Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Kyllä minäkin uskon, että miehen puhumattomuus on vain kiukkua siitä, että jäi kiinni. Selvästi aiemmin nämä sivuseikkailut on sujuneet hänen kannaltaan siististi kun mitään varmoja todisteita sulla ei pettämisestä ole ollut. Ja sinähän olet luottanut, kun kerran sitä sulta vaadittu.

Pitkästä pettämishistoriasta kertoo sekin, että hän ei ole pyytänyt anteeksi ja hyvitellyt sulle millään lailla. Jos kyseessä olisi kertahairahdus, jota aidosti katuisi, näin tapahtuisi todennäköisemmin.

Syntyy vaikutelma, että olet suht. nuorena sitoutunut vanhempaan, hyvässä asemassa olevaan, komeaan mieheen. Luonne ja muu persoonallisuus on ehkä jäänyt sivuun, olet mennyt päästä pyörälle enemmän ulkoisten kriteerien perusteella. Mies on ollut "hyvä saalis".



Usein luokka-asetelmatkin vaikuttavat, vaikka sitä ei aina haluttaisi myöntää. Jos mies on esim. varakkaammasta, akateemisesta suvusta, naiselle usein syntyy tiedostamatonkin tarve esittää hyvää tyttöystävää ja vaimoa, että sukukin hyväksyisi. Sivusta seurannut pariakin tapausta, jossa nainen jo seurusteluvaiheessa alkaa muokkaamaan itseään miehen suvulle kelpaavaksi.

Ap, tämä ketju on todella hyvä ja meitä kanssasisaria on todella paljon, ikävä kyllä.

Osa teksteistä on aika kovia/raadollisia, mutta niillä varmasti halutaan herätellä, koska kun se eka "varma pettäminen" elämään tulee niin sitä pitkään haluaa uskotella itsellensä kuitenkin kaikkea hyvää.

Vaikutat ihanalta naiselta ja olen todella pahoillani siitä myllerryksestä jota käyt tällä hetkellä läpi.

Ikävä kyllä olen ihan varma, että miehesi historiaan kuuluvat toiset naiset säännöllisesti. Voi olla, että ne on olleet kertaluonteisia aiemmin esim. noilla reissuilla. Miehesi jäi nyt kiinni ja se sitä harmittaa. En rehellisesti usko, että tuosta kakkosnaisesta tulee ykkönen, miehesi pitää nyt hauskaa niin kauan kun häntä huvittaa. Mutta, sitten tulee uusi nainen. Vaikka palaisitte yhteen niin suhde ei palaa ennalleen ikinä. Toivoisin kovin, että Sinulla aukeaisi silmät näkemään koko kuvion.

Olen ollut viisi kautta laskettelukeskuksessa töissä ja ne puheet villistä menosta on totta. Ja se, että miehet pitää aina toistensa puolta. Ja naisten meno on myös hurjaa.

Jos haluatte kuulla niitä pettäjien kokemuksia, niin lukekaa uusia julkkismiesten ja semi-julkkismiesten omaelämäkertoja esim. Sami Kuronen. Niissä on kuulemma monessa sivuttu pettämistä. Jonkun analyysin mukaan niissä kaikissa loistaa poissaolollaan itsereflektio: ahdisti, niin tuli petettyä. 

Petettyjen naisten kokemukset ei juuri kuulu.  

Jos miehet itse eivät osaa reflektoida itseään, niin miksi meidän pitäisi löytää itsestämme vikoja ja takertua joihinkin jouluverhoihin? Itse olen kokenut vapautuneeni eron myötä siitä paineesta, että miestä tuntui ahdistavan moni pienikin perhe-elämään liittyvä asia. Jotenkin sen toisen tunnekuorma tuli minun kannettavakseni, kun toista ahdisti. Ja ilmeisesti se ahdistus oli hänelläkin syy pettämiseen. 

Oma nykyinen rentous tulee juuri siitä, ettei mun tarvitse kantaa enää sitä toisen sisäistä tunnekuormaa. Not my problem anymore.

Itse en siis jaa sitä kokemusta, että olisin itse ollut kireä suorittaja ja yrittänyt täyttää jotain ulkopuolisia odotuksia. Siitä en suostu kantamaan vastuuta, että toista ahdisti ilman, että hän osasi itse sanoittaa ja reflektoida asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisit asian olevan niin, mutta todellisuudessa hän kyllä tajuaa.  Mutta hän ei välitä siitä.  Häntä suututtaa vain se, että jäi kiinni ja siksi hän ei halua puhua koko asiasta mitään.  Ei hän halua ruveta esittämään katuvaista ja sinua säälittelemään ja lepyttelemään.  Syytettyjen penkillä oleminen ei ole miellyttävää, siksi hän haluaa siitä pois mahdollisimman nopeasti.  

Ei pettäjät koskaan mitään syvällistä tunne.  He itse asiassa vain tykkäävät siitä pettämisestä, mutta eivät tykkää jäädä kiinni, koska siitä seuraa kaikenlaista sotkua.

