Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja perinnönjaossakin pidät vähän etäisyyttä?" Hahaha, melkoisen kulunut kiristyskeino. Munkin isä yritti kiristää "jätän sinut perinnöttömäksi", kun meille tuli riita koskien hänen jatkuvaa kännisekoiluaan. Rahalla ei tehdä paskaa käytöstä tekemättömäksi. 

 

Ei niin, mutta kyllä sinullekin perintö kelpaa.

Miksi ei kelpaisi? Kyllähän perintö kuuluu lapsille, vaikka vanhempi olisi täysin kelvotonkin.

Oma äitini on lokittanut omaisuudestaan suurimman osan isältäni ja saanut loppuosan perinnöksi ihanilta isovanhemmiltani. Ei hän ole itse tienannut sitä, minkä perinnöksi jättää, päin vastoin maksattanut laskunsa muilla aina, kun voi. Miksi minulle ei mustana lampaana kuuluisi edes osuutta rahasta, kun rakkautta en ole saanut enkä huolenpitoa? 

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset oikeasti siis ajattelevat , kun tarpeeksi rähisen äidilleni lapsuuteni muuttuu toiseksi, satukirjalapsuudeksi. 

Ei, vaan päin vastoin, eivät jaksa kuunnella rähinää eivätkä rähistä. Siispä laittavat välit poikki. Sitten ei tarvitse. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että välit katkaistaan vanhempaan, joka on väkivaltainen henkisesti tai fyysisesti. Ihan selvä keissi. Nykyään on kuitenkin paljon myös sitä, että keski-ikäiset lapset alkavat retropektiivisesti tuomita vanhempiensa 80-90-luvun kasvatustyylin ja syyttävät heitä kaikesta, mikä on elämässä mennyt pieleen. Omassa kaveripiirissä on ainakin pari tapausta, jossa ihminen on saanut elää lapsuutensa ihan kivassa, keskiluokkaisessa ydinperheessä, mutta aikuisena alkanut löytämään lapsuudestaan ja vanhemmistaan vaikka mitä virheitä, "ei ole tuettu tarpeeksi, oltu emotionaalisesti läsnä, vastattu tunnetarpeisiin" jne. Ja tämän perusteella sitten harkitaan välien katkaisua. Mielestäni on aika epäreilua ja raadollista tuomita vanhempien kasvatustyö nykystandardien mukaan. Ennen oli ennen, ja silloin tehtiin niin hyvin kuin osattiin. Itsekin koin avioerolapsena vaikka mitä kurjaa, mutta en hetkeäkään ajattele, etteivätkö vanhempani olisi tehneet

Niin, sinulla siis on kuitenkin rakastava isä, ja siksi oletat, että kaikilla muillakin on (tai heissä on vaan itsessään vikaa)?

Psykoosisairaan äidin kanssa ei kannata olla tekemisissä, siinä pilaa vain oman elämänsä.

Yleisesti ottaen myös psykoosissa läheiset ovat ne, joihin harhat kohdistuvat. Siinä on todellinen riski saada puukosta. Lievempänä myös oman vanhemman sekoilut ja seksiviestittelyt lapselle.. Ja ns. Terveenä kautena pitää leikkiä omalle äidilleen äitiä, kun tämä käyttäytyy kuin teini.

Ei enää ikinä.

Kyllä on ihmiset huonosti voivia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on ihmiset huonosti voivia. 

Hyvin ainakin ne voivat, jotka välit katkaisseet. 

Jos voisivat hyvin eivät kirjoittelisi kilometrin pituisia valitus/syytöskirjoituksia keskusteluihin ja

Kun lukee näiden noin 50 v naisten kirjoituksia miettii naistyöpaikkoja, mitä kalvamista ja narsistista henkeä niissä onkaan.  Viiskytvuotias täällä kehuu miten hyvä sanoittaja on omille nuorilleen ja kuinka päivittäin yhteydessä rakkaisiin lapsiinsa.

Toisessa kappaleessa kertoo miten huono äiti hänellä oli, ja vaivalloinen. Soitteleekin pari kertaa viikossa, piti estot laittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sitä keskustelemaan kun voi katkaista keskusteluyhteyden! 🤦🏻

Tämä!

Nykyiset lumihiutaleet uhriutuvat kaikesta eivätkä osaa ratkaista ongelmia muuten kuin katkaisemalla välit. Säälittävää sakkia - toivottavasti joskus aikuistuvat. Kannattaisi ymmärtää, että jokainen on aikakautensa lapsi, eikä jäädä kiinni loputtomaan syyttelyyn.

