Miten jaksaa lapsen kanssa joka ei halua kouluun

Mitä pienluokan erityisluokan opettaja sanoo tästä, teillähän on nyt hyvät saumat saada kaikenlaista nepsy ym tutkimusta ja - tukea kun on pienluokalla. Myös ohjaajat voi jututtaa joka aamu oppilasta miten aamu meni ja mitä söit aamupalaksi ja niin edelleen jos se auttaa, että tulee olo että kuullaan ja otetaan huomioon, toivotetaan tervetulleeksi. 

Pienluokallakin on melkoista suunsoittoa välillä 

Minun kuopukseni oli tuollainen. Koulu ei kiinnostanut pätkääkään. Kävi koulussa tapaamassa kavereita ja viihtyi kyllä, kun minimoi pakollisen työn. Kouluun meneminen oli kuitenkin aina melkoista vääntöä. Meillä pelasti se, että lapsi oli oppinut sen, että vanhempien sana on käsky, ei pyyntö. 

Tätä samaa sotaa jatkui myös lukioaikana, vaikka lapsi itse valitsi lukion. Meni sinne vain, koska parhaat kaveritkin menivät. Viihtyi jälleen loistavasti. Sluibaili ja vietti sosiaalista elämää. Aamuisin ei kuitenkaan olisi viitsinyt vaivautua paikalle, vaikka viihtyikin. Laiskana oleskelu kotona olisi vaan ollut vielä mieluisampaa. Kesätöissäkin kävi joka kesä ja työnsä hoiti aina, mutta sekin oli vääntöä, että saatiin töihin hakemaan. 

Kampesimme tuota velttoilijaa niin kauan, että saimme hänet vetämään jopa amkin läpi. Sitten hän heräsi ja lähti omaehtoisesti toiseen amkiin ja opiskelee nyt itse ihan ahkerasti ja elää omassa kämpässään. Melkoisen myöhäisherännäinen kuitenkin motivaation suhteen. Ikinä ei ollut mitään ongelmia sen suhteen, että olisi teininä pahojaan tehnyt, oli vaan kertakaikkiaan patalaiska.

Luulen, että hän olisi syrjäytynyt, jos häntä ei olisi puskettu eteenpäin. Hänelle olisi siinä iässä sopinut aivan hyvin velttoilu kotona ja kuukaudet olisivat helposti ja nopeasti muuttuneet vuosiksi, kunnes olisi jossain vaiheessa herännyt siihen, että kaikki kaverit ovat opiskelleet ja valmistuneet ja hän on kuluttanut aikansa tekemättä mitään. Aloittajalle ei minulla ole muuta vinkkiä antaa, kuin, että odottakaa ja toivokaa, että muutos tapahtuu. Siihen asti vain pakotatte lasta eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Minun kuopukseni oli tuollainen. Koulu ei kiinnostanut pätkääkään. Kävi koulussa tapaamassa kavereita ja viihtyi kyllä, kun minimoi pakollisen työn. Kouluun meneminen oli kuitenkin aina melkoista vääntöä. Meillä pelasti se, että lapsi oli oppinut sen, että vanhempien sana on käsky, ei pyyntö. 

Tätä samaa sotaa jatkui myös lukioaikana, vaikka lapsi itse valitsi lukion. Meni sinne vain, koska parhaat kaveritkin menivät. Viihtyi jälleen loistavasti. Sluibaili ja vietti sosiaalista elämää. Aamuisin ei kuitenkaan olisi viitsinyt vaivautua paikalle, vaikka viihtyikin. Laiskana oleskelu kotona olisi vaan ollut vielä mieluisampaa. Kesätöissäkin kävi joka kesä ja työnsä hoiti aina, mutta sekin oli vääntöä, että saatiin töihin hakemaan. 