Älä keksi selityksiä.  Mies tiesi mitä teki ja tulee tekemään tulevaisuudessakin.  Häneltä se käy, se on nyt todistettu.  

Ja kas, sotkua todellakin seurasi! Enemmän kuin koskaan ennen. Tiedätkö, mies sanoi että hän ei voi luvata etteikö tulevaisuudessakin tekisi vastaavaa mulle. Miten niin ei voi luvata??? Miten ei ihminen voi päättää olla pettämättä? Onpa varsin heikko ihminen. Kyllä mä niin monesti olen ajatellut että kenen kanssa mä vietinkään nämä 25 vuotta?!!! Jonkun niin läpikotaisin tutun, mutta samalla täysin vieraan ihmisen kanssa. Surullista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onnea ap: pääset eroon ihmisjätteestä. Luultavasti kuulet vielä roskan ulinaa, kuinka olet aina mädättänyt ilmapiiriä, valittanut kaikesta, etsinyt suurennuslasilla virheitä ja ongelmia, ja että tulevat/olevat kiputilasi ja sairautesi ovat karmaa koska olet niin hanurista. Se on kuitenkin kaiken tuon arvoista, koska fakta on ettei aikuinen ihminen muutu. Hän on selkeästi päättänyt, että sinua voi noin kohdella, enkä usko että ajatus kääntyy millään konstin.

Hän ei ole sanallakaan tässä mua moittinut, päinvastoin on korostanut että mussa ei ollut mitään vikaa ja että 90% miehistä ottaisi mut ilomielin. Mutta niin, mä tahdoin olla vain sen yhden miehen nainen. Siksi tuntuukin niin paskalta kun omaa panosta tai yhteisiä vuosia ei arvostettu. No, usea teistä tietää mitä tällä tarkoitan. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte kuulla niitä pettäjien kokemuksia, niin lukekaa uusia julkkismiesten ja semi-julkkismiesten omaelämäkertoja esim. Sami Kuronen. Niissä on kuulemma monessa sivuttu pettämistä. Jonkun analyysin mukaan niissä kaikissa loistaa poissaolollaan itsereflektio: ahdisti, niin tuli petettyä. 

Petettyjen naisten kokemukset ei juuri kuulu.  

Jos miehet itse eivät osaa reflektoida itseään, niin miksi meidän pitäisi löytää itsestämme vikoja ja takertua joihinkin jouluverhoihin? Itse olen kokenut vapautuneeni eron myötä siitä paineesta, että miestä tuntui ahdistavan moni pienikin perhe-elämään liittyvä asia. Jotenkin sen toisen tunnekuorma tuli minun kannettavakseni, kun toista ahdisti. Ja ilmeisesti se ahdistus oli hänelläkin syy pettämiseen. 

Oma nykyinen rentous tulee juuri siitä, ettei mun tarvitse kantaa enää sitä toisen sisäistä tunnekuormaa. Not my problem anymore.

Itse en siis jaa si

Hassuja juttuja. Ex piti aina teatterikäynneistä, koska siellä ihmiset olivat pukeutuneet siististi ja käyttäytyivät asiallisesti. Ilmapiiri oli sivistynyt. Pääsääntöisesti halusi myös viettää perinteisiä juhlapyhiä ja ylläpitää muitakin perinteitä. Silti ilmeni ns kohtauksia, esimerkkinä nyt vaikkapa eräs Pääsiäinen. Oltiin puhuttu että vanhempani tulevat lounaalle, mietitty menuta. Sitten koitti vapaat, ja kelit oli kunnossa; kaverit houkuttelivat moottoripyöräilemään. Eikä siinä mitään, kivahan se on pärrätä. Vaan kun saapui aika mennä hoitamaan ruokaostoksia ja muuta, oli miehen aivot vaihtaneet munanjatkeella ratsastuksen voimasta teiniasentoon. Hän hoki puhelimessa halveksuntaa äänessään kuinka absi on pyhäisinkin auki, ja että silloin on veisattava kun virsikirja on levällään (!!!) Tällainen heikkolahjaisuusmoodi toistuen noin vuoden välein veti aika hiljaiseksi. Erossakin kitisi, kuinka perinteet ahdistivat häntä aina. Tämä selvä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa kysyttiin, mitä pettäjän päässä liikkuu. Pettäneiden kommentteja ei ketjussa ole juuri näkynyt, mutta sen sijaan vastauksina on tullut tulva petettyjen naisten kommentteja, joissa tuomitaan yksimielisesti mies siaksi ja toinen nainen moraalittomaksi luntuksi. Ei se ihan näin mustavalkoista ole.

