Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Onko tämä mummoviha dei 2.0? Ainakin samat tahot mummovihaa levittävät.

Todellisuudessa meillä on paljon köyhyydessä eläviä yksinäisiä vanhuksia. Se on paljon suurempi yhteiskunnallinen ongelma, kun nyt vanhenevien keski-ikäisten naisten nuoruuden pseudotraumat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen. 

Toivottavasti omista vanhemmistaan eroava muistaa olla täydellinen omien lapsiensa kanssa 

Here we go again, ihan samat kommentit kuin em. jutussa.

Aika monella on ihan omaa kokemusta huonoista vanhemmista.  Yli pääsee juuri tuolla tavalla, kun ymmärtää, ettei kukaan ole täydellinen tai halua olla huono vanhempi lähtökohtaisesti. Kaikilla on erilaiset resurssit. Millainen elämä vanhemmillasi oli?

Musta taas sitä, kun on satuttanut jotakuta, ei voi kuitata toteamalla että no ei kukaan ole täydellinen ja jatkaa samaa paskaa läpi elämänsä. Se toki on hyvä ymmärtää, että jotkut ovat niin sairaita/muuten vain ilkeitä, ettei heidän kanssaan ole hyvä elää. Vähintään pitää pelastaa oma itsensä, jos ei muuta voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen. 

Toivottavasti omista vanhemmistaan eroava muistaa olla täydellinen omien lapsiensa kanssa 

Here we go again, ihan samat kommentit kuin em. jutussa.

Aika monella on ihan omaa kokemusta huonoista vanhemmista.  Yli pääsee juuri tuolla tavalla, kun ymmärtää, ettei kukaan ole täydellinen tai halua olla huono vanhempi lähtökohtaisesti. Kaikilla on erilaiset resurssit. Millainen elämä vanhemmillasi oli?

Kukaan ei halua olla huono vanhempi lähtökohtaisesti? Mutta haluavatko kaikki vanhemmat olla hyviä vanhempia? Eivät halua. Ja vaikka yrittäisivätkin, ei se läheskään aina riitä.

Eivät lapsetkaan olet täydellisiä, mutta he varttuvat vanhempiensa armoilla. Lapset eivät myöskään ole vastuussa omien vanhempiensa lapsuudesta tai resursseista.

Sinä vaadit nyt lapsia ymmärtämään vanhempiaan, mutta et vaadi vanhempia ymmärtään lapsiaan. Häpeä jos osaat.

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä, että tästä puhutaan vasta nyt. Minulla on ollut "isä", jota lakkasin pitämästä isänä kun olin lapsi. Ulospäin kaikki varmasti näytti ihan tavalliselta ydinperheelt, mutta minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vanhemman ja lapsen välistä suhdetta häneen. Ainoat tunteet joita tunsin häntä kohtaan oli pelko ja välinpitämättömyys. Hän oli käytökseltään arvaamaton, sai ihan kohtuuttomia raivareita, riehui, paiskoi ovia ja tavaroita, eikä edes yrittänyt peittää tätä edes lapsilta.

Syyllisti meitä lapsia asioista joohin me ei oltu syyllisiä. Hän esimerkiksi syytti minua auton, tietokoneen jne. hajoamisesta, mihin en edes mitenkään voinut olla syyllinen, piti mykkäkoulua ja minun kuullen puhui muille ihmisille kuin asia olisi minun syytäni. Hän myös jätti minut kohtuuttomiin tilanteisiin, esimerkiksi kun pikkuveljelle sattui tapaturma hänen ollessaan yksin vastuussa meistä, mutta oli itse mennyt nukkumaan toiseen huon

Tiedätkö minua oikeasti loukkaa tämä kirjoitus. Oma isäni kuoli kun olin kahdeksan. Ei hän ollut täydellinen ja ehkä oli kanssa alkoholisti mutta en silti ikinä kehtaisi sanoa olevani isätön jos isä eläisi.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole katkaissut välejä, mutta välillä pitänyt etäisyyttä vanhempiini. Tai ainakin toiseen. Sekin voi tehdä ihan hyvää.

Sama.

Ja ei kukaan vanhempi ole täydellinen.

Otin etäisyyttä ja palasin omin ehdoin ja omin kuvakulmin.

Tuli sanomista- minä sanoin.

Meille jäi hyväksyntä.

Omat vanhemmat on syntyneet 40-luvulla, juuri surulliseen Suomeen. Kovilla ollut koko kansa.

Ei se ole voinut olla jättämättä heihin jälkiään.

Isot lapsikatraat, köyhyys, monet lapset jäi yksin, muutto vieraaseen ympäristöön.

Olihan silloin hyvääkin, mutta nykyään vasta ollaan tajuttu nuo lapsuuden traumojen merkitys ja vaikutus, ja alettu niitä käsittelemään.

