Talouselämä: "Nuorisoalan järjestöt ehdottavat kahta tuntuvaa indeksileikkausta eläkkeisiin" - nuoret ei halua elättää vanhuksia
Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto kertoo blogissaan, että selkeästi voimakkaimmat nuorten uudistusehdotukset koskevat työeläkkeiden indeksitarkistuksia.
Ehdotuksissa on peräti kaksi indeksileikkausta, määräaikainen indeksijäädytys ja pysyvä indeksisäännön heikennys."
Kauton mukaan voimakkain nuorten ehdottama toimi on, että työeläkeindeksi olisi jatkossa vain kuluttajahintojen muutokseen perustuva.
Koskiessaan kaikkia maksettavia eläkkeitä tällä olisi iso vaikutus työeläkemenoon ja edelleen maksuihin. Tietysti vaikutus olisi voimakas myös eläketasoihin ja eläkkeensaajien suhteelliseen asemaan. Nuorten suunnasta ehdotettuna se on kuitenkin looginen, sillä toimi vaikuttaisi nopeasti, pienentäisi ikääntymiseen liittyviä menoja ja vähentäisi nuorille kohdentuvaa maksurasitetta.
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/461bd092-2808-464a-9b33-d14f9901f…
Kommentit (806)
Nykyajan nuoriso on kyllä sellasta kaikki mulle heti tyyppiä. Palkka pitäs olla heti sama kun sellaisella joka tehnyt jo 30v töitä. Samoin auto, mökit ym. Kadehditaan vanhempien tulotasoa ja verrataan omaa tilannetta heihin tai eläkeläisiin. Voisivat suunnata agressionsa työnantaja sektorille ja vaatia työllistymistoimia ym. Omat lapset kattoo/pyrkii aloilke jolla alkupalkat on suht samat kun vanhemmilla nyt ja unohtavat että meidän alkupalkat oli noin puolet siitä mitä nyt 30v työssäolon jälkeen saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ne 250 miljardia, jotka ovat kadonneet ulkomaanpörsseihin lihottamaan valtion taskuja? Demareiden Kiljunen niistä puhui jo viime vuosikymmenellä. Ne kerättiin alunperin suurten ikäluokkien eläkkeiden maksamiseen, vaan nyt on löytynyt parempi käyttökohde. Samalla pienet ikäluokat saavat kunnian maksaa suurten ikäluokkien eläkkeet.
Niistä ei olisi killinkiäkään jäljellä, jos ne olisi osoitettu boomereiden eläkkeisiin. Nyt eläkkeitä maksaa työssäkäyvät suurimmalta osin. Eläkkeet on 37 miljardia joka vuosi ja nousee vaan indeksien mukana. Voit laskea, kuinka monta vuotta 250 miljardia riittäisi...Ja sitten eläkkeet olisik 0 euroa jokaiselle teille.
Taitetun indeksin mukaan nousee eläkkeet.
Palkat nousee enemmän ja hinnat sekä muut kulut. Eläkkeitten reaalinen ostovoima heikkenee vuosi vuodelta.
Enkä minä halua maksaa nuorten opiskelua.
Nuoret maksaa vielä vähintään 25% eläkemaksuja koko ikänsä. Nykyeläkeläiset maksoivat nuorina jotain 5% eläkemaksuja ja keskimäärin jotain 15% työelämänsä aikana.
Leikataan vaan indeksit kunhan se kompensoidaan palkoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset eläkeläiset ovat kouluttaneet ja hoitaneet veroissaan aika monta nuorempaa sukupolvea. Taitaa olla aika muuttaa koulutus jälleen maksulliseksi.
Niinkuin nykyisetkin työssäkäyvät kouluttavat ja hoitavat nuorempia ikäluokkia. Meidän ristinä vain on että sama pitää tehdä myös suunnattomalla eläkeläispoppoollekin. Siltä säästyivät nykyeläleläiset.
Minäkin jään eläkkelle vuodenpäästä ja ihan samalla tavalla minäkin olen maksanut koko ikäni sitten kai niitä toisten eläkkeitä, koska nyt sitten minulle ei kai kuuluisikaan maksaa yhtään mitään, koska "et ole maksanut omaa eläkettäsi". No ei kai täällä sitten kukaan ole maksanut, eikä tule maksamaan omaa eläkettään jos kerran ihminen joka on ollut työelämässä 40-50 vuotta ei ole ansainnut, eikä makanut itselleen minkäänlaista eläkettä.
