Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

"Hiirulaiseksi kutsuminen ei ole kauhean positiivinen ilmaisu."

Ei toki ole positiivinen ilmaisu, mutta keksisin kyllä paljon rumempiakin ilmaisuja naisesta, joka tekee kaikkensa saadakseen varatun miehen itsellensä.

Eikös tässä vanhassa blogissa ole vähän samankaltainen tilanne: 

https://www.lily.fi/blogit/toistaiseksi-sinun/peruskallio-halkeaa/

Sukupuolet ovat vaan päinvastaiset. 

Onkohan Aki Tykilläkin...tai siis vaimolla samanlainen tilanne kuin meillä?! Tuli juuri julkisuuteen avioeropäivitys. Ja keväällä se hyvinkin avaava runo.

Jos toinen puoliso viettää paljon aikaa poissa kotoa, töissä tai harrastuksissa, on aika suuri todennäköisyys sille, että pettämisen mahdollisuuksia ja kiusauksia tulee runsaasti.

Siksi vakavaan parisuhteeseen ryhtyessä on hyvä kysyä rehellisesti itseltään millaisen parisuhteen haluan. Olenko valmis kantamaan yksin vastuun kodista ja lapsista, jotta toinen voi vapaasti heilua maailmalla ja luotanko siihen, että lapset ja yhteinen koti on riittävä liima yhdessä pysymiselle?

Itse tiesin naimisiin mennessäni, että haluan puolison, jonka kanssa viettää aikaa ja jonka kanssa on paljon yhteistä, sekä puhumista ja tekemistä. Jonka kanssa luodaan parisuhde olemalla yhdessä muutenkin kuin paperilla.

En tarvinnut toista tuomaan mulle, statusta, elintasoa ja hankkimaan tavaroita ja olemaan siksi paljon poissa kotoa. Se miltä meidän suhde näytti toisten silmissä oli myös toisarvoista.

Jos on vietetty hyvin erillistä elämää, on melko todennäköistäkin, että jossain vaiheessa etäännytään liikaa.



Ap:n miehen kaltaisille miehelle kulissiliitto perhepalveluksin on varmasti ihanteellinen. Samalla toki pitää olla sinkun vapaudet ylimääräisten kiksien hankintaan. Ap sen sijaan kuvitellut, että paljosta poissaolostaan huolimatta mies yhtä sitoutunut perheeseensä. Valitettavasti se ei näin yleensä mene.

"Varoitin miestä tästä tunnetusta vonkaajasta heti alkuunsa, mutta hän ei uskonut (ovat työkavereita). Sanoi vain että ei kai se nyt musta ole kiinnostunut!!! Ja miestä tietysti syytän eniten että teki mulle näin julmasti. Ei merkitse 25 yhteistä vuotta mitään hänelle eikä se että olen hänen lastensa äiti."

Onko tää trollausta? Siis kuka aikuinen varoittelee puolisoaan kuin jotain pikkulasta. Liekö ollutkin äidin roolissa pitkälti liitossaan. Nyt sitten hiirulainen vonkasi miehen ja apua, siinä meni mies. Sori, päivän naurut!

Vierailija kirjoitti:

"Varoitin miestä tästä tunnetusta vonkaajasta heti alkuunsa, mutta hän ei uskonut (ovat työkavereita). Sanoi vain että ei kai se nyt musta ole kiinnostunut!!! Ja miestä tietysti syytän eniten että teki mulle näin julmasti. Ei merkitse 25 yhteistä vuotta mitään hänelle eikä se että olen hänen lastensa äiti."

Onko tää trollausta? Siis kuka aikuinen varoittelee puolisoaan kuin jotain pikkulasta. Liekö ollutkin äidin roolissa pitkälti liitossaan. Nyt sitten hiirulainen vonkasi miehen ja apua, siinä meni mies. Sori, päivän naurut!