Vaikka ap (ja kaikki te muutkin petetyksi tulleet vaimot tai miehet) onkin kuvitellut, että "kaikki on ollut hyvin" jne, ei mies ole selvästikään ollut tyytyväinen. Ehkä hän ei vain ehkä ole uskaltanut tai osannut sanoittaa sitä (eikä uskalla vieläkään), kun pelkää että paljastuksesta syntyy kauhea draama. Tuskin hän myöskään haluaa ehdoin tahdoin kääntää puukkoa haavassa ja kertoa raatorehellisesti, mikä kaikki oikeastaan on mättänyt, ja siksi hän vaikenee edelleen. Et ehkä koskaan tule saamaan vastauksia, joten parasta että hyväksyt tilanteen, päästät miehen menemään ja käännät katseesi eteenpäin.

Pitkään kestänyt salasuhde on poikkeuksetta merkki siitä, että avioliitto on jo aivan kalkkiviivoilla. Ja jollei kumppani vielä tämän salarakkaan kanssa päätyisikään kokonaan yhteen, on vain ajan kysymys, milloin tulee seuraava ja sitten hän häipyy. Et voisi enää milloinkaan elää rauhallisin mielin saman ihmisen kanssa, vaan takaraivossasi takoisi koko ajan epäilys.  Kun luottamus on kerran mennyt, ei sitä takaisin saa.

Kokemusta on.

No ei selvästikään ole ollut tyytyväinen, mutta kunpa hän olisi puhunut tyytymättömyydestään niin jotain olisi saattanut olla tehtävissä. Sanoin hänelle että voi kunpa vain olisit puhunut jos on ollut kurja olla, niin olisin tiennyt kääntää kurssia, yrittää tehdä toisin. Ajatustenlukija kun en ole. Ja oikeassa varmastikin olet siinä ettei hän uskalla/osaa sanoittaa tuntemuksiaan + etten tule koskaan saamaan vastauksia häneltä. Tiedä sitten miten ajan myötä kun aikaa on kulunut enemmän. Hassua tässä kaikessa on että hän kuitenkin vaikutti tyytyväiseltä kanssani, seksiä oli ja yhteistä tekemistä...ehkä hieman vetäytyväisempi hän kyllä oli nyt kun ajattelen. Kainaloonkaan ei enää päässyt helposti ja usein väisti suukotuksia, mutta ainahan hän oli niitä jkv väistellyt tyyliin "ei aina viitsi olla nuolemassa!" 

Mä en tiedä mitä tuohon tulisi ettenkö voisi enää luottaa. Jos mies tosissaan tahtoisi mut takaisin (not gonna happen kun ei ole perään huudellut), niin lupaisihan hän että jos jatketaan niin hän ei petä enää ja unohtaa kaikki muut naiset. Mutta tällaista ei ole tapahtunut, yritin taannoin vielä kysellä, mutta ehkä nyt sitten nauttii kun saa rauhassa lennellä kukasta kukkaan niin paljon kuin ikinä jaksaa. 

Itsellä ei ainakaan aluksi pysynyt pää vauhdissa mukana. Yhtäkkiä kaikki on poissa, koti, pitkä parisuhde, tähänastinen elämä oikeastaan....kova paikka on ollut. Enkä mäkään vielä tällä hetkellä osaa pukea sanoiksi mitä kaipaan eniten, en ehkä miestä vaan sitä omaa tuttua elämääni siellä omassa kodissa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin uskon, että miehen puhumattomuus on vain kiukkua siitä, että jäi kiinni. Selvästi aiemmin nämä sivuseikkailut on sujuneet hänen kannaltaan siististi kun mitään varmoja todisteita sulla ei pettämisestä ole ollut. Ja sinähän olet luottanut, kun kerran sitä sulta vaadittu.

Pitkästä pettämishistoriasta kertoo sekin, että hän ei ole pyytänyt anteeksi ja hyvitellyt sulle millään lailla. Jos kyseessä olisi kertahairahdus, jota aidosti katuisi, näin tapahtuisi todennäköisemmin.

Syntyy vaikutelma, että olet suht. nuorena sitoutunut vanhempaan, hyvässä asemassa olevaan, komeaan mieheen. Luonne ja muu persoonallisuus on ehkä jäänyt sivuun, olet mennyt päästä pyörälle enemmän ulkoisten kriteerien perusteella. Mies on ollut "hyvä saalis".



Usein luokka-asetelmatkin vaikuttavat, vaikka sitä ei aina haluttaisi myöntää. Jos mies on esim. varakkaammasta, akateemisesta suvusta, naiselle usein syntyy tiedosta

Kiitos sulle kommentista. Voi olla että kiukkuaa sitä että jäi kiinni, vieläpä äärinolosti hyvänen aika. Jos ei olisi niin kamala tilanne mulle, niin nauraisin sille miten nolosti kävikään ukki-ikäiselle miehelle. Joo, kyllä olen yrittänyt luottaa kun sitä on niin kovasti multa vaadittu ja mulle ollaan vannotettu uskollisuutta. 