Kampesimme tuota velttoilijaa niin kauan, että saimme hänet vetämään jopa amkin läpi. Sitten hän heräsi ja lähti omaehtoisesti toiseen amkiin ja opiskelee nyt itse ihan ahkerasti ja

Kiitos <3 Joo, siis meilläkin lapsi kyllä käy sitä koulua. Mutta vanhemmille on tosiaan kuin sitä kivirekeä vetäis, kun aina saa vääntää ja työntää ja puskea eteenpäin ja keskustella ja motivoida ja enemmän tai vähemmän pakottaa. Siis aivan totaalisen eri, kuin lapsen kanssa joka sinne kouluun kuuliaisesti menee joka päivä, vaikka ei niin kiinnostais, saatikka lapsen kanssa joka menee sinne riemusta kiljuen. (Kaikista kokemusta)

On siis nepsy ja erikoisluokassa. Jos pieksäminen ei auta, laita laitokseen.

Mä kävelen aamuisin kouluun meidän 10v kanssa, joka myöskään ei haluaisi sinne mennä. Vähän vanhemmalle voisi toimia myös uhkana siitä että äiti tulee mukaan jos ei itse mene, onhan sellainen noloa kuitenkin.

Monta positiivista asiaa kuitenkin on, on kavereita, tekee tehtävänsä, kannattaa itsekin keskittyä enemmän siihen missä lapsi on hyvä, vahvistaa hänen itsetuntoaan. Pitää ymmärtää että kaikki ihmiset vaa ei ole aamuvirkkuja, eikä kaikille aikainen herätys ja kouluun tai myöhemmin elämässä töihin lähteminen oo yhtään mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi ehkä käydä lapsen kanssa vakavamielinen ja raatorehellinen keskustelu hänen tulevaisuudestaan eri skenaarioiden toteutuessa. Ja sitten kysyä häneltä että haluaako hän tosiaan syrjäytyä tms. mitä niitä huonompia vaihtoehtoja nyt onkaan jos ei asiat ala sujumaan jatkossa. Rautalangasta vääntää syy-seurausketjut hänelle. Ei ollenkaan haittaa vaikka äänensävysi olisi vähän ylimitoitetun kireä, turhautunut ja kyllästynyt tai että lapsi alkaa itkemään koska tajuaa että sinä olet oikeassa. Tuon ikäinen jo ymmärtää asiat kun niistä hänelle suoraan puhuu elämän realiteeteista. Ehkä tuo taktiikka läpäisisi hänen muurinsa asian suhteen ja tajuaisi että nyt on tosi kyseessä ja toimittava jatkossa eritavalla. 

 

Sen sijaan että vetää jotkut turbo juntti uhkailu sessiot, kannattaa mielummin s

Ennen kun sai vielä puhua sukupuolista, olisi sanottu että ihan normaali poika.

Vierailija kirjoitti:

Jos 12-vuotiaan lapsen toimintakyky on sitä luokkaa, että hänet on siirretty pienryhmäopetukseen alakoulussa, saattaa teatraalinen julmistelu ja tulevaisuuden uhkakuvien maalailu olla hippusen turhaa.

Kyllä hänet varmaankin saa itkemään pelottelemalla kaiken maailman yömajoilla, mutta siihen se sitten jääkin. 

Tosi moni juntti tässäkin keskustelussa vaikuttaa saavan jotain mielihyvää siitä, että saa lapsen itkemään. Hyvä että uudet sukupolvet uskaltavat laittaa välit poikki näihin toksisiin ihmisiin aikuisena

"Kiitos <3 Joo, siis meilläkin lapsi kyllä käy sitä koulua. Mutta vanhemmille on tosiaan kuin sitä kivirekeä vetäis, kun aina saa vääntää ja työntää ja puskea eteenpäin ja keskustella ja motivoida ja enemmän tai vähemmän pakottaa. Siis aivan totaalisen eri, kuin lapsen kanssa joka sinne kouluun kuuliaisesti menee joka päivä, vaikka ei niin kiinnostais, saatikka lapsen kanssa joka menee sinne riemusta kiljuen. (Kaikista kokemusta)"