Toivon todellakin, että koet saman. Jos siis elät edes parisuhteessa (tuskin). Miksi pitää tulla ilkeilemään, tuleeko siitä jotenkin voimaantunut olo? En vaan voi ymmärtää, mitä lisäarvoa viestisi toi tähän ketjuun. 

Pettäjä ei tunne mitään.

"Tunnettu vonkaaja"

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Varoitin miestä tästä tunnetusta vonkaajasta heti alkuunsa, mutta hän ei uskonut (ovat työkavereita). Sanoi vain että ei kai se nyt musta ole kiinnostunut!!! Ja miestä tietysti syytän eniten että teki mulle näin julmasti. Ei merkitse 25 yhteistä vuotta mitään hänelle eikä se että olen hänen lastensa äiti."

Onko tää trollausta? Siis kuka aikuinen varoittelee puolisoaan kuin jotain pikkulasta. Liekö ollutkin äidin roolissa pitkälti liitossaan. Nyt sitten hiirulainen vonkasi miehen ja apua, siinä meni mies. Sori, päivän naurut!

Toivon todellakin, että koet saman. Jos siis elät edes parisuhteessa (tuskin). Miksi pitää tulla ilkeilemään, tuleeko siitä jotenkin voimaantunut olo? En vaan voi ymmärtää, mitä lisäarvoa viestisi toi tähän ketjuun. 

Kiitos 👍🏻😘

Tänne on nyt ilmaantunut joku joka kyseenalaistaa ja dissaa kaikkea, mä en enää jaksa kutvahtaa hänen provoihinsa. Olikin harvinaisen pitkään asiallinen ketju. Uskon että kyseessä on yksi ja sama ihminen. No, hän ei ilmiselvästi ole kokenut samaa kuin me muut. Toivotaan että ei tule kokemaankaan, kyllä tällainen ihmisen niin vereslihalle ja rikki vie että ei sitä voi ymmärtää ennen kuin itse sen kokee. 🙏🏻

Ap

Itse olen aina ajatellut, että ei varmaan ole mitään parisuhteen reseptiä, joka voisi olla niin hyvä, että takuulla ikinä ei toinen petä. Pettämiseen johtaneita syitäkin on niin monia, elämäntilanteita, sattumia, tms. Eli omassani olen lähtenyt siitä, että kaikki on aina mahdollista, molemmin puolin. Sillä vaikka nyt tuntuu siltä, että ikinä en pettäisi, voinko sen hautaan saakka vannoa?

Sen vuoksi emme ole lupailleetkaan toisillemme mitään muuta kuin sen, että kerrotaan, jos jotain sellaista, mikä liittoamme koskee, tapahtuu. Olemme siis varmaan jonkinsortin löyhässä avoimessa suhteessa. En kuolisi, jos miehellä esim. työmatkalla olisi joku juttu. Mutta selvää on, että jos juttu muuttuisi rinnakkaissuhteeksi, se vaikuttaisi meihin. Siinäkin tapauksessa, että toinen kuvittelee, että ei, tämä ei liity mitenkään liittoon.

Miehestä en voi satavarma tietysti olla, mutta melkoisen varma, että hänellä on sama tilanne kuin itsellä: ei niihin juttuihinkaan viitsi ryhtyä, kun saman saa kotoa ja en halua yhtään, siis yhtään mitään sotkua tätä liittoa uhkaamaan. Se, että periaatteessa on lupa tehdä mitä lystää vie kyllä minkään kielletyn hedelmän innon pois. Ja aina kriittisellä hetkellä siellä baarissa humalassakin katsot sitä kolmatta ja ajattelet, että ai tämä vai, älä hullujas puhu. Voi olla komea ja charmantti tapaus, mutta sehän on ventovieras, lopulta! Parempi jättää pieni hauska jännite ja antaa olla.

Luulen siis, että lopulta pettämättä jättämisen päätös on niin jonnekin syvälle iskostettu, että sen murtamiseen tarvitsisi tehdä töitä. Ja sitten toisin päin: jotkut ovat pettämisen itselleen jo sallineet ja siksi se on helppo toteuttaa.

