Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Vierailija kirjoitti:

Täällä on keskustelijoina keski-ikäisiä naisia joilla on aikuiset lapset. Ja niin, niin hyvät välit lapsiinsa. Ne keskustelijat eivät ilmeisesti ole niitä samoja joita parjataan muissa keskusteluissa rajattomuudesta, kontrollifriikkiydestä ja paskasta isoäitiydestä.

Jokaiselle meistä: kun syytämme omia vanhempiamme ja katkaisemme heihin välit, ottakaamme rehelliseen tarkasteluun myös oma vanhemmuutemme.

Jokainen lapsi on omien vanhempiensa onnettoman lapsuuden uhri.

Monella välit katkoneella kyse ei ole pelkästään lapsuudesta, vaan siitä että vanhemman käytös jatkuu edelleen. Aikuisena sitä ei ole pakko kuunnella.

Tai aikuisella lapsella on mt ongelmia, eikä vanhempi kykykene kohtaamaan tilannetta vaan kieltää sen olemassaolon kokonaan. 

Tai lapsi onkin homo/lesbo miten vanhempi tämän asian käsittelee. 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

"Ensisijaisesti pidän huolta omista ja lähiipiirin vanhuksista. Käydään säännöllisesti morjenstaa ja kyselemässä kuulumiset. Yhteiskunnallisella tasolle yksilöltä ei voi enempää vaatia, mutta jos useampi tekisi näin aikuisikään venyneen teiniangstin sijaan, niin tilanne voisi olla parempi.

Ja voin taata, että myös meillä oli haasteemme vanhempien kanssa. Oli suoranaista fyysistä väkivaltaa. Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli. Pitää kuitenkin ymmärtää konteksti ja mittasuhteet"

 

Kirjoitit "Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli", kun kirjoitit fyysisestä väkivallasta. Ymmärsinkö oikein, että vanhempasi on myöntänyt asian ja ehkä pyytänyt anteeksi? Entä jos vanhempasi olisi tiukasti kieltänyt sellaista tapahtuneen ja kieltäytynyt puhumasta aiheesta, niin olisitko silti yhtä anteeksiantavainen ja auttavainen hän

Eivät ole kaikkea myöntäneet. Eivätkä henkistä dissaamista. Mutta se oli osa sitä aikaa ja ajankuvaa. Pitää osata olla itsekin armollinen ja yrittää lähteä rakentamaan suhdetta aikuisten väliseksi päästämällä menneisyydestä irti.

Ei tietenkään aina onnistu, mutta harvoin toinen osapuoli on absoluuttinen paha ja toinen vain hyvis. Ja arvot meillä tulevat olemaan vanhempien kansa aina vähän erilaiset, mutta siihenkään ei pidä takertua.

Meilläkin vanhukset ovat siinä iässä, että kaipaavat ennen kaikkea seuraa ja arvostavat meidän vierailuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ensisijaisesti pidän huolta omista ja lähiipiirin vanhuksista. Käydään säännöllisesti morjenstaa ja kyselemässä kuulumiset. Yhteiskunnallisella tasolle yksilöltä ei voi enempää vaatia, mutta jos useampi tekisi näin aikuisikään venyneen teiniangstin sijaan, niin tilanne voisi olla parempi.

Ja voin taata, että myös meillä oli haasteemme vanhempien kanssa. Oli suoranaista fyysistä väkivaltaa. Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli. Pitää kuitenkin ymmärtää konteksti ja mittasuhteet"

 

Kirjoitit "Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli", kun kirjoitit fyysisestä väkivallasta. Ymmärsinkö oikein, että vanhempasi on myöntänyt asian ja ehkä pyytänyt anteeksi? Entä jos vanhempasi olisi tiukasti kieltänyt sellaista tapahtuneen ja kieltäytynyt puhumasta aiheesta, niin olisitk

Riitelevätkö vanhempasi keskenään, kun olet siellä ja joudut sovittelemaan heidän välejään? Tai lapsesi joutuu sovittelijaksi? 