Yksin on vaikea keskustella, kun toinen ei siihen suostu. Minulla olisi äidille monta kysymystä, mutta en saa niihin ikinä vastauksia.

Viisikymppiset katkerat vanhukset täällä taas uhriutuu. Sama länkytys vuodesta toiseen. 🙄

Minulla meni parisenkymmentä vuotta siihen, että sain asetettua rajat alkoholistivanhemmalleni ja terapia oli suurena apuna tässä asiassa. Olin alakoululaisesta asti huolehtinut sekä somaattisista sairauksista että hoitamattomista mt-ongelmista kärsivää juoppoa isääni. Mulle oli normaalia käydä antamassa ensiapua öisin monta kertaa viikossa ja lähteä sitten takaisin äitini luo nukkumaan ja aamulla kouluun. Isä kehui aamulla, ollessaan vielä selvin päin, että onpas hänellä hyvä hengenpelastaja. Äkkipikaisen ja kiivaan iskän suusta tuo oli suuri osoitus, että minä olen arvokas, vaikka pääasiassa viina ja rahapelien paukuttaminen kyläbaarissa olivat tärkeämpää kuin mun näkeminen. Vastaan ei voinut sanoa, koska silloin isä veti päälle marttyyrin viitan ja itki olevansa surkea ja uhkasi itsemurhalla.

Muutin opiskelemaan satojen kilometrien päähän heti, kun pääsin. Aloin voida pahoin, kun ei ollut enää ketään huolehdittavana, enkä osannut pitää itseäni arvokkaana. Isä soitteli yötä päivää kännissä ja sairaskohtauksissa, joihin hoidin hänelle apuja. Masennuin ja pääsin vuoden jonotuksen jälkeen terapiaan, jossa opettelin ymmärtämään, että en ole olemassa vain jotankin toista ihmistä varten ja ettei minun tarvitse alistua henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Luonnollisesti olin jo ehtinyt yhteen väkivaltaisen, hyvin paljon isäni luonnetta vastaavan miehen kanssa. En tiennyt muustakaan, uskoin että rakkauteni ja hoivaavuuteni kyllä pelastavat miehen, kuten olin pelastanut isääni koko ikäni ajan.

Terapiasta sain työkaluja itseni ymmärtämiseen ja rooliini ihmissuhteissa. Jätin miehen, joka ei parantunut vaikka rakastin häntä läpi pettämiset, lyönnit ja muut. Aloin asettaa isälleni rajoja. Kaksi vuotta huutoa ja itsemurhauhkauksia puhelimessa. Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Parin päivän päästä isä saattoi soittaa ja kertoa, että ulkona on pilvistä. Olin usein hädissäni, mutta terapeutti auttoi pysymään päätöksessäni. 

Nykyään meillä on ihan ok välit isän kanssa. Olemme sopineet, että minä soitan kun sopii. Yleensä kerran viikossa riittää. Tapaamme muutaman kerran vuodessa ja tuolloin auttelen isää kauppa-asioissa ja muissa pienissä normaaleissa askareissa. Hän ei soittele humalassa. Lopetan puhelun nopeasti, jos huomaan hänen olevan kännissä. Hän on oppinut hakemaan apua terveydenhuollosta, eikä tukeudu enää ainoastaan minuun. 

Lopetin terapian kahden vuoden käymisen jälkeen, koska elämäni oli asettunut huomattavasti parempaan jamaan. Terapeutti jankkasi kuitenkin isästäni, myös kerrottuani hyvästä puhelusta tai tapaamisesta. Lopetin terapian, koska terapeutti yritti edelleen kaivaa kaikesta esiin isäni aiheuttamaa pahaa oloa, vaikka en sitä enää tuntenut ja ilmaisin tyytyväisyyteni terapeutin aikaansaamaan muutokseen itsessäni ja suhteessani isään. Terapeutti ei olisi halunnut, että lopetan kun oli vielä vuosi kelakorvausta jäljellä. En tiedä, miksi hän takertui isäongelmaani vielä senkin jälkeen, kun oli onnistunut työssään. Luulen, että olisin alkanut vatvoa taas isääni ja juuttunut kielteiseen kierteeseen, ellen olisi päättänyt terapiaa. 

Oma kokemukseni siis on, että terapeutista on apua, mutta johdattelevan tyylin pitäisi soittaa asiakkaalla hälytyskelloja.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset oikeasti siis ajattelevat , kun tarpeeksi rähisen äidilleni lapsuuteni muuttuu toiseksi, satukirjalapsuudeksi. 