Mutta aina on minusta väärin alkaa syyttelemään sitä osapuolta, joka ei ole tilanteessa päätösvaltaa saanut, eli puolisoa. Oli se liitto sitten millainen hyvänsä, puoliso ei päätä siitä, petätkö sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Varoitin miestä tästä tunnetusta vonkaajasta heti alkuunsa, mutta hän ei uskonut (ovat työkavereita). Sanoi vain että ei kai se nyt musta ole kiinnostunut!!! Ja miestä tietysti syytän eniten että teki mulle näin julmasti. Ei merkitse 25 yhteistä vuotta mitään hänelle eikä se että olen hänen lastensa äiti."

Onko tää trollausta? Siis kuka aikuinen varoittelee puolisoaan kuin jotain pikkulasta. Liekö ollutkin äidin roolissa pitkälti liitossaan. Nyt sitten hiirulainen vonkasi miehen ja apua, siinä meni mies. Sori, päivän naurut!

Toivon todellakin, että koet saman. Jos siis elät edes parisuhteessa (tuskin). Miksi pitää tulla ilkeilemään, tuleeko siitä jotenkin voimaantunut olo? En vaan voi ymmärtää, mitä lisäarvoa viestisi toi tähän ketjuun. 

Kuule, olen kokenut pahempaakin ja siksi mua nauratti tuo juttu. Siis oikeesti.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina ajatellut, että ei varmaan ole mitään parisuhteen reseptiä, joka voisi olla niin hyvä, että takuulla ikinä ei toinen petä. Pettämiseen johtaneita syitäkin on niin monia, elämäntilanteita, sattumia, tms. Eli omassani olen lähtenyt siitä, että kaikki on aina mahdollista, molemmin puolin. Sillä vaikka nyt tuntuu siltä, että ikinä en pettäisi, voinko sen hautaan saakka vannoa?

Sen vuoksi emme ole lupailleetkaan toisillemme mitään muuta kuin sen, että kerrotaan, jos jotain sellaista, mikä liittoamme koskee, tapahtuu. Olemme siis varmaan jonkinsortin löyhässä avoimessa suhteessa. En kuolisi, jos miehellä esim. työmatkalla olisi joku juttu. Mutta selvää on, että jos juttu muuttuisi rinnakkaissuhteeksi, se vaikuttaisi meihin. Siinäkin tapauksessa, että toinen kuvittelee, että ei, tämä ei liity mitenkään liittoon.

Miehestä en voi satavarma tietysti olla, mutta melkoisen varma, että hänellä on sama tilanne kuin itse

Mutta kun se pettäminen ei tarvitse baaria. Siihen riittää ihan yksi tunti ilman tunteita, eikä tarvii edes tuntia. Näin minun miehellä. Hienoa jos pystyy sellaisen miehen kanssa elämään. Itse en pysty. 

Mutta aina on minusta väärin alkaa syyttelemään sitä osapuolta, joka ei ole tilanteessa päätösvaltaa saanut, eli puolisoa. Oli se liitto sitten millainen hyvänsä, puoliso ei päätä siitä, petätkö sinä.

Todella hyvin sanottu ja hyvä puheenvuoro muutenkin! Jos toiselle on vuosikymmeniä liitto kelvannut niin aika halpaa alkaa syyttelemään, miten se toinen on ollut vääränlainen siinä vaiheessa, kun jää pettämisestä kiinni.

Mutta kun se pettäminen ei tarvitse baaria. Siihen riittää ihan yksi tunti ilman tunteita, eikä tarvii edes tuntia. Näin minun miehellä. Hienoa jos pystyy sellaisen miehen kanssa elämään. Itse en pysty. 