Kyllä mä olin nuori kun aloin seurustella miehen kanssa, olin alle parikymppinen silloin ja mies lähenteli kolmeakymmentä. Ja kuten sanottua, ensin ihastuimme toistemme ulkoiseen olemukseen, mutta meillä klikkasi oitis muutenkin ja jäin niiltä sijoiltani hänen luokseen kunnes nyt 25 v. myöhemmin kotini raskain mielin jätin. Siinä samassa kodissa kasvatin lapsemmekin aikuiseksi. Toki mies oli ns. hyvä saalis, mutta niin olin minäkin silloin ulkoisesti ja mies ylpeili mulla ja esitteli mua. Olimme kuitenkin rakastuneita ja täysin huumaantuneita toisistamme. Ehkä mies on jo silloin häärännyt selkäni takana, kuka tietää. 

Mä olen ns paremmasta perheestä lähtöisin kuin mies. Mies on kasvanut alkoholistivanhempien lapsena ja lapsuuden laiminlyönti selittänee montakin asiaa, en vain osaa eritellä mihin kaikkeen. Jos joku osaa kertoa mikä kaikki voisi olla lapsuuden peruja, ole kiltti ja kerro. 

Ap

Pettäminen on varmasti yleisempää miehillä joiden emotionaalinen sitoutuminen perheeseen on muutenkin heikompaa. Perhe on naisen projekti, johon mies osallistuu soveltuvin osin ja silloin kun häntä itseään huvittaa. Perhe on eräänlainen pakkopulla, joka on menestyvällä miehellä oltava ettei luultaisi homoksi tai friikiksi.

Sen lisäksi on tietysti oikeus myös sivusuhteisiin, eikä ne miehen mielestä edes kuulu vaimolle. Vaimolla on oma lokero elämässä rajoitettune oikeuksiin. Ja niihin oikeuksiin ei kuulu molemminpuoliset uskollisuuden vaatimukset. Vaimon tietysti oltava uskollinen, tämä on itsestäänselvyys.



Suhde lapsiinkin on pinnallinen, eikä mies yleensä osallistu heidän hoitoonsa, eikä oma-aloitteisesti rakenna suhdetta heihin, vaan sekin yleensä menee naisen kautta. Ap ei uskalla kertoa eron syytä lapsille, jotta välit isään eivät katkea. Ikään kuin hän olisi vastuussa tästäkin asiasta.



Ap kertoo, että heillä kaikki hyvin ja rakkautta riittää, vaikka kyse on enemminkin ap:n ja lasten perhe-esityksestä, johon mies on halutessaan osallistunut ilman omaa panosta.



Ero on tällaisessä tapauksessa naiselle oikeastaan helpotus sen jälkeen kun surutyö tehty. Suhteet lapsiin ja läheisiin kunnossa ja voi halutessaan etsiä uuden rakkaudenkin, joka tasaveroisempi.



Mies saa taas kaipaamansa vapauden, mutta toki menettää ne perhe-elämäpalvelut, jotka olleet elämän kiva bonus. Tulevaisuudessa häämöttää uusia suhteita niin kauan kuin ulkonäköä ja varallisuutta riittää, mutta vaarana myös alkoholisoituminen ja lopulta yksinä jääminen, jos kykyä mihinkään kriittiseen itsereflektioon ei ala löytyä.

 Ehkä hän ei vain ehkä ole uskaltanut tai osannut sanoittaa sitä (eikä uskalla vieläkään), kun pelkää että paljastuksesta syntyy kauhea draama.

Voi kuule, olemme nimenomaan olleet lähes yksimielisesti kanssasi samaa mieltä, että munattomuuttaan pelkuri pettää. Kun ahdistaa, niin pettää. Kun vtuttaa niin pettää. Kun sitä tätä tuota niin pettää.

Pettää niin paljon mieluummin kuin suoraselkäisesti kohtaa sen suhteen toisen osapuolen ja nostaa kissan pöydälle missään tilanteessa. Ei siinä tilanteessa, kun kokee suhteen huonoksi, eikä siinä tilanteessa, kun on korjannut tilannetta pettämällä.

Ap, tuo on oikeasti aina ihan kamala red flag, että toisella saa olla vaikka mitä menoja ja toisella ei ollenkaan. Ihan sama, vaikka siihen ei liittyisi pettämistäkään ollenkaan, niin kyllä suhteen täytyy olla tasapuolinen tuossakin asiassa. Molemmat ovat ansainneet irtiottoja perheestä ja hauskanpitoa kavereiden kanssa!!

Vierailija kirjoitti:

Ap, tämä ketju on todella hyvä ja meitä kanssasisaria on todella paljon, ikävä kyllä.

Osa teksteistä on aika kovia/raadollisia, mutta niillä varmasti halutaan herätellä, koska kun se eka "varma pettäminen" elämään tulee niin sitä pitkään haluaa uskotella itsellensä kuitenkin kaikkea hyvää.

Vaikutat ihanalta naiselta ja olen todella pahoillani siitä myllerryksestä jota käyt tällä hetkellä läpi.