Äitini pakkokäyttää minua jonain likaämpärinä johon kaataa kaiken elämänsä paskan... sitä muuten riittää. Hän riidoissa useampaan eri sukulaiseen. Nämä tädit soittavat minulle ja haukkuvat siskonsa minulle.

Lopulta en vastaa enää kenenkään puheluihin. Äidilleni on tullut myös mt diagnoosi, harhaluuloisuushäiriö. Niitä juttuja ei terve lopulta jaksa edes kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin läpi lyhytpsykoterapian, joka kuului työterveyteen. Mukavahan siellä oli jutustella, mutta ei minun lapsuudellani ollut mitään tekemistä burn outin kanssa. Ihmisiä passitetaan terapiaan kuin olisi heidän syynsä, etteivät he selviä epäinhimillisistä vaatimuksista työelämässä. Minulle olisi riittänyt, että avukseni oli palkattu toinen pätevä henkilö.

Työterveyteen ei kyllä useimmiten kuulu mikään "lyhytpsykoterapia" vaan ihan pelkästään psykologilla käynnit. Ne eivät kuitenkaan ole terapiaa, samalla tavalla kuin mielenterveyspuolella sairaanhoitajalla juttusilla käynti ei ole myöskään psykoterapiaa.

Psykoterapiaa ei edes anneta usein minään lyhyinä jaksoina, koska siellä terapiassa pitäisi käydä vähintään oliko se vuoden, että siitä olisi mitään hyötyä ja niin, että käyntejä on vähintään yksi viikossa. 

Kuulostaa muutenki

Miksi sitä sitten kutsutaan lyhytpsykoterapiaksi, jos se ei ole terapiaa? Ihan Mehiläisen sivuilla: https://www.mehilainen.fi/tyoterveys/mielen-hyvinvointi/palvelut/lyhytp…

Vierailija kirjoitti:

Jos puolisosi olisi sinua esim. nostanut hiuksista ilmaan niin että tukko jää käteen, potkinut, lyönyt hevosraipalla, lukinnut huoneeseesi päiväksi ilman ruokaa, kaatanut keitot päällesi, kun et syö, haukkunut h-raksi - olisiko kaikki edelleen sitä mieltä että kyllä sinun pitää puolisosi luokse mennä jouluna onhan nyt kumminkin joulu?

Oman mutsini tekemiä nuo. Tänä päivänä kiireellinen huostaanotto olisi taattu, tuolloin opettaja vähän kyseli onko kaikki ok kotona. Olen äitiin viileissä väleissä, psykoterapiassa ymmärsin että hän on edelleen ihan yhtä toksinen kuin lapsenakin. Hän on vaan kääntänyt väkivallan sellaiseen "no minä olen jo vanha tarvitsen apua en jaksa tehdä mitään eikä lapsetkaan auta"-piilossa perseilyyn. Haukkuu naapureille ensin ettei lapset tule auttamaan saunapuiden kanssa ja sitten soittaa minulle että naapuritkin jo ihmettelevät miksen auta saunapuiden kanssa. Aiemmin autoin, psykoterapian myötä en, hoita

Tämä marttyrointi on jopa sitä raivohulluutta ärsyttävämpää. Viallinen sukupolvi. 

Nykyisin on paljon mielenterveysongelmia. Mummoni sanoisi että otapas sukankudin äläkä joutavia pohdi. 

