä.
Joka ainoaan toisten, jopa täysin tuntemattomien, ihmisten asioista juoruilevat tyypit olen häivyttänyt hiljalleen elämästäni. Aivan varmaa on, että seuraavassa kohtaamisessa jonkun muun kanssa, nuo tyypit juoruaa sinusta tai aivan itse keksii jonkin jutun. En tarvitse tuollaisia ihmisiä. Kuka tarvii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, mistähän tuo on johtunut, että kaikki tuttavasi ovat olleet huonostikäyttäytyviä
Yleensä suomalaiset vaan ovat nykyään sellaisia itsekkäitä, omahyväisiä panettelijoita. Ikävä sanoa, mutta näin on asia.
Nuorena ystävät oli tosi ystäviä, ei enää. Ihmiset ovat täällä muuttuneet aikaa myöten toisenlaisiksi.
Asia on juuri näin!! Lapsuuden kaverit muuttuivat teininä ilkeiksi. Arvostelivat kroppaani, (miehet kehuivat urheilullisuutta) vaatteita, meikkejä ihan kaikkea. 15v jälkeen, kun lähdettiin opiskelemaan ammattikorkeakouluun menijät olivat tyhmiä ja yliopisto tyypit luulivat olevansa jotain jumalia. Aikuisena ihan sama mikä työ tai koulu. Pelkkää arvostelua miten pukeudut, elät, hiuksesi ovat väärän väriset malliset. Ei ole varmaan mitään asiaa mihin eivät olisi puuttuneet. Puhumattakaan kodistani missä kaikki on väärin. Voivottelevat lapsettomuuttani ja kuinka surkeaa kun ei miestä vaikka tein harvinaisen selväksi etten halua.
Nyt elämä on yksinäistä, mutta ainakin voin paremmin, kun ei ainuttakaan arvostelijaa.
EI ihme että yksinäisyys Suomessa tosi monen ongelma. Sairas kansa kattokaa peiliin arvostelevat surkimukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, siis kaikki muut sun lähipiiristä sattuu olemaan mulkkuja? Väkisinkin tulee, että asiaa taitaa olla toisinpäin.
Tämä on näiden mulkkupiirien suosikkiargumentti
Toki. On silti hyvä miettiä sekin vaihtoehto. Minusta se ei lähtökohtaisesti ole hyvää käytöstä, että vanhoja suhteita konmaritetaan ilman mitään mahdollisuutta korjata käytöstä tai edes vienoa yritystä saada muutosta aikaan. Joo, varmaankin olet yrittänyt jotain tehdä, puhunkin teorian tasolla. En vain ole toistaiseksi tavannut ihmistä, joka olisi läpikotaisin ihastuttava. Meissä kun on ne muutkin puolet.
Vähän sama sävyhän sitten tulee näihin uussuhteisiin kuin pariskunnissa, jotka eivät riitele koskaan, koska yrityskin on rankaistava. Ei se ole minusta onnela vaan hylkääjien hiljaista pakkovaltaa ja kauhun tasapai
eri, mut jos joku toistuvasti tekee ikeitä tai piiloilkeitä kommentteja, olet kaveri vain silloin kun sinusta on hyötyä etc..niin ei siinä tapauksessa tarvitse alkaa mitään "reilua oikeudenkäyntiä" sille tyypille velkaa vain voit ihan oikeasti vain jatkaa omaa elämäänsä. Toki nämä ilkeilijäthän siitä hämmentyy kun on joku nälvittävä vähemmän ja alkavat vaatimaan selitystä tai vetämään jotakin muuta esitystä että toinen nyt on varmaan seonnut kun seura ei enää kelpaa. Itsekin nelikymppisenä ns. paloin loppuun muiden miellyttämiseen ja samantyyppistä konmaritusta täällä on tapahtunut. Myös lapsuudenperheeseen on välit viilentyneet kun olen huomannut ettei ketään oikeasti mun asiat kiinnosta, ollaan yhteydessä vain kun minusta voi hyötyä. Jos alan jotakin omaa asiaa kertomaan( ei tuntien vuodatusta), tuleekin äkkiä kiire lähteä tai lopettaa puhelu alle 5min.
Joku ihmetteli miten koko lähipiiri voi olla tälläinen, niin liian kiltiksi lapsena pakotetut ovat oppineet että pitää olla loppuun asti kiltti ja auttaa muita etc eli se toimii kun kärpäspaperi sitten näille "tarvitsijoille", paitsi että itse et näistä suhteista mitään saa. Itselläni meinasi naapurikin tekeytyä mun "terapia-asiakkaaksi". Muutto pois auttoi siitä kokonaan ulos( en muuttanut hänen takia :)) Mutta hän siis aina juoksi mut pihalla kiinni että hyvä kun törmäsin suhun, niin paljon on tapahtunut...tämä sen vuoksi että kerran erehdyin itkuista naapuria rappukäytävässä lohduttamaan vaikken sitä tuntenut.
Ei se ole itsellenikään helppo erotella ihmisten laatua heti kättelyssä ja kyllä se tuntuu pahalta, jos vuoden parin päästä valkenee että sua on käytetty tarve-automaattina. Toisaalta nykyään osaa päästää näistä paremmin irti että ok, tälläinen tyyppi.
