Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Tirsk! Sillä lapsella saattaa olla itsenäistymisensä jälkeen olla toinen näkemys kuin silloin, kun on äitinsä mielestä vielä lapsi ja kaikki on hyvin, siis ainakin äidin mielestä.

Oma lapsi on jo aikuinen. Paljon on keskusteltu lapsuudesta ja nuoruudesta. Toistaiseksi eivät välit ole poikki. 

Kyllä terapia on yksi huijaus. Burn outin takia minut passitettiint työterveyspsykologille, joka oli sitä mieltä, että minun pitäisi harjoitella tietoisuustaitoja selvitäkseni työn kuormasta. Mitä tietoisuutta voi harjoittaa, kun on vastuussa kolmen eri henkilön työtaakasta? Muutenkaan terapeutti ei selvästi osannut käsitellä ihmistä, joka kyllä tiesi tasan tarkkaan, mitä traumoja minulla on takanani (ja olen jo käsitellyt nämä asiat asianomaisten kanssa, kuten aikuisen ihmisen kuuluu). Terapia tuntuu sopivan vain ihmisille, jotka eivät ole koskaan analysoineet ajatuksiaan ja tunteitaan ja joille tulee jotenkin yllätyksenä, että tietty asia menneisyydestä voi vaikuttaa heidän ajattelumalleihinsa. 

Paransin itseni lopulta eroamalla työstä, jossa mielipuolinen pomo imi minusta aivan kaiken. Terapeutit kyllä kannustavat katkomaan suhteet läheisiin, mutta eivät oikeasti vahingollisia siteitä kuten huonoa työopaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei anna tavata lastenlapsiaan vaikka isovanhemmat olisi ok mutta jonku pikkuasian takia ei. 

Ai että sinä olet joku oraakkeli joka voi kaikkien maailman ihmisten puolesta päättää mikä on pikkuasia ja mikä ei? Päsmäröitkö paljonkin muiden ihmisten elämää? Millä meriitillä olet saanut tämän oikeuden? Ja mistä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä terapia on yksi huijaus. Burn outin takia minut passitettiint työterveyspsykologille, joka oli sitä mieltä, että minun pitäisi harjoitella tietoisuustaitoja selvitäkseni työn kuormasta. Mitä tietoisuutta voi harjoittaa, kun on vastuussa kolmen eri henkilön työtaakasta? Muutenkaan terapeutti ei selvästi osannut käsitellä ihmistä, joka kyllä tiesi tasan tarkkaan, mitä traumoja minulla on takanani (ja olen jo käsitellyt nämä asiat asianomaisten kanssa, kuten aikuisen ihmisen kuuluu). Terapia tuntuu sopivan vain ihmisille, jotka eivät ole koskaan analysoineet ajatuksiaan ja tunteitaan ja joille tulee jotenkin yllätyksenä, että tietty asia menneisyydestä voi vaikuttaa heidän ajattelumalleihinsa. 

Paransin itseni lopulta eroamalla työstä, jossa mielipuolinen pomo imi minusta aivan kaiken. Terapeutit kyllä kannustavat katkomaan suhteet läheisiin, mutta eivät oikeasti vahingollisia siteitä kuten huonoa työopaikkaa.

Työterveyspsykologi ei ole välttämättä terapeutti, eikä siellä käyminen ole terapiaa.

Sekoitatko nyt työterveyspsykologilla käynnit terapian kanssa? Kaksi ihan eri asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Olisitko itse lapsena sanonut, että äiti on ihan tyhmä?

Olen itse sanonut ja minulle on sanottu. Kukaan ei ole mennyt rikki. Ja tuo tyhmäksi sanominen on vielä aika kevyttä, suuttuuko joku sellaisesta? 😀

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Saavat sanoa, mitä sanottavaa on, ja sitten asiat käsitellään, miten pystytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä terapia on yksi huijaus. Burn outin takia minut passitettiint työterveyspsykologille, joka oli sitä mieltä, että minun pitäisi harjoitella tietoisuustaitoja selvitäkseni työn kuormasta. Mitä tietoisuutta voi harjoittaa, kun on vastuussa kolmen eri henkilön työtaakasta? Muutenkaan terapeutti ei selvästi osannut käsitellä ihmistä, joka kyllä tiesi tasan tarkkaan, mitä traumoja minulla on takanani (ja olen jo käsitellyt nämä asiat asianomaisten kanssa, kuten aikuisen ihmisen kuuluu). Terapia tuntuu sopivan vain ihmisille, jotka eivät ole koskaan analysoineet ajatuksiaan ja tunteitaan ja joille tulee jotenkin yllätyksenä, että tietty asia menneisyydestä voi vaikuttaa heidän ajattelumalleihinsa. 