Ikävä kyllä olen ihan varma, että miehesi historiaan kuuluvat toiset naiset säännöllisesti. Voi olla, että ne on olleet kertaluonteisia aiemmin esim. noilla reissuilla. Miehesi jäi nyt kiinni ja se sitä harmittaa. En rehellisesti usko, että tuosta kakkosnaisesta tulee ykkönen, miehesi pitää nyt hauskaa niin kauan kun häntä huvittaa. Mutta, sitten tulee uusi nainen. Vaikka palaisitte yhteen niin suhde ei palaa ennalleen ikinä. Toivoisin kovin, että Sinulla aukeaisi silmät näkemään koko kuvion.

Olen ollut v

Kiitos sulle! Mä olen täysin samaa mieltä että tämä ketju on todella hyvä ja kiitän taas aivan kaikkia keskusteluun osallistuneita! Harvoin on täällä törmännyt näin asialliseen keskusteluun. KIITOS!!!! Olen lukenut jokaisen kommentin ja yrittänyt soveltaa niitä omaan tilanteeseeni. Paljon olen tarttumispintaa ja vertaistukea saanut teiltä. Olen pahoillani jokaisen petetyksi joutuneen puolesta, on tämä kovaakin kovempi paikka. Ja kiitos sinä pettäjä joka olet kertonut näkemyksiä siltä puolelta. Silmäni ovat auenneet todella paljon vaikka ääretöntä surua yhä tunnenkin parisuhteeni ja elämäni totaalisen muuttumisen suhteen. Asia on vielä sen verran tuore että joskus tulee vielä itku ja ahdistus. 

Mäkään en usko että kakkosesta tulee ykkönen, ilmeisesti suurin hohto siitä suhteesta hiipui kiinnijäämisen myötä. En tiedä, mutta niin luulen. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte kuulla niitä pettäjien kokemuksia, niin lukekaa uusia julkkismiesten ja semi-julkkismiesten omaelämäkertoja esim. Sami Kuronen. Niissä on kuulemma monessa sivuttu pettämistä. Jonkun analyysin mukaan niissä kaikissa loistaa poissaolollaan itsereflektio: ahdisti, niin tuli petettyä. 

Petettyjen naisten kokemukset ei juuri kuulu.  

Jos miehet itse eivät osaa reflektoida itseään, niin miksi meidän pitäisi löytää itsestämme vikoja ja takertua joihinkin jouluverhoihin? Itse olen kokenut vapautuneeni eron myötä siitä paineesta, että miestä tuntui ahdistavan moni pienikin perhe-elämään liittyvä asia. Jotenkin sen toisen tunnekuorma tuli minun kannettavakseni, kun toista ahdisti. Ja ilmeisesti se ahdistus oli hänelläkin syy pettämiseen. 

Oma nykyinen rentous tulee juuri siitä, ettei mun tarvitse kantaa enää sitä toisen sisäistä tunnekuormaa. Not my problem anymore.

Itse en siis jaa si

Kiitos kommentista! Enköhän mäkin tästä vielä jossain vaiheessa rentoudu kun suurin tunnekuorma on itseltä väistynyt. Itse asiassa onhan mun vointi jo paljon parempi kuin vaikkapa kuukausi sitten! Eteenpäin mennään. 

Mä olen jkv tutustunut tuohon Kurosen tapaukseen ja myöskin hänen ex-puolisonsa kommentteihin liittyen pettämisasiaan. Tarttui silmiin kun se niin kovin ajankohtainen on. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on varmasti yleisempää miehillä joiden emotionaalinen sitoutuminen perheeseen on muutenkin heikompaa. Perhe on naisen projekti, johon mies osallistuu soveltuvin osin ja silloin kun häntä itseään huvittaa. Perhe on eräänlainen pakkopulla, joka on menestyvällä miehellä oltava ettei luultaisi homoksi tai friikiksi.

Sen lisäksi on tietysti oikeus myös sivusuhteisiin, eikä ne miehen mielestä edes kuulu vaimolle. Vaimolla on oma lokero elämässä rajoitettune oikeuksiin. Ja niihin oikeuksiin ei kuulu molemminpuoliset uskollisuuden vaatimukset. Vaimon tietysti oltava uskollinen, tämä on itsestäänselvyys.



Suhde lapsiinkin on pinnallinen, eikä mies yleensä osallistu heidän hoitoonsa, eikä oma-aloitteisesti rakenna suhdetta heihin, vaan sekin yleensä menee naisen kautta. Ap ei uskalla kertoa eron syytä lapsille, jotta välit isään eivät katkea. Ikään kuin hän olisi vastuussa tästäkin asiasta.



Ap kertoo, ett

Hyvä teksti! Kiitos vaivannäöstä. Moni asia taas osui ja upposi. Meillä mies oli todella omistushaluinen, se mikä oli hänelle sallittua, ei olisi millään mittapuulla ollut sitä mulle. Nytkin pelkää että mä *uoraan siellä omissa oloissani. Ja olenhan mä kerran vähän niin tehnytkin, mies ei vaan tiedä sitä. No en nyt varsinaisesti *uorannut, mutta voisin kehitellä sellaisen fwb-suhteen ko miehen kanssa, ilman mitään sen kummempaa. 

