Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Niin, olen nytkin lähdössä lomareissulle oman aikuisen lapseni kanssa. Niin että mitähän hän mahtaa sanoa minusta? Sinäkö tiedät paremmin minun vanhemmuuteni?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä mummoviha dei 2.0? Ainakin samat tahot mummovihaa levittävät.

Todellisuudessa meillä on paljon köyhyydessä eläviä yksinäisiä vanhuksia. Se on paljon suurempi yhteiskunnallinen ongelma, kun nyt vanhenevien keski-ikäisten naisten nuoruuden pseudotraumat

Yksi niistä vanhenevista keski-ikäisistä naisista nuoruuden pseudotraumoineen on sinun äitisi. Miten hän on kohdellut sinua, ja miten sinä kohtelet häntä? Huolehditko isoäidistäsi?

Vierailija kirjoitti:

Valittajat ovat kauheimpia ihmisiä mitä tiedän. Yritän pysytellä kaikista natisijoista mahdollisimman kaukana. Hirveää kuunnella sitä jatkuvaa ulinaa 

Sellainen on minun vanha äitini, ikuinen uhri joka odottaa lapsiltaan ja lastenlapsiltaan ymmärrystä ja huomiota - antamatta mitään takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä mummoviha dei 2.0? Ainakin samat tahot mummovihaa levittävät.

Todellisuudessa meillä on paljon köyhyydessä eläviä yksinäisiä vanhuksia. Se on paljon suurempi yhteiskunnallinen ongelma, kun nyt vanhenevien keski-ikäisten naisten nuoruuden pseudotraumat

Vanhusten köyhyys on tärkeä aihe. Kirjoitapa siitä Hesarin yleisöosastolle, ota yhteyttä Yleen ja aloita aiheesta tännekin ketju, jota pidät pinnala. Tuosta näkee miten tärkeänä aihetta pidät.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Ei pidä unohtaa että tämä keskustelu koskee mitä suurimmassa määrin myös meitä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaan nykyään niin hienoa olla uhri 

Intersektionaalisissa uhripisteissä pääsee melko korkealle, jos on edes joku henkinen häiriö, jonka taakse voi kätkeytyä. 

Mutta viekö se ihmistä itseään tai yhteiskuntaa eteenpäin, että märehtii ikuisesti omaa kurjuuttaan. Ihmiset joiden päivittäinen kommunikointi koostuu lähinnä siitä jatkuvasta valittamisesta ovat rasittavaa seuraa  

 

Miettikää oikeasti tätä 

Miettikää oikeasti, että kaikki vanhemmat eivät ole lapsiaan kohdelleet hyvin ja se sama huono kohtelu jatkuu edelleen tai jopa pahenee lapsen aikuistuessa. Itseään saa ja pitää suojella. 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Valittajat ovat kauheimpia ihmisiä mitä tiedän. Yritän pysytellä kaikista natisijoista mahdollisimman kaukana. Hirveää kuunnella sitä jatkuvaa ulinaa 

Onko sinulla useampiakin tuttuja, jotka aina sinut nähdessään rupeavat puhumaan huonosta lapsuudestaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä, että tästä puhutaan vasta nyt. Minulla on ollut "isä", jota lakkasin pitämästä isänä kun olin lapsi. Ulospäin kaikki varmasti näytti ihan tavalliselta ydinperheelt, mutta minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vanhemman ja lapsen välistä suhdetta häneen. Ainoat tunteet joita tunsin häntä kohtaan oli pelko ja välinpitämättömyys. Hän oli käytökseltään arvaamaton, sai ihan kohtuuttomia raivareita, riehui, paiskoi ovia ja tavaroita, eikä edes yrittänyt peittää tätä edes lapsilta.

Syyllisti meitä lapsia asioista joohin me ei oltu syyllisiä. Hän esimerkiksi syytti minua auton, tietokoneen jne. hajoamisesta, mihin en edes mitenkään voinut olla syyllinen, piti mykkäkoulua ja minun kuullen puhui muille ihmisille kuin asia olisi minun syytäni. Hän myös jätti minut kohtuuttomiin tilanteisiin, esimerkiksi kun pikkuveljelle sattui tapaturma hänen ollessaan yksin vastuussa m

Tiedätkö minua oikeasti loukkaa tämä kirjoitus. Oma isäni kuoli kun olin kahdeksan. Ei hän ollut täydellinen ja ehkä oli kanssa alkoholisti mutta en silti ikinä kehtaisi sanoa olevani isätön jos isä eläisi.

Miksi se loukkaa sinua? Eikö sinua yhtään loukkaa se että joku ihminen on käyttäytynyt noin ja lapsi on kokenut väkivaltaa ja kaltoinkohtelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmaiset naislapset ulisevat terapiassa kaikesta ja terapeutti syöttää heille vanhempien narsismin. Rahaa tulee ja asiat näyttävät hoituvan. Vihan kierre jatkuu. 

Terapiaa ei useinkaan tarvittaisi lainkaan jos vanhemmat osaisivat käyttäytyä lapsiaan kohtaan oikein.

Kuka määrittelee mikä on oikein? Kasvatusmetodit vaihtuvat ajan saatossa, itse asiassa melko useinkin. Vanhemmat toimivat sen hetkisen tiedon mukaan mikä heillä on.

Minusta tässä on kyse vähän samasta kuin woke-ilmiössä. Äkkiä onkin olemassa vain yksi "totuus", ja jos olet eri mieltä, olet epätoivottu. Esiin kaivetaan menneisyydestä vääryyksiä, jotka ovat tekoaikanaan olleet normaalia toimintaa, mutta nykynäkökulmasta väärin. Tekijöille ei anneta mahdollisuutta edes puolustautua. 