Ovat vaan selvinneet. 

Meillä on mahdollisuus vaikuttaa nyt.

Olen itse yrittänyt ymmärtää sitä, että ei omalla äidilläni varmasti hyvä lapsuus ollut. Oli vaikeaa ja köyhyyttä. Mutta minkä olen huomannut on se, ettei oma äitini ole lainkaan kiinnostunut minusta.

Esimerkiksi kun minulla todettiin ADHD (ja sitä ennen tottakai äitini oli haukkunut minua laiskaksi ja mitäänsaamattomaksi) niin lukiko äitini lainkaan ADHD:sta? Yrittääkö hän edes nykyäänkään nyt ollessani aikuinen ymmärtää ADHD-diagnoosiani?

Vastaus on ei. Hän vieläkin odottaa ja olettaa, että minun tulisi käyttäytyä ja olla kuin muutkin. Hän ei ole lukenut yhtään kirjaa adhd:sta. 

Sen mitä hän tykkää tosin muistuttaa, on masennuksestani aina kun tulee joku itsemurhajuttu. "Kun mä luin tämän itsemurhajutun ja sullakin on tota masennusta..." Jaa. 

Lapsenlapseni arvostelee äitinsä toimia. Äitinsä arvostelee minun toimia. Minä arvostelen äitini toimia. Lapsensapseni arvostaa minua ja tyttäreni äitiäni. Olisipa äidit voinut vaihtaa. Isät olleet osallistumattomia  joten heistä ei pahaa sanaa voi sanoa, koska jos ei tee mitään, ei tee mitään väärinkään.

Peräänkuulutan sitä, että ottakaa selvää siitä, mistä ne huonosti kohdelleet tulevat. Millainen heidän lapsuutensa on ollut.

Saattaa löytyä monenlaisia traumoja, jotka vaan on vaiettu..

Voi omat silmät avautua.

Armollisuus itseä kohtaan ja toisia kohtaan helpottaa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Peräänkuulutan sitä, että ottakaa selvää siitä, mistä ne huonosti kohdelleet tulevat. Millainen heidän lapsuutensa on ollut.

Saattaa löytyä monenlaisia traumoja, jotka vaan on vaiettu..

Voi omat silmät avautua.

 

Armollisuus itseä kohtaan ja toisia kohtaan helpottaa oloa.

Se, että on itsellä traumoja ei ole hyvä syy kohdella lapsia kaltoin. 

Sitä ei tarvitse ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sitä keskustelemaan kun voi katkaista keskusteluyhteyden! 🤦🏻

Vaikea siinä on keskustella, kun toinen ei sitä halua. Menisi yksinpuheluksi.

 

Ei osaa. Ei pysty. Ei ole oppinut. Ehkä ln lapsuudessa kasvatettu vitsalla puhe pois.

Yksinpuhelu voi olla ihan hyvä. Kuuleee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeaa väkivaltaa, henkistä ja fyysistä, laiminlyöntiä ym. Mutta on valitettavasti myös semmosia russuttavia aikuisia lapsia, jotka on ilmeisesti odottaneet, että vanhemmat ovat jotain yli-ihmisä, joilla ei ole samoja oikeuksia, kuin heillä itsellään.

Tuntuu, että joillain on vallalla semmonen käsitys, että lapsi on Julmalasta seuraava ja sitä tulee palvoa, palvella ja täyttää toiveet vaikka itse lapsi oli ihan kauhee. Ja se lapsi voi olla oikeesti ihan kauhee vaan kuonteeltaan, ei sen vuoksi, että vanhemmat olis tehnyt jotain väärin.

 

 

Ei ole vaikea huomata rivien välistä, että sun suhde lapseesi on tuollainen. Vai miksi muuten murehtisit ihan muiden ihmisten perhesuhteita tuollaisella tunteen palolla? Jos lapsesi on "ihan kauhee" niin ole sinä se aikuinen ja anna sen olla rauhassa niin kauhea kuin olet siitä kasvattanut.

Kuuleppa. Olen ihan väleissä kaikkien lasteni kanssa, kiitos huolenpidosta. Varmasti olen tehnyt myös virheitä, enhän ole mikään Jeesus. Ja on myös ns. vaikea lapsi. Mutta se johtuu hänen dg. mutta olen myös hänen kanssaan väleissä. Tosin joudun ihan omasta tahdostani häntä vielä auttamaan, vaikka ei asu kotona. Oma lapsuus oli välillä todella rankka, siinä milelessä puhun kyllä ihan omasta kokemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä mummoviha dei 2.0? Ainakin samat tahot mummovihaa levittävät.