Sama juttu meillä. Kolme tenavaa ja yksi heistä nautti opiskelusta ja yksi taas hoiti hommat velvollisuudentunnosta. Tämä yksi sankari taas oli sitten hiukan toista maata. Jokainen mukula on omanlaisensa ja sen mukaan on toimittava, mitä kukakin muksuista pärjätäkseen tarvitsee. Jos minulla olisi ollut vain nämä kaksi helpompaa ohjattavaa, olisin voinut sortua siihen, että väittäisin, että vanhemmat eivät vain ole osanneet luoda lapselleen positiiista kuvaa oppimisesta. Kun itse olen huomannut, että samalla kasvatuksella saman perheen lasten suhtautuminen oppimiseen voi vaihdella kovastikin, en sano muuta kuin, että tsemppiä. Kyllä ne jääräpäisimmätkin joskus kasvavat aikuisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä uhkailin ja välillä vein väkisin sinne kouluun. Ei siinä auttanut keskustelut tai koulun kuraattorit höpö höpö keskusteluineen. Tänä päivänä erittäin reipas nuori mies ja opiskelee mielellään yliopistossa.

Asiasta yhtenä päivänä keskusteltiin ja häntä itseäänkin nauratti kun välillä repusta kiinnipitäen vein kouluun. Ei osannut sanoa mikä mätti, ei vaan huvittanut.

 Sama, meillä mennään vaikka väkisin, oon tehny selväksi että koulu on velvollisuus ja vanhempien velvollisuus on huolehtia että lapsi siellä käy, se että mitä lapsi oppii on hänen velvollisuutensa ja minä en siihen sen enempää puutu kuin sen verran että läksyt tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro vaihtoehdot, kouluun on mentävä joko kotoa käsin tai sosiaalihuollon laitoksista, oppivelvollisuus on kaikilla. 

Juu pelottelu ja uhkailu varmasri korjaa tilanteen 🙄

Tilanteen toteaminen faktapohjalta ei ole pelottelua, se että sinä et uskalla kertoa lapsellesi totuutta koska aliarvioit hänen kykyä ymmärtää yksinkertaisia perusasioita saattaa hyvinkin olla teidän ongelman ytimessä.

Poikasi ei kerro sinulle asioita koska hän tekee saman sinulle, olettaa ettet kestä totuutta koska olet käytökselläsi ooettanut sen olevan se miten silloin käyttäydytään, monkey see monkey do.

Jos on pienluokalla, niin jotain isoa ongelmaahan on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös lasten pitänyt olla Ilo ja se suurin saavutus elämässä? Siis mikäli olen lukenut tätä vauvapalstaa oikein niin lapsettomia ollaan surutta haukuttu ja solvattu ja sanottu että emme ymmärrä sitä suurinta rakkautta jota vanhempi tuntee lastansa kohtaan :D että nauti nyt rakkauden hedelmästäs ap.

Ei kovin rakentava neuvo.

 

Pitäiskö lässytellä ja hyssytellå kurittomia kakaroita? Mitäs hankki kakaran jota ei osannut kasvattaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi ehkä käydä lapsen kanssa vakavamielinen ja raatorehellinen keskustelu hänen tulevaisuudestaan eri skenaarioiden toteutuessa. Ja sitten kysyä häneltä että haluaako hän tosiaan syrjäytyä tms. mitä niitä huonompia vaihtoehtoja nyt onkaan jos ei asiat ala sujumaan jatkossa. Rautalangasta vääntää syy-seurausketjut hänelle. Ei ollenkaan haittaa vaikka äänensävysi olisi vähän ylimitoitetun kireä, turhautunut ja kyllästynyt tai että lapsi alkaa itkemään koska tajuaa että sinä olet oikeassa. Tuon ikäinen jo ymmärtää asiat kun niistä hänelle suoraan puhuu elämän realiteeteista. Ehkä tuo taktiikka läpäisisi hänen muurinsa asian suhteen ja tajuaisi että nyt on tosi kyseessä ja toimittava jatkossa eritavalla. 