No ei tarvitsekaan, tietenkään. Mutta teillä taisikin olla aika erilainen liitto muutenkin kun tuo kuvailtu. Olen minäkin sitä mieltä, että puolisoiden kannattaa miettiä pettämisskeraariokin valmiiksi ennen kuin se tapahtuu, eli ottaa huomioon elämän realiteetit ja miten niitä käsitellään. Mulle tunteeton paneminen tosin ei ole vaihtoehto missään tilanteessa, ei sinkkuna eikä varattuna.

t. Eri

Mutta kun se pettäminen ei tarvitse baaria. Siihen riittää ihan yksi tunti ilman tunteita, eikä tarvii edes tuntia. Näin minun miehellä. Hienoa jos pystyy sellaisen miehen kanssa elämään. Itse en pysty. 

En ymmärrä, miten tämä liittyy mitenkään siihen, mitä kirjoitin. Kumpikaan meistä ei innostu tunteettomasta seksistä saati jostain tunnin hommeleista. Ja en pystyisi minäkään sellaisen ihmisen kanssa elämään, joka ei kunnioita omaansa ja toisen seksuaalisuutta.

Kyllä minäkin aina ajattelin, ettei jokin pettäminen tai avioero katkaisisi mitään kamelinselkää, ajattelin että siitä kyllä selvittäisiin. Pidin itseäni varsin realistisena ja vahvana tyyppinä. On kuitenkin niin helppo etukäteen yrittää arvailla, että mahdollinen ero hoidettaisiin jotenkin fiksusti ja että ei olisi niin iso juttu.

Väärin meni. On aivan järjettömän kamala kriisi tulla hylätyksi ja korvatuksi. Mistään ei voi fiksusti sopia, kun yhtäkkiä ei ole mitään yhteistä tarinaa tai yhteistä tahtotilaa sopia yhtään mitään. Siinä meni lyhyessä uusiksi lähes kaikki: parisuhde, talous, lasten kanssa vietetty aika, asuminen, osa ystävyys- ja perhesuhteista, oma jaksaminen. Itse olin esim. läheinen anopin ja ex:n suvun kanssa, mutta jotenkin nekin ihmissuhteet vain hävisi. Kyllä siinä tosi paljon myös menettää. Onneksi oli kuitenkin oma työ, se oli ainoa asia, joka pysyi (hetken) muuttumattomana ja kiinni tässä maailmassa.

"Se, että periaatteessa on lupa tehdä mitä lystää vie kyllä minkään kielletyn hedelmän innon pois. Ja aina kriittisellä hetkellä siellä baarissa humalassakin katsot sitä kolmatta ja ajattelet, että ai tämä vai, älä hullujas puhu. Voi olla komea ja charmantti tapaus, mutta sehän on ventovieras, lopulta!"

Miksi aina oletetaan, että pettäminen olisi vain jonkun ventovieraan tunteetonta panemista?

Mitäs sellaiset vuosien sivusuhteet, joissa tunnustetaan myös rakkautta? Sen mä miellän pettämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

"Se, että periaatteessa on lupa tehdä mitä lystää vie kyllä minkään kielletyn hedelmän innon pois. Ja aina kriittisellä hetkellä siellä baarissa humalassakin katsot sitä kolmatta ja ajattelet, että ai tämä vai, älä hullujas puhu. Voi olla komea ja charmantti tapaus, mutta sehän on ventovieras, lopulta!"

Miksi aina oletetaan, että pettäminen olisi vain jonkun ventovieraan tunteetonta panemista?

Mitäs sellaiset vuosien sivusuhteet, joissa tunnustetaan myös rakkautta? Sen mä miellän pettämiseksi.

Miksi aina oletetaan, että yhdenillan jutut sen enemmän avoimessa suhteessa kuin sinkkuna olisi jotain ventovieraan tunteetonta panemista?  Mutta vierashan hän on verrattuna omaan aviomieheen ja sen vuoksi jo lähtökohtaisesti ei niin viehätä, vaikka ihan luvan kanssa saisi sen tehdä. Likinnä kyllä tossa ajattelin esim. työkavereita, joiden kanssa voisi edes kuvitella jotain tapahtuvan, kun molemmat myös aika paljon työmatkoilla ollaan. Mutta vieraita nekin siinä mielessä ovat. Jopa ventovieraita.