Ei, vaan on voimaannuttavaa nostaa kissa pöydälle. Se auttaa traumoista toipumiseen. 

Lapsi toki saa valittaa mutta joku 50 ei ole enää lapsi. Tuntuu oudolta että he täällä kaikissa keskusteluissa samat,  yhä potevat, sivullisen mielestä pienistä jutuissa,  vihaa äitiään kohtaan ja vielä hoitokodissa asuvia  käyvät kiusaamassa näillä ja anteeksipyyntöä vaatimassa.

Jos vanhemmat on rooskasakkia, niin pistäkää välit täysin poikki. Toimii! Hahahah!

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppiset katkerat vanhukset täällä taas uhriutuu. Sama länkytys vuodesta toiseen. 🙄

Ja heidän omat lapset ovat yhä enemmän koulukiusaaja, väkivaltaisia , häiriköitä, masentuneita jne. Miten meni se oma lasten kasvatus?

Ei tarvitse henkistä väkivaltaa sietää, ei edes omilta vanhemmilta. Sitä täälläkin yritetään tehdä, syyllistämällä ja haukkumalla. Varmasti he ovat niitä vanhempia, joihin välit on katkaistu.

Itse monesti pitkään yritän ymmärtää ja saada vuorovaikutuksen ym. toimimaan sormien läpi katsoen, mutta sietorajan ylittyessä ja toisen törkeän käytöksen jatkuessa palaa sillat ja takaisin paluuta ei ole. Enkä anteeksi anna oven suljeutumisen, vaikka se pyyntö joskus tulisikin. Anteeksi antamattomuudesta en itse kärsi mitenkään. Se on vastapuolen ongelma vain, jos on.

Vierailija kirjoitti:

Täällä jotkut haluaa tuomaroida sitä kenellä on enemmän "oikeus" traumatisoitua tai katkoa välejä vanhempiinsa - että alkoholismia ja väkivaltaa kokeneilla on oikeus mutta että tavallisen hyvän lapsuuden eläneillä ei ole oikeutta alkaa yhtäkkiä valittaa jostain empatian ja tuen puutteesta. 

Itse olen elänyt lapsuuteni päihdeongelmien ja perheväkivallan keskellä niin, että toisinaan näen yhä lapsuudestani painajaisia. Silti, olen itse saanut toisinaan kommenttia, kuinka minun tulisi osata "antaa anteeksi" ja avata keskusteluyhteys vanhempiini.

Anteeksihan tosin kukaan ei koskaan ole pyytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppiset katkerat vanhukset täällä taas uhriutuu. Sama länkytys vuodesta toiseen. 🙄

 

Ja heidän omat lapset ovat yhä enemmän koulukiusaaja, väkivaltaisia , häiriköitä, masentuneita jne. Miten meni se oma lasten kasvatus?

Tämä. Mutta ehkä suovat lapsilleen vapautta jota heillä ei ollut? Eivät uskalla millään lailla hyvinä.vanhempina ärsyttää lasta rajoilla?

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse henkistä väkivaltaa sietää, ei edes omilta vanhemmilta. Sitä täälläkin yritetään tehdä, syyllistämällä ja haukkumalla. Varmasti he ovat niitä vanhempia, joihin välit on katkaistu.

 

Itse monesti pitkään yritän ymmärtää ja saada vuorovaikutuksen ym. toimimaan sormien läpi katsoen, mutta sietorajan ylittyessä ja toisen törkeän käytöksen jatkuessa palaa sillat ja takaisin paluuta ei ole. Enkä anteeksi anna oven suljeutumisen, vaikka se pyyntö joskus tulisikin. Anteeksi antamattomuudesta en itse kärsi mitenkään. Se on vastapuolen ongelma vain, jos on.

Pidän myös huolen siitä, etten itse käyttäydy myrkyllisesti omia lapsiani kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppiset katkerat vanhukset täällä taas uhriutuu. Sama länkytys vuodesta toiseen. 🙄

Se johtuu vain siitä, että omat vanhemmat eivät edelleenkään suostu keskustelemaan aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppiset katkerat vanhukset täällä taas uhriutuu. Sama länkytys vuodesta toiseen. 🙄

Se johtuu vain siitä, että omat vanhemmat eivät edelleenkään suostu keskustelemaan aiheesta.

 

Kävitte aiheesta keskustelua 10 vuotta tällä sivustolla, vertaistuki ei sitten yhtään auttanut. Jonkun voi olla vaikea ymmärtää takertuminen lapsuuteen. Moni on jo haudannut vanhemoansa.