 

Sen sijaan että vetää jotkut turbo juntti uhkailu sessiot, kannattaa mielummin s

On selvitetty. Siinä vaivaa se, että se ei kiinnosta. Hän ei mielestään opi siellä mitään kiinnostavaa, eikä siellä tehdä mitään mielekästä. Poislukien ehkä liikunta. 

No niin. Sivukaupalla keskustellaan, mutta sinä et vaivaudu kertomaan, mitä poika vastaa kun kysyt, mikä kiinnostaa. Jos ei tiedä mikä kiinnostaa, käy koulua mukisematta kunnes tietää. Ja sen jälkeen tekee koulun lisäksi sen, mitä pitää saavuttaakseen ne asiat, jotka kiinnostavat. Mieheni on valitellut samaa, että 12-vuotiaana hän jo tiesi mitä haluaa tehdä, mutta joutui lukiossakin kärvistelemään hetken ennen kuin isä uskoi, että hän haluaa puutarhakouluun. No, on hän tarvinnut puutarhurina niitä lukiossa oppimiaan asioita sitten kuitenkin. Ennen maailmassahan tuollaiset olisi laitettu apupojaksi jonnekin.  

Vierailija kirjoitti:

No joku ongelma siellä (tai kotona) selkeästi on, niin kannattaa lähteä selvittämään mikä lasta oikeasti vaivaa. Vanhemmat ovat usein aika pihalla siitä mitä lapsille oikeasti kuuluu.

Ongelma voi olla ihan vaan se, että on kivempaa kaivaa kaapista herkkuja ja keskittyä pelaamiseen tai puhelimen räpläämiseen. Ei huolta huomisesta! Alusta asti kannattaa tehdä selväksi ettei koulu ole vapaaehtoinen, vaan sinne mennään, ja piste. Ei ole haluamisesta kiinni. Jos todellakaan lähteminen ei onnistu, niin ainakin sitten on huolehdittava että kotona on äärimmäisen tylsää. Kaikki laitteet takavarikkoon, eikä sinä päivänä ole asiaa edes illalla tavata kavereita. 

Sohaisen muurahaispesää, mutta entä jos ei menisi sinne kouluun? Meillä on perheessä ja suvussa monta nepsyä, ja vuosien varrella olen oppinut, että jos ei kouluun halua, ei sinne kannata mennä. Miehen veli pakotettiin, nyt hän on syrjäytynyt 27-vuotias, joka ei pääse ahdistuksestaan. Oman lapseni otin kotikouluun, kirjoitti erinomaisin arvosanoin ylioppilaaksi ja nykyään tekee töitä + opiskelee ihan tyytyväisenä.

Eiköhän tuonikäiselle voi jo sanoa suoraan, että Suomessa koulua käymättömät otetaan huostaan. Sitten selvität, mitä se käytännössä tarkoittaa. 

Osa lapsista oppii vain päätään seinään hakkaamalla. Omani tajusi eräs kaunis päivä 13-kesäisenä, että on ollut idiootti. Siitä asti käyttäytynyt ja myös koulu hoidettu kunnialla. Mikään määrä keskustelua tai asiantuntijoita ei auttanut, aika auttoi. 

Jaksaa jaksaa, pakko on vain jaksaa jatkaa.

Elämä on lainaa ja kohta olet vainaa.

Valintoja yhtä kaikki.

Sorry oli pakko :D

En ryhdy ap:ta neuvomaan, mutta omalla kohdallani aikoinaan haluttomuuteni käydä koulua oli oire vakavista asioista. Aloin kokea 8-vuotiaasta alkaen syvää toivottomuutta elämää kohtaan. Opin kyllä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta mielenterveyttäni eivät kyllä yhtään tukeneet aikuisten suusta tulleet uhkaukset ja ableistiset jeesustelut.

Kun itse olin lapsi ja nuori niin 99% kävi koulun mukisematta. Ei tullut edes mieleen että ei mentäisi. 

Loput 1% oli tarkkiksella ja kävi koulua miten kuten..