Joskus mietin kun äiti "sanoittaa"  jossain hyllyn välissä lapselleen.  Tai suvun piirissä kuullut.  Nykylapsi ei näytä ymmärtävän ihan yksinkertaista puhetta kun äidit ovat niin paljon parempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Ainakin olen kannustanut lapsiani ottamaan esiin ihan jokaisen asian, joka heitä lapsuudessa askarruttaa. Olen kertonut heille millaista heidän lapsuudessaan oli enkä ole kuitanut aihetta sanomalla "en muista". Olen sanonut lapsilleni miten paljon heitä rakastan ja miten onnellinen olen, kun olen saanut olla heidän äitinsä. En ole verrannut heitä muihin, en ole sanonut häpeäväni heitä enkä ole pitänyt heitä likasankona omille murheille tai haukkunut heidän isäänsä heille. Omt lapset ovat aikuisia ja asuvat omillaan. Meillä on hyvät välit.

Sanoin kerran äidilleni, että se ero meissä on, että minulla on aivan ihanat lapset. Äiti ei sanonut mitään.

Sinä katsot nyt omaa toimintaasi omasta näkökulmastasi ja samoin omasta näk

Minun lapset on jo yli kolmekymppisiä ja nuorinkin on asunut omillaan kymmenen vuotta. Eiköhän he olisi jo kysyneet, jos jotain selvitettävää on. Ainakin he ovat sanoneet pitäneensä lapsuuttaan onnellisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ensisijaisesti pidän huolta omista ja lähiipiirin vanhuksista. Käydään säännöllisesti morjenstaa ja kyselemässä kuulumiset. Yhteiskunnallisella tasolle yksilöltä ei voi enempää vaatia, mutta jos useampi tekisi näin aikuisikään venyneen teiniangstin sijaan, niin tilanne voisi olla parempi.

Ja voin taata, että myös meillä oli haasteemme vanhempien kanssa. Oli suoranaista fyysistä väkivaltaa. Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli. Pitää kuitenkin ymmärtää konteksti ja mittasuhteet"

 

Kirjoitit "Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli", kun kirjoitit fyysisestä väkivallasta. Ymmärsinkö oikein, että vanhempasi on myöntänyt asian ja ehkä pyytänyt anteeksi? Entä jos vanhempasi olisi tiukasti kieltänyt sellaista tapahtune

 

Pahoittelut, jos tilanteenne on äitinyt tuollaiseksi. En ole vanhemmuusterapeutti, joten en osaa neuvoa kuin mitä itse teen. Onhan useilla draamaa sisarusten kanssa, myös meidän vanhemmilla. Jos avautuvat liikaa tällaisista, niin reagoin

-kuuntelemalla hiljaa ja ajalettemalla mitä syön huomenna lounaaksi

-vaihtamalla puheenaiheen vaivihkaa toiseen

-sanomalla, että nyt en jaksa teidän pseudodraamojanne kuulkaa kuunnella

Vanhusten täytyy kuitenkin välillä saada avautua, eikä heillä aina ole muita kuin omat lapset joille avautua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset vanhukset jäävät yksin koska heidän lapsensa ovat luokkaretken tehneet. Ei kehtaa yksiömummoa mennä Audilla katsomaan kun vielä muistaa miten köyhä lapsuus oli.

Äiti piti nälässä lapsena. Unohteli mut alle kouluikäisenä minne vaan. Huoritteli kun olin 14v.

Mitäpä veikkaat paljonko olen lapsuuteni huolenpidosta velkaa?

Ja kun äidille näistä puhuu hän sanoo ettei se niin mennyt, sä olet aina ollut tuommoinen vaikea.

Kun itseäni kiusattiin todella vakavasti aina ensimmäiseltä luokalta lähtien, niin oma äitini vain totesi, että "sä nyt vaan olet niin herkkä". 

Hän yhä käyttää tuota, jos koen jonkun kohdelleen minua väärin. "Kun sä vaan oot herkempi, kuin muut". 

Päätin, että olen niin herkkä että jätän pitämättä yhteyttä äitiini

Ja perinnönjaossakin pidät vähän etäisyyttä?

On näitä vanhempia, jotka käyttävät hyväkseen lapsen lojaalisuutta. Joka on biologista, koska lapsi on tavallaan vanhempansa armoilla koska ei pärjäisi vielä itekseen. Lapset sietää vaikka mitä kohtelua vain koska ei ole vaihtoehtoa, ja sadistinen vanhempi voi käyttää hyväkseen sitä.