Siskoni on tehnyt samoin mutta omasta perspektiivistäni se näyttää valitettavasti lähinnä siltä ettei kestetä mitään mikä kyseenalaistaa omaa maailmankuvaa. Uusien tuttavuuksien kanssa toki menee kivasti, koska eiväthän he sano jos ovat eri mieltä. Sitten 10-20 vuoden päästä kun sanovat noin heidätkin voi vissiin siivota pois elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä neuvomisasiassa voi olla sekin, että mitä nuorempi ihminen on, sitä enemmän hän ihan tarvitseekin neuvoja. Lapsia oikein kuuluukin neuvoa koko ajan. Neli-viisikymppisenä taas alkaa olla jo omasta takaa sen verran tietoa ja kokemusta, ettei niinkään kaipaa ketään besserwisseröimään.
Vierailija kirjoitti:
Muutin maasta, puhelin ei soinut, 100% luonnollista poistumaa osoitekirjasta.
Soititko kuitenkin itse? Jos et, niin sittenhän soittamattomuus oli molempien osapuolten yhteinen toive joka toteutui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä. Mun ei ole tarvinnut koskaan siivota ketään mulkkeroja pois, koska en ole koskaan sellaisten kanssa ystävystynyt tai ollut tekemisissä jos ei ole mikään pakko. Jos joku olisi mulle tuollainen kuin tässä jotkut siivouksia keski-iässä tehneet ovat kuvailleet, en olisi minuuttiakaan enää tekemisissä.
Minulla on vähän ystäviä, ja monien kanssa tapaan todella harvoin, mutta ne joista on joskus tullut ystävä, ovat sitä loppuun asti. Vaikka ei vuosiin nähtäisi, niin kun nähdään, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.
Suurimmalla osalla heistä, jotka näitä ystäväpiirin siivouksia ovat joutuneet tekemään, on luultavasti ollut niin huono omanarvontunto, että ovat siksi kelpuuttaneet aivan mitä tahansa seuraa. Myös minä olen ollut omanarvontunnoltani heikko ja siksi ajautunut epäterveisiin ihmissuhteisi
Mulla taas on niin että ne jotka olen poistanut huonon käytöksen takia kavereistani, omaavat laajan ystäväpiirin. Koen että olen ollut kynnysmaton ja sylkykupin asemassa heille, kun muiden kanssa on oltu oikeita ystäviä.
Olin viikon kokeeksi pois Facebookista, eikä mitään muita yhteydenottoja ollut tullut kuin pari rahanlainauspyyntöä. Mihin tuollaisia ystäviä tarvitee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin viikon kokeeksi pois Facebookista, eikä mitään muita yhteydenottoja ollut tullut kuin pari rahanlainauspyyntöä. Mihin tuollaisia ystäviä tarvitee?
Mä olen ollut sieltä pois 7 vuotta 😂
Ei sopinut minulle se yleisönä oleminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on ainakin helpompaa, kun ei tarvitse kuunnella enää ilkeitä arvosteluja. Tai nokitteluja, että tuttavalla tai sukulaisella menee kuitenkin paremmin, että turha sinun edes yrittää. Sitten vähätellään kaikkea, mitä olet saanut aikaan tai missä olet onnistunut. Joillakin sattuu olemaan vielä pahansuovat naapuritkin riesanaan. Ja kun se ilkeily ja piikittely koskee vielä perheenjäseniäkin, on parempi elää sitten omissa oloissaan ja pitää läheiset turvassa. Kummallista, että niiltä pahiksilta puuttuu ymmärryskin toisten elämäntapaa kohtaan. Vai lieneekö syynä kateus?
Onnea AP mä tein ihan saman jutun 40v enkä kadu hetkeäkään.. Negatiiviset elämänilon viejät ja ns hyväksikäyttäjät kun sai veks oma elämänlaatu parani paljon.
Vierailija kirjoitti:
Narsistin kaikissa läheisissä ja koko muussa ihmiskunnassa on vikoja. Narsisti itsehän on täydellinen :D
Nyt ap oot ypöyksin ja kiusaat tuntemattomia somessa.
Sinä ja sun narsistijankkaukset. Ei Ap tässä ketään kiusaa. Taidat itse olla kiusaaja.
Mää tein tämänjo parikymppisenä, aloin vaan testaan että kuka kutsuu minut kylään.
Introvertti ja absolutisti jää siis yksin, vaikka voisi välillä pitää vaikka lauta tai korttipeli iltoja ?
En minä nyt joka vkloppu sekoilijoita siedä, mutta kerran vuodessa ees vaikka peli-iltaa ?
Multa katosi elämästä lapsuuden perhe, kun tajusin, että mun rooli on toimia aina tarvittaessa juhlien järjestäjänä, talovahtina tmv. ja juhlissa sain aina kuulla kuittailua luonteestani, tekemisistäni jne. Muut sisarukseni eivät tällaista kuittailua saaneet osakseen, vaikka saapuivat mun kattamaan valmiiseen pöytään tai juhliin.
Tuli muita kiireitä kuin passata tätä porukkaa, joten eipä mua sitten enää ole kaivattukaan.
Muutaman ystävän kanssa nähtiin illanviettojen ja lenkkeilyjen merkeissä parikymmentä vuotta, kunnes jäin yksinhuoltajaksi. Pikku hiljaa homma meni siihen, että mun puhelin soi vain, kun mua tarvittiin hoitamaan lemmikkejä tvm. Sen sijaan kukaan ei kysynyt, jos mä vaikka tartten apua lasten kanssa. En tarvinnut, ja siksi en itse kysynyt, mutta olisihan se "ystävä" vastavuoroisesti tarjoutua mulle avuksi.
Tuli muita kiireitä kuin ulkoiluttaa/hoitaa muiden lemmikkejä, joten eipä mua sitten enää ole kaivattukaan.
Muutin maasta, puhelin ei soinut, 100% luonnollista poistumaa osoitekirjasta.