Tämä on sikälikin outoa, että on jo tunnettua, miten saman tapahtuman kokeneilla ihmisillä on asiasta erilaiset muistot. Muistot voivat myös muuttua ajan kuluessa. Miten kukaan voi sanoa juuri hänen kokemuksensa olevan oikea ja toisen väärä? 

Tästä syystä tarvitaan myös lakeja. Mutta laitoin tulevat voimaan tietystä hetkestä eteenpäin, eivät takautuvasti. Ei meitä nykyhetkessä sakoteta 70-luvulla tapahtuneesta turvavyöttä ajosta tai tupakoimisesta 16-vuotiaana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Ei pidä unohtaa että tämä keskustelu koskee mitä suurimmassa määrin myös meitä vanhempia.

Tiedän, olenhan itsekin vanhempi. Veikkaan vain, että suurella osalla täällä keskustelevista ei ole kovinkaan vanhoja lapsia.

Helppoahan se on sanoa, että välit on hyvät, kun lapset on alaikäisiä tai juuri kotoa muuttaneita. Se välien katkominen ja terapiassa lapsuuden vuoksi käyminen alkaa tyypillisesti vähän myöhemmällä iällä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Olisi väärin sanoa että vihaan vanhempaa, koska en vihaa. Ei se ole vihaa. Se niin sanottu vanhempani on minulle käytännössä tuntematon ihminen johon ei ole sen kummempaa suhdetta kuin kaupungilla vastaan kävelevään ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Tirsk! Sillä lapsella saattaa olla itsenäistymisensä jälkeen olla toinen näkemys kuin silloin, kun on äitinsä mielestä vielä lapsi ja kaikki on hyvin, siis ainakin äidin mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kovasti näitä alapeukkuja tähän rehelliseen kommenttiin. Näin se nyt vaan on. Varmasti ollut paljon rankempia kokemuksia lapsena mulla,kun monella muulla. Mutta siellä oli myös todella paljon hyvää ja hyviä kokemuksia. Silti koen , että olen suhteellisen terve vaikka jotain traumoja toki on jäänyt. En silti osaa vihata sitä vanhempaa, joka sen pahan aiheutti. Koska sitä hyvää oli niin paljon siinä myös. Sori, jos omalta kohdaltani ajattelen näin. Onko se pois joltain toiselta , jos minä koen asiat toisin? 

Vähättelet muiden kokemuksia, aliarvioit heitä ja laitat itsesi jalustalle. Puhumatta että päätät muiden puolesta, että he mukamas vihaavat vanhempiaansa. Sitten sieltä jalustalta huutelet alaspäin, että miksi alapeukutatte!!

Katso vähän peiliin. Etkai oikeasti ole noin sokea omalle puheillesi?

 

Miten olen vähätellyt muiden kokemuksia, kertomalla miten itse koen asiat? Miten se on muiden vähättelyä? Missään mitä olen tähän ketjuun kirjoittanut, en ole vähätellyt muita. Olen sanonut, että asiat koetaan eritavalla. Mitähän nyt oikeen raivoot siellä? Luetun ymmärtämisen vaikeus?  Kerro mulle se kohta ,jossa vähättelen muita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Olisitko itse lapsena sanonut, että äiti on ihan tyhmä?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Ainakin olen kannustanut lapsiani ottamaan esiin ihan jokaisen asian, joka heitä lapsuudessa askarruttaa. Olen kertonut heille millaista heidän lapsuudessaan oli enkä ole kuitanut aihetta sanomalla "en muista". Olen sanonut lapsilleni miten paljon heitä rakastan ja miten onnellinen olen, kun olen saanut olla heidän äitinsä. En ole verrannut heitä muihin, en ole sanonut häpeäväni heitä enkä ole pitänyt heitä likasankona omille murheille tai haukkunut heidän isäänsä heille. Omt lapset ovat aikuisia ja asuvat omillaan. Meillä on hyvät välit.

Sanoin kerran äidilleni, että se ero meissä on, että minulla on aivan ihanat lapset. Äiti ei sanonut mitään.

Välien katkaiseminen vanhempiin ei ole pelkästään mitään naisten höpötystä ja uhriutumista. Tiedän kaksi keski-ikäistä miestä, jotka eivät ole enää tekemisissä vanhempansa kanssa. Toisella on alkoholisoitunut äiti ja toisella täysin rajaton isä. Tunnen molemmat tapaukset niin hyvin, että ymmärrän päätöksen täysin. Näiltä miehiltä olisi mennyt mielenterveys jos he olisivat jatkaneet yhteydenpitoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Ei pidä unohtaa että tämä keskustelu koskee mitä suurimmassa määrin myös meitä vanhempia.

Tiedän, olenhan itsekin vanhempi. Veikkaan vain, että suurella osalla täällä keskustelevista ei ole kovinkaan vanhoja lapsia.

Helppoahan se on sanoa, että välit on hyvät, kun lapset on alaikäisiä tai juuri kotoa muuttaneita. Se välien katkominen ja terapiassa lapsuuden vuoksi käyminen alkaa tyypillisesti vähän myöhemmällä iällä.

En tiedä millaiseksi kuvittelet esim. Äidin ja tyttären aikuiset välit? Parhaita ystäviä... entä jos luonteet ovat ihan erilaiset?

Jatkatko silloin edelleen aikuisen tyttären ohjailua/kasvatusta sellaiseksi kuin itse olet? Vai hyväksytkö sen, että lapsesi ei ole kopiosi ja hän tekee omat valintansa ja hänellä on omat ystävänsä? Arvostat etkä kontrolloi.

Jotkut ei anna tavata lastenlapsiaan vaikka isovanhemmat olisi ok mutta jonku pikkuasian takia ei.