IS: "V**un äḿḿä, sano se hinta" - myyjän kokemukset nuorista asiakkaista vetävät hiljaiseksi"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010647322.html
"Siiri on tehnyt asiakaspalvelutyötä jo useamman vuoden. Tällä hetkellä hän on töissä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa koruliikkeessä. Siiri kertoo, että nuoret ovat yksi vaikeimmista asiakasryhmistä.
Nuorten käytös on monin tavoin epäkunnioittavaa. Teinitytöt esimerkiksi pyörittelevät palvelutilanteessa silmiään, hihittelevät ja supattavat selän takana.
- Juuri viime viikolla eräät noin 15-vuotiaat leidit napsuttelivat minulle sormia ja sanoivat, että "tule tänne myyjä".
Siiri kertoo, ettei tapaus ole ainoaa laatuaan. Teinitytöt ovat ennenkin napsutelleet hänelle sormiaan, kun haluavat palvelua. Siiri kuvailee, että nuorten asiaton käytös on useimmiten juuri tätä. Omaa itsetuntoa rakennetaan asiakaspalvelijan kustannuksella.
- He tekevät kaikkea, mikä saa minut tuntemaan itseni huonommaksi. He yrittävät osoittaa, että minä olisin jotenkin alemmalla tasolla kuin he: minä olen palvelija ja minun täytyy mennä heidän luokseen ja miellyttää heitä.
Teini-ikäisiä tyttöjä vielä ikävämmin käyttäytyvät teini-ikäiset pojat. Siiri kertoo erään esimerkin kolmesta teinipojasta, joiden käytös karkotti muut asiakkaat liikkeestä ja sai Siirin pelkäämään.
Vanhin nuorista oli noin 16-vuotias, muut muutaman vuoden nuorempia. Nuoret alkoivat yhtä aikaa osoitella eri vitriinien tuotteita ja kysellä niiden hintaa. Siiri oli yksin työvuorossa ja yritti parhaansa mukaan vastata kysymyksiin. Nuoret työnsivät käsiään vitriinien sisään, vaikka Siiri yritti sanoa, ettei niin saa tehdä.
Sitten nuoret kertoivat, että olivat nähneet Instagramissa paksun hopeisen rannekorun ja haluavat samanlaisen. Siiri kysyi, kuinka paksu ja pitkä korun pitäisi olla.
- He vastasivat "v**un levee". Sanoin, että se on vähän epämääräinen kuvaus ja että jos koru pitää tilata tai teettää sepällä, hintaan vaikuttaa moni asia enkä osaa sanoa hintaa vielä.
Siiri kuvailee, että keskustelu kiihtyi tämän jälkeen "nollasta sataan". Vanhin poika alkoi huutaa Siirille ja vaati saada tietää hinnan. Siiri selitti, ettei voi vastata kysymykseen, koska hinta pitäisi kysyä sepältä.
- Hän otti lompakon taskusta ja alkoi heilutella naamani edessä satasen seteleitä. Hän sanoi: "V**un äḿḿä, sano nyt se hinta. Luuletko, että se on rahasta kiinni"."
Miten nuorten käytös on mennyt tuollaiseksi?
Piti vähän muutamien sanojen merkkejä muokata, jotta menee palstan filttereistä läpi.
Kommentit (315)
Vastaan lukematta 14:ää sivua keskustelua. Riippuu paikasta. Olin apteekissa töissä ja jippii, nuoret oli parhaita asiakkaita. Ei mitään ylimääräistä juttelua eikä "pennien" kaivelua. Ei marmattamista kun ei saa alennuksella/kaupan päälle sitä tätä ja tota. Ei ongelmia maksamisen kanssa. Hankalin asiakasryhmä oli vanhat naiset ja röyhkeät muuhunmaattajat.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on hukassa. Sitä on kestänyt jo kauan ja aina vaan menee hullummaksi.
Tämän palstan vanhemmilla on viimeistään nyt peiliin katsomisen paikka.
Vanhemmuus meni hukkaan, kun erot ja uusperheet yleistyivät.
Vanhemmat ajattelevat ainoastaan omaa hyvinvointiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs alaikäinen on saanut tukun satasia käteisenä laillisesti?
Meillä on ala-asteikäisellä.Kerää pulloja ja kaikki 5 vuoden tienestit on kassalippaassa.
Siihen ei sitten montaa kolikkoa ole kertynyt. Lippaat ovat pieniä. Ihanko jätskiostoksille aikovat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluissa nuorilla näkee kuulemma asennetta että esim. siivoojat ja keittiöhenkilökunta ovat jonkinlaisia palvelijoita.
Puistattavaa. Ajatelkaa, luokallinen Hyacinth Bucketteja!
Tirsk! Sitähän ne ovat. Hyasintteja, jotka kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja jotka siten voi kohdella muita ihan miten huvittaa. Heille tulee kyllä vaikea elämä, jos asenne ei muutu.
