Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Oma sisustustyyli on ihan erilainen kuin vanhemmilla tai isovanhemmilla. Vanhemmillani on esimerkiksi isomummon rukki sisustusesineenä ja se sopiikin sinne oikein hyvin. Meillä ei ole yhtään nurkkaa, johon rukki sopisi, ei ole tilaa eikä ole tyyliämme. Pitäisikö meidän sitten ottaa tämä rukki kontollemme, vaikka meillä nuorilla 40 plus ikäisillä ei ole mitään omaa historiaa rukin kanssa, ei muisteta eikä tunneta ihmisiä jotka rukkia on käyttänyt, meille se on aina vaan nököttänyt siinä nurkassa koristeena. Yhden ultima thulen astian voisin kotoani ottaa, tosin sekin on sellainen että jostain kirppikseltä se varmasti löytyisi vaikka heti, jos sellaisen oikeasti haluaisin.
Nuorilla plus 40-vuotiailla? Ok, luulisi että teillä nuorilla olisi jo 20 vuoden aikuisuuden aikana omaakin kamaa aika lailla, joita voitte alkaa tyrkyttämään omalle jälkikasvullenne, eikös me ala olla aikuisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän kokeneena. Tulot eivät ole kummoiset, ja maasseudulla oleva "perintötalo" vie vuosittain tuhansia euroja. Siitäkin huolimatta että sähköt on laitettu poikki ja putket kuiviksi. Kiinteistöveronkin maksan vapaa-ajan asunnosta, vaikka en todellakaan vietä tuolla ihanalla maasseudulla sekuntiakaan enempää kuin pakko on.
Suomessa on vuosikymmeniä eletty virheessä ja valheessa kun maasseutua on pönkitetty kaupunkilaisen palkansaajan veroeuroilla. Tämän seurauksena kaupunkilaiselle palkansaajalle lankeaa näitä ihania maalaisperintöjä, joiden seurauksena itselläni tulee olemaan ulosotto ja elinikäinen köyhyys. Mitä pidemmälle maasseudun tukemista jatketaan, sitä karmeammaksi tilanne etenee niin valtion kuin yksittäisten kansalaistenkin kohdalla. Lopetetaan se koko Suomen asuttuna pitäminen tähän sekuntiin, niin jonkinasteista vaurastumista voi olla odotettavissa muutaman kymmenen vuoden kuluttua, kun maasseutuun ei enää uppoa rahaa
Oletko väärässä ketjussa?
Paljonko suvun pyhäinjäännöksiä pitää olla?
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmilla on kokonainen omakotitalo vastaavaa roinaa täyteen ahdettuna. Hamstraaminen on aivan sairasta. Olen sanonut etten halua mitään rojuja, olisi parempi heittää pois tai myydä ajoissa. Ahdistaa ajatuskin perinnöstä ja siitä hirveästä kaatopaikasta, joka tekisi mieli vain sytyttää tuleen. Eläkkeellä heillä olisi aikaa myydä rojut rahaksi, mutta kun ei.
Tee palvelus lapsillesi ja myy rojut pois!
Menetin vanhempani alle kolmekymppisenä ja sain jo siinä iässä kontolleni omakotitalon täynnä tavaraa esi-isistä lähtien. Never forget. Hirveän tunnemyrskyn kourissa piti vain heittää roskalavalle, kierrätyskeskukseen ja ties minne tavaraa vievät määrät. Astioita otin, joista oikeasti pidin sekä pöytähopeat ja hienon vanhan lipaston ja vitriinin sekä taidelasikokoelman, joka oikeasti on arvokas ja hieno. Siinä se. Mutta kauheaa oli.
En jaksa lukea kaikkia vastauksia mutta tiedän sen ihan varmasti että
JONAIN PÄIVÄNÄ LAPSET KYSELEVÄT VANHOJEN MUISTOJEN PERÄÄN.
Eli laita laatikkoon aitan perälle. Lapset 50 vuotiaana kokevat nostalgiavaiheen.
Näin käy melkein kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Miten kauan Marimekko, Iittala tai Kerman Savi ovat muka ehtineet suvussa kulkea? Omat vanhempasi ostaneet? Mieti hetki mikä on oikeasti vanhaa, ehkä ne pöytähopeat? Ota ne itse käyttöön ja anna lasten päättää ottavatko talteen kun sinusta aika jättää. Ehkä n. 30-40 vuoden päästä haluavat ne pitää kun on isommat asunnot hankittu.
Minulla kävi päinvastaisesti. Kun isästäni aika jätti, kuolema oli traaginen ja tunnepitoinen. Viha, katkeruus ja pettymys peitti alleen sen, että olisin saattanut haluta säilyttää jotain muistoja hänestä. Vasta vuosikymmen sen jälkeen kun hän kuoli, jäin kaipaamaan tavaroita jotka heitin pois, kun hänen asuntoansa tyhjensin.