Todellisuudessa meillä on paljon köyhyydessä eläviä yksinäisiä vanhuksia. Se on paljon suurempi yhteiskunnallinen ongelma, kun nyt vanhenevien keski-ikäisten naisten nuoruuden pseudotraumat

No mutta kerro toki mitä SINÄ olet tehnyt yksinäisten vanhusten auttamiseksi, kun se on suuri yhteiskunnallinen ongelma? Netissä huutelua ei lasketa. Oletko mukana kirkon kahvilatoiminnassa? Mannerheimin ystäväpiirissä? Vai huuteletko korkean hepan selästä ohjeita muille?

Ja etten syyllistyisi samaan kuin sinä, niin: Tänään aamulla kävelyllä sanoin huomenta vastaantulevalle vanhalle naiselle, joka otti tien varresta ompun astiasta syödäkseen (kadullamme on paljon omenia jaossa). Pysähdyimme juttelemaan, hän kertoi omasta vanhasta omakotitalostaan jossa oli ollut paljon omenapuita, juttelimme eri omenoiden laaduista, ja yleisesti puutarhoista. Toivotimme hyvää päivänjatkoa ja jatkoimme matkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä, että tästä puhutaan vasta nyt. Minulla on ollut "isä", jota lakkasin pitämästä isänä kun olin lapsi. Ulospäin kaikki varmasti näytti ihan tavalliselta ydinperheelt, mutta minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vanhemman ja lapsen välistä suhdetta häneen. Ainoat tunteet joita tunsin häntä kohtaan oli pelko ja välinpitämättömyys. Hän oli käytökseltään arvaamaton, sai ihan kohtuuttomia raivareita, riehui, paiskoi ovia ja tavaroita, eikä edes yrittänyt peittää tätä edes lapsilta.

Syyllisti meitä lapsia asioista joohin me ei oltu syyllisiä. Hän esimerkiksi syytti minua auton, tietokoneen jne. hajoamisesta, mihin en edes mitenkään voinut olla syyllinen, piti mykkäkoulua ja minun kuullen puhui muille ihmisille kuin asia olisi minun syytäni. Hän myös jätti minut kohtuuttomiin tilanteisiin, esimerkiksi kun pikkuveljelle sattui tapaturma hänen ollessaan yksin vastuussa m

Tiedätkö minua oikeasti loukkaa tämä kirjoitus. Oma isäni kuoli kun olin kahdeksan. Ei hän ollut täydellinen ja ehkä oli kanssa alkoholisti mutta en silti ikinä kehtaisi sanoa olevani isätön jos isä eläisi.

Ikävää, mutta tässä ei ollutkaan kyse sinun isästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset vanhukset jäävät yksin koska heidän lapsensa ovat luokkaretken tehneet. Ei kehtaa yksiömummoa mennä Audilla katsomaan kun vielä muistaa miten köyhä lapsuus oli.

Äiti piti nälässä lapsena. Unohteli mut alle kouluikäisenä minne vaan. Huoritteli kun olin 14v.

Mitäpä veikkaat paljonko olen lapsuuteni huolenpidosta velkaa?

Ja kun äidille näistä puhuu hän sanoo ettei se niin mennyt, sä olet aina ollut tuommoinen vaikea.

Kun itseäni kiusattiin todella vakavasti aina ensimmäiseltä luokalta lähtien, niin oma äitini vain totesi, että "sä nyt vaan olet niin herkkä". 

Hän yhä käyttää tuota, jos koen jonkun kohdelleen minua väärin. "Kun sä vaan oot herkempi, kuin muut". 

Päätin, että olen niin herkkä että jätän pitämättä yhteyttä äitiini

Sun äiti on ollut osaamaton. Veikkaan, että niin hänelle on sanottu myös. Herkkä. Ei ole ollut sitten muita välineitä.

Mun äiti sanoo mulle edelleen noin. Mä olen herkkä. Mä olen myös tosi vahva ja osaava ja olen etsinyt ja löytänyt oman tieni.

Ehkä oikeasti tuo sanoa toiselle olet herkkä on vaan  ollut se ainoa, mitä on osannut.

Mulle äiti on kovin rakas. On myös paljon tukenut.

Nyt minä tuen muustisairasta.

Mun poika on herkkä. Hän tiedostaa sen. Hän on myös vahva siinä, että osaa tunnistaa herkkyyden ja on empaattinen ja osaa auttaa muita ja itseään, koska tiedostaa asian ja osaa puhua ja tuoda sen julki. Ei häpeä herkkyyttä eikä herkkyyttään. Herkkyys on vahvuutta.

Sen voi kääntää toiminnaksi ja vahvuudeksi.