Paransin itseni lopulta eroamalla työstä, jossa mielipuolinen pomo imi minusta aivan kaiken. Terapeutit kyllä kannustavat katkomaan suhteet läheisiin, mutta eivät oikeasti vahingollisia siteit

Kävin läpi lyhytpsykoterapian, joka kuului työterveyteen. Mukavahan siellä oli jutustella, mutta ei minun lapsuudellani ollut mitään tekemistä burn outin kanssa. Ihmisiä passitetaan terapiaan kuin olisi heidän syynsä, etteivät he selviä epäinhimillisistä vaatimuksista työelämässä. Minulle olisi riittänyt, että avukseni oli palkattu toinen pätevä henkilö.

Täällä on keskustelijoina keski-ikäisiä naisia joilla on aikuiset lapset. Ja niin, niin hyvät välit lapsiinsa. Ne keskustelijat eivät ilmeisesti ole niitä samoja joita parjataan muissa keskusteluissa rajattomuudesta, kontrollifriikkiydestä ja paskasta isoäitiydestä.

Jokaiselle meistä: kun syytämme omia vanhempiamme ja katkaisemme heihin välit, ottakaamme rehelliseen tarkasteluun myös oma vanhemmuutemme.

Jokainen lapsi on omien vanhempiensa onnettoman lapsuuden uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä mummoviha dei 2.0? Ainakin samat tahot mummovihaa levittävät.

Todellisuudessa meillä on paljon köyhyydessä eläviä yksinäisiä vanhuksia. Se on paljon suurempi yhteiskunnallinen ongelma, kun nyt vanhenevien keski-ikäisten naisten nuoruuden pseudotraumat

No mutta kerro toki mitä SINÄ olet tehnyt yksinäisten vanhusten auttamiseksi, kun se on suuri yhteiskunnallinen ongelma? Netissä huutelua ei lasketa. Oletko mukana kirkon kahvilatoiminnassa? Mannerheimin ystäväpiirissä? Vai huuteletko korkean hepan selästä ohjeita muille?

Ja etten syyllistyisi samaan kuin sinä, niin: Tänään aamulla kävelyllä sanoin huomenta vastaantulevalle vanhalle naiselle, joka otti tien varresta ompun astiasta syödäkseen (kadullamme on paljon omenia jaossa). Pysähdyimme juttelemaan, hän kertoi omasta vanhasta omakotitalostaan jossa oli ollut paljon omenapuita, juttelimme eri omen

Ensisijaisesti pidän huolta omista ja lähiipiirin vanhuksista. Käydään säännöllisesti morjenstaa ja kyselemässä kuulumiset. Yhteiskunnallisella tasolle yksilöltä ei voi enempää vaatia, mutta jos useampi tekisi näin aikuisikään venyneen teiniangstin sijaan, niin tilanne voisi olla parempi.

Ja voin taata, että myös meillä oli haasteemme vanhempien kanssa. Oli suoranaista fyysistä väkivaltaa. Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli. Pitää kuitenkin ymmärtää konteksti ja mittasuhteet

Vierailija kirjoitti:

Täällä on keskustelijoina keski-ikäisiä naisia joilla on aikuiset lapset. Ja niin, niin hyvät välit lapsiinsa. Ne keskustelijat eivät ilmeisesti ole niitä samoja joita parjataan muissa keskusteluissa rajattomuudesta, kontrollifriikkiydestä ja paskasta isoäitiydestä.

Jokaiselle meistä: kun syytämme omia vanhempiamme ja katkaisemme heihin välit, ottakaamme rehelliseen tarkasteluun myös oma vanhemmuutemme.

Jokainen lapsi on omien vanhempiensa onnettoman lapsuuden uhri.

Se juuri suurin ongelma on että näiden vanhempien käytöstä perustellaan heidän omalla menneisyydellään, että voi voi yrittäkää nyt vaan ymmärtää. Sitten itse nyt jo aikuisena, vanhempana joka ikinen kerta valitset tehdä toisin, joka ikinen kerta asetat rakkaudesta sen oman lapsesi etusijalle, joka ikinen kerta valitset hänet.