Turha täällä sitten on vinkua, että nuoret joutuu maksamaan meidän eläkkeen, koska kai ne nykyisten nuorten lapset sitten ne vanhempiensa eläkkeet maksaa? Koska kukaan ei koskaan maksa sitä omaa eläkettään, vaikka meistä kaikki töissä kävijät on niitä eläkemaksuja koko ajan maksanut. Mutta kukaan ei ansaitse siltikään eläkettään???
Onko se sitten niin, että ihminen joutaa biojätteeseen, kun työura on takana päin. Kukaan ei sitä eläkettä ansaitse ainakaan sillä, että on ikänsä töitä tehnyt. Jos AV:ltä kysytään :D
Kaikki eläkeläiset on pirusta seuraavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs ne 250 miljardia, jotka ovat kadonneet ulkomaanpörsseihin lihottamaan valtion taskuja? Demareiden Kiljunen niistä puhui jo viime vuosikymmenellä. Ne kerättiin alunperin suurten ikäluokkien eläkkeiden maksamiseen, vaan nyt on löytynyt parempi käyttökohde. Samalla pienet ikäluokat saavat kunnian maksaa suurten ikäluokkien eläkkeet.
Niistä ei olisi killinkiäkään jäljellä, jos ne olisi osoitettu boomereiden eläkkeisiin. Nyt eläkkeitä maksaa työssäkäyvät suurimmalta osin. Eläkkeet on 37 miljardia joka vuosi ja nousee vaan indeksien mukana. Voit laskea, kuinka monta vuotta 250 miljardia riittäisi...Ja sitten eläkkeet olisik 0 euroa jokaiselle teille.
Taitetun indeksin mukaan nousee eläkkeet.
Palkat nousee enemmän ja hinnat sekä muut kulut. Eläkkeitten reaalinen ostovoima hei
No ei ole palkat nousseet, vain eläkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isot ikäluokst jyräävät nuo ehdotukset. Eläkeläiset eivät tulee eduistaan luopumaan.
Eivät jyrää, kun ovat jo suurimmaksi osaksi hautausmaalla.
Suomessahan on eläkeläisiä 1,6 miljoonaa. Saman verran kun yksityisellä sektorilla työntekijöitä. On siinä työväestöllä elätettävää, kun päälle tulee vielä tietenkin julkisen sektorin työntekijät.
Niinpä. Jos keskipalkkainen palkansaaja maksaa kuussa noin 900 euroa eläkemaksua, niin tarvitaan kuitenkin kahden palkansaajan eläkemaksut, että saadaan yhden eläkeläisen eläke maksettua, kun keskimääräinen eläke on 1977 euroa. Eihän tämä kovin hyvältä vaikuta nykyisten työläisten kannalta. Siinä loppuu maksajat kesken, kun työikäisissäkin on paljon työttömiä tai muu
Aika iso keskipalkka on on jos maksaa 900 e työeläkevakuutusmaksua. Palkan täytyy olla reilusti yli kymppitonnin jos eläkemaksua menee 900 e alle 52 vuotiaalta. Melkoinen keskipalkka.
Älä sotke veroja eläkemaksuun.
Ihme öyhöttämistä vaikka asiasta ei tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä halua maksaa nuorten opiskelua.
Todellisuudessa meiltä lopetetaan ensin yöpäivystykset ja vanhusten hoitopaikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä halua maksaa nuorten opiskelua.
Todellisuudessa meiltä lopetetaan ensin yöpäivystykset ja vanhusten hoitopaikat.
Siitä huolimatta en halua maksaa nuorten opiskelua. Jokainen maksakoon opiskelunsa itse.
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä takaa sen, että ihmisellä on työelämän päätyttyä myös jotain, millä elää. Ei kukaan pysty elämääm ilman ruokaa ja asuntoa, mistä se eläkeläinen rahansa ottaisi, jos eläkejärjestelmää ei olisi.
Veikkaanpa, että monokaan nurisija ei edes pystyisi itse mitään eläkerahastoa pyörittämään vaan kaikki, mikä nyt maksetaan tyelinä, menisi suoraan kulutukseen. Sitten eläkeläisenä itkettäisiin, kun valtio ei huolehdi, kun eiole rahaa, millä elää. Nykyinen systeemihän vaan on takuu siitä, että saat myös vanhana jostain rahaa elämiseen.
vaan kun tämän hetkisistä eläkkeistä maksetaan 80 % nyt kerättävistä eläkemaksuista. Miten tämä pitää vääntää rautalangasta, että se menee perille? Eläkerahastoissa on vain 20 %:ia eläkkeistä säästössä, loput maksetaan kerättävistä eläkemaksuista.