Ja jos lupaa ei ole = suhde ei ole avoin, kyllä mun kirjoissa ne yhdenillan jututkin on pettämistä. Sehän on parien kesken sovittavissa, mikä on tai ei ole. Omassani sivusuhde, pitkä tai lyhyt, olisi semmoinen, että siitä pitäisi keskustella ja mitä todennäköisesti johtaisi eroon.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin aina ajattelin, ettei jokin pettäminen tai avioero katkaisisi mitään kamelinselkää, ajattelin että siitä kyllä selvittäisiin. Pidin itseäni varsin realistisena ja vahvana tyyppinä. On kuitenkin niin helppo etukäteen yrittää arvailla, että mahdollinen ero hoidettaisiin jotenkin fiksusti ja että ei olisi niin iso juttu.

Väärin meni. On aivan järjettömän kamala kriisi tulla hylätyksi ja korvatuksi. Mistään ei voi fiksusti sopia, kun yhtäkkiä ei ole mitään yhteistä tarinaa tai yhteistä tahtotilaa sopia yhtään mitään. Siinä meni lyhyessä uusiksi lähes kaikki: parisuhde, talous, lasten kanssa vietetty aika, asuminen, osa ystävyys- ja perhesuhteista, oma jaksaminen. Itse olin esim. läheinen anopin ja ex:n suvun kanssa, mutta jotenkin nekin ihmissuhteet vain hävisi. Kyllä siinä tosi paljon myös menettää. Onneksi oli kuitenkin oma työ, se oli ainoa asia, joka pysyi (hetken) muuttumattomana ja kiinni tässä maailmassa.

Uskon, että tämä on ihan totta. Vaikka meistä kumpikaan ei ole juurikaan seksuaalisesti mustasukkainen, kyllä on tietysti kaikenlaisia asioita, jotka saattaisivat avioeroon johtaa. Etukäteen tiedän, että itseni se, että menettäisimme yhteyden ja kommunikointikykymme musertaisi täysin. Meillä ei ole lapsia, mutta niin paljon yhteistä, että ymmärrän todella hyvin, mistä puhut.

Pakkohan siitäkin olisi päivä kerrallaan ja asia kerrallaan eteenpäin mennä, mutta monta aallonpohjaa varmaan koettaisiin. Tietysti sitä toivoo, että erokin voisi sujua samassa hengessä kuin liittokin, mutta senkin tiedostan, että aina ne toiveet ei käy toteen ja syitä on monia.

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan nyt se pointti apnkin (ja muiden) kertomuksessa, että eihän se mies mitään eroa halua, vaan suorastaan suuttuu, kun sellaista ehdotetaan. Joten sinällään kaikki se, mitä vaimo tarjoaa ja on tarjonnut, aivan mainiosti kelpaa edelleen.

Kun lapset lähtevät pesästä, tulee kohta lapsenlapset, joten ihan samalla tavalla kuin menestyvä mies on perheenisä, on hän myhäilevä isoisä. Ja samalla tavalla kuin omille lapsilleen kodin, haluaa lapsenlapsilleen mummolan.

Kyse ei siis ole siitä, että mies olisi tyytymätön rakentamaansa kulissiin, vaan siitä, että hän kokee ansaitsevansa sen lisäksi, siihen sivuun, poikamieselämän. Kuin teini, joka vielä kovasti tarvitsee kattoa päänsä päälle, haluaa olla itsenäinen.

Tämä! Ja nyt kun olen poissa, hän on ilmeisesti huomannut ettei olekaan niin itsenäinen kuin luuli. Hätä sillä on siellä kädessä. Hyvä niin.

Ap