Tuokin on niin totta että ero tulee ajan kanssa varmasti olemaan helpotus, mutta vihaan tätä surutyötä, ai että! Loppuisikin jo. Ja suhteet lapsiin on mulla täysin kunnossa, nyt huomaa että olin läsnäoleva äiti heille. Isäänsä kumpikaan ei ole juuri ollut yhteyksissä, eivät kuulemma oikein osaa. Kerran toinen tarvitsi miehen apua, niin mies kävi pitkin hampain häntä auttamassa. 

Ja tuo sun loppukaneetti miehen tulevaisuudesta, näin varmasti tulee käymään. Hän menetti nyt oikeastaan koko perheensä ja minun perheeni. Minä olin se liima joka toi lapset hänen luokseen, nyt sitä liimaa ei enää ole hänen elämässään. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika! Kyseessä on näiden samojen miesten, jotka ei sitä efforttia arvosta, jälkikasvun paras. Kyllä, se oli isku vasten kasvoja, kun tajusin, ettei toinen arvosta näiden merkitystä. Lapset kuitenkin arvostivat ja arvostavat, ja se on pääasia. Itsekin pidän jouluisasta kodista.

Tällaisille miehille on lähes mahdotonta olla madonna ja h*ora samaan aikaan. Haluan uskoa, että kypsä mies kykenee näkemään vaimossaan molemmat puolet eikä äitiys ole miinus. Ehkä se mies joutaakin sitten mennä, jos on mennäkseen. Tosi mielelläni laitan joulua yksin minulle ja lapsille ilman paineita siitä, että tämäkin pitäisi osata laittaa silleen puolihuomaamattoman rennosti ilman että toinen kokee olevansa vankilassa. 

Ikääntymisessä on se hieno puoli, että jossain vaiheessa sitä vaan mene

Mun mies kyllä rakasti kaikkea sitä kivaa mitä laitoin kodissa. Tein kattauksia, laitoin joulut ja juhannukset viimeisen päälle, samoin pääsiäiset jne. Menut mietin tarkasti ja suunnittelin reippaasti etukäteen mitä syödään milloinkin. Tiedän että hänelle tulee vaikea, musta ja pimeä joulu ilman minua. Hän kuitenkin tottui siihen että koti oli yltäkylläisesti koristeltu ja valaistu jouluisin ja tein hyvät ruoat. No, sitä saa mitä tilaa.

Laitan joulun tänä vuonna toisaalle ja lapsetkin pääsevät siitä nauttimaan luokseni, samoin kaikki ne muutkin ihmiset jotka ovat joulua aina kanssamme viettäneet. Katsotaan sitten jouluna mikä on tilanne miehen suhteen, haluaako tulla/haluanko edes häntä silloin nähdä. Voi olla että on liian aikaista yhteiselle joululle, en tiedä. 

Mies on täyttämässä pyöreitä ja olin suunnittelemassa hänelle ainutlaatuista reissua ulkomaille. Suunniteltu oli jo missä syötäisiin, mitä tehtäisiin jne. Tämäkin suunnitelma romuttui, mies viettäkööt pyöreitään sitten miten ja missä tahtoo. 

 

Ap

En ole lukenut läheskään koko pitkää ketjua.... mutta tämä laittaa miettimään, että oletko ollut miehellesi enemmänkin äiti? Ja miehelle myös sellainen perinteinen menneiden vuosikymmenten rouvasihminen, joka pitää kodin edustuskelpoisena ulkopuolisia varten. Suunnattoman raskas rooli oma työn, äitiyden ja parisuhteen rinnalla. Uskon, että lapset ovat nauttineet huolenpidostasi ja kodikkuudesta ja jatkavat näitä perinteitä kanssasi. En usko, että miehesi joulusta tulee musta ja pimeä, sillä hän saa nyt kerrankin (ehkä ensimmäistä kertaa?) viettää sellaisen joulun, jota on joskus ehkä haaveillut, mutta tiennyt, ettei voi sitä perheessänne toteuttaa.

Kaikki eivät sen kummemmin juhli pyöreitä vuosia. Olen nainen ja ostin itselleni ja puolisolleni 50-v. syntymäpäiväni kunniaksi pitkän viikonlopun Lontoossa ja se oli vieläpä viikko ennen joulua. Ei tehty mitään erityisen hienoa ja kallista, mutta se oli hieno reissu. Syntymäpäiväni ei olisi ollut yhtään sen parempi, jos puolisoni olisi suunnittelut minulle etukäteen ikimuistoisen ohjelmineen ja ruokalistoineen. En tiedä saatko tästä kiinni.  

Ei siinä tilanteessa, kun kokee suhteen huonoksi, eikä siinä tilanteessa, kun on korjannut tilannetta pettämällä.

Pyrskähdin, mutta noinhan se on. Ei sitä toista yleensä kiinnostakaan korjata tilannetta sen kummemmin kuin sallimalla itselleen pikkuista kivaa, palkinnoksi oikein vielä.