Olin parikymppinen, kun äitini jakoi omasta tahdostaan muisto-esineitä pois. Hänellä ei ollut tilaa säilyttää niitä. Olin lapsista vanhin, minun olisi pitänyt ottaa ne säilytettäväksi yksiööni. Perusteluna oli, että kun olen tunnollisin ja fiksuin. Nuorena ja typeränä otin niitä vastaan ja seuraavan kerran kun muutin, luovuin valtaosasta koska en halunnut niitä seuraavaan yksiöön viemään taas vähäistä tilaa nurkistani. Kukaan sisaruksistani ei sillä hetkellä niitä halunnut.
Nyt melkein neljäkymppisenä kaduttaa. Joitakin tavaroita kaipaan takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinä itse et tarvitse jotain, on turha hillota sitä vuosikymmeniä lapsille ajatuksella että he ehkä voivat tarvita. Se on ihan hyvä periaate.
Esim. Lapsen peruskoulukirjat, vihkot ja muut koulupaperit on parempi kierrättää heti lukuvuoden jälkeen. Kukaan ei oikeasti lue niitä läpi enää koskaan, varsinkaan 9 lukuvuoden määrää. Todistukset ja muut erityiset paperit voi säilyttää. Niitä voi tarvita tulevaisuudessa, kuten terveystieto dokumenttejakin. Fyysiset/digitaaliset valokuvat ja muu korvaamaton sentimentaalinen kannattaa säilyttää, mutta määrää kannattaa pitää silmällä karsimalla erityiset turhasta heti alkuunsa. Lasten leluja ei tarvitse säilyttää, max joku aivan lemppari jos sellainen on ollut, mutta siitä voi säilyttää myös pelkän kuvan nostalgiaa varten.
Älkää antako lapsille perinnöksi taakkaa tavararöykkiön muodossa.
Tänään on kesälomani viimeinen viikonloppu ja ohjelmassa taas vanhemman sukupolven roinakasan siivoamaista. Mitään oikeasti arvokasta ei ole, vaan ryönää, tyyliin ruosteisia työkaluja ja homeisia vaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän kokeneena. Tulot eivät ole kummoiset, ja maasseudulla oleva "perintötalo" vie vuosittain tuhansia euroja. Siitäkin huolimatta että sähköt on laitettu poikki ja putket kuiviksi. Kiinteistöveronkin maksan vapaa-ajan asunnosta, vaikka en todellakaan vietä tuolla ihanalla maasseudulla sekuntiakaan enempää kuin pakko on.
Suomessa on vuosikymmeniä eletty virheessä ja valheessa kun maasseutua on pönkitetty kaupunkilaisen palkansaajan veroeuroilla. Tämän seurauksena kaupunkilaiselle palkansaajalle lankeaa näitä ihania maalaisperintöjä, joiden seurauksena itselläni tulee olemaan ulosotto ja elinikäinen köyhyys. Mitä pidemmälle maasseudun tukemista jatketaan, sitä karmeammaksi tilanne etenee niin valtion kuin yksittäisten kansalaistenkin kohdalla. Lopetetaan se koko Suomen asuttuna pitäminen tähän sekuntiin, niin jonkinasteista vaurastumista voi olla odotettavissa muutaman kymmenen vuoden kuluttua, kun maasseutuun ei enää uppoa rahaa
Pysy sinä vaan siellä kerrostaloluukussasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän kokeneena. Tulot eivät ole kummoiset, ja maasseudulla oleva "perintötalo" vie vuosittain tuhansia euroja. Siitäkin huolimatta että sähköt on laitettu poikki ja putket kuiviksi. Kiinteistöveronkin maksan vapaa-ajan asunnosta, vaikka en todellakaan vietä tuolla ihanalla maasseudulla sekuntiakaan enempää kuin pakko on.
Suomessa on vuosikymmeniä eletty virheessä ja valheessa kun maasseutua on pönkitetty kaupunkilaisen palkansaajan veroeuroilla. Tämän seurauksena kaupunkilaiselle palkansaajalle lankeaa näitä ihania maalaisperintöjä, joiden seurauksena itselläni tulee olemaan ulosotto ja elinikäinen köyhyys. Mitä pidemmälle maasseudun tukemista jatketaan, sitä karmeammaksi tilanne etenee niin valtion kuin yksittäisten kansalaistenkin kohdalla. Lopetetaan se koko Suomen asuttuna pitäminen tähän sekuntiin, niin jonkinasteista vaurastumista voi olla odotettavissa muutaman kymmenen vuoden
Ei ne kaikki perintöröttelöt ole maaseudulla! Kyllä niitä on kaupunkialueillakin. Avaa silmäsi!
Ja on kaupungeissakin ihmisiä, jotka hamstraa ja hilloaa tavaroita.