Kauhea miten pelottavaa voi olla työntekijälle varsinkin jossain pääkaupunkiseudulla jossain kelloliikkeissä ja vaatekaupoissa. Nuoret teinirikolliset, monesti ulkomaalaistaustaiset mutta myös suomalaiset, tulee ostaa räppivaatteita ja koruja. Haukutaan ämmäksi, esitellään setelinippuja samalla kun haistaan ihan pilvelle. Asiakaspalvelijoiden liksa ei ole sen vaivan arvoista todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ma mu roskaa noistakin suurin osa... ei ne paskanaamat osaa käyttäytyä
Kuulostaa pikemminkin rikkailta kakaroilta, jos on lompakosta otettu nippu satasen seteleitä.
-----------
Rikkailta? Pikkurikollisilta, diilerikakaroilta lähinnä.
Sossun asiakkaat pahimpia. Säännöllisesti saa kuulla heiltä huo. Rittelua tai väkivallalla uhkailua
Em.asiakkaita joka lähtöön ja heillä tuntuu olevan viha-rakkaussuhde sossuihin sen mukaan saako kaikkea kinuamaa heti ja meneekö tarinat läpi ilman liikoja tiliotteiden penäämisiä
T. Sossu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos meillä käyttäytyisi kaupassa nuoret noin, paikalla on aina joku, joka ottaa niskaperseotteella ja hivauttaa penikat ulos, syysillan pimetessä sitten annamme hiukan isällistä neuvoja. Pikkukaupungissa asumisessa on etunsa, penikat ei hypisilmille, mammuliineja meillä ei olekaan, jos tulee ne ohjataan Helsingin junaan alta aikayksikön, sinne kotimaisen sontasakin seuraan.
Kuulostaa paikalta, jonne kukaan ei halua.
E R I T T Ä I N moni haluaa, mutta eivät pääse, monista eri syistä.
Jännä juttu. Minä kohtaan yleensä aika kohteliaita ihmisiä. Etenkin nuorissa niitä on paljon. Ja olen tosiaan aspassa töissä.
Käyttäydyn itsekin kohteliaasti. Minulla on ollut ns vapaa kasvatus, ei kuitenkaan jätetty kasvattamatta
Vierailija kirjoitti:
Kauhea miten pelottavaa voi olla työntekijälle varsinkin jossain pääkaupunkiseudulla jossain kelloliikkeissä ja vaatekaupoissa. Nuoret teinirikolliset, monesti ulkomaalaistaustaiset mutta myös suomalaiset, tulee ostaa räppivaatteita ja koruja. Haukutaan ämmäksi, esitellään setelinippuja samalla kun haistaan ihan pilvelle. Asiakaspalvelijoiden liksa ei ole sen vaivan arvoista todellakaan.
Yksikin väärä sana tai mulkaisu voi johtaa ryöstöön tai väkivaltaan. Ei todellakaan ole wörttiä sillä liksalla olla riskissä joutua tuommoisiin tilanteisiin..... mutta töissä on pakko käydä jos haluaa elää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiakaspalvelijan tehtävä on nöyrtyä ja palvella,mikä siinä on niin vaikeaa.Asiakas on aina oikeassa.
Ei ole. Sanonta kuuluu alkuperäisessä muodossaan "The customer is always right, in matters of taste." eli asiakas on aina oikeassa makuasioissa. Todennäköisin lähde Harry Gordon Selfridge 1900-luvun alussa. Eli asiakkaalle voi myydä mitä vain asiakas pitää kivana, vaikka itse olisi toista mieltä. Mitään kaikkivoipaa oikeassa oloa sanonta ei tuota.
Tuo sanonta on lähtöisin mainoksesta, jossa luki "Meillä asiakas on aina oikeassa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on hukassa. Sitä on kestänyt jo kauan ja aina vaan menee hullummaksi.
Tämän palstan vanhemmilla on viimeistään nyt peiliin katsomisen paikka.
Tämäpä.
Mutta kun sinne peiliin ei osata eikä haluta katsoa. Syyllistä etsitään joka puolelta muualta mutta ei sieltä missä se on. Liian lähellä, ei haluta nähdä.
Vanhemmuus on täysin hukassa huolestuttavan monelta, ja siihen on montakin syytä mutta yksi suuri syy on vanhempien oma pahoinvointi. Siitä voisi sitten keskustella toisessa ketjussa mistä se johtuu....
Nykyajan vanhemmissa on hyvin paljon uusavuttomia, kädettömiä. Terve järki ei enää toimi. Toisaaltra taas nuoret vanhemmat toimii omilta vanhemmiltaan ja omasta kodistaan saamansa mallin mukaan, ei tämä mikään yht äkkinen ilmiö ole mutta pahenee radikaalisti koko aja
Eivät nuoret ainakaan vanhemmistaan mallia katso, vaan haluavat olla samanlaisia kuin muut nuoret.
Vierailija kirjoitti:
Mistäs alaikäinen on saanut tukun satasia käteisenä laillisesti?