Niin samalla joka ikinen kerta mietit että miksei oma vanhempasi pystynyt samaan. Paskoista lähtökohdista itsekin hänen takiaan tässä olen ja SILTI, silti minä pystyn valitsemaan toisin. Vaikka olet itse kasvattanut minut huonosti, silti minä pääsin yli siitä ja pystyn kohtelemaan lapsiani tuhat kertaa paremmin. Niin että mikset sinä siihen pystynyt, edes puoliväliin? Ja sinut pitäisi edelleen nostaa jalustalle kuinka kaikkesi sinä olet yrittänyt. Eipä se silloin ollut kaikkesi. Kun päätit joka ikisellä teollasi osoittaa että lapsesi ei merkitse mitään, vain sinä itse.

Niin että niistä lähtökohdista minä olen ponnistanut ja omalta osaltani kasvattanut hyvinvoivan nuoren aikuisen joka ei vihaa minua vaan päinvastoin haluaa edelleen vapaaehtoisesti viettää aikaa kanssani. Päinvastoin kuin sinun kanssasi kukaan haluaa olla, minun vanhempani, johon jouduin katkaisemaan kokonaan välit kun puskit, puskit vain itseäsi, sinua, sinun täydellisyyttäsi, sinun menneisyyttäsi, sinun tulevaisuuttasi. Sitä sinä ängit ollessani lapsi ja ängit edelleen niin pitkälle että sinut piti estää kännykästä!

Vierailija kirjoitti:

Kävin läpi lyhytpsykoterapian, joka kuului työterveyteen. Mukavahan siellä oli jutustella, mutta ei minun lapsuudellani ollut mitään tekemistä burn outin kanssa. Ihmisiä passitetaan terapiaan kuin olisi heidän syynsä, etteivät he selviä epäinhimillisistä vaatimuksista työelämässä. Minulle olisi riittänyt, että avukseni oli palkattu toinen pätevä henkilö.

Mikä terapuamuoto oli nimeltään? Siis jos oikeasti oli psykoterapiaa. 

Muutama vuosi sitten Supernanny oli suosittu ja jäähypenkkäki otettiin käyttöön monessa kodissa. Katsotaan mitä mieltä ohjelmissa esiintyneet lapset ovat 10-20 vuoden kuluttua.  

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei anna tavata lastenlapsiaan vaikka isovanhemmat olisi ok mutta jonku pikkuasian takia ei. 

Onko naapurin Liisa kertonut, et hän on oikeasti alkoholisti ja lyö lapsia ollessaan pikkuhutikassa? Tai nukahtaa sohvalle ja pieniä ei vahdi kukaan? Nämä isovanhemmat ovat usein hieman sokeita omalle käytökselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei anna tavata lastenlapsiaan vaikka isovanhemmat olisi ok mutta jonku pikkuasian takia ei. 

Vaikkapa siksi että minun isäni sanoi itkevälle 2-vuotiaalle pojalleni etteivät miehet itke. Vanhempani eivät todellakaan olleet ok. En halunnut heidän aivopesevän lapsiani tunkkaisilla arvoillaan, mutta minun ei tarvinnut panna heihin välejä poikki, koska he eivät yksinkertaisesti olleet kiinnostuneita lastenlapsistaan. Pari kertaa vuodessa kävivät kylässä, tulivat valmiiseen pöytään ja silloinkin ehtivät hermostua lapsiperheen ääniin. Sanomattakin selvää etteivät he itse olleet hoitaneet omia lapsiaan vaan hoidattivat meidät isovanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Olisitko itse lapsena sanonut, että äiti on ihan tyhmä?

Olen itse sanonut ja minulle on sanottu. Kukaan ei ole mennyt rikki. Ja tuo tyhmäksi sanominen on vielä aika kevyttä, suuttuuko joku sellaisesta? 😀

Minä en ole sanonut, sillä siitä olisi tullut selkäsauna. Vanhemmille ei saanut sanoa vastaan mistään asiasta. Omat lapset joskus pienenä suuttuessaan saattoivat sanoa "tyhmä äiti", mutta minulle ei tullut mieleenkään siitä suuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Mitä miettimistä siinä on? Meillä on keskusteltu aina... miksi odottaa aikuisuuteen. 

Olisitko itse lapsena sanonut, että äiti on ihan tyhmä?