Ei sillä oo tekemistä vanhemman oman lapsuutensa kanssa vaan sen tilanteen ett joka kerta hän vois valita käyttäytyä toisin. Mut nämä jää koukkuun lasta nujertavaan käytökseen siinä kuin joku toinen päihteisiin. 

Miksikähän on lapsia niin paljon sijoituksessa jos aikuiset ihmiset nykyisin ovat niin fiksuja kasvattajia ja korjanneet omien vanhempiensa virheet omassa käytöksessään?

Kyllä sitä jaksetaan haukkua omia vanhempiaan, vieläpä ihan julkisesti internetissä.

Niin sitä vaan jätetään omat vanhemmat sydämettömästi heitteille, kaiken sen uhrautumisen ja passaamisen jälkeen, mitä me olemme tehneet teidän vuoksenne. Eikö teillä ole yhtään kiitollisuutta, meitä kohtaan, sen kaiken jälkeen, mitä me olemme tehneet teidän hyväksenne.

Lapsianne ollaan hoidettu ja kuskattu milloin mihin harrastukseen, osteltu monet vaatteet ja leivottu oikein kermatäytekakkua lastenne juhliin. Kutsuttu vieraita lastenne syntymäpäiväjuhliinne ja laulettu lapsienne kanssa.

Kyllä sitä ollaan juhlittu ja pidetty hauskaa, kun ollaan tiedetty, että oma vanha äiti hoittaa lapset sillä välin, vaikka on sairas ja kovin raihnainen.

On viety lapsien koiria lenkille, on siivottu lapsien koteja, järjestelty vaatekaappejanne, heitetty pois nukkasia paitojanne. Hommattu työpaikkoja ja puolisoita.

Kaiken uhrautumisen palkkana on kiittämättömyys ja ilkeä arvostelu, toki selän takana ja vieläpä internetissä.

Oma rakas äitinne on elänyt teidän elämäänne, hoitanut teidän velvollisuuksianne ja sitten te käännätte julmasti selkänne, vanha äiti saa mennä. Lapset ovat kasvaneet isoiksi, mummoa ei tarvita.

t. Hylätty yksinäinen mummo ja vaari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Olisitko itse lapsena sanonut, että äiti on ihan tyhmä?

Olen itse sanonut ja minulle on sanottu. Kukaan ei ole mennyt rikki. Ja tuo tyhmäksi sanominen on vielä aika kevyttä, suuttuuko joku sellaisesta? 😀

Lapsipsykiatrin sanoin, tyhmä vanhempi on hyvä vanhempi, koska silloin on laittanut rajat lapselle. Kyllä olin tyhmä äiti ja ylpeä siitä.

Vierailija kirjoitti: Kyllä sitä jaksetaan haukkua omia vanhempiaan, vieläpä ihan julkisesti internetissä. Niin sitä vaan jätetään omat vanhemmat sydämettömästi heitteille, kaiken sen uhrautumisen ja passaamisen jälkeen, mitä me olemme tehneet teidän vuoksenne. Eikö teillä ole yhtään kiitollisuutta, meitä kohtaan, sen kaiken jälkeen, mitä me olemme tehneet teidän hyväksenne. Lapsianne ollaan hoidettu ja kuskattu milloin mihin harrastukseen, osteltu monet vaatteet ja leivottu oikein kermatäytekakkua lastenne juhliin. Kutsuttu vieraita lastenne syntymäpäiväjuhliinne ja laulettu lapsienne kanssa. Kyllä sitä ollaan juhlittu ja pidetty hauskaa, kun ollaan tiedetty, että oma vanha äiti hoittaa lapset sillä välin, vaikka on sairas ja kovin raihnainen. On viety lapsien koiria lenkille, on siivottu lapsien koteja, järjestelty vaatekaappejanne, heitetty pois nukkasia paitojanne. Hommattu työpaikkoja ja puolisoita. Kaiken uhrautumisen palkkana on kiittämättö

Oho olettepa paljon tehnyt lastenne eteen. Itse en suostuisi tuollaiseen. Olen toki työelämässä vielä, mutta muutenkin olen sitä mieltä, että autetaan hädässä, mutta meillä on omakin elämä ja nuoret aikuiset saavat aikuistua ja kantaa itse vastuuta.