Nostamalla tililtä.
Voit tehdä vaikutuksen kavereihin ja muihin heiluttelemalla debitti-korttia tai puhelimen sovellusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koivuniemen herraa noille paskapalleroille, niin oppivat olemaan.
Ihmiset eivät muutu väkivallalla, vaan ajatusmuutoksilla.
Jos saat remmistä persuksille aina kun perseilet, kauanko jatkat perseilyä?
Kauanko jatkat remmeilyä. Voi käydä omille persuksille ja kipeämmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiakaspalvelijan tehtävä on nöyrtyä ja palvella,mikä siinä on niin vaikeaa.Asiakas on aina oikeassa.
Kauppiksessa meille opetettiin että asiakas ei ole aina oikeassa, mutta pääsee helpommalla, jos antaa asiakkaan olettaa niin.
Noin se meilläkin kauppiksessa opetettiin, mutta ei ihan noilla sanoilla. Opertettiin, että liikealalla pärjäämisen edellytys on, että asiakas saa tuntea olonsa hyväksi ja turvalliseksi ostotapahtumassa ja jos asiakas onkin jossain asiassa täysin väärässä, niin on osattava kääntää asia niin, että asiakas itse ei ole millään tavalla syypää väärään käsitykseensä. Häntä on informoitu huonosti tms.
Asiakas ei tule toista kertaa kauppaan, missä hänet on nolattu tai hänelle oltu epäkohteliaita saati ilkeitä ja vaikka hän itse olisi käyttäytynyt huonosti, asiakaspalvelija ei saa tehdä samoin. Tosin kävin kauppikseni kahdeksankymmentäluvulla, jolloin näitä tilanteita ei juuri ollutkaan. Ja niin nuoret kuin vanhatkin käyttäytyi yleensä kaupoissa ja virastoissa ymv. käydessään ihan asiallisesti. Suoranaiset konfliktit oli harvinaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs alaikäinen on saanut tukun satasia käteisenä laillisesti?
Nostamalla tililtä.
Voit tehdä vaikutuksen kavereihin ja muihin heiluttelemalla debitti-korttia tai puhelimen sovellusta?
Tunnen yhden äveriään tyypin ja hän ei todellakaan öykkäröi liikkeissä. Kun asettaa mustan amexin tiskiin niin rupeaa tapahtumaan .
Vierailija kirjoitti:
Nuo viidakon asukit saa raivarit tosi pienestä, myös niiden vanhemmat (ja sieltähän ne tuon oppiikiin)
Älä jaksa. Kyllä nuo tapauksen nuoret kuulostavat ihan perskokkareiden jälkeläisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoremmat on epäkunnioittavia, vanhemmat taas nuuskii ja nuolee kaikkia vihanneksia hyllyjen väleissä ja tytöttelee myyjiä ja valittaa kaikista asioista ja niistä tuotteista, niin se elämän kiertokulku menee
Ei pidä paikkansa.
Ei todellakaan. 70 vuotta olen tätä maailmanraittia tallannut, enkä kertakaan ole nähnyt yhdenkään ihmisen nuuskivan ja nuolevan vihanneksia. Mistähän typerien ajatusten hautomosta tuokin heitto on peräisin? Kaikenikäiset on aina käyttäytyneet hyvin kaupoissa, ei nuoretkaan mitään ilkeyksiä ole tehneet. Heidän tavakseen on nykyään tullut vain suuriääninen mökellys ja kikatus ja parveileminen käytävillä, mikä on vain silkkaa ajattelemattomuutta. Heidäthän on kasvatettu ilmaisemaan vapaasti itseään, joten sitä he tekevät, niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin.
Jengirikollisuus on hakemassa sitä jalansijaa täällä meilläkin, ja se jos mikään on pelottava ilmiö. Ja mistä sekin kertoo? Siitä, että he hakevat sitä, mitä ennen sanottiin auktoriteetiksi, turvallisuudeksi ja arvoiksi, mutta joita heillä ei enää ole. Jengeissään he ovat tiukkojen säännösten alaisia ja "tietävät" mitä pitää tehdä. Tietenkin se on täysin orjuuttavaa ja kauheata, mutta siihen he havahtuvat vasta sitten kun ovat jo liian kiinni kaikessa eikä ulospääsyä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan lukematta 14:ää sivua keskustelua. Riippuu paikasta. Olin apteekissa töissä ja jippii, nuoret oli parhaita asiakkaita. Ei mitään ylimääräistä juttelua eikä "pennien" kaivelua. Ei marmattamista kun ei saa alennuksella/kaupan päälle sitä tätä ja tota. Ei ongelmia maksamisen kanssa. Hankalin asiakasryhmä oli vanhat naiset ja röyhkeät muuhunmaattajat.
Olen apteekissa töissä ja samaa mieltä
Olis ilmottanu vaan et se on teille erikoishinta 100 tonnia ja kysyny tehäänkö kaupat?