KVG eläkejakojärjestelmä
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan nuoriso on kyllä sellasta kaikki mulle heti tyyppiä. Palkka pitäs olla heti sama kun sellaisella joka tehnyt jo 30v töitä. Samoin auto, mökit ym. Kadehditaan vanhempien tulotasoa ja verrataan omaa tilannetta heihin tai eläkeläisiin. Voisivat suunnata agressionsa työnantaja sektorille ja vaatia työllistymistoimia ym. Omat lapset kattoo/pyrkii aloilke jolla alkupalkat on suht samat kun vanhemmilla nyt ja unohtavat että meidän alkupalkat oli noin puolet siitä mitä nyt 30v työssäolon jälkeen saadaan.
No teidän eläkekusetuksen valossa ei ole varaa sanoa mitään . Kaikki itselle vaikka omien lapsien kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä halua maksaa nuorten opiskelua.
Sen uskon helposti. Kaikki vain teidän itsekkäänle ikäluokalle. Paljon olette jo vedättäneeetkin. Minultakin joka kk 600e
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isot ikäluokst jyräävät nuo ehdotukset. Eläkeläiset eivät tulee eduistaan luopumaan.
Eivät jyrää, kun ovat jo suurimmaksi osaksi hautausmaalla.
Suomessahan on eläkeläisiä 1,6 miljoonaa. Saman verran kun yksityisellä sektorilla työntekijöitä. On siinä työväestöllä elätettävää, kun päälle tulee vielä tietenkin julkisen sektorin työntekijät.
Täysin hullua, että työikäiset tekevät töitä palkattomissa työkokeiluissa ja samaan aikaan toiset nostavat 2000 netto eläkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan nuoriso on kyllä sellasta kaikki mulle heti tyyppiä. Palkka pitäs olla heti sama kun sellaisella joka tehnyt jo 30v töitä. Samoin auto, mökit ym. Kadehditaan vanhempien tulotasoa ja verrataan omaa tilannetta heihin tai eläkeläisiin. Voisivat suunnata agressionsa työnantaja sektorille ja vaatia työllistymistoimia ym. Omat lapset kattoo/pyrkii aloilke jolla alkupalkat on suht samat kun vanhemmilla nyt ja unohtavat että meidän alkupalkat oli noin puolet siitä mitä nyt 30v työssäolon jälkeen saadaan.
No teidän eläkekusetuksen valossa ei ole varaa sanoa mitään . Kaikki itselle vaikka omien lapsien kustannuksella.
näin se on. Eikä eläkeläisistä suurin osa tiedä laisinkaan, että miten raha jaetaan jakojärjestelmässä. Kyseinen tietämättömyys on toki yleisesti tiedossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä halua maksaa nuorten opiskelua.
Sen uskon helposti. Kaikki vain teidän itsekkäänle ikäluokalle. Paljon olette jo vedättäneeetkin. Minultakin joka kk 600e
Se on sinulle oikein ja lakien ja asetusten mukaista!
Eläkkeitä maksetaan 37 miljardia ja 2 miljardin ansiosidonnaisesta leikattiin, vaikka monella on lapsia. Työt on pätkätöitä ja osa-aikatöitä.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeitä maksetaan 37 miljardia ja 2 miljardin ansiosidonnaisesta leikattiin, vaikka monella on lapsia. Työt on pätkätöitä ja osa-aikatöitä.
Eläkeläisille tulee maksullinen terveydenhuolto tai yli 60 vuotiaille....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset eläkeläiset ovat kouluttaneet ja hoitaneet veroissaan aika monta nuorempaa sukupolvea. Taitaa olla aika muuttaa koulutus jälleen maksulliseksi.
Niinkuin nykyisetkin työssäkäyvät kouluttavat ja hoitavat nuorempia ikäluokkia. Meidän ristinä vain on että sama pitää tehdä myös suunnattomalla eläkeläispoppoollekin. Siltä säästyivät nykyeläleläiset.
Eläkkeistäkin maksetaan veroa. Ihan vaan tiedoksi, kun et tunnu sitä tietävän. Ja veroprosentti on paljon suurempi kuin palkkatuloissa. Et tainnut tietää sitäkään. Ja niin ongan niitä verojakin maksettu noin 50 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä. Mikä sinä bimbo olet keneltäkään mitään viemään.
Niin maksan minäkin veroja. Omista tuloistani. Te maksatte veroja toisten tuloista. Se puuttuisikin että teillä olisi vielä verovapauskin. Tyel-maksuista olikin jo vapautus
Osoita missä kohtaa olen väärässä, äläkä vain heiluta huulia.