Olen itse sanonut ja minulle on sanottu. Kukaan ei ole mennyt rikki. Ja tuo tyhmäksi sanominen on vielä aika kevyttä, suuttuuko joku sellaisesta? 😀

Kunpa olisikin ollut turvallista sanoa, ja vanhemmat, jotka olisivat halunneet kuulla, miksi olivat mielestäni "ihan tyhmiä". Sen sijaan sain jo taaperona ympäri korvia, jos yhtään uskalsin heitä haastaa. Hyvin äkkiä oppi olemaan vain hiljaa ja alkoi pitää itseään hulluna, kun vaivasi vanhempi, jota koko "perheen" irvikuva pelkäsi kuollakseen mutta tästä ei saanut puhua.

"Ensisijaisesti pidän huolta omista ja lähiipiirin vanhuksista. Käydään säännöllisesti morjenstaa ja kyselemässä kuulumiset. Yhteiskunnallisella tasolle yksilöltä ei voi enempää vaatia, mutta jos useampi tekisi näin aikuisikään venyneen teiniangstin sijaan, niin tilanne voisi olla parempi.

Ja voin taata, että myös meillä oli haasteemme vanhempien kanssa. Oli suoranaista fyysistä väkivaltaa. Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli. Pitää kuitenkin ymmärtää konteksti ja mittasuhteet"

Kirjoitit "Asiat on kuitenkin puhuttu ja anteeksi on annettu, eikä vain toinen osapuoli", kun kirjoitit fyysisestä väkivallasta. Ymmärsinkö oikein, että vanhempasi on myöntänyt asian ja ehkä pyytänyt anteeksi? Entä jos vanhempasi olisi tiukasti kieltänyt sellaista tapahtuneen ja kieltäytynyt puhumasta aiheesta, niin olisitko silti yhtä anteeksiantavainen ja auttavainen hänen suhteen? Tuostahan tuo monella kiikastaa, kun lapsuuskokemuksista ei saa edes kysyä vanhemmalta.

Vierailija kirjoitti:

Kävin läpi lyhytpsykoterapian, joka kuului työterveyteen. Mukavahan siellä oli jutustella, mutta ei minun lapsuudellani ollut mitään tekemistä burn outin kanssa. Ihmisiä passitetaan terapiaan kuin olisi heidän syynsä, etteivät he selviä epäinhimillisistä vaatimuksista työelämässä. Minulle olisi riittänyt, että avukseni oli palkattu toinen pätevä henkilö.

Työterveyteen ei kyllä useimmiten kuulu mikään "lyhytpsykoterapia" vaan ihan pelkästään psykologilla käynnit. Ne eivät kuitenkaan ole terapiaa, samalla tavalla kuin mielenterveyspuolella sairaanhoitajalla juttusilla käynti ei ole myöskään psykoterapiaa.

Psykoterapiaa ei edes anneta usein minään lyhyinä jaksoina, koska siellä terapiassa pitäisi käydä vähintään oliko se vuoden, että siitä olisi mitään hyötyä ja niin, että käyntejä on vähintään yksi viikossa. 

Kuulostaa muutenkin kertomasi mukaan, että kävit vaan psykologin luona juttelemassa, mutta ei se mitään terapiaa ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet, mitä omat lapsenne aikuisena sanoisivat teistä?

Ainakin olen kannustanut lapsiani ottamaan esiin ihan jokaisen asian, joka heitä lapsuudessa askarruttaa. Olen kertonut heille millaista heidän lapsuudessaan oli enkä ole kuitanut aihetta sanomalla "en muista". Olen sanonut lapsilleni miten paljon heitä rakastan ja miten onnellinen olen, kun olen saanut olla heidän äitinsä. En ole verrannut heitä muihin, en ole sanonut häpeäväni heitä enkä ole pitänyt heitä likasankona omille murheille tai haukkunut heidän isäänsä heille. Omt lapset ovat aikuisia ja asuvat omillaan. Meillä on hyvät välit.

Sanoin kerran äidilleni, että se ero meissä on, että minulla on aivan ihanat lapset. Äiti ei sanonut mitään.

Sinä katsot nyt omaa toimintaasi omasta näkökulmastasi ja samoin omasta näkökulmastasi katsot äitisi toimintaa. Luettelet asioita, joita vanhempana olet ja et ole tehnyt. Äitisi lista olisi erilainen. Ehkä hän sanoisi ainakin tarjonneensa ruokaa ja katon pään päälle? 

Omat lapsesi taas tulevat vaatimaan sinulta enemmän.  

Niin heitä vanhana hoidetaan ja kohdellaan henkisesti kuin he aikanaan sinua.