Sanoin hänelle että voi kunpa vain olisit puhunut jos on ollut kurja olla, niin olisin tiennyt kääntää kurssia, yrittää tehdä toisin. Ajatustenlukija kun en ole.

Tässä lainauksessa paljastuu hyvin sun ajattelutapa. Otat itsestäänselväksi tehtäväksesi miehen päänsisäisten demonien hoitamisen kun hän ei itse siihen kykene.

Näin se ei tosielamässä mene. Jokaisen on itse kohdattava omat päänsisäiset demoninsa. Ketään ei voi rakastaa ehjäksi, naiset kerta toisensa jälkeen menevät tähän halpaan itsensä kustannuksella.

Varmasti päihdeperheessä kasvaminen on vaikuttanut mieheesi, mutta näiden vaikutusten selvittäminen on hänen oma projektinsa.



Jos olet sitoutunut mieheesi jo alta parikymppisenä sun oma itsenäistymiskehityskin on ollut kesken ja siksi olet ehkä vähän liian kyseenalaistamatta ottanut emotionaalisesti kannettelevan naisen roolin.

Ihmetyttää eikö sua koskaan avioliiton aikana ottanut päähän miehen passiivinen rooli esim. lasten kanssa? Kyllä sun ja miehesi sukupolvessa on jo muitakin malleja, ette sentään ole 50-luvun lapsia kumpikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin uskon, että miehen puhumattomuus on vain kiukkua siitä, että jäi kiinni. Selvästi aiemmin nämä sivuseikkailut on sujuneet hänen kannaltaan siististi kun mitään varmoja todisteita sulla ei pettämisestä ole ollut. Ja sinähän olet luottanut, kun kerran sitä sulta vaadittu.

Pitkästä pettämishistoriasta kertoo sekin, että hän ei ole pyytänyt anteeksi ja hyvitellyt sulle millään lailla. Jos kyseessä olisi kertahairahdus, jota aidosti katuisi, näin tapahtuisi todennäköisemmin.

Syntyy vaikutelma, että olet suht. nuorena sitoutunut vanhempaan, hyvässä asemassa olevaan, komeaan mieheen. Luonne ja muu persoonallisuus on ehkä jäänyt sivuun, olet mennyt päästä pyörälle enemmän ulkoisten kriteerien perusteella. Mies on ollut "hyvä saalis".



Usein luokka-asetelmatkin vaikuttavat, vaikka sitä ei aina haluttaisi myöntää. Jos mies on esim. varakkaammasta, a

Kiitos sulle kommentista. Voi olla että kiukkuaa sitä että jäi kiinni, vieläpä äärinolosti hyvänen aika. Jos ei olisi niin kamala tilanne mulle, niin nauraisin sille miten nolosti kävikään ukki-ikäiselle miehelle. Joo, kyllä olen yrittänyt luottaa kun sitä on niin kovasti multa vaadittu ja mulle ollaan vannotettu uskollisuutta. 

Kyllä mä olin nuori kun aloin seurustella miehen kanssa, olin alle parikymppinen silloin ja mies lähenteli kolmeakymmentä. Ja kuten sanottua, ensin ihastuimme toistemme ulkoiseen olemukseen, mutta meillä klikkasi oitis muutenkin ja jäin niiltä sijoiltani hänen luokseen kunnes nyt 25 v. myöhemmin kotini raskain mielin jätin. Siinä samassa kodissa kasvatin lapsemmekin aikuiseksi. Toki mies oli ns. hyvä saalis, mutta niin olin minäkin silloin ulkoisesti ja mies ylpeili mulla ja esitteli mua. Olimme kuitenkin rakastuneita ja täysin huumaantuneita toisistamme. Ehkä mies on jo silloin häärännyt selkäni takana, kuka tietää. 

Mä olen ns paremmasta perheestä lähtöisin kuin mies. Mies on kasvanut alkoholistivanhempien lapsena ja lapsuuden laiminlyönti selittänee montakin asiaa, en vain osaa eritellä mihin kaikkeen. Jos joku osaa kertoa mikä kaikki voisi olla lapsuuden peruja, ole kiltti ja kerro. 

Ap

Tällainen arvottaminen ja ulkoapuolelta analysointi on turhaa, sillä sekä ns. huonoissa että ns. paremmissa perheissä voi kasvaa tunne-elämältään tasapainoisia tai tasapainottomia lapsia. Usein sisaruksetkin elävät aikuisena hyvin erilaisen elämän, vaikka kaikki ovat kasvaneet samassa perheessä.

Voisit lukea tai kuunnella esim. Juha Klaavun kirjan Lapsuuden kehityksellinen trauma

Heinäkuusta syyskuuhun on tosi lyhyt aika, ei erolle ole ohjekirjaa tai surulle määrättyä aikaa. Kun oma suhde päättyi 28 yhteisen vuoden jälkeen toisen naisen takia niin se oli järjettömän kova kriisi, suru. Kun todella luulit vanhenevansa toisen kanssa, ei sitä eroa voinut käsittää. Vain aika auttaa. 