Ja noin ylipäätään sanoisin, kun asun Keski-Suomessa, että tätä minun täällä omistamaani taloa ja asumistani ei ole tuettu kaupunkilaisten varoin millään lailla. Itse minä tämän hommasin ja omasta palkastani maksoin.
Kirjoituksesi on typerä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään on kesälomani viimeinen viikonloppu ja ohjelmassa taas vanhemman sukupolven roinakasan siivoamaista. Mitään oikeasti arvokasta ei ole, vaan ryönää, tyyliin ruosteisia työkaluja ja homeisia vaatteita.
Noh noh. Toisen romu on toisen aarre. Ja ruostettako? Vähän crc:tä ja hinkkausta, kyllä se siittä. Homeisia vaatteita...oletko varma että ne edes on homeessa? Nykyajan ihmiset usein luulee näkevänsä hometta joka paikassa. Rivakka puistelu ja hienopesuohjelma pyykkikoneeseen, hyvä niistä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on kesälomani viimeinen viikonloppu ja ohjelmassa taas vanhemman sukupolven roinakasan siivoamaista. Mitään oikeasti arvokasta ei ole, vaan ryönää, tyyliin ruosteisia työkaluja ja homeisia vaatteita.
Noh noh. Toisen romu on toisen aarre. Ja ruostettako? Vähän crc:tä ja hinkkausta, kyllä se siittä. Homeisia vaatteita...oletko varma että ne edes on homeessa? Nykyajan ihmiset usein luulee näkevänsä hometta joka paikassa. Rivakka puistelu ja hienopesuohjelma pyykkikoneeseen, hyvä niistä tulee.
Tässä on sellaista oikeata, reipasta, toimeen tarttuvaa asennetta. Kaikki työ on arvokasta, ja mikä onkaan palkitsevampaa kun viettää kesäinen päivä työn touhussa vintage tavaroiden parissa, ties mitä aarteita sieltä löytyykään. Työ tekijäänsä kiittää ja työ vapauttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samma här vaikka joukossa oli 1700 luvun hopeavati ja parin tonnin timanttisormus ;)
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli siis vanhaa kulunutta krääsää jolla ei ole oikeata arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Samma här vaikka joukossa oli 1700 luvun hopeavati ja parin tonnin timanttisormus ;)
joo kun sellainen vati ei sopisi mun ikea kalusteilla sisustettuun valkoiseksi maalattuun espoo-style asuntoon, ja joku pönötystyylinen timanttisormus ei sopisi mun tik-tok imagoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan.
Jos on alaikäisiä lapsia, niin aika mahdotonta on kieltäytyä perinnöstä.
Vähän asian vierestä, mutta laitanpa kuitenkin.
Itselläni 4 lasta, aikuisia kaikki. Olen säästänyt heidän kaikkien päiväkoti- ja kouluaikaiset piirustukset, askartelut, koulukuvat.. yms.
Yksi lapsistani ilmoitti vuosi sitten, että haluaa itselleen kaikki säästämäni piirustustukset, askartelut, valokuvat, säästämäni hänen vanhat vaatteet (eli kaikki mikä liittyy häneen) Oli kuulema lakimieheltä tarkastanut, että kuuluvat hänelle.
No, hän sai kaiken mitä halusi jopa meille isälle ja äidille tehdyt kortit, muistamiset yms >> hävitti ne, heitti roskikseen kaiken.
Syyksi selitti, ettei halua meillä olevan hänestä mitään muistoja. En sitten tiedä, onko oikeasti lainmukaista vaatia jopa valokuvat tai vanhat pienet vaatteet?
Alue: Aihe vapaa
Juuri tämän kokeneena. Tulot eivät ole kummoiset, ja maasseudulla oleva "perintötalo" vie vuosittain tuhansia euroja. Siitäkin huolimatta että sähköt on laitettu poikki ja putket kuiviksi. Kiinteistöveronkin maksan vapaa-ajan asunnosta, vaikka en todellakaan vietä tuolla ihanalla maasseudulla sekuntiakaan enempää kuin pakko on.
Suomessa on vuosikymmeniä eletty virheessä ja valheessa kun maasseutua on pönkitetty kaupunkilaisen palkansaajan veroeuroilla. Tämän seurauksena kaupunkilaiselle palkansaajalle lankeaa näitä ihania maalaisperintöjä, joiden seurauksena itselläni tulee olemaan ulosotto ja elinikäinen köyhyys. Mitä pidemmälle maasseudun tukemista jatketaan, sitä karmeammaksi tilanne etenee niin valtion kuin yksittäisten kansalaistenkin kohdalla. Lopetetaan se koko Suomen asuttuna pitäminen tähän sekuntiin, niin jonkinasteista vaurastumista voi olla odotettavissa muutaman kymmenen vuoden kuluttua, kun maasseutuun ei enää uppoa rahaa