Se juuri suurin ongelma on että näiden vanhempien käytöstä perustellaan heidän omalla menneisyydellään, että voi voi yrittäkää nyt vaan ymmärtää. Sitten itse nyt jo aikuisena, vanhempana joka ikinen kerta valitset tehdä toisin, joka ikinen kerta asetat rakkaudesta sen oman lapsesi etusijalle, joka ikinen kerta valitset hänet.

Niin samalla joka ikinen kerta mietit että miksei oma vanhempasi pystynyt samaan. Paskoista lähtökohdista itsekin hänen takiaan tässä olen ja SILTI, silti minä pystyn valitsemaan toisin. Vaikka olet itse kasvattanut minut huonosti, silti minä pääsin yli siitä ja pystyn kohtelemaan lapsiani tuhat kertaa paremmin. Niin että mikset sinä siihen pystynyt, edes puoliväliin? Ja sinut pitäisi edelleen nostaa jalustalle kuinka kaikkesi sinä olet yrittänyt. Eipä se silloin ollut kaikkesi. Kun päätit joka ikisellä teollasi osoittaa että lapsesi ei merkitse mitään, vain sinä itse.

Niin että niistä lähtökohdista minä olen ponnistanut ja omalta osaltani kasvattanut hyvinvoivan nuoren aikuisen joka ei vihaa minua vaan päinvastoin haluaa edelleen vapaaehtoisesti viettää aikaa kanssani. Päinvastoin kuin sinun kanssasi kukaan haluaa olla, minun vanhempani, johon jouduin katkaisemaan kokonaan välit kun puskit, puskit vain itseäsi, sinua, sinun täydellisyyttäsi, sinun menneisyyttäsi, sinun tulevaisuuttasi. Sitä sinä ängit ollessani lapsi ja ängit edelleen niin pitkälle että sinut piti estää kännykästä!

Kuuleppa. Olen ihan väleissä kaikkien lasteni kanssa, kiitos huolenpidosta. Varmasti olen tehnyt myös virheitä, enhän ole mikään Jeesus. Ja on myös ns. vaikea lapsi. Mutta se johtuu hänen dg. mutta olen myös hänen kanssaan väleissä. Tosin joudun ihan omasta tahdostani häntä vielä auttamaan, vaikka ei asu kotona. Oma lapsuus oli välillä todella rankka, siinä milelessä puhun kyllä ihan omasta kokemuksesta.

Ihmettelen kovasti näitä alapeukkuja tähän rehelliseen kommenttiin. Näin se nyt vaan on. Varmasti ollut paljon rankempia kokemuksia lapsena mulla,kun monella muulla. Mutta siellä oli myös todella paljon hyvää ja hyviä kokemuksia. Silti koen , että olen suhteellisen terve vaikka jotain traumoja toki on jäänyt. En silti osaa vihata sitä vanhempaa, joka sen pahan aiheutti. Koska sitä hyvää oli niin paljon siinä myös. Sori, jos omalta kohdaltani ajattelen näin. Onko se pois joltain toiselta , jos minä koen asiat toisin? 

Vierailija kirjoitti:

On vaan nykyään niin hienoa olla uhri 

Intersektionaalisissa uhripisteissä pääsee melko korkealle, jos on edes joku henkinen häiriö, jonka taakse voi kätkeytyä. 

Mutta viekö se ihmistä itseään tai yhteiskuntaa eteenpäin, että märehtii ikuisesti omaa kurjuuttaan. Ihmiset joiden päivittäinen kommunikointi koostuu lähinnä siitä jatkuvasta valittamisesta ovat rasittavaa seuraa  

Miettikää oikeasti tätä 

Valittajat ovat kauheimpia ihmisiä mitä tiedän. Yritän pysytellä kaikista natisijoista mahdollisimman kaukana. Hirveää kuunnella sitä jatkuvaa ulinaa 

Tässä ketjussakin on sanottu, että aikuiset ihmiset märehtivät koko ajan huonoa lapsuuttaan. Itse olen ketjua lukemalla saanut mieleen, että tuotahan sitä meillä oli ja noin omatkin vanhemmat toimivat. Jossain mielen syvyyksissä ne asiat lymyävät ja tulevat välillä esiin. On se kumma, että edes nimettömänä nettipalstalla näistä ei saisi puhua. Minulla on monta asiaa, mistä haluaisin äitini kanssa puhua, mutta toisten kokemukset auttavat niiden käsittelyssä.

Vierailija kirjoitti:

Peräänkuulutan sitä, että ottakaa selvää siitä, mistä ne huonosti kohdelleet tulevat. Millainen heidän lapsuutensa on ollut.

Saattaa löytyä monenlaisia traumoja, jotka vaan on vaiettu..

Voi omat silmät avautua.

 

Armollisuus itseä kohtaan ja toisia kohtaan helpottaa oloa.

Emme me ole vastuussa vanhempiemme lapsuudesta.