Kun pahimmasta pääsin yli niin oli vaikea aloittaa uuden elämän rakentamista, uusien omien ruutinien omaksumista ja tajuta kuinka pitkälle elämä pyöri exän sukulaisten ja ystävien ympärillä.

Päätin, että ikinä enää en hukkaa itseäni.

Ja minun elämääni ilmestyi uusi ihana mies 10 kuukautta myöhemmin, alkuun selittelin itselleni vain että kyseessä pientä tapailua ja hyvää s#ksiä. En siis etsinyt vielä miesseuraa. No, onneksi uskalsin heittäytyä, kohta ollaan oltu 1,5 vuotta yhdessä.

Ymmärrän hyvin, että kipeän eron jälkeen moni tykkää olla yksin. 

Niin tai näin, mutta sinä kyllä selviät. 

Vierailija kirjoitti:

 Ehkä hän ei vain ehkä ole uskaltanut tai osannut sanoittaa sitä (eikä uskalla vieläkään), kun pelkää että paljastuksesta syntyy kauhea draama.

Voi kuule, olemme nimenomaan olleet lähes yksimielisesti kanssasi samaa mieltä, että munattomuuttaan pelkuri pettää. Kun ahdistaa, niin pettää. Kun vtuttaa niin pettää. Kun sitä tätä tuota niin pettää.

Pettää niin paljon mieluummin kuin suoraselkäisesti kohtaa sen suhteen toisen osapuolen ja nostaa kissan pöydälle missään tilanteessa. Ei siinä tilanteessa, kun kokee suhteen huonoksi, eikä siinä tilanteessa, kun on korjannut tilannetta pettämällä.

Ap, tuo on oikeasti aina ihan kamala red flag, että toisella saa olla vaikka mitä menoja ja toisella ei ollenkaan. Ihan sama, vaikka siihen ei liittyisi pettämistäkään ollenkaan, niin kyllä suhteen täytyy olla tasapuolinen tuossakin asiassa. Molemmat ovat ansainneet irtiottoja perheestä ja hauskanpitoa kaverei

Mä vähän korjaan. Kyllä mä sain mennä ja meninkin, tietysti, mutta mulle ei olisi sallittu konsanaan mitään Levi-/Ruka-/Tahko-reissuja naisten kanssa ilman suksia! Ei mua kyllä edes kiinnostanut. Lähinnä omat menot ovat olleet vaelluksia, teatterikäyntejä, piipahdus jossain ulkomaan suurkaupungissa ystävän kanssa tmv. Näillekin mies usein soitteli perään tyyliin "mitäs siellä?" Mä en koskaan soitellut hänelle hänen reissatessaan. 

Ap

Ihmetyttää eikö sua koskaan avioliiton aikana ottanut päähän miehen passiivinen rooli esim. lasten kanssa? Kyllä sun ja miehesi sukupolvessa on jo muitakin malleja, ette sentään ole 50-luvun lapsia kumpikaan.

Puhun nyt vierestä ja pelkkiä arvailuja, mutta sanoisin, että siellä menestyvien miesten maailmassa on yllättävän konservatiiviset piirit. Olen siis teollisuuden johtoportaassa tehnyt töitä pitkän uran. Esim. se, että minä en aikanaan ottanut mieheni sukunimeä, vaan pidin omani, herätti ihmettelyjä ja juoruja. Samoin ylipäätään se, että mieheni ei ollut toinen insinööri, vaan humanistiselta alalta. No, sen piikkiin naureskellen (ja ivaillen) laitettiinkin asioita.

Mitenkään tämä ei ole nyt miehen puolustuspuhe, toivon, että niin ei ap tai muutkaan ymmärrä, vaan oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Siellä tuntui oikeasti olevan ihan yleinen ja mies miehelle suosittelema asenne tuo, että vaimo hoitaa lapset kotona, niitä tehtiin vaimolle useitakin, monella esim. neljä lasta ja miehellä on sitten miehen menot, ymmärrättehän te. Ja ajatus oli, että vaimolle tulee riittää esim. se, että saa tehdä niitä lapsia paljon ja olla kaikkien kanssa vain kotona. Kahden lapsen isälle naureskeltiin, että miten saat vaimon kotona edes pysymään, ei kai se keksi ajatuksia siellä.

Paljon näin myös pettämistä, yhden tässäkin ketjussa kuvaillun rakkaustarinan. Siinä meinasi herra johtajalle kyllä käydä töissäkin köpelösti, kun niin silmittömästi rakastui. Sitä ei hyvällä katsottu, kahdesta syystä: ensinnäkin nämä hommat pitää pitää kohtuudessa ja toisekseen se nainen oli kyllä niin kaunis, että olisi kelvannut muillekin, joten kateuttakin oli ilmassa.

Halusin pois sieltä kokonaan, niin ahdistavan sovinistinen maailma, vaikka lehdissä sekin firma kehuu monimuotoisuuttaan ja tasa-arvoa työntekijöiden välillä.