Itsekin kuulun niihin, jotka vain harvalle ovat uskaltaneet kertoa välirikosta vanhempaan. Näemmä ihan hyvä ratkaisu, koska tässäkin ketjussa yllättävän paljon dissaamista. Kyse ei kohdallani ole katkeruudesta tai siitä etten voisi antaa anteeksi, vaan siitä että vanhempi on vieläkin niin ilkeä, että hänen seurassaan oleminen on kärsimystä. Jos mietit inhottavinta ja toksisinta tuntemaasi ihmistä ja kuvittelet, että sinua painostettaisiin vierailemaan hänen luonaan ainakin 4 kertaa vuodessa yön yli ja soittelemaan hänelle vähintään 2 viikon välein, niin kuinka se vaikuttaisi hyvinvointiisi?

Olen äiti johon yksi lapsi pitää etäisyyttä. Korkeastikoulutettuna meni "parempiin naimisiin" ja häpeää taustaansa.  Hänellä kai isompi ongelma kuin minulla. Itsehän enää  en voi mitään sille mikä olin ( kouluttamaton työläisperhe)  ja että lapset tuli tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat kyllä ihan mutsiltani 80-luvulla. Hän sanoi ettei vanhempia saa "haukkua" eli ei saa kertoa mitä kotona tapahtuu. Valitettavasti uskoin silloin sen. 

Tämä iski jotenkin itseeni. Siis juuri tuo, että vanhemmat aina sanoo, että jos kertoo mitä he ovat tehneet (sitä negatiivista) niin se on heidän haukkumista. Vaikka eihän se haukkumista ole, vaan totuuden kertomista siitä mitä he ovat tehneet. 

 

 

Tottakai. Ei rikollinen halua, että rikoksen (tässä tapauksessa pahoinpitelyn) uhri kielii. Tietenkään!

Vierailija kirjoitti:

Itsekin kuulun niihin, jotka vain harvalle ovat uskaltaneet kertoa välirikosta vanhempaan. Näemmä ihan hyvä ratkaisu, koska tässäkin ketjussa yllättävän paljon dissaamista. Kyse ei kohdallani ole katkeruudesta tai siitä etten voisi antaa anteeksi, vaan siitä että vanhempi on vieläkin niin ilkeä, että hänen seurassaan oleminen on kärsimystä. Jos mietit inhottavinta ja toksisinta tuntemaasi ihmistä ja kuvittelet, että sinua painostettaisiin vierailemaan hänen luonaan ainakin 4 kertaa vuodessa yön yli ja soittelemaan hänelle vähintään 2 viikon välein, niin kuinka se vaikuttaisi hyvinvointiisi?

Pakko ei ole kuin kuolla. Miten aikuista painostetaan tekemään mitään. Vässykkä?

Vierailija kirjoitti:

Miksikähän on lapsia niin paljon sijoituksessa jos aikuiset ihmiset nykyisin ovat niin fiksuja kasvattajia ja korjanneet omien vanhempiensa virheet omassa käytöksessään?

Tämä ja se, onko diagnoosien takana laiminlyönti. En tiedä, siksi kysyn.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen. 

Toivottavasti omista vanhemmistaan eroava muistaa olla täydellinen omien lapsiensa kanssa 

Perus uhriutujan siilipuolustus. Juuri se sama, jolla torpataan keskustelu myös jutussa haastatellun terapeutin mukaan.